Miksi suomi ei eroa EU:sta ja perusta toisten pohjoismaiden kanssa omaa unionia/liittoa.
Pohjoismaiden liitto.
Enemmän yhteistä kuin EU:n kanssa. Ilmasto, sähkö, kulttuuri, yhteistä rajaa kaikkien kanssa, Saamelaiset, poronhoito ym.
Ei täällä kasva palmut eikä siinnä sininen välimeri.
Norja, Ruotsi sekä Suomi.
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen isoraha vielä hyötyy Eusta ja kokoomus kuolaa ja demutkin!
- Anonyymi
Se johtuu siitä, että Suomen kauppakumppanit ovat EU:ssa ja nyt, kun mennään NATOon, niin myös suurin osa puolustusyhteistyöstä on samojen maiden kanssa.
Venäjän toki toivoisi, että se olisi vahvempi kuin neuvottelukumppanit. Siksi pohjoismainen yhteistyökin on sen tavoitteena ja myös Suomen eroaminen mieluiten kaikista kuvioista.
Tietenkin aloittajalla on oikeus hankkia elantonsa tekemällä työtä Venäjän hyväksi. Emillä on elinkeinovapaus ja myös sananvapaus. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida suomalaisten älykkyyttä.- Anonyymi
Suomessa on pärjätty ennenkin ilman EU:ta.
Aloittaja ei ole puhunut Venäjästä vaan Ruotsista ja Norjasta.
Kerro paljonko Suomi nytkin maksaa EU:hun jäsenmaksuja vuodessa sekä sen paljonko Suomi on avustanut välimeren maita rahallisesti Marinin hallituksen aikana?
Entä jos nämä rahat olisivat jääneet oman kansan hyödyksi? Hyvinvointiyhteiskunta olisi vielä voimassa.
EU vie Sumea kuin pässiä narussa.! - Anonyymi
Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi rakennettu ilman Venäjän kanssa tehtyä ulkomaankauppaa.
Kannattaisi lukea ja tutkia historiaa esim. 1918 vuoden sisällissotaa. Kyllä siellä Aatun jääkärit ovat tulleet porvarien avuksi. Eli sama periaate kuin nytkin " köyhät kyykkyyn".
Suomi ei ole sodassa vaan Ukraina on. Mutta näyttää siltä, että Suomen poliitikkojen on oltava joka paikassa päänä kuin kukko tunkiolla.
- Anonyymi
Ketä Eu kuppaisi,jos nöyrä maksaja Suomi lähtis?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192651
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861104
- 81064
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799