Olin jo lähdössä tähän juuri ennenkuin koronavuodet tulivat väliin…Nyt on aika palata avoimin mielin.
Yksi fantasioitani, mitä valitettavasti en voi toteuttaa parisuhteessa, on löytää nainen, jonka kanssa voisi ilman muita sitoumuksia avoimin ja kokeilunhaluisin mielin etsiä erilaisia tapoja saada ja tuottaa orgasmi. Siten että vuorokerroin keskityttäisiin toisen nautintoon ja orgasmeihin, ilman turhaa häveliäisyyttä, kuunnellen ja toteuttaen toisen toiveita ja fantasioita, kokeillen ja etsien myös eri lähteistä lisämausteita. Kaiken perustana olisi turvallisuus, luottamus ja orgasmien tavoittelu.
Parisuhteessa on tullut tietyt rutiinit ja mielikuvat toisesta ihmisestä, ja siinä on muutoinkin omat haasteensa.
Sitä vain kaipaa tutkimus- ja seikkailumatkaa syvempien nautintojen viidakoihin. Sillä olen taannoin saanut maistiaisen naiselta, joka kertoi käyneensä jonkun miehen kanssa tuollaisen seikkailumatkan. Se kyllä näkyi ja erityisesti tuntui, puolin ja toisin, oli aika uskomatonta.
En ole epätoivoinen, vaan elämän huippuja etsivä toisen huomioiva fyysisesti ja henkisesti miellyttävä mies. Jos olet Sinä kaipaat jotain enemmän, ota privaatisti yhteyttä nimimerkilläni gmailin laatikkoon. Katsotaan mihin matka vie.
Matka nautintojen huipuille
0
469
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1614574Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet321317- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711112Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen691038En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies118931