Niin, nyt on sopiva hetki miettiä mitä on taskunpohjalle jäänyt menneiltä vuosikymmeniltä. Pistän tähän muutaman perusasian, jotka on oltava kohdallaan:
- TAVOITTEELLISUUS
Yrittäjänä älä lähde kokeilemaan, vaan hahmottele tavoite ja pura se osatavoitteisiin, joihin pyrit. Tiedän kyllä että monilla yrittäjäkollegoilla on suunnitelmallisuuden sijaan aika mennyt viime aikoina hätäratkaisujen ja älyttömien kokeilujen parissa. Ne eivät kyllä ole rikastuneet (toki sokea kanakin voi sen jyvän löytää...) Suunnittele ja aseta tavoitteet äläkä roiski rahojas minne sattuu.
- ÄLÄ LOTTOA
Totta, lottovoitto olisi upeaa, mutta ne eivät kuulu tavoitteelliseen toimintaan. Sama koskee yritystoimintaa, ole itse itsesi herra, äläkä onnettaren oikkujen armoilla.
- TEE, ÄLÄ JAHKAILE
Liika suunnittelu ja epäröinti kertoo että et ehkä sittenkään ole menestyjätyyppiä. Yleensäkin Extrovertit pärjäävät paremmin kuin Introvertit, joskus ADHD:stakin on hyötyä yritystoiminnassa. Älä käsitä väärin, myös introvertti voi perustaa yrityksen, joka menestyy, ainakin elättää itsensä, perheensä ja työntekijänsä. Mutta se luovuus, innovatiivisuus, nopea päätöksentekokyky, niitä tarvitaan.
- OLETKO ONNELLINEN?
Oman perheen on seisottava takanasi, se on tärkeä turva ja rauhoittumisen paikka, ei tarvitse vetää mitään roolia, levätä vain. Onnellisuus, niin, riippuu itse kustakin, mikä tekee onnelliseksi. Joillekin se on rahatuppo, joillekin rauhalliset hetket mökillä tai karibian golf-kentillä. Muista kuitenkin että arkkupuvussa ei ole taskuja, mitään et mukaasi saa...
No niin, pistä päänuppisi siis järjestykseen, itsekuri ja pieni sivistys saavat ihmeitä aikaan.
Ajatuksia rikastumisesta ja onnellisuudesta
Anonyymi-ap
0
159
Luetuimmat keskustelut
- 731172
- 1011140
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751007Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23983Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen24963Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126900- 131850
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6808- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27781Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46691- 45686
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145671Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.64640- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48630Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12609- 48604