Tämä mun mielipide. Lähimmäksi hänen tasoa pääsee alex barkov junior. Tähän mennessä jo laine on tekeny hyvän NHL-uran josta moni voi vain haaveilla ja laineen on mukava muistella vanhoilla päivinä kiikkustuolissa aikaansaannoksiaan änärissä. Toki on totta että ei voi katsoa täysin sinivalkoisin lasein hänen NHL uraa koska ei ole saanut ulosmitattua kaikkea huikeaa lahjakkuuttansa&potentiaaliansa. Ei sitä vielä tiedä vaikka jonain päivänä....... Kaikki huippulahjakkuus näkyy etenkin kiekollisessa pelissä. Ei hän ole minusta yksipuolinen kiekollisessa pelissä.
Patrik laine on 100% absoluuttisessa lahjakkuudessa paras suomipelaaja kautta aikain!
8
296
Vastaukset
- Anonyymi
Suuri osa aktiivisista lätkän seuraajista ei katso peliä niin tarkoin ehkä. Laukaukset huomaa, kun lähtevät laidalta muiden syötöistä paikaltaan maaliin. Muu on paljon epäselvempää, kiekko liikkuu ja miehet liikkuvat.
On siltikin totta, että Laineen kohdalla ollaan aivan syystä ja oikein perustein huolestuneita, varsinkin kotimaassa. Tunnetusti isojen pelien pelaaja, mutta jostain syystä ei saa mitattua jäälle potentiaaliaan absoluuttisella huipputasolla NHL:n runkosarjassa. Juuri kun sarjan pohjalle pahoin joutunut joukkue kipeimmin kaipaisi pelitavallista suunnannäyttäjää, kahden suunnan Franchise Heart and Soul -playmakeriä, joka raataa alivoimaa ja stunttaa tarvittaessa pakkina.
Suurin osa peleistä on NHL:ssä kuitenkin näitä kaikkein viihdyttävimpiä ja laadukkaimpia Celebrity Cam- ja Kiss Cam -otteluita. Jos huippupelaaja ei niissä ole parhaimmillaan näytönpaikassa, niin missä sitten?
Joku hattutemppu silloin tällöin ei auta asiaa; näissä matseissa täytyy illasta toiseen suorittaa huipputasolla. Mitään ei saa ilmaiseksi, vaade on armoton. Onko Laineesta vastaamaan tähän?- Anonyymi
Columbus blue jacketsin joukkueen laatu ei yllä siihen jotta ne voittaisi. On totta että laine voisi raataa enemmän mutta vaikka jos hän raataisi enemmän niin ei ne silti voittaisi mestaruutta.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17700629X
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Just. One trick pony josta ei voi edes puhua samassa lauseessa, Barkovin kanssa.
- Anonyymi
niin en ole tarkottanutkaan sitä vaan tarkoitin sitä lahjakkuutta joka ei ole sama asia kuin hänen nykypelaaminen.
- Anonyymi
on totta että barkovvi on parempi pelaaja kuin laine, koska barkov on kokonaisvaltaisempi.
- Anonyymi
Komarovilla oma nimikko halli ja laineella ei ole.
- Anonyymi
komarovvi oli omassa roolissaan NHL:ään legendaarinen pelaaja. Laine ei ole omalla tontillaan päässyt samaan, mutta kyllä Laine toki on ollut NHL:ssä pätevä pelaaja, mut hieman yliarvostettukin, koska ei ole ollut kovin kokonaisvaltainen pelaaja, mut toki ansainnut paikkansa NHL;ssä. Että kyllä ihan ylpeänä laine voi muistella kiekkouraansa peliuransa jälkeen kiikkustuolissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788