Oikeesti, aiotko maksaa velkasi ja lainasi koskaan?

Anonyymi-ap

Minä olen kyllästynyt perimään saataviani. Ei ole enää kuin toiselle 100e ja toiselle 50€. Olen tonnin jo saanut takaisin, toinen velallisista varasti sen ilmeisesti tädiltään. No, mitä se minulle kuuluu, kunhan maksaa sen mitä on saanut. Korottomia vielä.

Lopetin vippaamisen ja lainaamisen kesällä, kun alkoi tulla näitä "en pysty nyt lyhentämään, sopiiko että ensi kuun alussa..." - seli seli. Löin rahahanat kiinni ja aloin karhuamaan saataviani. Onneksi olen jo suurin piirtein tyytyväinen saamisieni kotiuttamiseen, mutta en anna anteeksi yhtään senttiä.

Mikä teillä oikein on, että velaksi pitää elää? Vai haluatko velkarahalla johonkin konserttiin tai uuden sähköpyörän? Ihan ilmainen neuvo, YRITÄ JÄRKIINTYÄ. Jokaisella on jotain tuloja. Menot pitää sopeuttaa tulojen mukaisiksi. Tunnetko sellaista sanaa kuin säästäminen?

En minä aina ole ollut varoissani, löytyipä n 11v sitten nimeni maksuhäiriöistäkin. Siitä kun selvisin, olin oppinut läksyni. Vaikka markkinamaailma tyrkyttää rahaa ja luottokortteja, maksuaikaa ja osamaksuja, en ikinä enää sorru moiseen. Jos saan rahaa vain 800€ kuussa, menoni eivät saa olla kuin 720 euroa. 10 % tuloista menee aina säästöön, vieläkin, vaikkei sillä enää olisi väliä. Mutta sillä on väliä, minun itsekunnioitukselleni.

Minä kulutan vähemmän kuin tienaan, sehän on ainoa terve periaate, varsinkin nyt kun olen yrittäjä. Toki, jos tiedän että jos ostan tämän kalliimman koneen, voin tehdä sillä seuraavan vuoden aikana tuplasti tavaraa. Toki sellaiseen otan lainaa, tosin aina enintään tuplasti sen, mitä otan kuukausipalkkana. Eli jos otan firmasta 5000 euroa kuussa, voin ottaa kymppitonnin lainan.

Tiedän olen saita ja tämän kulutusvelkahysteria-yhteiskunnan vastarannan kiiski. Toistaiseksi olen kuinkin todennut tämän ainoaksi tavaksi selvitä taloudellisesti. Toki jos olisin moraaliton vellihousu, voisin ottaa lainaa, jota en ikinä aiokaan maksaa takaisin. Moraalini ei kuitenkaan moista sallisi. Verot ja velat maksetaan ajallaan, muutenhan koko elämän mielekkyys ja tarkoitus pitäisi pohtia uudelleen.

2

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse olen myös yrittäjä ja olen tosiaan joutunut miettimään miten taloutta pyöritetään.
      Olen elättänyt peheeni aina, nyt helpottanut kun 3 lasta elää jo omaa talouttaan.
      Periaatteeni on se että lainaa otetaan vain hankintoihin jossa hankinta tuottaa lainarahan takaisin järjellisessä ajassa.
      Lainanlyhennykset tulee aina olla sellaiset että ne kykenee hoitamaan myös huonona aikana.
      Isoin lainani oli kokonaisuudessaan n. 500 000€ ja sijoitus maksoi tuon takaisin vajaa 20v aikana, seuraavan 20v aikana se tuottaa mulle 500 000€.

    • Anonyymi

      Säästäminen on hidasta ja vaivalloista. Siitä on helppo lipsua ja koska olen heikkoluonteinen, on helppo ottaa säästötililtä, kun tulee äkillinen rahantarve.

      On helpompi ottaa laina, hankinnan voi tehdä heti ja tavallaan lyhennyksistä tulee "pakko", jota myös sosiaalitoimisto ymmärtää. Sosku ei mitään anna jos säästämällä yrität päästä tavoiteeseesi.
      Ei nyky-yhteiskunnassa kannusteta säästämiseen, se on väärin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2280
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1307
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1246
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1181
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      894
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      779
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      731
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      21
      582
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    Aihe