Tuhoaako Energy Wende lopulta Putinin Venäjän, vanhan ruosteisen bensa-aseman?

Venäjän silovikit, trumpilsiset, tärinäpersut sekä muut menneisyydessä elävät kahjut ovat vuosia halveksineet tuuli- ja aurinkoenergiaa. Se mikä jäi heiltä huomaamatta kuitenkin Kiinan johtava rooli muutoksessa. Kiina, USA ja Eurooppa siirtyy pois fossiilista. Jokainen aurinkopaneeli ja tuulivoimala leikkaa vanhan ruosteisen venäläisen bensa-aseman ja kaasu kentän painoarvoa.
1266
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Maailma muuttuu kuukausi kuukaudelta vähemmän kivihiiltä, maakaasua ja öljyä kuluttavaksi. Uusiutuvien osuus kasvaa Suomessa noin 25-40% vuosivauhdilla.

Äänestä

Jokainen suuri katastrofi on nopeuttanut uusien keksintöjen esiinmarssia.

Esimerkiksi sotateknisesti pienet elektroniset kopterit ovat nyt halllitseva sotakone rintamalla. Vuosisata sitten se oli konekivääri ja tankki, jotka hävittivät sapelit ja hevoset sotakentiltä.

Pikkukopterit hävittävät isot hävittäjät tulevaisuudessa, koska ne käytännössä toteuttavat hävittäjien näkökyvyn ja kun siihen liitetään vielä tekoäly, ja useampi pikkukopteri pystyy toimimaan yhteen ja jopa itsenäisesti, niistä tulee ehdottomasti hallitsevin "silmäpari" taistelukentillä.

Ensimmäiset lentokoneet tarkkailivat ensimmäisessä maailmansodassa rintamalinjoja. Sen jälkeen lentäjät ottivat mukaan kranaatteja ja tappoivat vihollisia juoksuhautoihin. Sitten tuli mukaan konekivääri jolla ammuttiin toisia lentokoneita alas. Eli lentokone oli sekä havaintolaite että pommikone.

Eikä se ole mihinkään muuttunut vuosisadassa, paitsi nyt!

Lentokoneen silminä toimivat pienet helikopterit ja lentokoneen runkoina toimivat ohjukset jotka laukaistaan kaukaa rintamalinjan takaa! Risteilyohjukset pystyvät toteuttamaan hävittäjien suuren nopeuden ja tuhovoiman ja silmäparit ohjaavat ne kohteeseensa. Lentäjistä taas on tullut lennättäjiä jotka ovat turvassa maassa.

Sotataito ja laitteet kehittyvät ja seuraavassa sodassa nuo laitteet ovat arkipäivää. Väitän että lennokit kantavat lähi-ilmatorjuntaa varten tarkkuuskivääreitä mukanaan ja napsivat yksi kerrallaan sotilaita jotka yrittävät tuhota päällään pörrääviä pommilennokeita. Nykyisen ilmatorjunnan lämpöhakuiset tai tutkalla toimivat ohjukset eivät noita saa tiputettua, koska ne ovat niin pieniä ja kun saadaan kehitetyksi luotettava tekniikka, jossa lennokin radioyhteys saadaan suunnattua tukiasemaan, eikä säteilemään ympäristöön, silloin vihollinen ei pysty edes häiritsemään radiokommunikointia aluksen ja tukiaseman välillä, eikä välttämättä edes havaitsemaan että ne kommunikoivat keskenään. Ehkä silloin tukiasemasta tulee lentävä alusta, jonka paikka tiedetään ja johon sotalennokit ovat koko ajan yhteydessä. Silloin tukiasemaksi ei tarvittaisi isoja antennihärveleitäkään.

Tukiaseman pommittaminenkin olisi täysi turhaa, kun alla olisi pelkkää metsää, ja kopteri ei pienestä pamauksesta hätkähdä, ja tukiaseman hoitajat saattaisivat olla parhaimmillaankin jopa kilometrin päässä itse tukiasemakopterista.

Tuollaiset laitteet vaativat sähköenergiaa, ja sota on vienyt aina kehitystä eteenpäin niissä asioissa missä kehitystä tarvitaan, eli energian säilömisessä, lataamisessa ja käyttötehossa.

Aivan samoin, uusiutuvien energiamuotojen esiinmarssi tulee tapahtumaan kun ihmiset eivät enää voi turvautua ympäristöä tuhoavaan energiaan. Tarvikkeet on saatava ladatuksi sodassa ja ne on ladattava nopeasti ja niiden toiminta on oltava varmaa.

Ensimmäiset sähköautot tulevat olemaan roskaa 30 vuoden kuluttua. Ensimmäiset kotikäyttöön tarkoitetut aurinkopaneelit, tuulivoimalat jne, tulevat olemaan myös roskaa 30 vuoden kuluttua ja kaasua ja polttoainetta ei käytä oikein kukaan koska kukaan ei sitä halua epäluotettavilta mulkuilta ostaa.

Äänestä

Kyllä tulee tekemään. Maailma on biodiversiteettihippien eikä bensalle haisevan KGB-miehen.

Äänestä

Tuulivoiman kasvu on vasta alkanut. Todellinen vallankumous tulee siitä kun sillä tuotettu energia varastoidaan. Fossiilisten edessä on alamäki. Raju isku Venäjälle, Persianlahden arabeille ja Teksasin republikaaneille. Heillä armonaikaa vuoteen 2040. Sitten alkaa raju alamäki.

Äänestä

Saksassa on yleistynyt myös termi "Zeitenwende" mikä tarkoittaa kommunistien vihervasemmistolaisten ym. maailmankuvan luhistumista kun on lopetettava se ikuinen natseista jauhaminen josta on jo 80 vuotta aikaa eikä päde enää nykyaikana lainkaan Putin vain käyttää niitä typeryksiä hyväkseen

Äänestä
  • Persu yrittää räpiköidä irti häpeästään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persu yrittää räpiköidä irti häpeästään.

    Ex-marxisti Scholz tuli tahtomattaan paljastaneeksi mitä EU:n turvatakuut käytännössä ovat....,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persu yrittää räpiköidä irti häpeästään.

    Niillä on nyt tosi hätä.

    Äänestä

Vihreä siirtymä ei ole mikään vitsi vaikka persut sille ovat naureskelleet toistakymmentä vuotta Esson baarissa.

Äänestä

Meinaatteko että dieselillä ajava on Putinin kätyri?

Äänestä

Suomen veronmaksajien piikkiin vuokrattiin USA:sta LNG-kaasun terminaalilaiva kymmeneksi vuodeksi, mistä vuokra on 460 milj. €.

Ei näytä lähivuosina kaasun tarve Suomessa loppuvan, kun Suomea kusettava USA tekee rahaa ja suomalaiset idiootit innoissaan maksavat.

Äänestä

Putinin hallinto on jo hävinnyt energiasodan. Euroopan LNG-kaasun varasto ovat 10% yli tavoitteen ja talven päättyessä varastot ovat pullollaan kaasua. Kaadun hinta pudonnut kuudesosaan siitä mikä hinta oli syyskuussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän silovikit, trumpilsiset, tärinäpersut sekä muut menneisyydessä elävät kahjut ovat vuosia halveksineet tuuli- ja aurinkoenergiaa. Se mikä jäi heiltä huomaamatta kuitenkin Kiinan johtava rooli muutoksessa. Kiina, USA ja Eurooppa siirtyy pois fossiilista. Jokainen aurinkopaneeli ja tuulivoimala leikkaa vanhan ruosteisen venäläisen bensa-aseman ja kaasu kentän painoarvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu