Onko teillä kokemuksia AV- Asema remonteista?

Ovatko tehneet hyvin työt ja lupaavatko tulla silloin, kun tulevat ? Ja onko työn laatu ollut hyvää? Haluaisin siis tilata heiltä työt pihan osalta, mutta haluaisin kuulla, miten muilla nämä Av- asema työt sujuneet?
3323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä tilaa. Tekevät huonoa jälkeä pihassa. Lupaavat aina tulla, että ensi viikolla aloitetaan työt, mutta heille se tarkoittaa vain yhtä päivää viikossa ja ollaan noin 2h tuntia töissä. Pilasivat nurmikon ja laittoivat halvinta ruohonsiementä ja nyt nurmikko kasvaa vain rikkaruohoa tai ei lainkaan. Tekivät portaat ja nyt jo näkyy, että puut eivät kestäneet, kun jo halkeamia ja muuta vikaa. Sovituista asioista ei pidetä kiinni, unohtavat ne, että sorry unohdettiin, vaikka tästä sanoo heille, niin ei silti mitään tapahdu. Lupasivat viedä vanhan pihakivetyksen pois, mutta ajoivat ne muun mullan sekaan. En enää ikinä tilaa heiltä yhtään mitään. On epäluotettava firma.

Äänestä

Tekevät vielä asioita pihassa, mistä ei asiakkaan kanssa ole edes sovittu. Tekevät outoja asioita ja kysyvät vasta jälkikäteen, että näin tehtiin? !Ja yrittäjä vielä kehuu, että ostin halvinta ruohonsiementä teidän pihaan, ei edes kysy asiakkaalta, että mitä siihen pihaan laitetaan? Yrittäjä ei välitä asiakkaista lainkaan. Mitkään sopimukset eivät pidä. Pihakivetyksen väleistä puuttui asennushiekkaa ja huonosti tehty. Ovat laiskoja, kunhan vain rahat tulee yritykselle, muusta viis. Tuhosivat myös vesikaivon, kun jäi halkeama, kun ajoivat niillä koneilla pitkin pihaa ja monet kasvit myös kärsi.

Äänestä

Itsellä myös kokemuksia tästä yrityksestä, kun luvataan tulla tiettynä päivänä, ja ketään ei näy. Kun soittaa, niin sanovat vain, että tullaan, kun ehditään? Siis ei mitään aikoja tai selitystä, että milloin? Aika ylimielistä toimintaan, kun sanotaan vain, että tullaan kun ehditään? Eli asiakkaan pitää ihmetellä, että milloin tullaan ylipäätään tai lainkaan. Kun jo sovittiin, että milloin pihatyöt alkaa, niin kolmeen viikkoon ei kuulu yhtään mitään ja pitää soitella perään. Niin itse yrittäjä vain sanoo, että hyvä kun sanoit, että hänelle pitääkin sanoa asioista? Eli asiakkaan pitää huomauttaa asioista yrityksen pitäjälle, että kun ei remontti ala? Ei laita mitään muistiin, paperille tai muuta. Yrittäjä itse on aika ylimielinen mies. Näyttää kiltiltä ja kunnolliselta, mutta täysin harhaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ovatko tehneet hyvin työt ja lupaavatko tulla silloin, kun tulevat ? Ja onko työn laatu ollut hyvää? Haluaisin siis tilata heiltä työt pihan osalta, mutta haluaisin kuulla, miten muilla nämä Av- asema työt sujuneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu