Löytäisinpä naisen, joka harrastaisi ratsastusta ja joka olisi edes hieman dominoiva. Olisi kiva päästä toteuttamaan pitkäaikainen likainen fantasiani, jossa nainen käskisi puhdistamaan ratsastuskengät kielellä. En todennäköisesti siihen pystyisi nii loppuun pesisin ne.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kato saapas työnnä se perseesees pervo
Tuulitunnelistasiko taas käy läpiveto.
Niin sulla pervo
En usko tuon fantasian toteuttamisen olevan kovin vaikeaa kenen tahansa naisen kanssa. Helpompi tietenkin, jos hän jo omistaa ratsastussaappaat, mutta mikäpä estää sinuakaan hankkimasta sellaisia hänelle? Jos ei uusia raski ostaa, niin käytettyjäkin saa melko edullisesti. Sitten vain sievästi kysyy, suostuisiko moiseen. Joskus voi tulla aluksi täystyrmäys, mutta kun on aikaa miettiä asiaa, saattaa mieli muuttua hyvinkin suopeaksi. Varsinkin, kun näkee millaisia positiivisia vaikutuksia moiset jutut aiheuttavat miehen innostukseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen huomaa saavansa hyvää ja kiihkeää seksiä suostuessaan miehen pyyntöihin, hän suorastaan pyytää saada laittaa ratsastussaappaat jalkaansa nuoltaviksi.
Ei vaan työntää perseeseen poikittain
Piiitkästä aikaa olisi kiva yllätys, leikki ja fetissi, että leikittäis norminaista ja normimiestä.
Miehistä tullut käskytettäviä pikkupoikia, orjia, lyötäviä, nipisteltäviä uliuliulisevia outoja!
Tämä on totuus.
Tylsää.
Mies ON mies ja Nainen ON nainen.
Kerrataan vaikka oppikirjoista alkeet.
Ihan vaan keskenäs hönö
Ei se, että mies alistuu esimerkiksi nuolemaan jumaloimiaan naisen jalassa olevia saappaita vie mieheltä mitenkään miehisyyttä. Päinvastoin.
Hyi saatana
Oliko tämä jonkin ahdasmielisen uskonnollisen yhteisön keskustelupalsta, jossa ainoa oikea tapa harrastaa seksiä on pimeässä peiton alla seurojen jälkeen? Kaikki muu on hyi, perverssiä.
Ei kai täällä ole kuin tuo yksi tyyppi, joka kritisoi kaikkea ja kaikkia.