Suomessa on vähintään 2,5 miljoonaa ylipainoista aikuista, ja useampi kuin joka neljäs aikuinen on lihava. Myös nuorten lihavuus on jopa kolminkertaistunut 1980-luvulta.
Sopiva hinta ylipainolisästä on 35€/hlö. Kannattaa myös muistaa, että taksa sisältää vain yhden henkilön kuljetuksen. Jos kuormaa tulee enemmän kuin yksi kuljetettava, niin hinta on mittarihinta x kuljetettavien määrä. Sama koskee tavaroita. Esim. yksi henkilökuorma ja yksimatkalaukku= mittarihinta x 2
Sopiva hinta ylipainolisästä on 35€/hlö. Kannattaa myös muistaa, että taksa sisältää vain yhden henkilön kuljetuksen. Jos kuormaa tulee enemmän kuin yksi kuljetettava, niin hinta on mittarihinta x kuljetettavien määrä. Sama koskee tavaroita. Esim. yksi henkilökuorma ja yksimatkalaukku= mittarihinta x 2
Vastaukset 19
Vanhimmat
Taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti vuonna 1930, että 2000-luvun alussa pääoman ja tuottavuuden kasvu ja teknologinen edistys mahdollistaisivat kaikkien perustarpeiden tyydyttämisen niin ettei kenenkään tarvitsisi työskennellä viittätoista viikkotuntia enempää.
Keynesin edellyttämät tuottavuusrajat on ylitetty ajat sitten. Siksi taksinkuljettajienkin on vaadittava 15 tunnin viikkotyöstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka eli 3500€/kk.
Vastuullinen työnantaja on hinnoitellut ajot siten että sen voi maksaa ongelmitta palkansaajille. Ei tarvita mitään omituisia lisiä, vaan normaali toiminnan vaatima hinta.
Miks mamut on niin helvetin lihavia perse hyllää kun kävelevät. Vuoden päästä ei kävelykään onnistu. Ainahan mamut istuu roskaruokapaikoissa ilmankos ovat syöttöporsaan näköisiä huuletkin turpoo oikein turduhuuliksi
Ne haisevatkin pahalle.
Aloittaja,muista syödä lääkkeesi.Keskity itsesi hoitoon,sairaat kirjoittelusi pahoittavat mieleni.
Mites ylipainoiset kuskit, saako alennusta jos on niiden kyydissä?
Kuljettaja on auton suveneeri hallitsija ja tekee mitä haluaa. Hän voi vaikka syödä ajaessa ja sinä maksat matkan lisäksi ruoat sekä siivoat muruset lattialta tai kävelet.
Kuljettaja tekee niin kuin asiakas käskee. Jos ei kuski tule avaamaan ovea niin suoraan vaan ilmoitusta taksitarkastajalle. Perinteisen taksin kuskit pelkää taksitarkastajia todella paljon koska ne pystyy halutessaan romahduttamaan kuskien tulotason. Tämänkin palstan uhoajat vetävät kättä lippaan kun tarkastaja tulee puhumaan niille.
Nyt kun on sopivan viileää ulkona niin kannattaa aina soittaa tarkastajalle jos Lähitaksin tai Taksi Helsingin autot on tolpilla tyhjäkäynnillä.
Taksitarkastajat ovat taksikuskeja. Kaltaisillesi valittajille naureskelemme porukassa.
Ilman muuta saat, nehän on riskiryhmäläisiä ja voivat saada kohtauksen ajaessaan. en mene pulleiden kuskien kyytiin. tolpalla ohjelmassa on ne kaksi tyhjännaurajaa joista toinen heittelee makkaraa sen toisen suuhun kun se makaa jonkun romun konepelillä. sairasta touhua.
Joo, näin ton makkaran heittelyn. Olipa tyhmää leikkiä ruualla mutta eihän näillä kahdella riitä järki tajuamaan edes sitä. Toisilla tekee tiukkaa saada ruokaa pöytään taksin ratissa ja nämä menevän tankit leikkivät ruualla. Onpa hyvää mainosta,
kuka edes katsoo tota ohjelmaa
Kori taipuu sen verran ettei saa ovia kiinni, paketti biilillä kuljettaa 500 kiloiset?
Alla ketjun lihavuuteen liittyvistä, asiattomista kommenteista poiketen vaihteeksi linkki artikkeliin, jossa asiantuntija aihetta kommentoi:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009344217.html?share=43682c5393bdde7f6f909c7107b10e84
Selvää asiaa. Korkeintaan kahdella sadasta lihavuuden syy voi olla geeneistä johtuva. Sekään ei ole selvää, että näin olisi. Muilla se johtuu elämän hallinnan puutteesta ja huonoista elintavoista.
"Modernit koko genomia koskevat assosiaatiotutkimukset (GWAS) sadoillatuhansilla ihmisillä antavat aivan toisen kuvan geneettisten tekijöiden merkityksestä. Tätä nykyä tunnetaan jo yli tuhat geneettistä lokusta, jotka ovat yhteydessä lihavuuden astetta kuvaavaan painoindeksiin. Yhdessä ne selittävät ainoastaan kuusi prosenttia painoindeksin variaatiosta.
Väestössä muutamalla prosentilla voi olla yhden geenin poikkeavuudesta johtuva, yleensä varhain alkava lihavuus."
Seuraavassa asiantuntijanäkemys liittyen lihavuuteen:
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009406400.html?share=ae43e5965f6a0c9a50a710b1ec124310
Yleisellä tasolla voi todeta, että mitä pienipalkkaisemmasta ammattiryhmästä on kyse, sitä yleisempää lihavuus.
Myös stressi, ylipitkät työpäivät, vähäinen liikunta, stressi ym., jotka luonnehtivat myös taksiammatissa työskentelyä, ovat lihavuuden riskitekijöitä. Lisäksi paljo istuminen räjäyttää diabetesriskin esim. taksityössä pilviin.
Siksi tarvitaan yhteiskunnan toimenpiteitä. Lihavien pääsy taksinkuljettajiksi pitää kieltää lailla..
Onko taksissa enää yhtään järkevää kuskia saatavana, nämä nykyiset tuntuvat olevan täysiä apinoita ja idiootteja.
Ajo- ja kielitaidoton kuski saisi maksaa minulle aika paljon, että menisin kyytiin.~
Just oli dösässä yksi perussuomalainen ihravuori. Täytti läskeillään koko dösän takapenkin ja selitti koko matkan persujen propagandaa.