Mistä tietää että hän on "se oikea"?

Tää on ihan selvä homma. Merkki siitä että hän on minulle oikea oli se kun halusin päästä oitis hänen pöksyihinsä. Naiselle menee. Ei me kaikki jätkät mietitä aina ja vain sillä käärmeenpäällämme 🐍. Silloin kun me normaalit miehet pidetään jostakusta naisesta niin vasta silloin "se" on ensimmäisenä mielessämme. Tinderissä itseään nimittävät "alfat" ovat sitten asia erikseen ja täysin toinen tarina. Tuntuipa vapauttavalta purkaa tänne tuntojani :).
25137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Minne nainen sitten hävisi?

Äänestä

Olisitko halunnut panna sitä? :)

Äänestä

No tämä on hyvä paikka avautua, jos ei tunnu muita järkeviä kanavia löytyvän omiin tarpeisiin.

Itsellä se ei mene ihan noin, vaikka kieltämättä se voimakas halu on siinä kyllä mukana ehdottomasti. Mutta siinä on paljon enemmän ja se halu on vain yksi osa kokonaisuutta. Ja tietyllä tavalla myös sivuseikka, se tunne on niin erilainen kun todella haluaa toisen ihmisen vs. haluaa toista ihmistä.

Äänestä
  • Kerron sinulle salaisuuden. Näin hänet kännissä ja olin ollut noin viisi päivää ilman sitä itseään, niin lopputulos oli aika ilmeinen. Oli siinä kyllä kaikkia muitakin mahdollisia tunteita mukana sen lisäksi. Muillekin tiedoksi, että menkää sinne baariin. Kotona vain mätänette ;). - Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kerron sinulle salaisuuden. Näin hänet kännissä ja olin ollut noin viisi päivää ilman sitä itseään, niin lopputulos oli aika ilmeinen. Oli siinä kyllä kaikkia muitakin mahdollisia tunteita mukana sen lisäksi. Muillekin tiedoksi, että menkää sinne baariin. Kotona vain mätänette ;). - Ap.

    Sinähän itse sanoit ettet tykkää käydä baareissa? Sivusta naiselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kerron sinulle salaisuuden. Näin hänet kännissä ja olin ollut noin viisi päivää ilman sitä itseään, niin lopputulos oli aika ilmeinen. Oli siinä kyllä kaikkia muitakin mahdollisia tunteita mukana sen lisäksi. Muillekin tiedoksi, että menkää sinne baariin. Kotona vain mätänette ;). - Ap.

    jäi sitten jostain syystä saamatta?

    Äänestä

Teillä miehillä tuntuu olevan todella monta "sitä oikeaa" sitten..

Äänestä
  • Joo, aika onneton kirjoitus aloittajalla mutta hyvä että yrittää.

    Äänestä

Kunnollisia miehiäkin on olemassa. Jostain syystä ne ei kunnolliset tulee tyrkyttämään itseään. Tunnistaa helposti nuo ja pakkeja sitten vaan. Fiksut ja luotettavat on enemmän mun makuun. Tyylinsä kullakin.

Äänestä

Mutta eihän se niin mene että haluaa heti vain panna vaikka sekin tietysti kun toinen on hyvännäköinen. Mutta ensin tutustua.

Äänestä

Asia on eri jos on oikeita tunteita mukana. Kun kaikilla niitäkään ei ole. Mitä ei voi kyllä käsittää tunteellisena.

Äänestä

Ei nämä tuntosi kyllä silleen oikeen selväksi käynyt, mutta vissiin sussa on jotain tosi urhoollista ja hienoa👍

Äänestä

Ei ole mitään oikeaa . On vain rakastuminen ja päätös olla yhdessä ja perustaa perhe. Siitä sitten pidetään kiinni tai luistetaan. Mitään oikeaa ei ole.

Äänestä
  • On kysymys päättäväisyydestä ,Henkisestä selkärangasta. Lupauksista jotka pidetään. Tietäkää tämä💩

    Äänestä

Joskus mietin elänkö enemmän tunteella vai järjellä. Tunne vie kuitenkin yleensä voiton.

Äänestä
  • Se ei
    Välttis ole hyvä.saati oikea.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Se ei
    Välttis ole hyvä.saati oikea.

    No tunteet on mitä on. Toisilla vähemmän ja toisilla enemmän.

    Äänestä

Minä tiedän että nainen on oikea siitä jos ei pelota kuolla hänen puolestaan.

Äänestä
  • Tai ehkä pelko on huono ilmaus. Ei kuolema sinänsä pelota muutenkaan. Se että ei harmita vaikka kuolisi toisen sijasta. Ei koe sitä omaa potentiaalista elämää arvokkaammaksi kuin hänen elämänsä on.

    Äänestä

Minä uskon siihen että jos kummallakin on tunteita eikä mitään esteitä suhteelle, kaikki nuo voivat toisilleen ne oikeat. Joskushan sitten jonkun kanssa jossa molemmat eivät tunne samoin.

Äänestä
  • Esteitä eli tunnelukkoja? Minulla ainakin oli kun näin hänet, itse enkelin. Taitaa olla vieläkin. - Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Esteitä eli tunnelukkoja? Minulla ainakin oli kun näin hänet, itse enkelin. Taitaa olla vieläkin. - Ap.

    Rakastuit siis ensisilmäyksellä ns?

    Äänestä

Jos näin on niin sitten olenkin tänään viimeks tavannut sen oikean.

Äänestä

Miten ristiriitaista....
Ymmärrän ja me kaikki ymmärrämme että haluat sitä naista ja se nainenkin varmasti. Voi tuota itsekorostuksen määrää.

Äänestä

Kyllä "se" on miesten mielessä aina ja vastapeluri olemuksella ei ole suurempaa merkitystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tää on ihan selvä homma. Merkki siitä että hän on minulle oikea oli se kun halusin päästä oitis hänen pöksyihinsä. Naiselle menee. Ei me kaikki jätkät mietitä aina ja vain sillä käärmeenpäällämme 🐍. Silloin kun me normaalit miehet pidetään jostakusta naisesta niin vasta silloin "se" on ensimmäisenä mielessämme. Tinderissä itseään nimittävät "alfat" ovat sitten asia erikseen ja täysin toinen tarina. Tuntuipa vapauttavalta purkaa tänne tuntojani :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu