Aika onneksi parantaa

Mun haavat ei parane. Se on jatkuvaa kurjuutta. On noita sanontoja, mutta ei ne kaikkien kohdalla toimi.

Odottelen, että omat haavani paranevat. En voi käsittää, miten hän onnistui huijaamaan minua yhä uudelleen. Ja toipuminen alkoi aina alusta. Vuosia annoin uutta mahdollisuutta ja aina kaikki päättyi niin, että minua nöyryytettiin ja minuun sattui ihan mielettömän paljon. Viime tapaamisesta on neljä kuukautta, enkä ole siitä vielä toipunut.

Tiedän, ettei hän edes mieti minua. Ja minä luhistuin. Voisin kuvitella että hän nauttisi, jos saisi tietää kärsimyksestäni. Sitä iloa en kuitenkaan hänelle suo! Ikinä en ole mennyt niin alas elämässäni, mitä hänen takiaan menin.

Uskon että aika parantaa. Niin se on ennenkin tehnyt. Hän sai yhä uudestaan minut ansaan. Joka kerta hän imi minusta kaiken. Aivan kaiken. Joskus on näköjään maksettava vähän kovemmat oppirahat, ennen kuin ottaa opiksi. Harmittaa vain, että menetin valtavasti elämää tyhjän takia.

Nyt tiedän, etten voi enää häntä tavata. Minulla ei ole kertakaikkiaan siihen enää varaa. Menetin elämäniloni ja - nälkäni hänen vuokseen. Toivottavasti voin saada ne vielä takaisin. Muistan miten erilainen olin joskus. Riehakas ja iloinen. Energinen. Hän tappoi minusta niin paljon. Ja minä rakastin häntä koko sydämestäni.

Tiedän sen, että on pitkä tie vielä edessä, että opin luottamaan miehiin. Täysin käsittämätöntä, että joku saa tuntemaan itsensä niin mitättömäksi. Ei kannattaisi antaa niitä uusia mahdollisuuksia. Sen tiedän nyt. Ei vaan kannata päästää näin pitkälle, että sairastuu.

Yhtä haavaa ei paranna koskaan
Siis vtun haavaa
Ei kasva umpeen