Poliisi itse teki sen ja puhaltaa nyt pölyä
Poliisi tappoi itse Myyrmannin postin jakajan
Anonyymi-ap
43693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kuolen nauruun ja yskin pölyä.
Voitko perustella?
Kiellettiin menemästä makkarakioskille, koska oli tärkeämpiäkin tehtäviä.
Jäljelle tietenkin jää kysymys. Miksi poliisi tappoi postinkantajan.
henkilökohtaista. ovathan he myös polttaneet laitapuolenkulkijoita syrjäisiin taloihinsa ja etsineet sopivan syyllisen, joista eräskin päättyi ammuskeluun.
TÄ?
Kyttien rikostilastot kertovat vain kyttien toiminnasta, eivät kansalaisten.
Kyttien rikostilastot kertovat valtion työntekijöiden toiminnasta.
Suomessa on ollut tapaus, missä palomies sytytteli tulipaloja, jotta pääsisi paloja sammuttamaan. Poliisit tekevätkin kaikki Suomen henkirikokset, että pääsevät niitä tutkimaan ja lavastamaan syyllisen - ainakin aloittajan ajatustavan mukaan.
Kytillä on ainakin puolet rikosten syistä niskoillaan.
Persut johtaa tilastoja
Säälittävää ulinaa, kun asialliset aiheet loppuu
Siis niinkö mitä tilastoja? Ei ole kyse vaaleista.
Kannattaako ihan kaikkia mieleenjuolahduksia näpytellä minne sattuu osumaan?
Jätetty pois sulkematta poliisin osuus tappoon.
Kenenkään , ei edes poliisin tarvitse lain mukaan todistaa itseään vastaan ei myöskään lähisukulaistaan vastaan. Virkamiehellä on näitäkin parempi oikeusturva
Valehtelet. OK 17:18 § ei anna virkamiehille muita perempaa oikeusturvaa.
Etsitään kyttävaltiolle holhoajaa, koska yliopistoprofessorit laskivat alle.
kyllä antaa hyvinkin
koskaan viaton voittanut kyttää
antaa. Esim rattijuopot vallesmannit ovat kautta aikain päässeet rangaistuksetta
Mutta vartioiko postia kukaan?
Herra Kuka on vartija
Poliisissahan on murharyhmä joka ilmeisesti tekee tappoja ja murhia. Voiko sieltä tilata palkkamurhan kun tuon naapurin naama ei miellytä?
Älä höpötä.
Ei voi tilata murhia poliisilta.
Seuraava kysymys, kiitos.
Voi, koska kyttien varjopuoli on Moottoripyöräjengiläisissä
Samoin Huumekytät myyvät ainetta, koska eivät luota rikollisiin myyjiin.
Älä älätä
höpö köpötä
Uskooko valtiouskoja valtioon kun on kuollut?
Valtiouskoja on uudissana. Onko esimmäinen innovaatiosi? Ei taida merkitys avautua tietosanakirjasta katsomalla.
Tuo nyt on ihan puppua. "kyttien varjopuoli", mitä se muka on?
Tulee mieleen välillä sellaisia ihmeperspartaisia rupunaamaisia rikollisvalehtelevia naamoja mieleen, jotka ovat itseasiassa kaiketi töissä olevia poliiseja, kun tarkemmin oikein miettii. Mahtaako em. vaikuttaa myös muiden "rikolliskuvaan" paremman sanan puutteessa.
Onko mietteet rikolliskuvasta edelleen kuvaamasi kaltaisia?
Valtio on mafia - Pyhä Augustinos sen sanoi satoja satoja vuosia sitten, Kristinuskon Oppiisä
Käy koulussa, kyttärakastaja
Olin opettajana koulussa kunnes jouduin eläkkeelle.
"Rikolliskuvaan", jopas on kummaa pohdintaa. "ihmeperspartasia rupunaamaisia rikollisvalehtelevia naamoja"....
Etkö osaa peilistä löytää muuta?
Meni vähän ohi. Väärässä puussa istuville ei hyvä heilu.
Mutta kun virhe on jo aika vanha niin hyvässä seurassa yritämme vähän parempaan lopputulokseen.
Niin ovat tappaneet monta joilla sydämen tadistin kun poliisit ei ole lääkäreitä vaan toimivat mielivaltaisesti joka asiassa,Eivät ole ammattitaitoisia toimimaan Poliisin virassa. Pahoinpiteli mitä ovat valtion suojeluksessa
Olet sirotellut liikaa "koukkuja" matkan varrelle. Sen huomaa kun mainitsit tahdistimen (tadistin).
Ei kannata jatkaa. ALGORITMI KOSTAA.
Elä horise
TAPPOIKO MYÖS ANNELI AUERIN MIEHEN SEPPO.
Eipä tosiaan kannata horista.
Monia kiinnostaa toki kuka Anneli Auerin miehen tappoi.
Horinoita ei kannata ottaa lukuun.
Seppo tappajana on täysin hakuammuntaa, sanoisin jos joku kysyisi.
Suomalaisista uskon kyllä nykyään mitä vaan mutta en tuota. En myöskään fanita poliiseja. Niitä ei näe enää nykyään missään.
Me olemme vain puhaltaneet pölyjä perintöviuluilta.
niin tappo. sen nimi on: oscar jakobsin, siis sen kytän. Postinjakaja oli rats... liitännäinen:
markus vähäsalmi-henkilö.
MASK!
En usko sinun antamiin faktoihin. Höpötät vain mitä päähän pöksähtää.