Siellä taas yksi vähän todellisuudesta irtaantunut ei oikein ymmärrä pointtia, että miksi niitä tuulimyllyjä vastustetaan tuolle paikalle. Syy on selvä niille, kenelle niiden ääni kantautuu ja vähintään yhtä selvä syy on niillä, jotka ovat omaisuutensa ja koko ikänsä työpanoksen laittanut unelma-asuntoon kauniille paikalle ja kun nuo hirvitykset ilmestyy, niin maksaja tarvitsee löytyä arvonalennukselle ja maisemahaitalle. Konstit on monet ja niillä on kaatunut isojakin puita. Pahinta vääryyttä asiassa on se, että sekä kunta niin kuin myllyjen maapohjan omista on ne kaksi tahoa, mitkä ovat ne kalliit rantatontit ihmisille myyneet ja nyt aikova heitä kusta silmään kiitoksena reiluista kaupoista. Mitähän seuraavaksi, kun ei ole osattu valtavaa maaomaisuutta järkevästi/tuottavasti hyödyntää, vaan tarvitsee siinäkin asiassa tulla ns. toisten "pussille".
Tietämättömyyttä asiaan, mutta silti ollaan lehden sivulla pälättämässä kun mikäkin mestari
Anonyymi-ap
2
911
Vastaukset
- Anonyymi
No ne myllyjen puolustajat eivät ole koskaan kuulleet sitä ääntä, mikä lavoista tulee liikkeessä.
Ellei olisi niin hintava hankinta, moni tuulimyllyn puolustaja hankkisi omalle tontilleen sen pienen kotikäyttöön. - Anonyymi
No joko niitä myllyjä on. Vai kaatuiko koko hanke.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1294650Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293387- 213380
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493150Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512985Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92229
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135