Jokainen näkee pumpulla mitä on tapahtunut. Hinnat ovat laskeneet hurjasti.
Luotto Mariniin pudotti polttoaineiden hinnat
Anonyymi-ap
178641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 178
Vanhimmat
Jaaha. Sanna ohjaa jo öljyn maailmanmarkkinahintaa. Kuinka tolloja demreissa oikein ollaan? Kysymys on retorinen, koska vastaus on selvillä.
Joo
Voi että, mutta kerro miksi demari on tyhmä?
Minusta siinä ei ole mitään tyhmää, että hallitus hoitaa talouspolitiikkaa hyvin vaikeasta ajasta huolimatta. Tyhmää voi olla se, että oppositio pystynyt samaan paljon helpompina aikoina.
Tyhmä demari?
Voi helvetti teitä Marinisteja. Oletteko niin tyhmiä, että uskotte itse ja vielä yritätte uskotella toisillekin Suomen pääministerin voivan vaikuttaa öljyn maailmanmarkkinahintoihin. Katokaa vaikka ylen uutisia, jos asia ei muuten selviä mutta älkää valehdelko, niin kuin puolueenne.
Kysymysmerkki on liikaa.
Välillä ja todellisuudessa päivittäin saa Suomi24:kin lukea, miten pääministeri Marin on saanut aikaiseksi lähes mitä vaan Suomessa tai jopa EU:ssa tapahtuu, niin nytkö se ei sitten yhtäkkiä olekaan niin!?!
Persujen pitäisi edes yrittää pysyä öyhötyksessään johdon mukaisena, mutta yksisilmäisyys tietysti estää senkin.
Turha räkytys on noloa!
Kaikki demarit on Marinoituja silakoita
Kuulut siis samaan tyhmään joukkoon kuin muutkin demarit! SS:n talouden hoito on ala-arvoista koska hän ei osaa muuta kuin ottaa lisää velkaa lastemme laskuun!
Hän ei ole saanut yrittäjyyttä nousuun joka olisi se avain työttömyyden ja verorahapulan torjuntaan, ainoa keino. Kuin nyt puheena oleva monen miljardin (muistaakseni 4:n) investointi lupaa ehkä 1500 työpaikkaa niin sama summa pienyrityksiin toisi ehkä 150'000 uutta työpaikkaa tuottavalle sektorille. Tuo rahamäärähän kun olisi noin 27'000€/150'000 työntekijä ja harva alkava yritys kykenee edes tuota summaa investoimaan työntekijää kohden.
Fiksu yrittäjä hyvällä idealla saa homman pystyyn paljonkin halvemmalla kuin 27'000€ alkavaa työntekijää kohden. Yrittäjyys kunniaan ja olemme pelastettuja!
OPPOSIITTIO hikoilee.
Toivot liikoja, jos luulet persujen oppivan johdonmukaisuutta öyhötyksessään.
Marinin kaikkivoipaisuus vaikuttajana joka asiaan osoittaa omalla tavallaan, että persut ovat aivan ulkona politiikan todellisuudesta.
Asiallista.
Ropo kyselee populistina.
Ken tuskaa lisää tämä seinällesi.
Täällä kommentoi nyt muutama entinen demari, joten älä moiti perussuomalaisia.
Näillä paska kirjoituksillanne te marinistit saatte muut ymmärtämään miten viisaita nuo perussuomalaiset ovat verrattuna teihin tosi tolloihin marinisteihin.
Minun työpaikallani voi olla jäljellä yksi salademari, mutta satavarmasti ei yhtään marinistia.
Vaaleissa teille tulee turpiin niin, että seuraavana aamuna ei lakki sovi päähän. Ihan tyhmyydellä itse hankittu vaalitappio.
Onko Marin nyt jo kaikkivoipainen, siis Bileprinsessa Aurinkoinen.
Stalin oli kaikkivoipainen. Niillä jäljilläkö siinä nyt ollaan.
^Muurin rakentaminen on raskasta.
Vastaa itse populismistaan.
Juuri näin kun ajattelet. Tuohon tyhmyyteen yhtyy sairas populismi, jolla Marin nyt tässä ratsastaa. Katsomalla ja kuuntelemalla eri median kanavissa tuota vasemmistopopulistista maasutusta voi helposti arvioida, että muutama sata ihmistä on organisoitu viime kuukausien aikana henkilöpalvontaprojektiin, jolla halutaan sammuttaa demokratian valot ja siirtää Suomi kaukaisen historian pimeyteen, jossa mielivaltainen yksinvaltius päättää aamulla sen mitä kansalle tänään valehdellaan ja ketkä eilisten puheitten jälkeen haetaan työleirille.
Näissä kanavissa hilpeyttä ovat saaneet aikaan Marinin patsas- ja pyramidiprojektit kukituksineen.
Kuka ne verot maksaa jos kaikki jää yrittämään,,,,
kaverikin pärjää itselleen maksetulla palkalla alle 20 000€ muka ostamaan aika laillakin komeita ajopelejä , veneitä jne...asumaan komeammin jne.
Miten se onkaan mahdollista tuolla palkallaan...???
Et siis kyennyt vastaamaan mitään järkevää vaan vetoat johonkin kuvitteelliseen. Kyllä yrittäjät ovat se joukko, joka maan pitää pystyssä. Ilman heitä ei olisi juurikaan mitään!
Kok narisee osaamattomuuttaan.
Mainio luonnehdinta.
Noi super sanna jutut on varmaan jonkun entisen avustajan kirjoituksia, ne on niin järjettömiä että ei kukaan usko. Ex-pm hoitaa bensan pumppuhintoja vaikka hilluu ympäri Eurooppaa ihan muilla asioilla .
Eiks sulle ootietoo??
🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Hohoohhhhoo
Kokomusta harmittaa
PeacePetter
Yes
Otsikko kertoo kuinka tyhmä joku voi olla.
Demari on tyhmenpi aasia.
Maanosa on erisnimi. Siksi Aasia kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Marinin talouspolitiikka on vakuuttanut kansainvälisen yrityselämän. Suomeen on tulossa miljardihankkeita. Ja se on hyvin pitkälle Marinin ansiota. Sama luotto heijastuu osaltaan polttonesteiden hintaan. Hyvä säteilee laajalle.
Jep, ja lehmät lentää.
Mitä ne miljardihankkeet ovat? Terästehdas Inkooseen saattaa joskus tulla mutta siihen Marin voisi rehellisesti vastata : "ei minun kaudellani"
Eivät kaikki lehmät kylläkään lennä.
Noin 23,83% suurin piirtein lentää.
Se ei vaikuta mitenkään Marinin talouspolitiikan erinomaisuuteen.
Näin Suomea rakennetaan.
Eikös Marinilla ole ollut jo monta miljardi-projektia, ainakin muutama 10, sillä niin paljon suomi on velkaantunut. Yksi isoimmista taisi olla eräs saksalainen energiayhtiö...
Nyt valuu kyllä emävaleita kuolan mukana. Kukaan ei investoi Suomeen sen takia, että Marin on pääministeri. Yritysmaailmassa tiedämme, että tilanne on päinvastainen. Marin-Mäkynen vaalilupaukset ja uhkaukset ohjaavat investointeja ulos Suomesta.
Tuntuu aloittelijalla säteilevän sen verran, että voisi mennä säteilysuojaan, Niin fuulaa on jutut.
Persumaisilla kova hätä, että kevään eduskuntavaaleihin mennessä häviää pohja persujen öyhötyksiltä ... yksi toisensa jälkeen.
Ei jää jäljelle kuin se persujen aivoton maahanmuuton vastustaminen.
Maahanmuuttajiahan tarvitaan nopeasti lisää pyörittämään yhteiskuntamme rattaita.
Ei tarvita. Suomi tarvitsee yritystoimintaa ja huippuosaajia. Ongelma on siinä, että molemmista kilpailevat jokainen läntinen valtio. Siinä kisassa Suomi häviää palkkauksen, sijainnin ja yhteiskunnan takia.
Suomi saa ihmishuutokaupasta ensisijaisesti sen porukan, joka ei muualle kelpaa. Sillä porukalla ei hoideta nykyistä ”työvoimapulaa”. Suomi kouluttaa nämä järjestelmässään vaikka tekohengittämällä. Paras prosentti saa korkeakoulutuksen, ja siitä porukasta tuottavaan työhön soveltuvan koulutuksen promille. Promillesta todelliset osaajat lähtevät länsimaihin, jotka voittavat työvoimamarkkinat huippuosaajista.
Jos nämä Suomeen saatavat ja jäävät ihmiset toisivat parannusta suomalaiseen työvoimapulaan, niin haaviston kannattas heti aloittaa lentokuljetukset esim Italiaan, Turkkiin, Kreikkaan rantautuneista Suomen työttömyyden pelastajista. Ongelma on vaan siinä, että ko hommaa on kokeiltu huonolla menestyksellä. Suomeen saapui 500 v sitten joukko työvoimapulan paikkaajia. Osa ei osaa vieläkään lukea tai kirjoittaa, eikä kotoutuminen ole onnistunut. Suurin osa elää yhteiskunnan tulonsiirroilla, kun päinvastoin heidän piti olla hyviä veronmaksajia ja tuottavan työn tekijöitä.
Kannattaisi käydä siellä pumpulla katsomassa ne hinnat. Pudonneet ovat ja selvästi!
Juu, ei siitä niin montaa viikkoa ole kun persut ja kokoomus huusivat eduskunnassa, että kitarisat lepattivat, miten hallitus on syyllinen polttoaineiden kallistumiseen pumpuilla.
Silloin siten hallitus syyllinen, voi, voi sentäs.
No onko ne pumppuhinnat halpoja? Jossain vaiheessa hinnat nousivat lähelle 2€ /litra. Onko ne siitä miten paljon laskeneet. 2€/l on helvetin paljon, eikä tavallisella palkansaajalla ole varaa sellaisiin hintoihin.
Sinulla ei ole autoa kun et tiedä polttoaineiden hintakehitystä, mutta aika monella se auto on kun ruuhkaa piisaa väylillä.
Toki ovat työssäkäyviä ja iänpuolesta olevia eläkeläisiä!
Voi herran tähden aloittajan typerystä: Jotain rajaa nyt Marinin turhalle ylistykselle! Emme ole tyhmiä! Marinilla ei ole mitään tekemistä polttoaineiden hinnan alentumisen kanssa!!!
Juurikin niin, jotain rajaa pääministeri Mariniin kohdistetulle älyvapaalle haukkumiselle ja mustamaalaamiselle!
Käypä katsomassa. Laskeneet ovat. Ja reilusti. Marinia on perusteltua kiittää.
Siihen Marinilla ei ole osaa eikä arpaa.
Ensin Marin sai hinnat 50 % nousuun ja nyt kun hinnat ovat laskeneet huipulta 20 %, Marinin verovaroin palkatut avustajat hehkuttavat häntä kuin jumalatarta.
Marin hallitus on oikeutetusti kautta aikojen suosituin hallitus, joka tekee oikeudenmukaista hallituspolitiikkaa kaikkien kansalaisten parhaaksi ... siis yrittäjienkin.
Uusiutuvan liikennepolttoaineen jakeluvelvoitetta lasketaan 7,5 %-yksiköllä myös vuonna 2023.
Velvoite on ensi vuonna 13,5 prosenttia. Jakeluvelvoitteen väliaikaisella laskulla alennetaan liikennepolttoaineiden pumppuhintoja vuosina 2022 ja 2023.
Muutoksilla hillitään polttoaineiden hintoja, jotka ovat nousseet muun muassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.
Bensan hinta laskee, sähkölasku laskee, eläkkeet nousee, lapsilisät nousi! Kiitos Sanna!
Ensin bensan hinta nousi SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin vuoksi 50 % ja nyt laski huipusta 20 % ja tätä laskua hehkutetaan nyt Marinin onnistumisena...
SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin ansio eläkkeiden nousuun on vain ja ainoastaan se, että Marin on ottanut niin paljon lainaa, että inflaatio lähti räjähdysmäiseen nousuun. Marin ei päättänyt suoraan nostaa eläkkeitä, vaan muiden päättämä mekanismi pyrkii korvaamaan osan hallitsemattomasta inflaatiosta eläkeläisille.
Vientialojen palkkojen pitäisi nousta huomattavasti eläkkeiden nousua enemmän, jotta eläkkeiden nousu pystyttäisiin maksamaan muuten kuin ottamalla lisää velkaa tai tekemällä rajuja palveluiden leikkauksia.
Marinilla ei ole mitään osuutta sähkönhintojen laskuun.
Marinin hallitus on tosiasiassa leikannut lapsilisiä, kun inflaatio on noussut. Yksinhuoltajille on päätetty väliaikainen korotus lapsilisiin vaalivuoden ajaksi. Veronmaksajat maksavat itselleen lapsilisät, eli rahat vain kierrätetään valtion kassan kautta, jossa osa katoaa byrokratian kustannuksiin.
Lapsilisien maksaminen tuplana viime kuussa auttoi lähinnä niiden varakkaiden perheiden lapsia, joiden vanhemmat siirtävät rahat suoraan lasten sijoituspottiin.
Elintaso laskee, palkan ostovoima laskee. Kiitos Sanna.
Sähkölaskut maksaa veronmaksajat, vai onko demareilla jemmassa ylimääräistä rahaa jaettavaksi sähkölaskuihin?
Marin tuntuu pystyvän vaikkuttamaan kaikkeen, niin miksi ei vaadi Unkaria ja Turkkia hyväksymään Suomen Nato hakemusta? Tärkeintä tottakai olisi jos karjahtaisi Putinille, lopeta mulkero ukrainalaisten tappaminen ja korvaa nöyrästi aiheuttamasi tuhot. Ei suuret sanat suuta halkaise demareilla.
Meidän demareiden mukaan Sanna Marin päättää öljyn maailmanmarkkinahinnat. Nyt Sanna on päättänyt laskea öjjyn hintaa kaikissa tuottajamaissa. Siksi polttonesteiden pumppuhinnat laskevat.
https://oilprice.com/
Seuraavaksi Sanna päättää laskea sähkön pörssihintaa.
Tämän jälkeen Sanna päättää laskea inflaatiovauhtia kaikkialla maailmassa. Sanna on äiti Aurinkoinen meille demareille. Niin kuin Teletapeissa.
Öljyn maailmamarkkinahinnat laskevat, koska öljyn kysynnän odotetaan laskevan, Tämä johtuu siitä, että maailmantalous ajautuu taantumaan. Tämän taantuman nähtävästi on aiheuttanyt Sanna Marin, koska sen takia polttonesteiden pumppuhinnat Suomessa laskevat. Kova tuo Sanna kun saa koko maailmantalouden taantumaan.
MARIN NOSTI POLTTOAINEIDEN HINNAT JA SANNA PUDOTTI JA KEHUI MARININ OLEVANSA POLITIIKKO.
MITÄ DEMARI ON SAANUT AIKAISEKSI MUUTA, KUIN HIRVITTÄVÄN VELKAVUOREN.
On se saanut maan rappiolle.
Ole hyvä, lue faktaa enemmän, niin tiedät faktaa enemmän!
https://www.sdp.fi/marinin-hallituksen-saavutukset/
Vanhusten hoitopaikkoja ovat saaneet vähennettyä roimasti.
Entäs se hoitajamitoitus, mikä oli SDP ykköslupaus viime vaaleissa? No, ei saatu sitä, saatiin trans-laki.
Pumppuhinnat ovat laskeneet!
Ensin nousivat 50 % Super-Sannan mokien vuoksi ja nyt laskivat 20 % ilman Super-Sannan ansiota. Super-Sannan vaikutuksesta hinnat ovat edelleen koholla 20 %
Niinpä, mutta pölvästi demari hurraa silti.
Meille on saapunut Punainen Vapahtaja, joka vapauttaa meidät rahasta. Amen.
Sanna hoiti tämänkin.
Tyhmä demari?
Polttoaine on tarpeen, mutta Jumala on vielä tärkeämpi. Kun kriisi koittaa niin Jumalan käsi ei ole liian lyhyt. Hän auttaa jokaista ja pitää huolen kaikista
https://www.raamattuavautuu.fi/
Kirjekurssi auttaa
Vaalien jälkeen onkin sitten jo aika taas nostaa polttoaineitten hintoja!
Jep, sitä ennen pöljää demaria koijataan. Vaalien jälkeen sattuu taas "Juhaa" leukaan.
Persuja keljuttaa, kun joutuvat kehumaan Marinia bensan hinnan romahduksesta.
Persut luulivat voivansa käyttää bensaa vaaliaseena. Nyt alennus meneekin Marinin ansioksi. Ähäkutti!
TYHMÄ DEMARI?
Heinone hermona.
No mitä siellä pumpulla on tapahtunut?
Kävin juuri tankkaamassa dieseliä 2.164 e/litra, aikaan ennen Marinia diesel maksoi 1.25 e/litra.
Niin että kerro?
Ilman Marinia olisivat paljon korkeammalla.
Miten kun muuallakin Euroopassa ostavat ihan samaa öljyä, mutta polttoaineiden pumppu hinnat ovat 1,50/1,60€/litralta? On kait Sanna käynyt sielläkin?
Totta
Mainio avaus.
Vakuuttavaa toimintaa.
Todellakin, mikään hallitus ei ole tyrinyt yhtä paljon, tähän ei pysty kuin sdp ja Marin.
Meitä on onnistanut.
Miten meitä on onnistanut, kerro hölmö demari?
Ha ha demarikommarilla on panikki, kun kaikki mennyt huonompaan päin ja vauhdilla--siinä demarien saavutusta kerrakseen. On yksi hyvä saavutus demareilla ja se =nuoret hylännyt demarien äänestämisen lähes täysin ja demarien kannatus enään vaivanen 13%.
SOSIALISMI PERUSTUU TYHMIEN IHMISRAUKKOJEN VALHEELLISEEN AIVOPESUUN, NIIN SUOMESSA KUIN VENÄJÄLLÄKIN.
HINNAT LASKEVAT SIITÄKIN HUOLIMATTA, VAIKKA MARIN JA OHISALO YRITTÄÄT NOSTAA. VEROTUSTA YRITTÄVÄT NOSTAA.
.....
MARIN SOTTAILEE LISÄTÄ VEROTUSTA.
VELKAVUORENSA ON TAPISSA, MITÄ AJALLEEN, KUN PELKÄT KOROT TULEVAT OLEMAAN VARMAAN 10 MILJARDIA VUODESSA, KOROT NOUSUSSA.
LASKU NIILLE SATASEN ÄÄNESTÄJLLE JA NAISET TIENAAMAAN ULKOMAILLTA RAHAA PERINTEISIN.
Omaluotto on pidettävä kaikissa suhteissa. Omavero ja omakanta antaa väärää turvallisuuden tunnetta vaan.
Etkö mitään tyhmempiä voi väittää. Kuinka hemmetin härskiksi tuon yhden vaalimarkkinointi ja maasutus voikaan mennä.
Minkä yhteyden luulet polttoaineen hinnalla ja Marinin uskottavuudella olevan.
Menee jo tosi aivottomaksi. Minun ja läheisteni luotto Mariniin on nolla.
Tuolla pelillä te tuhoatte loputkin ennen niin hyvästä puolueesta.
Kiitos Sanna.
TYHMÄ DEMARI.
Wonderful
Menestys on selvä.
Toimivaa viestintää.
Sellainen kantaa pitkälle.
Vihersossut nostavat polttoaineiden hintoja 70 sentillä v. 2024, jos ovat hallituksessa.
Onnesi eivät hallitukseen pääse.
Kansa on huomannut heidän petollisuuden!
Äänestämällä Marinin hallitukselle jatkoa myös jatkoa polttoaineiden hintojen laskulle.
Sinun puolellasi.
Kokemus.
Nyy polttoaineet ovat kalliimpia kuin moneen kuukauteen. Pitääkö päätellä, että hallitus on täysin epäonnistunut?
Tuollaista paskaa, Marinin kampanjasta on valunut päivät pitkät. Ei ihme, että puolueen kannatus romahtaa.
Kannatan.
Punamustaa Vapahtajaa?
Mihin ne putosi, polttoaine maksaa tänään 60 c enempi litralta kuin ennen Marinia ??
🌹 🌹 🌹 🌹 hienosta toiminnasta.
Johtajalle 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Kiitos 🌹
🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Hyvä juttu 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Arbetet gjorde det 🌹 🌹 🌹 🌹
Hyvin toimii 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Vain Lopen Heinosen pummpuhinta ei lske.
Kiitämme 🌹
Vau
De esa
Sigh vr free*Erth es[
Esa
Aina onnistuu.
Vaikutukset ovat kestäviä.
Eikös tämä pidä laskea pelkästään ja vain kansallissosialistien eikun nationalistien eikun kansallisnationalistien vai populistinationalistien vai oliko nationalistiset oikeistopuolueen no vittu persuje aikaansaannokseksi hallituksessa ai niin sitä hallitusta vielä keksitään!
Niin mutta niin se juha sssipilänkin hallitus otti kysynnänkasvun ja tilauskantojen nousun omiin ja kikyn nimiin!
Vielä kun vaikka vaan vatuloivat kikyään,,,jos oikein historiaa kaivetaan ja olihan siellä persutkin työntekijää kiusaamassa....
Hyvin kiteytetty
Säästetään siä lti
Lissee.
Kaunista. 🌹
Toimet ovat oikea-aikaisia.
Sanna VAIKUTTAA. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Toimii.
Oikke
Ajatella, että hänen äänensä ratkaisi. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Ohhoh.
Onnea Sanna!!🐫
Havainto.
Jo nähty
Ropo päättää korottaa hintoja.
Pumppu on monella tiukalla kun maksellaan sannukan velkoja ja surkeita lakeja.
Luotettava toimija
Fakta
Toiminta tehoaa.
Sex on ihme.
Fine
Laudatur
Ei kannata jatkaa tuota Marinin henkilöpalvontaa, jonka valehteleminen puettiin vaalimainonnassa ääripopulistisella mainonnalla. Hölmöjen idealistien täysin hallitsematon ja harkitsematon maasutus sotki vaaleja vakavasti. Tuo maasutus teki Marinista naurettavan ja pilasi Marinin poliittisen uran ja profiilin. Syntyi tarujen satuhahmo, joka kaikessa väitetyssä kauneudessaan on myös erehtymätön. Älkää vielä naurako. Nuo samat hölmöt idealistit jatkavat epäonnistunutta vaalikampanjaansa nyt edelleen..
Nyt voitte nauraa.
Petterit harmistu at tästäkin.
🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 Niin totta
Demari ei ole tyhmä, paitsi käytännössä, ei teoriassa, ei väittämällä...
Kiitos SM 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Niin teki.
Hyvin toimii SDP 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Vaikutus näkyy markkinoilla.
Lopen Heino maksaa enemmän.
Tosiasia 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Luottamus lisää luottamusta 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Auttaa monia.
Malliksi Orpon hallitukselle.
Hyvä
Odotettu ja toivottu. Onnistui. 🌹 🌹 🌹
Hienoa harmittaa
Opoetteri on.. Tuikku 55^aaaaw[1w¹@#6
123
Toimii
Nyt polttoaineiden hinnat ovat taas nousussa, kun porvarihallitus pääsee vauhtiin.
Hienoa
Fint
Aina askeleen edellä. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
SDP VAIKUTTAA 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Joo
Hieno homma että se on toiminut hyvin
Just noin 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Kiitos Sanna
Nautimme siitä. Kiitos. 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Hienoa SANNA 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹
Hyvin toimi 🌹 🌹 🌹 🌹 🌹