Vapauden liitto kansanedustajaehdokas 2023 Tiina Lehtonen.
Poistit ja bannasit minut FB-sivuiltasi, vaikka kysymykseni oli täysin asiallinen ja aiheellinen siihen nähden, että yksi vaaliteemoistasi on sosiaalityöntekijöiden huostaanotot. Poistit myös kaikki muut kommentit, jotka haastoivat näkemyksesi Johannan tapauksesta, vaikka itse peräänkuulutat sananvapautta ja rehellisyyttä.
Äskettäin olet ottanut ns. "siipiesi suojaan" Suomen lööppijulkkiksen, Johanna Tukiaisen, koska Johanna väittää että Ruotsin sosiaaliviranomaiset varastivat hänen lapsensa. Olet myös ilmoittanut tekeväsi Johannasta videon, joten voimme olettaa, että olet kaavailemassa Johannan keissistä itsellesi keppihevosta vaaleihin.
Kirjoitin sinulle näin:
"Kaikella ystävällisyydellä, tässä tapauksessa ainoa ihmisoikeusrikoksen uhri on Isabell. Isabell joutui syntymästään asti Johannan huomassa todistamaan äitinsä alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja täysin rutiinitonta päivärytmiä. Tästä kaikesta on todisteita kahden vuoden ajalta myös kuvina, jotka eivät millään tavoin puolla Johannan kertomia omia "totuuksia".
Johannasta teki ensimmäisen raportin sosiaalivirkailijoille synnytyssairaalan lääkäri. Sen jälkeen ilmoituksen viranomaisille teki Johannan oma sisar, joka näki, että Johannasta ei ole pitämään korkkia kiinni. Tarkoitus oli pitää Isabell turvassa ja näiden tapausten johdosta Johannahan pääsi Isabellen kanssa valvottuun ympäristöön, jossa Johannaa yritettiin auttaa jotta perhearki alkaisi sujua. Johanna ei halunnut tästä kuulla mitään, koska hän oli mielestään jo valmiiksi täydellinen äiti, ja otti hatkat.
Johannalle on annettu monia tilaisuuksia olla Isabellelle äiti, mutta hän ei ole näistä tilaisuuksista välittänyt. Mieluummin juo litratolkulla viiniä, nukkuu päivät ja valvoo yöt paasaten Helvetin lieskoista.
Kysynkin sinulta, Tiina, haluaisitko Isabellen kasvavan tällaisen ihmisen kanssa? Jos kuviteltaisiin, että Johanna saisi tyttärensä joillakin keinoin takaisin ja "pahat sossut" katoaisivat kuvioista, niin sitoutuisiko Johanna:
- pistämään korkin kiinni ja lopettamaan lääkkeiden ja muiden mömmöjen väärinkäytön (absolutismi olisi tässä vaiheessa Johannalle jo melkeinpä pakko, koska se on jo monesti nähty ettei pelkkä vähentäminen tai satunnainen raittiusjakso riitä)
- rakentamaan uuden päivärytmin jossa El hilluttaisi netissä yöt, vaan nukuttaisiin ja herättäisiin aamulla
- laittamaan lapselleen aamupalaa, pukemaan, harjaamaan hiukset ym.
- huolehtimaan, että kaapeissa on puhtaita vaatteita seuraavalle päivälle ja riittävästi myös ruokaa
- tarjoamaan lapselle kehittäviä leluja ja ajanvietettä (pelkkä kännykän törkkääminen käteen ei ole kovin riittävä pitemmän päälle)
- pitämään kodin siistinä ja puhtaana
Oma vahva veikkaukseni on kaikkiin näihin: Vahva ei. Johanna on jo yli 40 vuotta tottunut siihen että hänelle maksetaan ja kustannetaan kaikki ja itse saa keskittyä vain selfieiden ottamiseen, viinin hörppimiseen ja somessa riehumiseen. Mikään hänen käytöksessään tälläkään hetkellä ei viittaa, että edes yrittäisi parantaa tapojaan."
Itse toivoisin vaaliehdokkaalta sen verran suoraselkäistä asennetta, että otetaan vastuuta omista väitteistä jotka esitetään totena, vaikka samalla sivuutetaan satoja sivuja tutkintamateriaalia kuvineen ja todistajalausuntoineen.
Parhain terveisin ja rehellistä vastausta odottaen, M. K.
Hakusanoja: Tiina Lehtonen, Vapauden liitto, kansanedustajaehdokas, 2023, Pirkanmaa, Johanna Tukiainen
Julkinen kysymys Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokas Tiina Lehtoselle
229
5578
Vastaukset
- Anonyymi
Vau! Loistavaa settiä. Tulkoon totuus esiin. Missä luuraat poliitikko Lehtonen?
- Anonyymi
Varoittava esimerkki muille pissiksille, jotka haaveilevat kansanedustajan hommista.
- Anonyymi
Tiina on tosi kaunis. Näyttää huomattavasti nuoremmalta. Ei ihme kun hänellä niin paljon nuorempi mies. Pesee nuoret "kaunottaret" mennentullen. Näin miehenä Ei voi kuin ihailla. Satun tietää mistä maasta on miehensä ja ei ole kylläkään musta.
- Anonyymi
Taivaanrannan maalarin ei pitäisi haaveilla edes ehdokkuudesta! Mitä tarjottavaa hänellä muka olisi maallemme? Vastaus 100-prosenttisen selkeä: ei yhtään mitään.
- Anonyymi
Onhan Tiinan miehellä työ ja sitäpaitsi tuli Suomeen korkeakouluopiskelijaksi . Ja sai kansalaisuuden ennen kuin tapasivat. Ei pakolainen. T Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiina on tosi kaunis. Näyttää huomattavasti nuoremmalta. Ei ihme kun hänellä niin paljon nuorempi mies. Pesee nuoret "kaunottaret" mennentullen. Näin miehenä Ei voi kuin ihailla. Satun tietää mistä maasta on miehensä ja ei ole kylläkään musta.
Samaa mieltä, tosi kaunis nainen. Itsekin olen nainen ja hetero.
- Anonyymi
Paha saa palkkansa, ja karma hoitaa kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha saa palkkansa, ja karma hoitaa kyllä.
Todellakin , wink wink.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä, tosi kaunis nainen. Itsekin olen nainen ja hetero.
Moi Tuksu 😃
- Anonyymi
Näinhän lähes kaikki poliitikot toistavat valheellista EK-mantraa.
- Anonyymi
Totuus on, että Johanna Tukiainen sai törkeän lapsikaappauksen johdosta:
* 3 vuotta kestävän valvontarangaistuksen, jonka aikana tulee olla päihteetön ja noudattaa kuntoutussuunnitelmaa työvelvoitteineen ja lisäksi pakollista psykiatrista hoitoa. Mikäli tästä ei suoriudu, pääsee istumaan kakkua.
Tuomion antoi Attundan käräjäoikeus Ruotsissa lokakuussa 2022, ja tuomio on lainvoimainen. - Anonyymi
Tosiasioiden kieltäminen vie Lehtosen vaan syvemmälle suohon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on, että Johanna Tukiainen sai törkeän lapsikaappauksen johdosta:
* 3 vuotta kestävän valvontarangaistuksen, jonka aikana tulee olla päihteetön ja noudattaa kuntoutussuunnitelmaa työvelvoitteineen ja lisäksi pakollista psykiatrista hoitoa. Mikäli tästä ei suoriudu, pääsee istumaan kakkua.
Tuomion antoi Attundan käräjäoikeus Ruotsissa lokakuussa 2022, ja tuomio on lainvoimainen.Oi kerro ihmeessä lisää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän lähes kaikki poliitikot toistavat valheellista EK-mantraa.
Kerro tästä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan Tiinan miehellä työ ja sitäpaitsi tuli Suomeen korkeakouluopiskelijaksi . Ja sai kansalaisuuden ennen kuin tapasivat. Ei pakolainen. T Lissu
Fiksu mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi Tuksu 😃
Onko Tuksu jokin traktorinerkki kun en ole kuullut ennen ? Ja en viittis googlettaa, kerro .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasioiden kieltäminen vie Lehtosen vaan syvemmälle suohon.
Millaisia tosiasioita hän oikeen kieltää? Jestas kerro heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on, että Johanna Tukiainen sai törkeän lapsikaappauksen johdosta:
* 3 vuotta kestävän valvontarangaistuksen, jonka aikana tulee olla päihteetön ja noudattaa kuntoutussuunnitelmaa työvelvoitteineen ja lisäksi pakollista psykiatrista hoitoa. Mikäli tästä ei suoriudu, pääsee istumaan kakkua.
Tuomion antoi Attundan käräjäoikeus Ruotsissa lokakuussa 2022, ja tuomio on lainvoimainen.Näin todella on. Attundan käräjäoikeuden tuomiolauselma sanatarkasti:
Påföljd: skyddstillsyn. Föreskrift: Johanna Tukiainen ska genomgå sådan psykiatrisk behandling som frivården finner lämplig. Övervakare utses av frivården.
(Seuraamus: valvontarangaistus. Määräys: Johanna Tukiaisen tulee läpikäydä sellainen psykiatrinen hoito, jonka rikosseuraamuslaitos katsoo tarpeelliseksi. Tähän rikosseuraamuslaitos nimittää valvojan.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin todella on. Attundan käräjäoikeuden tuomiolauselma sanatarkasti:
Påföljd: skyddstillsyn. Föreskrift: Johanna Tukiainen ska genomgå sådan psykiatrisk behandling som frivården finner lämplig. Övervakare utses av frivården.
(Seuraamus: valvontarangaistus. Määräys: Johanna Tukiaisen tulee läpikäydä sellainen psykiatrinen hoito, jonka rikosseuraamuslaitos katsoo tarpeelliseksi. Tähän rikosseuraamuslaitos nimittää valvojan.)Tukiaisen tekemän törkeän lapsikaappauksen tutkinnassa poliisi kuuli myös sosiaalitoimen viranomaista syyskuussa:
”Sittemmin emme ole saaneet paljon tietoa ajasta, jonka lapsi vietti Johannan ja Veijon kanssa.
Kun lapsi tavoitettiin hotellista, se oli hotellihenkilökunnan jäsen, joka näki, että lapsi oli hylätty.
Lapsi ei ollut saanut hyvää huolenpitoa, ja hän oli hyvin likainen. Hän oli nälissään ja panikoi. Aluksi hänellä oli vaikeuksia syödä. Saimme raportin lastenkodista Ranskasta, että meidän olisi haettava hänet välittömästi, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Hakeminen ei tapahtunut kovin nopeasti, koska hän oli toisessa maassa ja koska hänellä oli korona. Kun saavuimme Ranskaan, hän oli sopeutunut ja kuntoutunut hieman. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Lastenkodin henkilökunnan mukaan hän kuitenkin söi paljon jatkuvasti, ja he tulkitsivat niin, että lapsi oli ollut nälkäinen jo pitkään.
Hän näyttää kokeneen jonkinlaisen veteen liittyvän trauman, koska hän oli aivan kauhuissaan, kun häntä yritettiin pestä. Hänen hygieniastaan ei oltu pidetty huolta. Hänen päänahassaan oli yhä rupia, kun saavuimme paikalle.
Haluan myös lisätä, että kun hän oli kanssamme varsinaisen kotiuttamisen aikana, hän pelkäsi kauheasti, että hänet jätettäisiin. Hän tarrasi tiukasti kiinni meihin, emmekä saaneet edes mennä vessaan. Jos lapsi reagoi tuolla tavalla, on hänet jätetty ja hylätty.” (Ruotsin poliisin esitutkintapöytäkirjan ote, 20.9.2022) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän lähes kaikki poliitikot toistavat valheellista EK-mantraa.
Mikäs on sulla mantra ? Tuksuhan se xd
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasioiden kieltäminen vie Lehtosen vaan syvemmälle suohon.
Miten ajattelit irrottautua tästä Tuksu-pakkomielleyhtymästäsi ? Täällä jo osuvasti pakkohoitoa suositeltu. Ei ole normaalia jauhaa jotain Johannan asioita todellakaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin todella on. Attundan käräjäoikeuden tuomiolauselma sanatarkasti:
Påföljd: skyddstillsyn. Föreskrift: Johanna Tukiainen ska genomgå sådan psykiatrisk behandling som frivården finner lämplig. Övervakare utses av frivården.
(Seuraamus: valvontarangaistus. Määräys: Johanna Tukiaisen tulee läpikäydä sellainen psykiatrinen hoito, jonka rikosseuraamuslaitos katsoo tarpeelliseksi. Tähän rikosseuraamuslaitos nimittää valvojan.)Mitä sitten ? Mitäs itse olet tehnyt noin niinkuin virheinäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen tekemän törkeän lapsikaappauksen tutkinnassa poliisi kuuli myös sosiaalitoimen viranomaista syyskuussa:
”Sittemmin emme ole saaneet paljon tietoa ajasta, jonka lapsi vietti Johannan ja Veijon kanssa.
Kun lapsi tavoitettiin hotellista, se oli hotellihenkilökunnan jäsen, joka näki, että lapsi oli hylätty.
Lapsi ei ollut saanut hyvää huolenpitoa, ja hän oli hyvin likainen. Hän oli nälissään ja panikoi. Aluksi hänellä oli vaikeuksia syödä. Saimme raportin lastenkodista Ranskasta, että meidän olisi haettava hänet välittömästi, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Hakeminen ei tapahtunut kovin nopeasti, koska hän oli toisessa maassa ja koska hänellä oli korona. Kun saavuimme Ranskaan, hän oli sopeutunut ja kuntoutunut hieman. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Lastenkodin henkilökunnan mukaan hän kuitenkin söi paljon jatkuvasti, ja he tulkitsivat niin, että lapsi oli ollut nälkäinen jo pitkään.
Hän näyttää kokeneen jonkinlaisen veteen liittyvän trauman, koska hän oli aivan kauhuissaan, kun häntä yritettiin pestä. Hänen hygieniastaan ei oltu pidetty huolta. Hänen päänahassaan oli yhä rupia, kun saavuimme paikalle.
Haluan myös lisätä, että kun hän oli kanssamme varsinaisen kotiuttamisen aikana, hän pelkäsi kauheasti, että hänet jätettäisiin. Hän tarrasi tiukasti kiinni meihin, emmekä saaneet edes mennä vessaan. Jos lapsi reagoi tuolla tavalla, on hänet jätetty ja hylätty.” (Ruotsin poliisin esitutkintapöytäkirjan ote, 20.9.2022)Ja sä uskot että nää on tosia hahhah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen tekemän törkeän lapsikaappauksen tutkinnassa poliisi kuuli myös sosiaalitoimen viranomaista syyskuussa:
”Sittemmin emme ole saaneet paljon tietoa ajasta, jonka lapsi vietti Johannan ja Veijon kanssa.
Kun lapsi tavoitettiin hotellista, se oli hotellihenkilökunnan jäsen, joka näki, että lapsi oli hylätty.
Lapsi ei ollut saanut hyvää huolenpitoa, ja hän oli hyvin likainen. Hän oli nälissään ja panikoi. Aluksi hänellä oli vaikeuksia syödä. Saimme raportin lastenkodista Ranskasta, että meidän olisi haettava hänet välittömästi, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Hakeminen ei tapahtunut kovin nopeasti, koska hän oli toisessa maassa ja koska hänellä oli korona. Kun saavuimme Ranskaan, hän oli sopeutunut ja kuntoutunut hieman. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Lastenkodin henkilökunnan mukaan hän kuitenkin söi paljon jatkuvasti, ja he tulkitsivat niin, että lapsi oli ollut nälkäinen jo pitkään.
Hän näyttää kokeneen jonkinlaisen veteen liittyvän trauman, koska hän oli aivan kauhuissaan, kun häntä yritettiin pestä. Hänen hygieniastaan ei oltu pidetty huolta. Hänen päänahassaan oli yhä rupia, kun saavuimme paikalle.
Haluan myös lisätä, että kun hän oli kanssamme varsinaisen kotiuttamisen aikana, hän pelkäsi kauheasti, että hänet jätettäisiin. Hän tarrasi tiukasti kiinni meihin, emmekä saaneet edes mennä vessaan. Jos lapsi reagoi tuolla tavalla, on hänet jätetty ja hylätty.” (Ruotsin poliisin esitutkintapöytäkirjan ote, 20.9.2022)Mututuntumalla menty. Mitä pesivät väkivalloin. Tarraa kiinni, kun viety vanhemmiltaan. Ja aina syönyt paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen tekemän törkeän lapsikaappauksen tutkinnassa poliisi kuuli myös sosiaalitoimen viranomaista syyskuussa:
”Sittemmin emme ole saaneet paljon tietoa ajasta, jonka lapsi vietti Johannan ja Veijon kanssa.
Kun lapsi tavoitettiin hotellista, se oli hotellihenkilökunnan jäsen, joka näki, että lapsi oli hylätty.
Lapsi ei ollut saanut hyvää huolenpitoa, ja hän oli hyvin likainen. Hän oli nälissään ja panikoi. Aluksi hänellä oli vaikeuksia syödä. Saimme raportin lastenkodista Ranskasta, että meidän olisi haettava hänet välittömästi, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Hakeminen ei tapahtunut kovin nopeasti, koska hän oli toisessa maassa ja koska hänellä oli korona. Kun saavuimme Ranskaan, hän oli sopeutunut ja kuntoutunut hieman. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Lastenkodin henkilökunnan mukaan hän kuitenkin söi paljon jatkuvasti, ja he tulkitsivat niin, että lapsi oli ollut nälkäinen jo pitkään.
Hän näyttää kokeneen jonkinlaisen veteen liittyvän trauman, koska hän oli aivan kauhuissaan, kun häntä yritettiin pestä. Hänen hygieniastaan ei oltu pidetty huolta. Hänen päänahassaan oli yhä rupia, kun saavuimme paikalle.
Haluan myös lisätä, että kun hän oli kanssamme varsinaisen kotiuttamisen aikana, hän pelkäsi kauheasti, että hänet jätettäisiin. Hän tarrasi tiukasti kiinni meihin, emmekä saaneet edes mennä vessaan. Jos lapsi reagoi tuolla tavalla, on hänet jätetty ja hylätty.” (Ruotsin poliisin esitutkintapöytäkirjan ote, 20.9.2022)Tukiainen joutui myös maksamaan tyttärelleen vahinkokorvauksia 2 500 euroa korkoineen. Käräjäoikeus perusteli korvauksia lapselle aiheutuneesta häpäisemisestä, henkisistä kärsimyksistä, kivusta ja särystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on, että Johanna Tukiainen sai törkeän lapsikaappauksen johdosta:
* 3 vuotta kestävän valvontarangaistuksen, jonka aikana tulee olla päihteetön ja noudattaa kuntoutussuunnitelmaa työvelvoitteineen ja lisäksi pakollista psykiatrista hoitoa. Mikäli tästä ei suoriudu, pääsee istumaan kakkua.
Tuomion antoi Attundan käräjäoikeus Ruotsissa lokakuussa 2022, ja tuomio on lainvoimainen.Kun lapsen välitön huostaanotto on oikeudessa vahvistettu - niin kuin Johanna Tukiaisen lapsen kohdalla tapahtui ja vieläpä erityisen painavin perustein - lähteminen maasta on laitonta. Kansainvälinen etsintäkuulutus tulee voimaan. Poliisi ja lastensuojelu tulevat perässä.
Tukiainen otettiin kiinni Ranskassa kolmen viikon pakomatkan jälkeen. Hänet palautettiin jalka- ja käsiraudoissa takaisin Ruotsiin, missä hänet tuomittiin valvontarangaistukseen ja psykiatriseen hoitoon viime syksynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on, että Johanna Tukiainen sai törkeän lapsikaappauksen johdosta:
* 3 vuotta kestävän valvontarangaistuksen, jonka aikana tulee olla päihteetön ja noudattaa kuntoutussuunnitelmaa työvelvoitteineen ja lisäksi pakollista psykiatrista hoitoa. Mikäli tästä ei suoriudu, pääsee istumaan kakkua.
Tuomion antoi Attundan käräjäoikeus Ruotsissa lokakuussa 2022, ja tuomio on lainvoimainen.Ei hänellä mitään rangaistusta ole päällä ja koko ajan liikkunut vapaasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin todella on. Attundan käräjäoikeuden tuomiolauselma sanatarkasti:
Påföljd: skyddstillsyn. Föreskrift: Johanna Tukiainen ska genomgå sådan psykiatrisk behandling som frivården finner lämplig. Övervakare utses av frivården.
(Seuraamus: valvontarangaistus. Määräys: Johanna Tukiaisen tulee läpikäydä sellainen psykiatrinen hoito, jonka rikosseuraamuslaitos katsoo tarpeelliseksi. Tähän rikosseuraamuslaitos nimittää valvojan.)Johannalla ei ole mitään psykiatrista hoitoa tai valvontaa. Älä usko keltaisia lehtiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen tekemän törkeän lapsikaappauksen tutkinnassa poliisi kuuli myös sosiaalitoimen viranomaista syyskuussa:
”Sittemmin emme ole saaneet paljon tietoa ajasta, jonka lapsi vietti Johannan ja Veijon kanssa.
Kun lapsi tavoitettiin hotellista, se oli hotellihenkilökunnan jäsen, joka näki, että lapsi oli hylätty.
Lapsi ei ollut saanut hyvää huolenpitoa, ja hän oli hyvin likainen. Hän oli nälissään ja panikoi. Aluksi hänellä oli vaikeuksia syödä. Saimme raportin lastenkodista Ranskasta, että meidän olisi haettava hänet välittömästi, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Hakeminen ei tapahtunut kovin nopeasti, koska hän oli toisessa maassa ja koska hänellä oli korona. Kun saavuimme Ranskaan, hän oli sopeutunut ja kuntoutunut hieman. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Lastenkodin henkilökunnan mukaan hän kuitenkin söi paljon jatkuvasti, ja he tulkitsivat niin, että lapsi oli ollut nälkäinen jo pitkään.
Hän näyttää kokeneen jonkinlaisen veteen liittyvän trauman, koska hän oli aivan kauhuissaan, kun häntä yritettiin pestä. Hänen hygieniastaan ei oltu pidetty huolta. Hänen päänahassaan oli yhä rupia, kun saavuimme paikalle.
Haluan myös lisätä, että kun hän oli kanssamme varsinaisen kotiuttamisen aikana, hän pelkäsi kauheasti, että hänet jätettäisiin. Hän tarrasi tiukasti kiinni meihin, emmekä saaneet edes mennä vessaan. Jos lapsi reagoi tuolla tavalla, on hänet jätetty ja hylätty.” (Ruotsin poliisin esitutkintapöytäkirjan ote, 20.9.2022)Johanna Tukiainen tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta viime lokakuussa.
Hän sai rikoksestaan kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon. Tuomio on lainvoimainen. Oikeuden paperit ovat selkeät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiainen joutui myös maksamaan tyttärelleen vahinkokorvauksia 2 500 euroa korkoineen. Käräjäoikeus perusteli korvauksia lapselle aiheutuneesta häpäisemisestä, henkisistä kärsimyksistä, kivusta ja särystä.
Oli lähellä, että lapsikaappaus olisi päättynyt surullisesti ja lapsi kuollut.
Kyse oli enää parista päivästä. Onneksi Ranskan poliisi löysi Tukiaisen, vaikka tämä oli käärinyt puhelimensa folioon, käytti vain prepaid-liittymiä ja vaihtoi majoituspaikkaa muutaman päivän välein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanna Tukiainen tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta viime lokakuussa.
Hän sai rikoksestaan kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon. Tuomio on lainvoimainen. Oikeuden paperit ovat selkeät.Toimimalla Johanna Tukiaisen puhetorvena ja jakamalla hänen valheitaan ja maailmankuvaansa eteenpäin Tiina Lehtonen yllyttää ihmisiä lasten oikeuksien polkemiseen, lakien rikkomiseen ja täyteen anarkiaan yhteiskunnassamme.
- Anonyymi
Mielestäni tuollainen toiminta on kyllä Suomen kansan harhauttamista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä, tosi kaunis nainen. Itsekin olen nainen ja hetero.
Älä äänestä vanhan rouvan filtteröityä kuvaa vaan tutki ehdokkaasi taustat ja mielipiteet ennakolta, ja se, miten hän on toiminut elämässä aikaisemmin!
- Anonyymi
Tiina Lehtosen toiminta EI OLE eettisesti kestävää EIKÄ puolueetonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimimalla Johanna Tukiaisen puhetorvena ja jakamalla hänen valheitaan ja maailmankuvaansa eteenpäin Tiina Lehtonen yllyttää ihmisiä lasten oikeuksien polkemiseen, lakien rikkomiseen ja täyteen anarkiaan yhteiskunnassamme.
Toivottavasti sulta iteltäs lapsi huostaanotetaan , nii jos edes on ja oot lapseton katkera ämmä kitisemässä etkä tajua ettei ne tee mitä laki sanoo. On vaan hyvä että Tiina tuo laittomuuksia julkisuuteen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä äänestä vanhan rouvan filtteröityä kuvaa vaan tutki ehdokkaasi taustat ja mielipiteet ennakolta, ja se, miten hän on toiminut elämässä aikaisemmin!
Katoppas hänen videoita kateellinen kotka ;) , on ihan saman näkönen videoissa ja luonnossa , ai että kun kateellisia kotkia :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanna Tukiainen tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta viime lokakuussa.
Hän sai rikoksestaan kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon. Tuomio on lainvoimainen. Oikeuden paperit ovat selkeät.Mutta kun ei ole tuomioita meneillä edelleenkään.
- Anonyymi
Aikamoista. Luopuisi nyt vaan ehdokkuudesta, kun on käyttäytymyt tuolla tavalla, niin ei tulisi kovia vastapuheita vaalitilaisuuksissa eikä pettymystä vaalitulokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun lapsen välitön huostaanotto on oikeudessa vahvistettu - niin kuin Johanna Tukiaisen lapsen kohdalla tapahtui ja vieläpä erityisen painavin perustein - lähteminen maasta on laitonta. Kansainvälinen etsintäkuulutus tulee voimaan. Poliisi ja lastensuojelu tulevat perässä.
Tukiainen otettiin kiinni Ranskassa kolmen viikon pakomatkan jälkeen. Hänet palautettiin jalka- ja käsiraudoissa takaisin Ruotsiin, missä hänet tuomittiin valvontarangaistukseen ja psykiatriseen hoitoon viime syksynä.KETÄ KIINNOSTAA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanna Tukiainen tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta viime lokakuussa.
Hän sai rikoksestaan kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon. Tuomio on lainvoimainen. Oikeuden paperit ovat selkeät.Selipäs idiootti milloin Johanna muka on psyk.hoidossa sillä on Suomessa parin viikon välein pari viikkoa kerrallaan ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä äänestä vanhan rouvan filtteröityä kuvaa vaan tutki ehdokkaasi taustat ja mielipiteet ennakolta, ja se, miten hän on toiminut elämässä aikaisemmin!
Eikä ole mikään vanha rouva ! Oot niin kateellinen! Kun joku näyttöä vielä muutenkin ikäänsä nuoremmalta. 100v on vanha!
- Anonyymi
Aivan kauhistus. Mikä naista oikein vaivaa???
- Anonyymi
Johannan elämässä vvv virtaa eli väkivalta, viina, välinpitämättömyys. Ja mitä muuta.
Siihen soppaan ei lapsi sovi.
Eikä eläimet.
Luulisi hänen edes yrittävän muuttua ja muuttaa elämäntapojaan, mutta kauheammaksi vain menee.
Ja tällaiset tiinat ruokkii johannan hulluutta.
Yrittäisi auttaa oikeasti, mutta tässäkin tapauksessa kaikki johannan harhat ym nostetaan esille.
Js sitä kautta itsensä nostaminen 'hyvänä ihmisenä'.
No kohta tämä tiina on noita, psykopaatti, kiusaaja, jos Johannalle ei heru rahaa, viinaa, illallisia ja tilpehööriä. Johannalla on tapana kääntyä näitä mielistelijöitä vastaan.- Anonyymi
On vai?
- Anonyymi
Ja sulla tapanas kaivella löysää vittuas
- Anonyymi
Tapaus T.Lehtonen oli aikoinaan Marco de Witin joukoissa niin kertoo kaiken. Menetetty tapaus.
- Anonyymi
Käsittämätöntä, miten Tiina Lehtonen vääristelee Fb- sivullaan asioita ja poisti kaikki kommentit, joissa hänen väittämät kyseenalaistetaan. Mitäpä arvette, onko Tukiaisen tukemisesta hyötyä vai haittaa hänen eduskuntavaalikampanjalle?
Valheen vesillä soutelee molemmat. Toivottavasti totuus heillekin joskus kirkastuu.- Anonyymi
Ei näytä nyt hyvältä, ei näytä hyvältä alkuunkaan, sen vain sanon. Miksi haluaa niin kovasti vääristellä?
- Anonyymi
Viesti poistui sivuilta kun kirjoitin onko viisasta tuohon asiaan sekaantua ennenkuin kaikki faktat ottaa selville.
Samoin pitkä kommentointi Johannan koiran hädästä/kuljetustarpeesta Helsinkiin poistui. Oli todella asiallisia huomioita/neuvoja paljon. Johannan vastaukset osaan oli mitä oli, niihin ei sen enempää. Sananvapaus ainakin aika rajattua, se tuli huomattua. - Anonyymi
Ihmettelen, millä oikeudella hän katsoo, että voi julkaista toisten ihmisten kuvia profiilissaan. Lisäksi, jos hän katsoo, että kaikki kommentit, jotka eivät miellytä häntä, hän poistaa ne. Miten sellainen ihminen pärjäisi eduskunnassa?
Alkaako hän sielläkin sättiä ihmisiä ja meuhkata, että vitt***levat? Koko puolue tuntuu olevan toinen toistaan sekopäisempiä.- Anonyymi
Tiesitkö että jokainen saa poistaa mitä haluaa ? T.Lissu
- Anonyymi
Hänen puolueensa, Vapauden liitto, vastustaa maahanmuuttajia: ”Puolueemme vastustaa siirtolaisten tulemista Suomeen” (suora lainaus puolueohjelmasta).
Samaan aikaan Tiina piilottelee söpöä 3-kymppistä mamua, joka tietty tekee mitä vaan (”elämässäni ensimmäinen mies, joka kohtelee ihanasti”) saadakseen paperit ja turvapaikkastatuksen Suomesta.
Keskustelua facessa:
Johanna Mia Tukiainen
M**a H'''''''nen On se hienoa että translait menee läpi Suomessa ja jopa suomalaiset HETERO miehet kannattaa sitä; osa salaa vielä pettää omia vaimojaan transujen yms.kanssa!!!!! Miten olisi sellainen että kerrankin suomalaiset miehet voisivat oikeasti ja aidosti pitää, sekä kehua oikeasti NAISIA jotka ovat NAISIA eikä mitään muuta???!!!! Jos nainen on vielä lisäksi kaunis niin käykö se pahasti itsetunnolle myös sanoa niin???!!! Mies on alunperin luotu naista suojelemaan ja olemaan oikealla tavalla auktoriteetti, ei mikään pilkkaaja!
Sun tyyppisten miesten takia länsimaalaiset naiset alkaa tykkää maahanmuuttajista ja lopputulos tiedetään siihenkin.
Tiina Lehtonen
Johanna Mia Tukiainen Tämä on totta ja itsellänikin on maahanmuuttaja, 26v itseäni nuorempi ja on ensimmäinen mies elämässäni, joka kohtelee ihanasti . Sekä on tumma ja söpö itse, kuten miehen tuleekin olla .- Anonyymi
Satuin nimeni googlettamalls löytää tämän viestiketjun, jossa kommentoinnit perustuvat pitkälti kommentoijien omiin mielikuvituksiin.
Tässä faktat :
- Söpö mieheni muutti Suomeen jo ennen tapaamistamme, eli 2016 .
- Muuttamisen syy korkeakouluun opiskelemaan.
- Miksi piilottelen miestäni julkisuudelta : Hän on vokalisti sekä basisti kahdessa metallibändissä, joista toinen on tunnettu, joten ainakin toistaiseksi tämä piilottelu julkisuudelta.
-Mieheni on töissäoleva.
-Vapauden liitto-puolue puolueohjelmassa on työperäisen maahanmuuton olevan ok.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto ry kansanedustajaehdokas - Anonyymi

Vapauden liitto ry kansanedustajaehdokas*rp (ei ry, joksi ennakoiva tekstinsyöttö huomaamattani vaihtoi).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satuin nimeni googlettamalls löytää tämän viestiketjun, jossa kommentoinnit perustuvat pitkälti kommentoijien omiin mielikuvituksiin.
Tässä faktat :
- Söpö mieheni muutti Suomeen jo ennen tapaamistamme, eli 2016 .
- Muuttamisen syy korkeakouluun opiskelemaan.
- Miksi piilottelen miestäni julkisuudelta : Hän on vokalisti sekä basisti kahdessa metallibändissä, joista toinen on tunnettu, joten ainakin toistaiseksi tämä piilottelu julkisuudelta.
-Mieheni on töissäoleva.
-Vapauden liitto-puolue puolueohjelmassa on työperäisen maahanmuuton olevan ok.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto ry kansanedustajaehdokasMuutaman kuukauden Tuksun tuntemisen perusteella allekirjoitit adressin, jossa Tuksu vaatii Isabellen palauttamista.
Olen seurannut tämän alkoholistin elämää aika paljon kauemmin, vuosia, enkä voisi millään suositella mitään elävää olentoa tämän alkoholiin mieltyneen ammattinukkujaksi itseään nimittävän kynsiin.
Näin vastuutonta ehdokasta en suosittele kenenkään äänestävän ja toiseksi sinun sivuillasi ei ole edes kommentointimahdollisuutta. Että sinulla ei ole oiken varaa arvostella kenenkään blokkauksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutaman kuukauden Tuksun tuntemisen perusteella allekirjoitit adressin, jossa Tuksu vaatii Isabellen palauttamista.
Olen seurannut tämän alkoholistin elämää aika paljon kauemmin, vuosia, enkä voisi millään suositella mitään elävää olentoa tämän alkoholiin mieltyneen ammattinukkujaksi itseään nimittävän kynsiin.
Näin vastuutonta ehdokasta en suosittele kenenkään äänestävän ja toiseksi sinun sivuillasi ei ole edes kommentointimahdollisuutta. Että sinulla ei ole oiken varaa arvostella kenenkään blokkauksia.Missä on todisteesi allekirjoituksestani k.o.addressiin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on todisteesi allekirjoituksestani k.o.addressiin ?
Sinä luultavasti allekirjoitat kaiken mitä Tuksu sinulle satuilee, peukutat ja tuet häntä aivan avoimesti. Videoissasi toistat Tuksua papukaijan tavoin suodattamatta mitään tai ottamatta selvää mitä Tuksun vastapuolella olisi kerrottavaa noista jutuista. Et usko edes puolueetonta oikeudenkäyntiä. Haluatko, että Suomeen tulisi lait, joita laadittaisiin vain kaveri ja mutu-tuntemuksien perusteella, demokratian saisi heittää ilmeisesti sinne mihin ei päivä paista.
Luotan kyllä vielä terveeseen järkeen ja siihen, että tällaiset puolueet eivät montaa ääntä saa ja poistuvat ajan saatossa takavasemmalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä luultavasti allekirjoitat kaiken mitä Tuksu sinulle satuilee, peukutat ja tuet häntä aivan avoimesti. Videoissasi toistat Tuksua papukaijan tavoin suodattamatta mitään tai ottamatta selvää mitä Tuksun vastapuolella olisi kerrottavaa noista jutuista. Et usko edes puolueetonta oikeudenkäyntiä. Haluatko, että Suomeen tulisi lait, joita laadittaisiin vain kaveri ja mutu-tuntemuksien perusteella, demokratian saisi heittää ilmeisesti sinne mihin ei päivä paista.
Luotan kyllä vielä terveeseen järkeen ja siihen, että tällaiset puolueet eivät montaa ääntä saa ja poistuvat ajan saatossa takavasemmalle."Luultavasti allekirjoitat kaiken..." on täysin absurdi todisteena ja ei toimi todisteena, eli se siitä.
"Videoissasi toistat Tuksua..." Olen tehnyt ainoastaan yhden videon Johanna Tukiaiseen liittyen ja k.o. video on edelleenkin tehty keskustelujen pohjalta.
Lakien suhteen haluan, että voimassaolevia lakeja noudatetaan.
Nyt kun vastasin kysymyksiisi, niin näyttää siltä, että et tyydy vastauksiin ja jatkat ja jatkat ja yrität provosoida minua vastaamaan kerta toisensa jälkeen.
Mikään ei sinulle riitä.
Tästä paistaa motiivina läpi se, että olet tosiaan joskus ollut Johannan kanssa tekemisissä.
Sekä se, ettet haluaisi olevani kanssaan tekemisissä.
Jokainen valitsee itse keiden kanssa tekemisissä.
Kirjoittele mitä kirjoittelet jatkossa , yrittäen provosoida vastaamaan.
Mutta tämä oli nyt tässä minun osaltani.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto-puolueen kansanedustajaehdokas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on todisteesi allekirjoituksestani k.o.addressiin ?
Tommi von Tryffelin fasessa ilmoitit Tukiaisen adressin yhteydessä että allekirjoitit sen toisena, pysy totuudessa varsinkin jos edustat puoluettasi ehdokkaana ja pyrit eduskuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satuin nimeni googlettamalls löytää tämän viestiketjun, jossa kommentoinnit perustuvat pitkälti kommentoijien omiin mielikuvituksiin.
Tässä faktat :
- Söpö mieheni muutti Suomeen jo ennen tapaamistamme, eli 2016 .
- Muuttamisen syy korkeakouluun opiskelemaan.
- Miksi piilottelen miestäni julkisuudelta : Hän on vokalisti sekä basisti kahdessa metallibändissä, joista toinen on tunnettu, joten ainakin toistaiseksi tämä piilottelu julkisuudelta.
-Mieheni on töissäoleva.
-Vapauden liitto-puolue puolueohjelmassa on työperäisen maahanmuuton olevan ok.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto ry kansanedustajaehdokasOnko nää edes naimisissa? "Mieheni"?!? Sehän on aina niin, että rakkaus on ikuista, kohde vaan vaihtuu. Miehelle Tiina on varmaan lyhytaikainen ratkaisu kaikkinensa; saa katon päänsä päälle ja jotain ruokaa elääkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tommi von Tryffelin fasessa ilmoitit Tukiaisen adressin yhteydessä että allekirjoitit sen toisena, pysy totuudessa varsinkin jos edustat puoluettasi ehdokkaana ja pyrit eduskuntaan.
Kaiva se allekirjoitukseni. Vain se on todiste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nää edes naimisissa? "Mieheni"?!? Sehän on aina niin, että rakkaus on ikuista, kohde vaan vaihtuu. Miehelle Tiina on varmaan lyhytaikainen ratkaisu kaikkinensa; saa katon päänsä päälle ja jotain ruokaa elääkseen.
Ei sitä aviossa tarvitse olla, kun puhutaan miehestä. Ja kun on Mies eikä poika. Kyllä tuo ihan kunnon parisuhde on. Satun tietämään :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tommi von Tryffelin fasessa ilmoitit Tukiaisen adressin yhteydessä että allekirjoitit sen toisena, pysy totuudessa varsinkin jos edustat puoluettasi ehdokkaana ja pyrit eduskuntaan.
Todista eli lähetä kuva allekirjoituksesta, t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiva se allekirjoitukseni. Vain se on todiste.
Tässä on todiste eikä asia muuksi muutu vaikka alkuperäinen postaus fasesta on poistettu, sekin kertoo aika paljon Lehtosen luotettavuudesta ja rehellisyydestä.
Kommenttisi Johanna Tukiaisen JULKISEEN Facebook-päivitykseen addressista:
Tiina Lehtonen
Ak (nimetön, nro 2).
2 vk sitten - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutaman kuukauden Tuksun tuntemisen perusteella allekirjoitit adressin, jossa Tuksu vaatii Isabellen palauttamista.
Olen seurannut tämän alkoholistin elämää aika paljon kauemmin, vuosia, enkä voisi millään suositella mitään elävää olentoa tämän alkoholiin mieltyneen ammattinukkujaksi itseään nimittävän kynsiin.
Näin vastuutonta ehdokasta en suosittele kenenkään äänestävän ja toiseksi sinun sivuillasi ei ole edes kommentointimahdollisuutta. Että sinulla ei ole oiken varaa arvostella kenenkään blokkauksia.Kenen blokkauksia hän arvosteli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tommi von Tryffelin fasessa ilmoitit Tukiaisen adressin yhteydessä että allekirjoitit sen toisena, pysy totuudessa varsinkin jos edustat puoluettasi ehdokkaana ja pyrit eduskuntaan.
Kuka muuten on Tommi? Linkkaarko tähän?
- Anonyymi
M.K.
Kirjoitin jo tunti sitten vastauksen tähän, mutta lähettäminen ei toiminut, joten testaan nyt lähettämisen ennen kuin alan vastausta näpytellä.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto-puolueen kansanedustajaehdokas- Anonyymi
Aloittaja eli M. K. tässä.
Hei Tiina, löysit paikalle. FB-seinälläsi kommentoit tätä ketjua ja minun aloitustani näin:
"Tuolle, jonka blokkasin, olin Facebookissa jo vastannutkin, mutta tuolloin jatkoi kysymyksiään, joihin tarvitsee tarkoin harkita vastaus. Eli saa kyllä vastauksen."
Olen hieman pettynyt, joskaan en yllättynyt, että valehtelet tähänkin. Ja tietenkin samalla irvailet vakavammin otettaville poliitikoille, jotka blokkaavat sinut seinältään, kun he eivät jaksa pelata pulushakkia kanssasi.
Et vastannut minulle tuohon alkuperäiseen tekstiini, vaan julkaistuani sen seinälläsi, estit minut ja poistit viestini saman tien. Samalla estit ja poistit monia muitakin, jotka kyseenalaistivat sen että puolustat Johanna Tukiaisen "lapsikaappauskeissiä".
Odotan edelleen että vastaat siihen perimmäiseen kysymykseen:
Miksi sinun mielestäsi on hyväksyttävä ajatus, että Johannan kertoma tapahtumista on 100% totta ja viranomaisten, Johannan muun perheen ja muiden todistajien kertomat ovat 100% valetta, vaikka kaikki olemassa olevat kirjallisetkin todistukset ja etenkin kuvat todistavat Johannaa vastaan?
Haluat olla kansanedustaja. Kansanedustajan tulisi olla edes jotenkuten jalat maassa ja tietoinen siitä, miten lait ja etenkin vaaliohjelmaan kuuluvat asiat toimivat. Sen sijaan näytät jatkuvasti keksivän pykäliä ja lakeja omasta päästäsi ja sovellat kirjoitettua lakia vain, kun se sopii sinun agendoihisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja eli M. K. tässä.
Hei Tiina, löysit paikalle. FB-seinälläsi kommentoit tätä ketjua ja minun aloitustani näin:
"Tuolle, jonka blokkasin, olin Facebookissa jo vastannutkin, mutta tuolloin jatkoi kysymyksiään, joihin tarvitsee tarkoin harkita vastaus. Eli saa kyllä vastauksen."
Olen hieman pettynyt, joskaan en yllättynyt, että valehtelet tähänkin. Ja tietenkin samalla irvailet vakavammin otettaville poliitikoille, jotka blokkaavat sinut seinältään, kun he eivät jaksa pelata pulushakkia kanssasi.
Et vastannut minulle tuohon alkuperäiseen tekstiini, vaan julkaistuani sen seinälläsi, estit minut ja poistit viestini saman tien. Samalla estit ja poistit monia muitakin, jotka kyseenalaistivat sen että puolustat Johanna Tukiaisen "lapsikaappauskeissiä".
Odotan edelleen että vastaat siihen perimmäiseen kysymykseen:
Miksi sinun mielestäsi on hyväksyttävä ajatus, että Johannan kertoma tapahtumista on 100% totta ja viranomaisten, Johannan muun perheen ja muiden todistajien kertomat ovat 100% valetta, vaikka kaikki olemassa olevat kirjallisetkin todistukset ja etenkin kuvat todistavat Johannaa vastaan?
Haluat olla kansanedustaja. Kansanedustajan tulisi olla edes jotenkuten jalat maassa ja tietoinen siitä, miten lait ja etenkin vaaliohjelmaan kuuluvat asiat toimivat. Sen sijaan näytät jatkuvasti keksivän pykäliä ja lakeja omasta päästäsi ja sovellat kirjoitettua lakia vain, kun se sopii sinun agendoihisi.Mikä on totta voitko kertoa tarkemmin tästä tapauksesta? Voi ei.
- Anonyymi
Tiina Lehtonen
Pakko kysyä, ihan tosissasiko sä jaat lapsikaappauksesta tuomitun ihmisen valheellisia tarinoita, joissa totta on ainoastaan henkilön nimi ja sekin vähän niin ja näin. Mietin, että olet pyrkimässä kansanedustajaksi, mutta miten sinuun voi luottaa, kun tietoisesti jaat valheita täynnä olevia kirjoituksia, jotka on kirjoittanut pitkän rikosrekisterin omaava väkivaltarikollinen ja alkoholiongelmainen ihminen?
Et kai sä toisissasi usko, että ne Ruotsin poliisin julkaisemat pöytäkirjat ovat valheita täynnä ja että J olisi syytön kaikkiin niihin lapseensa kohdistuneisiin laiminlyönteihin, äitinsä pahoinpitelyyn ym.ym. joita pöytäkirjassa on mainittu. J on kohdistanut äitiinsä syytöksiä, jollaisia ei kukaan täyspäinen kirjottele. Väite, että hänen äidillä tai ex-miehellä olisi jotain tekemistä siskonsa itsemurhalla on törkeä syytös ja niitä jakamalla syyllistyt itse kunnianloukkaukseen. Se, että lapsen isoäiti olisi keksinyt kaikki jutut lapsen huolenpidosta, J:n käyttäytymisestä ja valheelisista todistuksista oikeudessa, on mielikuvituksen tuotetta ja sitähän ei J.tä puutu. Siskonsa, joka päätyi onnettomaan ratkaisuusn, teki lastensuojeluilmoituksen vain päivää ennen itsemurhaa. Synnytyksen jälkeen vain muutama päivän päästä, sairaalan lääkärit ilmaisivat huolensa viranomaisille ja heillä oli siihen kunnon perusteet. Ei lasta ole huostaanotettu vain huvin vuoksi, jotta joku tienaisi sillä. Huostaanotto oli parasta, mitä tytölle tapahtui. J:n on turha sepustella tarinoita upeasta lomasta lapsen kanssa, lapsikaappauksen toinen pääjehu kertoi medialle, että J:n piti saada joka päivä väh. kaksi ltr punkkua, joka ei tietenkään alkoholin suurkuluttajaan tee kovin suurta vaikutusta, mutta herää kysymys, miksi pienen lapsen äidin pitää lipittää alkoa joka päivä.
Suosittelen miettimään kahteenkin kertaan niin julkaisujen jakamista.
- Anonyymi
Eipä anna kovin hyvää ja luotettavaa kuvaa edustajaehdokkaasta, joka bannailee kysyjiä ja poistelee kysymyksiä. Ei ilmeisesti käy mielessä että siinä samalla saattaa monta ääntä jäädä saamatta. 99% ihmisistä tietää mikä tuo Tukiainen on naisiaan, joten hänen puolustaminen ei ainakaan edistä läpimenoa vaaleissa. Ja mitäs sitten eduskunnassa jos kanssaedustajien keskusteluaiheet ja kommentit ei miellytä. Miten Tiina meinaa live-elämän ihmiset estää ja poistaa heidän kommentit?
- Anonyymi
Missä Tiina väittää että lapsi pitää palauttaa Johannalle? Hän on sanonut ainoastaan että lastensuojelulaki määrää säilyttämään lapsen. Nyt lapsi ollut jo 7kk erotettuna omaidistaan ilman että tavannut ja videopuheluita. Se on törkeää. Ja laitonta. t.Lissu
- Anonyymi
Tiina Lehtonen:
Voisitko ystävällisesti selittää sen, että mihin perustuu väitteesi siitä, että joka toinen tunti, vai oliko joka tunti, yksi lapsi otetaan huostaan?
Jos lasketaan joka toinen tunti, niin tekee 12 lasta päivässä, 84 lasta viikossa, 336 lasta kuukaudessa ja 4032 lasta vuodessa. Suomessa syntyi vuonna 2022 44933 vauvaa, joten laskennallisesti näistä vauvoista otetaan huostaan 9%, joten joka ikinen vuosi Suomessa otetaan huostaan lähes kymmenesosa syntyvistä, aika iso määrä?- Anonyymi
Tilastoraportti, SVT : 22/2022
Huostassa olleiden lasten määrä (11 210) väheni (-3 %) vuonna 2021 edellisestä vuodesta. Edellisen kerran huostassa olleiden lasten määrä väheni (-1,3 %) vuonna 2016. Huostaanotot ovat pitkäaikaisimpia sijoituksia, joten huostassa olleiden määrän väheneminen selittyy sillä, että uusia huostaanottoja (1 592) tehtiin vähemmän (-11 %) kuin vuotta aikaisemmin. - Anonyymi
Tieto on alunperin kirjailija/varatuomari Leeni Ikoselta, joka kertoi siinä olevan mukana huostaanotot ja kiireelliset sijoitukset.
Mutta joo, olet kirjoittamistyylistäsi päätellen se yksi ja sama "M.K."-nimimerkkiäkin käyttänyt, joka olet kaikki nämä viestit tänne S24 minulle kirjoittanut.
Ja todennäköisesti Johannan vanha tuttu.
En nyt täällä tämän enempää kuluta aikaani, sillä on jo selvää, ettei mikään sinulle riitä.
Hyvää jatkoa ja muista äänestää viisaasti.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto-puolueen kansanedustajaehdokas
- Anonyymi
M.K.
Tein noin kuukausi sitten videon You tuben kanavalleni. Kuten videon nimi kertoo, on k.o.videon sisältönä Johanna Tukiaisen kanssa käymäni keskustelut, hänen itsensä kokemista tapahtumista.
Siten huomioon ei ole otettu mitään muuta, kuin keskustelut kanssaan, ja siten mitään en ole videossa valehdellut.
Mitähän tarkalleen tarkoitat tällä "väitteitäni, jotka olisin esittänyt totena Facebook-seinälläni", vaikka en Facebookissa ottanut kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, vaan toin esiin huostaanottojen ja vieraannuttamisten kauheuden ja traumatisoivuuden, sekä lastensuojelun tekemiset (liian) usein lakien vastaisesti ihan yleisellä tasolla?
Ja mitään en myöskään kirjoittamissani ole valehdellut. En halua julkisesti ottaa vastuuta yksittäisistä tapauksista sen suhteen, että miten tulisi menetellä lapsen olinpaikan suhteen.
Minulla on Facenookin aloituksestasi kuvakaappaukset tallella.
Ei ole asiallista levitellä sanomisistani ja kirjoituksistani valheellisuuksia.
Mainitsemassani videossa sanon, että ei olla lakien mukaan tässäkään tapauksessa menetelty.
Sillä lasulaki turvaa lapselle pysyvät läheissuhteet.
Isabellen läheiset ovat vanhemmat ja isovanhemmat. Isabell vietiin elokuulla, eikä pieni tyttö ole sen jälkeen nähnyt ketään läheistään.
Tätä kutsutaan vieraannuttamiseksi.
Isabell vietiin suomen kieltä hänelle puhuneelta äidiltään ruotsin kielisten henkilöiden pariin.
En voi kuin kuvitella mitä pieni Isabell ajattelee hänelle tuttujen läheistensä yhtäkkisestä katoamisesta ja puhekielen vaihtumisesta.
Kysyt haluaisinko Isabellen kasvavan tällaisen ihmisen kanssa.
En ole koskaan tavannut Johannaa Isabellen kanssa.
Ja en voi ottaa näin suurta vastuuta kenenkään yksittäistapauksesta, että julkisesti lausuisin tälläistä mitä kysyt.
Toivottavaa on, että sosiaalitoimen viemät lapset palaisivat omien vanhempiensa luokse.
Lausun myös, että vieras on aina vieras, ei oma, ja vieraat on otettu heistä juoksevan rahan takia.
Joku voi tietysti julkisesti väittää pitävänsä muiden lapsia luonaan pyyteettömästi, mutta tuollaisia lausuva haluaa vain sympatioita.
On myös kautta aikojen ollut tiedossa sijaispaikoissa olevan runsaasti kaltoinkohtelua toisten lapsia kohtaan.
Olen samaa mieltä kanssasi, että kansanedustajaehdokkaan, kuten kansanedustajankin olisi hyvä vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin.
Pahoittelut siitä, että päädyin lopulta poistamaan aloituksesi kommentteineen.
Pidän hiukan erikoisena suurta kiinnostustasi nimenomaan Johannan asioita kohtaan.
Siksi mieleen tuleekin, että oletkohan joskus ollut tekemisissä kanssaan.
Onkohan oikea etunimesi Jarna.
Vaikka tuskinpa koskaan haluat paljastaa kuka oikeasti ole.
Terveisin
Tiina Lehtonen
Vapauden liitto-puolueen kansanedustajaehdokas- Anonyymi
Tein noin kuukausi sitten videon You tuben kanavalleni. Kuten videon nimi kertoo, on k.o.videon sisältönä Johanna Tukiaisen kanssa käymäni keskustelut, hänen itsensä kokemista tapahtumista.
Siten huomioon ei ole otettu mitään muuta, kuin keskustelut kanssaan, ja siten mitään en ole videossa valehdellut.
Tiina Lehtonen jos otat kantaa Tukiaisen kertomaan ilman että tarkistat faktat levität videollasi valheellista tietoa.
Tukiainen on kaapannut huostaanotetun lapsensa ja saanut siitä asianmukaisen tuomion. Tukiainen ei omasta mielestään ole syyllistynyt mihinkään mutta todisteet ja todistajanlausunnot puhuvat puolestaan, tutkintamateriaali ja päätös ovat julkisia asiakirjoja ja sinun kannattaa niihin tutustua eikä jatkaa rikoksesta tuomitun puolustamista.
Tukiainen olisi saanut tavata tytärtään mikäli olisi tehnyt yhteistyötä lastensuojelun kanssa mutta toimi täysin järjenvastaisesti kaappamalla lapsen ja itse aiheutti nykyisen tilanteensa eikä nykyinen viranomaisten haukkuminen ja muu älytön toiminta asiaa muuta miksikään.
Mikäli sinä Tiina Lehtonen aiot pyrkiä politiikkaan ensimmäinen asia joka sinun on opittava on taustojen ja faktojen tarkistaminen ennen kuin meney munaamaan itsesi ja menetät uskottavuutesi.
P.S
En ole viestketjun aloittaja - Anonyymi
Täällä kommentoitu, että videossa olet jakanut tarkastamatta Johannan valheita.
Entä nyt tuo kommenttisi:
"Isabellen läheiset ovat vanhemmat ja isovanhemmat. Isabell vietiin elokuulla, eikä pieni tyttö ole sen jälkeen nähnyt ketään läheistään."
Oletko tuon jostain tarkastanut ? Ettei vaan olisi taas Johannan valheita.
Mistä "tiedät" ettei Marja ja lapsen isä ole lasta tavannut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kommentoitu, että videossa olet jakanut tarkastamatta Johannan valheita.
Entä nyt tuo kommenttisi:
"Isabellen läheiset ovat vanhemmat ja isovanhemmat. Isabell vietiin elokuulla, eikä pieni tyttö ole sen jälkeen nähnyt ketään läheistään."
Oletko tuon jostain tarkastanut ? Ettei vaan olisi taas Johannan valheita.
Mistä "tiedät" ettei Marja ja lapsen isä ole lasta tavannut?Marja Tukiaisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kommentoitu, että videossa olet jakanut tarkastamatta Johannan valheita.
Entä nyt tuo kommenttisi:
"Isabellen läheiset ovat vanhemmat ja isovanhemmat. Isabell vietiin elokuulla, eikä pieni tyttö ole sen jälkeen nähnyt ketään läheistään."
Oletko tuon jostain tarkastanut ? Ettei vaan olisi taas Johannan valheita.
Mistä "tiedät" ettei Marja ja lapsen isä ole lasta tavannut?Marja Tukiaiselta. Ovat olleet yhteyksissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marja Tukiaiselta. Ovat olleet yhteyksissä
Lapsen isä taasen kertoo tapailevansa lastaan säänöllisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tein noin kuukausi sitten videon You tuben kanavalleni. Kuten videon nimi kertoo, on k.o.videon sisältönä Johanna Tukiaisen kanssa käymäni keskustelut, hänen itsensä kokemista tapahtumista.
Siten huomioon ei ole otettu mitään muuta, kuin keskustelut kanssaan, ja siten mitään en ole videossa valehdellut.
Tiina Lehtonen jos otat kantaa Tukiaisen kertomaan ilman että tarkistat faktat levität videollasi valheellista tietoa.
Tukiainen on kaapannut huostaanotetun lapsensa ja saanut siitä asianmukaisen tuomion. Tukiainen ei omasta mielestään ole syyllistynyt mihinkään mutta todisteet ja todistajanlausunnot puhuvat puolestaan, tutkintamateriaali ja päätös ovat julkisia asiakirjoja ja sinun kannattaa niihin tutustua eikä jatkaa rikoksesta tuomitun puolustamista.
Tukiainen olisi saanut tavata tytärtään mikäli olisi tehnyt yhteistyötä lastensuojelun kanssa mutta toimi täysin järjenvastaisesti kaappamalla lapsen ja itse aiheutti nykyisen tilanteensa eikä nykyinen viranomaisten haukkuminen ja muu älytön toiminta asiaa muuta miksikään.
Mikäli sinä Tiina Lehtonen aiot pyrkiä politiikkaan ensimmäinen asia joka sinun on opittava on taustojen ja faktojen tarkistaminen ennen kuin meney munaamaan itsesi ja menetät uskottavuutesi.
P.S
En ole viestketjun aloittajaIhan sekopäisiä juttuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsen isä taasen kertoo tapailevansa lastaan säänöllisesti.
Just just älä valehtele. Albanialainen murhamies jolla ei oleskelulupaa 🙃
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just just älä valehtele. Albanialainen murhamies jolla ei oleskelulupaa 🙃
Minua hiukan ihmetyttää, että tälläiset jutut ovat ihan julkisi Ruotsissa.
Huostaanotto ja muissa asiakirjoissa tosiaan todetaan lapsen isästä, että hän tulee hienosti toimeen ja huolehtii hyvin lapsesta,toisin kuin lapsen äiti.
Mainitaan myös isän maininneen että hän ei pysty ottamaan lapsen kasvatuksesta vastuuta, kun on työtön ja varaton, eikä Johannastakaan ole.Hänen mukaan lapsen olisi hyvä olla isoäitinsä kanssa.
No ei lapsen ollut hyvä olla edes isoäitinsä luona, koska Johanna siellä ryypäsi, räyhäsi ja lopuksi vielä pahoinpiteli isoäidin lapsen katsellessa vieressä. - Anonyymi
Voiko vieraannuttamisesta edes puhua kun Tukiaisen lapsi huostattiin alle kaksivuotiaana eikä todennäköisesti edes muista äitiään enää. Tunnen useita sijaisperheitä ja kaikissa niissa sijaislapset on ihan yhtä rakkaita kuin omatkin, älä levittele valheita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsen isä taasen kertoo tapailevansa lastaan säänöllisesti.
Missä hän sanoo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko vieraannuttamisesta edes puhua kun Tukiaisen lapsi huostattiin alle kaksivuotiaana eikä todennäköisesti edes muista äitiään enää. Tunnen useita sijaisperheitä ja kaikissa niissa sijaislapset on ihan yhtä rakkaita kuin omatkin, älä levittele valheita.
Kuka levittelee valeita? Sinä. Ei kukaan rakasta vieraan pentuja. Sinä uskot kun näyttelevät. Helppo vedätettävä. Tyhmempi kuin saapas.
- Anonyymi
Miksei Tiina Lehtonen ota selvää faktoista vaan toistaa Tukiaisen valheita kuin papukaija?
- Anonyymi
Mitä se sulle kuuluu jos haluaa tehdä videon jossa ei faktoja kun ei siinä videossa edes väitetä että on faktaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se sulle kuuluu jos haluaa tehdä videon jossa ei faktoja kun ei siinä videossa edes väitetä että on faktaa.
Aika usein ihmiset ajattelee että kun joku puhuu tai vaikka tekee videoita niin pysytään totuudessa.
No tulevaisuudessa kun teet videoita mainitse sitten videon alussa onko jutut totta tai valhetta. Olisi kiva etukäteen tietää.
Jotenkin tuntui tympeältä kun katsoi videon ja oletti sen olevan totta, mutta myöhemmin selvisi että se olikin vaan Johannan valhetta.. - Anonyymi
Pitääkö Tiinan alkaa lukea seiskaa että tietäisi ? Oisko ratkaisu siinä mitä luulisit?
- Anonyymi
Tukiainen on varastanut valtavasti varoja suomalaisilta pienyrittäjiltä ja Suomen yhteiskunnalta.
Hän jättää kaikki laskunsa ja maksunsa hoitamatta. Esimerkiksi verot, lainat, eläinlääkärimaksut, hammaslääkärimaksut, sakot ja rikosuhrikorvaukset.
Hänen ulosottovelkojensa kokonaissumma on 29 000 € parhaillaan.
Mikä on olevinaan sellainen vaaliehdokas, joka tukee tuollaista laittomuutta kiihkomielisesti?!- Anonyymi
Suomen kansa muistaa eikä anna Tiina Lehtoselle anteeksi ikinä.
- Anonyymi
No ei kyllä ole ja ite oot
- Anonyymi
Eiköhän Tiinalle vielä totuus valkene kun saa Tukiaisen silmilleen. Aivan kuten kaikki muutkin hänen tukijansa ja puolustajat ovat saaneet.
- Anonyymi
Kansanedustajaehdokas ei anna itsestään pätevää kuvaa alkuunkaan, kun hän ilman taustatyötä päätyy yhteistyöhön Tukiaisen kanssa ja pelkästään sen perusteella, mitä Tukiainen väittää.
- Anonyymi
Miksei T. Lehtonen anna rehellisiä vastauksia aloittajan asiallisiin kysymyksiin?
- Anonyymi
Tiinahan on kertonut että videokin perustuu Tukiaisen kertomaan . Etkö ole aiemmin nähnyt ei-dokumenttiohjelmia ? Eihän siinä edes väitetä että dokkari, herätys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei T. Lehtonen anna rehellisiä vastauksia aloittajan asiallisiin kysymyksiin?
Onhan tuo antanut selkeät vastaukset ,, mutta olet niin puupää. Et tajua .
- Anonyymi
Itsellä on lähipiirissä tuollainen tuksun kaltainen henkilö.
Tulee toivottomuus, kun on läheltä seurannut miten tällaiset ihmiset tuhoavat kaiken vaikutuspiirissään.
He ovat erittäin taitavia löytämään uhreja.
Siinä on jotain "yliluonnollista". Ei auta, vaikka uhri olisi kuinka viisas, koulutettu tai älykäs jos hänessä on jotain mikä houkuttelee tämän ihmistyypin kimppuunsa.
Varmaan luonto on varustanut heidän jollain spessu-kyvyllä "haistaa" vaistomaisesti potentiaalisia uhreja.
Heillä on myös käsittämätön kyky saada ihmiset "avautumaan". He käyttävät uhreistaan saamiaan tietoja lopulta uhrin mustamaalaamiseen tai kiristämiseen.
He ovat laiskoja ja saamattomia, kun pitäisi itse ryhdistäytyä ja tehdä jotain elämänsä kuntoon saamiseen mutta kyllä heillä silloin löytyy rajattomasti "raivopää energiaa", kun he kantavat kaunaa jotakuta kohtaan, joka ei enää suostu tanssimaan heidän pillinsä mukaan.
Tällaisia vastaan on turha taistella. Heillä on niin paljon "hullun energiaa", että tavallinen ihminen vain upuu ja hajoittaa itsensä siinä touhussa.
Omaa elämäänsä he eivät koskaan jaksa pistää kuntoon mutta kyllä energiaa löytyy rajattomasti, kun pitää julkisesti häväistä ja tuhota joku ihminen.
Luulet olevasi tuksun paras ystävä ja lähimmäinen, mutta katso, mitä hän kirjoittaa äidistään ja mitä hän on kirjoitellut pikkusiskostaan ja entisistä "ihanista ystävistään".
Normaalielämään kuuluu perheriidatkin mutta normaali ihminen harvoin haukkuu ja solvaa julkisesti perheenjäseniään koska me pohjimmiltaan rakastetaan ja välitetään niistä oli ne kuinka ärsyttäviä tahansa ja pestään perheensisäinen likapyykki poissa julkisuudesta.
Tuksulla ei ole lähimmäisiä, joita kohtaan hän tuntisi suojelunhalua. Hänelle kaikki ihmiset ovat yhtä "läheisiä tai etäisiä". Hänelle "lähimmäisiä" ovat sillä hetkellä ihmiset, joista on hänelle kulloinkin jotain hyötyä.
Hän ei tunne rahtuakaan sääliä tai empatiaa kovia kokenutta vanhaa äitiään kohtaan.
Nämä ihmiset eivät koskaan ota vastuuta mistään. He uhriutuvat salamana. Kaikki on aina ja ikuisesti muiden syytä.
Toivon todella, että tämä "Tiina" pääsee "ehjin nahoin" irti Tuksun kynsistä. Muistissa on vielä hänen "evankelista"-huijauksensa, miten hän soluttautui hengellisiin liikkeisiin ja häpäisi lopulta sen hyväntahtoisen pastorin vaimoineen.- Anonyymi
Onpa sullakin huolet 😀
- Anonyymi
Hyvä että sulla oma tuksu !
- Anonyymi
M. K. eli aloittaja tässä.
On myöhä, joten palaan huomenna itse asiaan, mutta sen verran kirjoitan tähän Tiinalle, että kai ymmärrät että kaikki nämä viestit eivät ole minulta? Suomi24 on julkinen palsta joten täällä kuka tahansa voi kirjoittaa joko anonyymisti tai nimimerkillä kun kirjautuu sisään. Itse en viitsi nähdä vaivaa että loisin itselleni tänne profiilia joten menee anonyymisti, vaikka identifioinkin itseni viesteissäni.
Toinen asia: en ole Jarna. Uskot tai et. Nyt, hyvää yötä tältä erää. - Anonyymi
M. K. eli aloittaja tässä.
Tiina Lehtonen, kysyit eräältä toiselta Anonyymiltä täällä "missä on todisteesi allekirjoituksestani k.o. addressiin?". Kerroitko siis valheellisesti Johannalle allekirjoittaneesi addressin?
Kommenttisi Johanna Tukiaisen JULKISEEN Facebook-päivitykseen addressista:
Tiina Lehtonen
Ak (nimetön, nro 2).
2 vk sitten
Samassa julkaisussa kommentoit edelleen:
Tiina Lehtonen
Lasulaki painottaa lapsen läheisten ihmissuhteiden säilyttämistä. Ja mitä tässä on tehty !! Vieraannutettu. Erotettu täysin.
2 vk sitten
Ensimmäiseksi kysyn; tunnetko kovinkin hyvin Ruotsin lastensuojelulain? Oletan, että kyllä, koska ethän muuten ottaisi asiaan näin vahvasti kantaa. Toisekseen, Johannalle oli annettu paljon mahdollisuuksia asua yhdessä tyttärensä kanssa. He pääsivät melko pian tyttären syntymän jälkeen tukitaloon (oletetusti tämän järjesti Kvinnojouren i Sundbyberg) jossa tarkoituksena oli edistää Johannan ja tyttärensä yhteiseloa ja etenkin prepata Johannaa äitiydessä, mutta Johanna otti asuntolasta hatkat koska ei häntä selkeästi kiinnosta elää kenenkään muun ehdoilla kuin itsensä - vaikka pelissä olisi oma tytär.
Tiina Lehtonen: "Nyt kun vastasin kysymyksiisi, niin näyttää siltä, että et tyydy vastauksiin ja jatkat ja jatkat ja yrität provosoida minua vastaamaan kerta toisensa jälkeen.
Mikään ei sinulle riitä."
Kuten aiemmin selvensin, minä en ole tällä palstalla jokainen Anonyymi, vaan pyrin aina viestin alussa selventämään milloin minä, eli aloittaja, sinulle kirjoitan.
Tiina Lehtonen: "Tästä paistaa motiivina läpi se, että olet tosiaan joskus ollut Johannan kanssa tekemisissä. "
En itse asiassa ole. Olen vain seurannut hänen eloaan tässä muutamat vuodet ja ihmettelen, miten kukaan voi olla näin sokea Johannan valehtelulle enää tässä vaiheessa kun asioista on mustaa valkoisella ja runsaasti valokuvatodisteita.
Tiina Lehtonen: "Mutta joo, olet kirjoittamistyylistäsi päätellen se yksi ja sama "M.K."-nimimerkkiäkin käyttänyt, joka olet kaikki nämä viestit tänne S24 minulle kirjoittanut."
Voi jösses :D Höllää vähän sitä foliohattua.
Tiina Lehtonen: "Tein noin kuukausi sitten videon You tuben kanavalleni. Kuten videon nimi kertoo, on k.o.videon sisältönä Johanna Tukiaisen kanssa käymäni keskustelut, hänen itsensä kokemista tapahtumista.
Siten huomioon ei ole otettu mitään muuta, kuin keskustelut kanssaan, ja siten mitään en ole videossa valehdellut. "
Niin, teit Youtube-videon kanavallesi jota promoat myös kanavana jossa teet vaalikampanjointiasi. Täten on vaikea eritellä sitä mikä on henkilökohtainen videomatsku, ja sitä mikä on vaalikampanjointia. Näinpä voimme olettaa, että käytät Johannan keissiä osana kampanjaasi.
On okei käsitellä toki Johannan kertomia asioita ja en ole missään vaiheessa väittänytkään, että valehtelisit niistä. Johanna kyllä kertoo aina ihan omat valheensa. On eri asia sitten se, että et edes suostu huomioimaan kolikon kääntöpuolta eli kaikkia niitä rikostutkintamateriaaleja, jotka puhuvat Johannaa vastaan.
Kaikista niistä huolimatta ajat edelleen asiaa ja sitä, että tytär palautetaan Johannalle. Tätä minä en käsitä.
Ja todellakin, äänestän.
Terveisin, M. K. (tämä muuten ei ole vainoa, vaikka niin nyt tykkäätkin väittää FB-sivuillasi. Onkin aika mielenkiintoista että jos sinusta halutaan keskustella julkisella palstalla, niin katsot sen vainoamiseksi. Jos tosiaan haluat mukaan politiikkaan, niin julkisiin asioiden käsittelyihin kannattanee tottua.)- Anonyymi
Jos julkisesti asioita huudellaan ja ollaan olevinaan politiikkouraa tekemässä, niin kyllä kuuluu meille kaikille äänestäjille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos julkisesti asioita huudellaan ja ollaan olevinaan politiikkouraa tekemässä, niin kyllä kuuluu meille kaikille äänestäjille
Jotkut kunnon periaatteet pitäisi ihmisellä olla. Ikävää, ettei Tiina Lehtosella sellaisia ole.
- Anonyymi
Lissu, kuka oletkin teet todella paljon vahinkoa Lehtoselle näillä lapsellisilla kommenteillasi. Kertoo myös paljon Lehtosen kannattajien tasosta.
- Anonyymi
Johanna Tukiaisen puolustaminen ei ainakaan edistä Tiina Lehtosen läpimenoa vaaleissa. Toinen seikka, missä hän on jyrkästi Suomen kansaa vastaan, on Suomen Naton jäsenyys, mitä hän vastustaa hyödyllisen idiootin vimmalla.
- Anonyymi
Eihän Tiina edes puollusta. Ja saahan kokainwn tehdä videoita mistä kukin haluaa.Tai onko lailla kielletty? Vapauden Liitto puolue vastustaa muuten Natoa jos et tiennyt ja samoin eu eroa,mikset ota selvää ja täällä valehtelet koko kansalle ?
- Anonyymi
Kansanedustajaehdokas Tiina Lehtonen ajaa myös Suomen eroa Euroopan unionista.
Sellainen on täyttä barbarismia ja sivistymättömyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansanedustajaehdokas Tiina Lehtonen ajaa myös Suomen eroa Euroopan unionista.
Sellainen on täyttä barbarismia ja sivistymättömyyttä.Se on heidän puolueohjelmassa. Miten et tiennyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansanedustajaehdokas Tiina Lehtonen ajaa myös Suomen eroa Euroopan unionista.
Sellainen on täyttä barbarismia ja sivistymättömyyttä.Vapauden liitto on barbaarien ja vandaalien sekajoukkue.
Tuon porukan sijasta jokainen järjellinen suomalainen haluaa olla osana Euroopan unionia, olla eurooppalainen, olla mukana länsimaisessa arvoyhteisössä, jonka perustana ovat demokratia, lainmukaisuus, vapaus, tasa-arvo ja mielipiteenvapaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapauden liitto on barbaarien ja vandaalien sekajoukkue.
Tuon porukan sijasta jokainen järjellinen suomalainen haluaa olla osana Euroopan unionia, olla eurooppalainen, olla mukana länsimaisessa arvoyhteisössä, jonka perustana ovat demokratia, lainmukaisuus, vapaus, tasa-arvo ja mielipiteenvapaus.Eu määrää etkö pöhkö ole huomannut? Hyvä Vapauden liitto on.
- Anonyymi
Onko Lehtonen Tukiaisen rakastajatar?
- Anonyymi
Paljonko on kertynyt työeläkettä Lehtoselle töistänsä? Kehuu olleensa kampaajana töissä. Paljonko on täysiä työvuosia a´ 1 800 tuntia?
- Anonyymi
Hahah oot kateellinen hänelle tyhmä
- Anonyymi
Julkiset verotiedot viimeisen 5 vuoden ajalta esille tähän ketjuun.
- Anonyymi
Tiina Lehtoselta koko eduskuntavaalihanke on ollut typerä idea! Ei tule surunvalitteluja valitsemattomuudesta, ei ainakaan tästä osoitteesta!
- Anonyymi
M. K. eli aloittaja tässä.
Nyt on lähtenyt niin omalle lennolle tämä ketju että jättäydyn suosiolla pois, kun asiaan lykätään mukaan minulle tuntemattomia nimiä ja keissejä ja minua epäillään yhdeksi sun toiseksi.
Tiinalle vain sellainen neuvo nyt vielä, että kannattaisi ottaa asioista tosiaan selvää ennen kuin niillä lähtee politikoimaan. Mutta, jos hoidat kaikki muutkin hommat samalla menolla kuten Tukiaisen kanssa, niin et tule kyllä mitään valtavaa suosiota keräämään muiden kuin hörhöjen ja maailmanlopun trollien keskuudessa. Jos haluat olla vakavasti otettava ehdokas, niin kantsisi myös lopettaa se ilmiselvä valehtelu - tässäkin langassa sinut on käräytetty kun esitit ettet ollut Johannan adressia allekirjoittanut.
Mutta joo, tämä on minulta viimeinen viesti tähän ketjuun. Muut anonyymit jatkakoon, juna puksuttaa eteenpäin ilman minuakin.- Anonyymi
Ei täällä ole Tiinaa näkynyt ollenkaan enää ja ei ihme , todella sairaat täällä herjaamassa mitä sattuu. Eksyin hetkeksi ihmettelemään näitä avopotilaita-> ajatustensa tuotoksia.
- Anonyymi
Vapauden liitto ja SKE hyvä hyvä. Taistelette suomen vihollisia, vanhojen puolueiden edustajia vastaan.
Kiitos - Anonyymi
Minulla vahva epäily kuka tämä aloittaja on. Eli ulkomailla piileskelevä Sakkara, joka edelleenkin haluaa kostaa.
Sakkarasta olen jo aiemmin tehnyt pari tutkintapyyntöä, mutta eivät edenneet syyttäjälle, kun "odotettavissa vain sakkoja."
Nyt tämä on sitten jälleen aloittanut "hyökkäyksensä", tällä kertaa Suomi24 :n kautta .
-Tiina Lehtonen- Anonyymi
Paljonko sulla on näitä riitaisia suhteita? Oletko ihmisenä vaikea, katse peiliin nyt. Yrittäisit elää sovinnolla, niin ei tarvitsisi vääntää ja riidellä jokaisen kanssa.
- Anonyymi
M. K. eli aloittaja tässä.
Aikomukseni oli, etten enää tänne vastaile kun omana asiana oli nimenomaan sinun kampanjointisi huostaanotoista ja sen osalta Johanna Tukiaisen keissin käyttäminen esimerkkitapauksena. Täällä on paljon sen jälkeen tuotu mukaan asioita, joista minä en ole tietoinen ja niinpä jäävi ottamaan kantaa, vaikka mielenkiintoisia kommentteja nekin ovat olleet lukea kahvikupin äärellä.
Ensin veikkasit minua "Jarnaksi". Sen jälkeen taisi olla pari muuta nimeä, mutta en ole varma, kohdistuivatko nämä epäilyt minuun vai pariin muuhun Anonyymiin (tosin, kun epäilet minun itse kirjoittavan kaikki nämä vastaukset, niin sitä kautta voin olettaa että tarkoitat niilläkin minua), ja nyt olen "Sakkara".
FB-päivityksestäsi päätellen Sakkara on sinulle vanha tuttu ja ilmeisimmin kirjoitustyylini on myös yhteneväinen tämän henkilön kanssa. Siinä tapauksessa Sakkara ainakin tietää kuinka tuotetaan järkeenkäypää tekstiä.
En ole Sakkara. En voi väittää muuta, koska se olisi rikos ja väärin Sakkaraa kohtaan. Tosin, jos Sakkara tätä ketjua koskaan lukee, hän todennäköisesti voi tehdä rikosilmoituksen koskapa Tiinan jutut alkaa mennä jo kunnianloukkauksen puolelle (tutkintapyynnöistä kertominen, väite hyökkäyksestä). Itse en tunne Sakkaraa, mutta olettaisin että näistä puheista hänet tunnistavat ne jotka henkilön tietävät.
Tiina, voidaan siirtyä seuraavaan nimeen oletettavasti pitkällä vihollislistallasi. Ketä syytät seuraavaksi? - Anonyymi
Lissu, sinulta voisin kysyä samaa koska käyt täällä osallistumassa keskusteluun oikeastaan pelkillä kysymyksillä ja herjoilla. Voisit käyttää aikasi rakentavamminkin joa ottaa osaa keskusteluun, mutta et vaivaudu edes siihen. Tämän enempää en sinulle enää vastaile, joten tästä eteenpäin voit valita; jatka turhia kommenttejasi jotka eivät kontribuoi keskusteluun mitenkään, tai näytä minulle että sinulla on muutakin tekemistä siirtymällä toisaalle :)
M. K. - Anonyymi

M. K.Voi kyynel kun et enää vastaa xd.tLissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
M. K. eli aloittaja tässä.
Aikomukseni oli, etten enää tänne vastaile kun omana asiana oli nimenomaan sinun kampanjointisi huostaanotoista ja sen osalta Johanna Tukiaisen keissin käyttäminen esimerkkitapauksena. Täällä on paljon sen jälkeen tuotu mukaan asioita, joista minä en ole tietoinen ja niinpä jäävi ottamaan kantaa, vaikka mielenkiintoisia kommentteja nekin ovat olleet lukea kahvikupin äärellä.
Ensin veikkasit minua "Jarnaksi". Sen jälkeen taisi olla pari muuta nimeä, mutta en ole varma, kohdistuivatko nämä epäilyt minuun vai pariin muuhun Anonyymiin (tosin, kun epäilet minun itse kirjoittavan kaikki nämä vastaukset, niin sitä kautta voin olettaa että tarkoitat niilläkin minua), ja nyt olen "Sakkara".
FB-päivityksestäsi päätellen Sakkara on sinulle vanha tuttu ja ilmeisimmin kirjoitustyylini on myös yhteneväinen tämän henkilön kanssa. Siinä tapauksessa Sakkara ainakin tietää kuinka tuotetaan järkeenkäypää tekstiä.
En ole Sakkara. En voi väittää muuta, koska se olisi rikos ja väärin Sakkaraa kohtaan. Tosin, jos Sakkara tätä ketjua koskaan lukee, hän todennäköisesti voi tehdä rikosilmoituksen koskapa Tiinan jutut alkaa mennä jo kunnianloukkauksen puolelle (tutkintapyynnöistä kertominen, väite hyökkäyksestä). Itse en tunne Sakkaraa, mutta olettaisin että näistä puheista hänet tunnistavat ne jotka henkilön tietävät.
Tiina, voidaan siirtyä seuraavaan nimeen oletettavasti pitkällä vihollislistallasi. Ketä syytät seuraavaksi?M.K tässä Lehtosen fasessa julkaisema postaus jossa julkisesti väittää sinua tuntemakseen ihmiseksi.
"Sakkaraan näyttää jäljet johtavan .
Oheinen Suomi24-palstan aloitus, nimimerkkinään M.K.
Kirjoittamistapa, itsestään antamansa vinkit, ja persoona viittaavat vahvasti Sakkaraan. Sakkara on muutamia vuosia sitten tehnyt minusta perättömän huoli-ilmoituksen ja harjoittanut somekiusaamistani. Kaksi tutkintpyyntöä olen Sakkarasta aiemmin tehnyt, mutta eivät edenneet syyttäjälle, koska "kunnianloukkaus on vähäisenä pidettävä rikos, josta rangaistuksena pelkät sakot." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko sulla on näitä riitaisia suhteita? Oletko ihmisenä vaikea, katse peiliin nyt. Yrittäisit elää sovinnolla, niin ei tarvitsisi vääntää ja riidellä jokaisen kanssa.
Riitelyn lopettamiseksi Tiina Lehtosen olisi tärkeää tutustua itseensä. Kun ymmärtää itseään paremmin on helpompi välttää riitaan joutumista ihmisten kanssa tai lopettaa riitely heti alkuunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko sulla on näitä riitaisia suhteita? Oletko ihmisenä vaikea, katse peiliin nyt. Yrittäisit elää sovinnolla, niin ei tarvitsisi vääntää ja riidellä jokaisen kanssa.
Juoppo-on/off-pariskunta joka haastaa riitaa kaikkien kanssa ja naikkonen josta hän joutui tehdä tutkintapyynnöt . Et osaa pluslaskua. Siis kolme .t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
M.K tässä Lehtosen fasessa julkaisema postaus jossa julkisesti väittää sinua tuntemakseen ihmiseksi.
"Sakkaraan näyttää jäljet johtavan .
Oheinen Suomi24-palstan aloitus, nimimerkkinään M.K.
Kirjoittamistapa, itsestään antamansa vinkit, ja persoona viittaavat vahvasti Sakkaraan. Sakkara on muutamia vuosia sitten tehnyt minusta perättömän huoli-ilmoituksen ja harjoittanut somekiusaamistani. Kaksi tutkintpyyntöä olen Sakkarasta aiemmin tehnyt, mutta eivät edenneet syyttäjälle, koska "kunnianloukkaus on vähäisenä pidettävä rikos, josta rangaistuksena pelkät sakot."Melinda Sakkarasta iltalehti artikkeli että on vaikeasti mielisairas ja yrittänyt itsemurhaa .
- Anonyymi
Ei siellä kovin paljon hyvää enää ole siellä parkkipirkan ja lippuliisanmaalla
https://twitter.com/iltalehti_fi/status/1630077958575607811 - Anonyymi
Hei kuka on Tukiaisen Johanna ? En ole kuullut aiemmin.
- Anonyymi
Suomalainen rikollisnimi ja nolo spurgu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen rikollisnimi ja nolo spurgu.
Parikymmentä rikostuomiota viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa.
- Anonyymi
Roskakommenttien määrä ja laatu kyl sanoo et Tiinan vahvin äänestäjäkansa on saapunut paikalle puollustamaan sankaria :D lissu ootko Tiinan bff vai meniks viimeset työkkärirahat Tiinan vaalikassaan ku oot noin äkäne hah
- Anonyymi
Eksyin minäkin tänne ihmettelemään, että minkälainen tämä Tuksun pulustaja on naisiaan, kun ei hänen omille sivuilleen voi kommentoida mitään. Mitähän se pelkää ?
Pitäisi kyllä olla jonkinlainen vaatimustaso näille kansanedustajaehdokkaillakin ennen kuin asettuvat ehdolle. Onhan se nähty mitä tällaiset siellä saavat aikaan, ei niin
mitään. Ajatelkaa nyt tämäkin nainen meidän asioita hoitamassa ja lakeja laatimassa. Laittaisi varmaan Lissun asialle ja ottaisi ohjeet Tuksulta miten asioita pitäisi hoitaa ja rikosilmoituksia pukkaisi niin, että oikeuslaitos tukkeutuisi. Herra varjele meitä.- Anonyymi
Psykologia kiinnostaa: miksi Lehtonen haluaa niin kovasti vääristellä asioita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykologia kiinnostaa: miksi Lehtonen haluaa niin kovasti vääristellä asioita?
Ei pysty ymmärtämään omaa vastuutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykologia kiinnostaa: miksi Lehtonen haluaa niin kovasti vääristellä asioita?
Ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Onhan noita samanlaisia änkyröitä nähty maailman sivu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykologia kiinnostaa: miksi Lehtonen haluaa niin kovasti vääristellä asioita?
Miksi tuo kansanedustajaksi pyrkivä julkisesti puolustaa ilman oikeita faktoja sitä, että sekakäyttäjä saisi lapsensa takaisin ja asialliset viranomaiset laitettaisiin linnaan?
- Anonyymi
Syy löytyy korvien välistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Onhan noita samanlaisia änkyröitä nähty maailman sivu.
Hänen olisi sitouduttava päihteistä hoito-ohjelmaan, terapiaan, opeteltava vihanhallintaa. Lapsen tapaamisia valvotusti ja mahdollisesti myöhemmin laajemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pysty ymmärtämään omaa vastuutaan.
Hän tuhosi perheensä tyystin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän tuhosi perheensä tyystin.
En tajua, miksi se teki noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen olisi sitouduttava päihteistä hoito-ohjelmaan, terapiaan, opeteltava vihanhallintaa. Lapsen tapaamisia valvotusti ja mahdollisesti myöhemmin laajemmin.
Tuo olisi hyvä asia. Toivotaan, että asia olisi näin.
- Anonyymi
Psyyke ei kestä kohdata totuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy löytyy korvien välistä.
Eipä siis ihme, että luikuria kyllä laskee, kun toistelee Tukiaisen valheita. Mitähän muuta vielä löytyy, kun tunkiota pöyhitään lisää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä siis ihme, että luikuria kyllä laskee, kun toistelee Tukiaisen valheita. Mitähän muuta vielä löytyy, kun tunkiota pöyhitään lisää?
Olen varma, että Lehtosen laiva uppoaa Tukiaisen mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tuo kansanedustajaksi pyrkivä julkisesti puolustaa ilman oikeita faktoja sitä, että sekakäyttäjä saisi lapsensa takaisin ja asialliset viranomaiset laitettaisiin linnaan?
Ja se todiste että puolustaa jotta saisi takaisin oli missä??t.Lissu?
- Anonyymi
Olisikohan tämä Lissu kuitenkin joku Tiina Lehtosen vastustaja/vihaaja joka kommenteillaan haluaakin aiheuttaa Lehtoselle mainehaittaa, koska tuolla Lissun kielenkäytöllä ja kommenteilla ei luulisi kenenkään edes kuvittelevan auttavansa ”puolustettavaa”.
- Anonyymi
Lissu on Venäjän trolli, joka toteuttaa vaalihäirintää Tiina Lehtosta vastaan. Eikä vaalikampanja pääse nousuun montustaan millään.
- Anonyymi
Lehtosella on hyvin alkeellinen ymmärrys Suomen lainsäädännöstä sekä lastensuojelun tehtävistä ja ratkaisuista.
- Anonyymi
Lastensuojelun sosiaalityötä tekevät korkeasti koulutetut, ylemmän korkeakoulututkinnon omaavat, oman alansa asiantuntijat. Joten mikä on tää ammattikoulukampaaja sanomaan jotain yhtään mistään muusta kuin kähertämisestä?

Ei näistä omituisten otusten kerho puolueista pääse kukaan onneksi läpi eduskuntaan, Turtiainenkin tippuu sieltä kuin tikka puusta.

Vai ammattiosaajat... niille ei opeteta edes lastensuojelulakiakaan. Ja sille alalle hakeutuu sairaita vallan väärinkäyttäjiä. Ei ihmiset huvikseen julkisesti kirjoita Facebookin lastensuojelun uhrit-sivuillakaan, jotta käykäähän tutustumassa sinnekin ja löytyy Googlella laittomista huostaanotoista uutisia muutenkin.t.Lissu
- Anonyymi
Sä et sit googlettanut .Uutisia sossujen touhuista . Laittomuuden tila on tiedossa. Lapsiasian valtuutettu on myös sanonut ettei ole lasten edun mukainen tilanne.t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näistä omituisten otusten kerho puolueista pääse kukaan onneksi läpi eduskuntaan, Turtiainenkin tippuu sieltä kuin tikka puusta.
Aivan totta: ketään ei onneksi valita. Tässä poiminta Lehtosen omasta esittelystä:
Tiina Lehtonen on syntynyt vuonna 1966. Hän on käynyt ammattikoulun, sekä työskennellyt eri aloilla, muun muassa kampaajan töissä kolmentoista vuoden ajan. Vuodesta 2015 hän on toiminut eläintenhoitajana. On osallistunut SKE-puolueen toimintaan keräämällä kannattajakortteja. Vuonna 2019 oli SKE:n ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa. Facebookissa on perustanut kolme tukiryhmää lastensuojelun uhreille. Toimii ylläpitäjänä yhdessä niistä. On osallistunut myös mielenosoituksiin.
--
Ei tuo koulutus eikä työkokemus riitä yhtään mihinkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan totta: ketään ei onneksi valita. Tässä poiminta Lehtosen omasta esittelystä:
Tiina Lehtonen on syntynyt vuonna 1966. Hän on käynyt ammattikoulun, sekä työskennellyt eri aloilla, muun muassa kampaajan töissä kolmentoista vuoden ajan. Vuodesta 2015 hän on toiminut eläintenhoitajana. On osallistunut SKE-puolueen toimintaan keräämällä kannattajakortteja. Vuonna 2019 oli SKE:n ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa. Facebookissa on perustanut kolme tukiryhmää lastensuojelun uhreille. Toimii ylläpitäjänä yhdessä niistä. On osallistunut myös mielenosoituksiin.
--
Ei tuo koulutus eikä työkokemus riitä yhtään mihinkään.Näin on, Lehtoselta puuttuu täysin kokemus poliittisesta päätöksenteosta ja yhteisten asioiden hoitamisesta. Lähtökohta poliittiselle uralle on yleensä itse puolueessa aktiivisesti toimiminen sitten kunnallispolitiikka ja sieltä eduskuntaan jos siihen riittävän kyvykäs.
Turha kuvitella että noilla Lehtosen olemattomilla meriiteillä ja suppealla linjauksella ja tietämyksellä pääsee helposti mukaan valtakunnan politiikkaan, ei onnistu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on, Lehtoselta puuttuu täysin kokemus poliittisesta päätöksenteosta ja yhteisten asioiden hoitamisesta. Lähtökohta poliittiselle uralle on yleensä itse puolueessa aktiivisesti toimiminen sitten kunnallispolitiikka ja sieltä eduskuntaan jos siihen riittävän kyvykäs.
Turha kuvitella että noilla Lehtosen olemattomilla meriiteillä ja suppealla linjauksella ja tietämyksellä pääsee helposti mukaan valtakunnan politiikkaan, ei onnistu.Kun elämä on pilalla, niin syy löytyy, kun Tiina Lehtonen katsoo peiliin ja miettii itse, miksi on käynyt nuin.
- Anonyymi
🤣semmonen Koukkari. Muistan 🤭
- Anonyymi
Eihän semmonen doku taida edes tajuta mitä tekee 🤣
- Anonyymi
Kaikki tietää sen valeet ja väkivaltaisuuden
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki tietää sen valeet ja väkivaltaisuuden
Kyllä tiedetään kun on off poikaystävä kännissä soitteli ympäri maata ja kertoi morsmaikkunsa valehteluista ja väkivallan teoista.
- Anonyymi
Eihän tolla juopolla oo edes hampaita.
- Anonyymi
Onhan se umpiomituinen Outi Alanenkin ehdokkaana. Sama täti ränttää lasten huostaanotoista, sitä jorinaa mitä Tiina Lehtonen ja Johanna Tukiainen, vaikka tietääkseni tällä ei-näyttelijällä ei edes ole lapsia.
Lissu:käytät samoja sanavalintoja mitä yksi toinenkin, pilkkuvirheet ja yhdys sanat myös samoja, hassua.- Anonyymi
Sun mielestä kaikissa on vikaa ja olet niin lapsellinen että haukut kaikkia. Kuten nyt Outia umpiomituiseksi vaikka ei ole. Ai pidätkö jotain palstaa Hymyssä vaikket osaa muuta kuin solvata. Jos noin on niin tosi alhaista sellainen.
- Anonyymi
Ai, että täällä joku Tunkin hovista yrittää kovasti puollustella sekakäyttäjää ja mitä tulee Tiina Titytyyhin, niin on suoranainen vitsi kansanedustajaksi.
- Anonyymi
Kuka on Titityyhin 😂. Sä oot pelkkä nolla sieltä Hymyn jämäpalstalta 🤣.Lissu
- Anonyymi
Voi LissuLissu, kun sä oot naurettava ihmisoletettu 😂
- Anonyymi
Voi toista kun jäänyt murkun tasolle. T.Lissu
- Anonyymi
Jotenkin aika pelottavaa, että täysin kouluttamattomat ja sivistymättömät ihmiset yrkii eduskuntaan meidän kaikkien asioista päättämään. Pitäisi olla joku pääsykoe sinnekin.
- Anonyymi
Johanna Mia Tukiainen facessa:
"Toivon ja rukoilen että Venäjä tulee sekä Suomeen että Ruotsiin ja Herra sallii sodan. Laittomuuden tähden. "
Millainen ihminen rukoilee sotaa ja omiensa kuolemaa.
Tiinan mielestä ihana ihminen. - Anonyymi
Iltalehden tuoreesta rikostuomioselvityksestä tämä tieto:
Lehtonen Tiina, vl, Pirkanmaa
2020 Vainoaminen, 70 päiväsakkoa- Anonyymi
Et näköjään tiedä että oikeuslaitoksessa tekee tuomari sellaisia päätöksiä kuin haluaa ja ilman todisteita. Tässä lätkäistiin Tiinasta syypää jonkun muun jostakusta tekemiin lasuihin. T.Lissu
- Anonyymi
Ketäköhän hän on vainonnut ja miksi. No, sitä ei varmaan saada tietää. Oletettavasti tämä kääntyy jonkun muun syyksi. Ehkä uhrin syy.

Jos on syytön se pitäisi olla helposti todistettavissa, Lehtosella ei ollut mitään näyttöä syyttömyydestään joten oikeus tuomitsi syyllisen niin kuin pitääkin.
Valehteleminen ei ole parasta mainosta kansanedustajaksi pyrkivälle, onneksi ei ole tällä henkilöllä siihen virkaan mitään mahdollisuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on syytön se pitäisi olla helposti todistettavissa, Lehtosella ei ollut mitään näyttöä syyttömyydestään joten oikeus tuomitsi syyllisen niin kuin pitääkin.
Valehteleminen ei ole parasta mainosta kansanedustajaksi pyrkivälle, onneksi ei ole tällä henkilöllä siihen virkaan mitään mahdollisuuksia.Olihan siellä todistajat todistamassa mutta kuten sulle aiemmin joku laittoi et ymmärrä että käräjätuomari voi päättää ihan mitä haluaa ja perustella imitä haluaa kun asettuu toisen puolelle. Parasta kun et yritä tunkeutua toisten asioihin joista et tiedä mitään !t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketäköhän hän on vainonnut ja miksi. No, sitä ei varmaan saada tietää. Oletettavasti tämä kääntyy jonkun muun syyksi. Ehkä uhrin syy.
Ette taatusti ! Älkääkä työntäkö nokkaanne toisten asioihin joista ette tiedä mitään ettekä koskaan tule tietämään!Lissu
- Anonyymi
Lehtosen pieneen mieleen ei tullut, että ei kannata yksisilmäisesti uskoa vain yhden henkilön todistelua. Jakaa yhden ihmisen harhaisia höpötyksiä.
Tukiainen on epätasapainoinen ja vaarallinen yksilö. Näytöistä se ei jää kiinni todellakaan.
Jos Lehtonen uskoo Tukiaisen vakuuttelut, että tämän äiti on demoni ja narsisti ja sosiaalit myös, niin oikeudenkäyntien raporteista ja liitteistä käy ilmi, että synnytyslaitoksella lääkärit ja hoitajat, neuvolassa, hotellien ja ravintoloiden henkilökunta ovat kiinnittäneet huolissaan huomiota lapsen hyvinvointiin. Ovatko hekin lapsikaappaajia?? Haloo...- Anonyymi
"Jos Lehtonen uskoo" olet totaalisesti tollo sillä missä Tiina muka sanonut mihin uskoo?? Ja se todiste tästä?? Lopettakaa jo kun ei teillä äly riitä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Lehtonen uskoo" olet totaalisesti tollo sillä missä Tiina muka sanonut mihin uskoo?? Ja se todiste tästä?? Lopettakaa jo kun ei teillä äly riitä....
Tiina Lehtonen:
"Valokuvat, videot ja päiväkirjat kertovat miten päivät oman lapsen kanssa menneet. En ole nähnyt yhtäkään kuvaa, jossa Isabell olisi "likaisissa vaatteissa" tai "ei-huolehdittu."
Ja paljon olen kuvia nähnyt, myös Ranskasta. Lapset kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia ja äideille on äärimmäisen tuskallista, kun ei saakaan seurata lapsensa kasvua 💔. Isabell oli äitinsä kanssa Ranskassa esimerkiksi useita kertoja uimassa. Ja papereihin on (tyypilliseen tapaan) fabrikoitu, että Isabell on ollut peloissaan vedessä, käännetty se(kin) asia äitiä vastaan.
Vaikka todennäköisesti pieni isabell on pelännyt vierasta pesijäänsä. Fabrikoituihin papereihin viranomaiset eivät kirjoita yhtään mitään hyvää vanhemmasta. Se tehdään tietoisesti.
Lastensa huostaanotoista jotkut vaikenevat ja jotkut taasen kertovat julkisuuteen. Johanna on rohkeasti kertonut omia tuntojaan ja hänen tyttökin on niin pieni, ettei tämän ikäinen vielä vuosiin osaa kokea häpeää. Vaikka lastensuojelun asiakkuus kuuluu salatuiksi määrättyihin, niin ei sen kertominen mikään rikoskaan ole ja loppujenlopuksi kertominen on jokaisen vanhemman itsensä valittavissa. Pitää kunniottaa lapsen huoltajaa tai vanhempaa ja sitä antaako hän muille lupaa puhua hänen tapauksestaan julkisesti. Tämän julkaisun jakamiseen on Johannalta lupa.Tämän alla on linkki Johannan julkaisuun.
...sain suureksi häiriöksi seinälleni Johanna Tukiaisen vihaajia vain koska tein videon Johannan itsensä kertomista kokemuksista vankeudessa olemisesta Ranskassa ja Ruotsissa. Olen ihmeissäni siitä että aikuiset henkilöt tuottavat ihan kammottavia tekstejä , vain koska "vihaavat" vuodesta toiseen jotakuta julkisuuden henkilöä. Poliisi ei tutki kunnianloukkausrikoksia.# - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiina Lehtonen:
"Valokuvat, videot ja päiväkirjat kertovat miten päivät oman lapsen kanssa menneet. En ole nähnyt yhtäkään kuvaa, jossa Isabell olisi "likaisissa vaatteissa" tai "ei-huolehdittu."
Ja paljon olen kuvia nähnyt, myös Ranskasta. Lapset kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia ja äideille on äärimmäisen tuskallista, kun ei saakaan seurata lapsensa kasvua 💔. Isabell oli äitinsä kanssa Ranskassa esimerkiksi useita kertoja uimassa. Ja papereihin on (tyypilliseen tapaan) fabrikoitu, että Isabell on ollut peloissaan vedessä, käännetty se(kin) asia äitiä vastaan.
Vaikka todennäköisesti pieni isabell on pelännyt vierasta pesijäänsä. Fabrikoituihin papereihin viranomaiset eivät kirjoita yhtään mitään hyvää vanhemmasta. Se tehdään tietoisesti.
Lastensa huostaanotoista jotkut vaikenevat ja jotkut taasen kertovat julkisuuteen. Johanna on rohkeasti kertonut omia tuntojaan ja hänen tyttökin on niin pieni, ettei tämän ikäinen vielä vuosiin osaa kokea häpeää. Vaikka lastensuojelun asiakkuus kuuluu salatuiksi määrättyihin, niin ei sen kertominen mikään rikoskaan ole ja loppujenlopuksi kertominen on jokaisen vanhemman itsensä valittavissa. Pitää kunniottaa lapsen huoltajaa tai vanhempaa ja sitä antaako hän muille lupaa puhua hänen tapauksestaan julkisesti. Tämän julkaisun jakamiseen on Johannalta lupa.Tämän alla on linkki Johannan julkaisuun.
...sain suureksi häiriöksi seinälleni Johanna Tukiaisen vihaajia vain koska tein videon Johannan itsensä kertomista kokemuksista vankeudessa olemisesta Ranskassa ja Ruotsissa. Olen ihmeissäni siitä että aikuiset henkilöt tuottavat ihan kammottavia tekstejä , vain koska "vihaavat" vuodesta toiseen jotakuta julkisuuden henkilöä. Poliisi ei tutki kunnianloukkausrikoksia.#Mitä sitten ? Jokainen saa uskoa mitä omin silmin näkee . Ja noinhan sossut menettelevät ja todellakin fabrikoivat. Lopeta jo ja keskity omaan elämääsi.t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiina Lehtonen:
"Valokuvat, videot ja päiväkirjat kertovat miten päivät oman lapsen kanssa menneet. En ole nähnyt yhtäkään kuvaa, jossa Isabell olisi "likaisissa vaatteissa" tai "ei-huolehdittu."
Ja paljon olen kuvia nähnyt, myös Ranskasta. Lapset kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia ja äideille on äärimmäisen tuskallista, kun ei saakaan seurata lapsensa kasvua 💔. Isabell oli äitinsä kanssa Ranskassa esimerkiksi useita kertoja uimassa. Ja papereihin on (tyypilliseen tapaan) fabrikoitu, että Isabell on ollut peloissaan vedessä, käännetty se(kin) asia äitiä vastaan.
Vaikka todennäköisesti pieni isabell on pelännyt vierasta pesijäänsä. Fabrikoituihin papereihin viranomaiset eivät kirjoita yhtään mitään hyvää vanhemmasta. Se tehdään tietoisesti.
Lastensa huostaanotoista jotkut vaikenevat ja jotkut taasen kertovat julkisuuteen. Johanna on rohkeasti kertonut omia tuntojaan ja hänen tyttökin on niin pieni, ettei tämän ikäinen vielä vuosiin osaa kokea häpeää. Vaikka lastensuojelun asiakkuus kuuluu salatuiksi määrättyihin, niin ei sen kertominen mikään rikoskaan ole ja loppujenlopuksi kertominen on jokaisen vanhemman itsensä valittavissa. Pitää kunniottaa lapsen huoltajaa tai vanhempaa ja sitä antaako hän muille lupaa puhua hänen tapauksestaan julkisesti. Tämän julkaisun jakamiseen on Johannalta lupa.Tämän alla on linkki Johannan julkaisuun.
...sain suureksi häiriöksi seinälleni Johanna Tukiaisen vihaajia vain koska tein videon Johannan itsensä kertomista kokemuksista vankeudessa olemisesta Ranskassa ja Ruotsissa. Olen ihmeissäni siitä että aikuiset henkilöt tuottavat ihan kammottavia tekstejä , vain koska "vihaavat" vuodesta toiseen jotakuta julkisuuden henkilöä. Poliisi ei tutki kunnianloukkausrikoksia.#Et tollo ymmärrä edes lukemaasi. Huomaatko: Tiina kirjoittaa siitä mitä valokuvissa näkee ja kaikki muu tekstissään on muunlaista eikä ole kohdennettu suoraan Johannaan vaan yleistä asiaa. Ja täyttä asiaa todella on. Olette niin yksinkertaisia eikä teillä ole tästä aiheesta mitään tietoa mitä lasu tekee. Joten lopettakaa tollot.t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiina Lehtonen:
"Valokuvat, videot ja päiväkirjat kertovat miten päivät oman lapsen kanssa menneet. En ole nähnyt yhtäkään kuvaa, jossa Isabell olisi "likaisissa vaatteissa" tai "ei-huolehdittu."
Ja paljon olen kuvia nähnyt, myös Ranskasta. Lapset kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia ja äideille on äärimmäisen tuskallista, kun ei saakaan seurata lapsensa kasvua 💔. Isabell oli äitinsä kanssa Ranskassa esimerkiksi useita kertoja uimassa. Ja papereihin on (tyypilliseen tapaan) fabrikoitu, että Isabell on ollut peloissaan vedessä, käännetty se(kin) asia äitiä vastaan.
Vaikka todennäköisesti pieni isabell on pelännyt vierasta pesijäänsä. Fabrikoituihin papereihin viranomaiset eivät kirjoita yhtään mitään hyvää vanhemmasta. Se tehdään tietoisesti.
Lastensa huostaanotoista jotkut vaikenevat ja jotkut taasen kertovat julkisuuteen. Johanna on rohkeasti kertonut omia tuntojaan ja hänen tyttökin on niin pieni, ettei tämän ikäinen vielä vuosiin osaa kokea häpeää. Vaikka lastensuojelun asiakkuus kuuluu salatuiksi määrättyihin, niin ei sen kertominen mikään rikoskaan ole ja loppujenlopuksi kertominen on jokaisen vanhemman itsensä valittavissa. Pitää kunniottaa lapsen huoltajaa tai vanhempaa ja sitä antaako hän muille lupaa puhua hänen tapauksestaan julkisesti. Tämän julkaisun jakamiseen on Johannalta lupa.Tämän alla on linkki Johannan julkaisuun.
...sain suureksi häiriöksi seinälleni Johanna Tukiaisen vihaajia vain koska tein videon Johannan itsensä kertomista kokemuksista vankeudessa olemisesta Ranskassa ja Ruotsissa. Olen ihmeissäni siitä että aikuiset henkilöt tuottavat ihan kammottavia tekstejä , vain koska "vihaavat" vuodesta toiseen jotakuta julkisuuden henkilöä. Poliisi ei tutki kunnianloukkausrikoksia.#https://www.youtube.com/live/ite7sNL1i-A?feature=share Tässä teille tolloille info. Kuunnelkaa tarkasti joka sana ja lopettakaa typerät jankkauksenne täällä. Tai sitten jatkakaa. Minulle ihan sama sillä minä en teitä tämän enempää jaksa valistaa täällä. Tärkeämpääkin tekemistä.t.Lissu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/live/ite7sNL1i-A?feature=share Tässä teille tolloille info. Kuunnelkaa tarkasti joka sana ja lopettakaa typerät jankkauksenne täällä. Tai sitten jatkakaa. Minulle ihan sama sillä minä en teitä tämän enempää jaksa valistaa täällä. Tärkeämpääkin tekemistä.t.Lissu
Vapauden liiton ehdokkaissa on eniten rikollisia. Tuomion on saanut myös Tiina Lehtonen, joka on puuhaamassa virkamiehille omaa ylempää oikeusistuinta. Hänen näkemyksensä omasta rikoksestaan on sen kieltäminen. Miten sellainen voi vaatia muita tilille, kun ei ymmärrä omaakaan rikosta

Tuu ottaa suihin ?-Keke
- Anonyymi
Johanna Tukiaisen puolustaja Tiina Lehtonen (VL) sai 35 äänen äänivyöryn. 🙂
- Anonyymi
Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Toki Suomalaisilla ton ervettä järkeä, eikä mene näiden huuhaahihhuleiden kelkaan. Vaaliliiton piti tuoda monta paikkaa, voi kiesus mitä unennäkijöitä.
- Anonyymi
Kyllä, tämän sekopään äänisaalis oli 35 ääntä. Sen verran vajaakkeja äänesti..hahahaa...
Huomenna Mia Mari Johanna Tukiainen istuu klo 9 alkaen OIKEUDEN ISTUNNOSSA jossa hänet tuomitaan SYYLLISEKSI kaikkiin syytekohtiin....
Toivotaan, että Mia Mari Johanna Tukiainen joutuu kylmään selliin kolkossa vankilassa....muahahaa!
Ketjusta on poistettu 117 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962