Variointialan valvonta olisi olut Ohisalon hommia

Ymmärsinköhän oikein, että vartiointialan valvonta on ollut sisäministereiden Ohisalo ja Mikkonen vastuulla? Vartioiden koulutusasiat puolestaan ovat kuuluneet opetusministeri Anderssonille? Onkohan liian rohkeata tehdä viime päivien tapahtumien perusteella tulkinta, että kaikki on mennyt päin...... tai sitten vaan yksinkertaisesti jäänyt tekemättä. Mistäköhän tässä on kysymys.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Poliisi: Jengit riehuvat

Ministeri: Ei ole mitään jengejä

Äänestä
  • Olen jo pitkään ollut huolissani vartijoiden työturvallisuudesta. Jokamiehen oikeudet ja etulinjassa rikollisten ja huumehörhöjen keskelle. Hallitus ei ole vieläkään asiaa ymmärtänyt.

    Äänestä

Vartijoiden koulutukseen pitää saada yksi tunti lisää.
Sillä tunnilla kerrotaan, ettei saa pahoinpidellä ja pitää noudattaa lakia.
Varttikin riittää.

Ehkä sen voi tehdä jollain välitunnilla.

En nimittäin usko, että kyse on koulutuksen puutteesta. Eihän ylinopeuttakaan ajeta tai varasteta siksi, että luullaan sen olevan sallittua.

Äänestä
  • Ei saa pahoinpidellä, ei edes vartijan kimppuun hyökkääviä. Voimaa saa käyttää vain sen verran, kun on tarpeen tehtävän tai itsepuolustuksen hoitumiseksi. Valitettavasti tämä on taas yksi osa-alue, jossa ministerit ovat epäonnistuneet täydellisesti. Ohisalon, Mikkosen, Anderssonin ja Saramon olen nähnyt huutavan jopa ulkolaisten etujen puolesta. Samaan aikaan vartijoiden edut ja työturvallisuus on kokonaan unohdettu?

    Äänestä

Mistäköhän tässä on kysymys, kun neljä vartijaa painaa 35-vuotiasta, helluntalaiseen uskontoryhmään kuuluvaa suomalaista naista liikekeskuksen lattiaan uhrin huutaessa, ettei saa happea. Joten nainen kuolee elvytyksestä huolimatta.

Vartija-pelko on viisauden alku. Siitä on kysymys. Erityisesti ulkomaalaistaustaiset saavat Suomessa varoa, mutta näköjään myös suomalaiset naiset.

Poliiseja on liian vähän, ja yksityiset vartiointiliikkeet palkkaavat vartijoiksi ja turva-alalle työntekijöitä, joilla ei ole riittävää koulutusta eikä soveltuvuustestejä ole tehty. Turva-alaa ei tule jättää yksityisten firmojen pelikentiksi, viimeistään nyt on toimittava. Suomeen on uskallettava tulla myös ulkomailta ja poliisin tulee huolehtia siitä että voimme pelotta liikkua liikekeskuksista, juna-asemilla sekä Isossa Omenassa että Tikkurilassa. Joten on koulutettava lisää poliiseja, joita tulee olla julkisissa tiloissa riittävästi.

Äänestä

Kun arvioitte vartijoiden työtä ja tekemisiä, on hyvä muistaa, että he toimivat käytännössä jokamiehen oikeuksilla. Moniko arvostelijoista uskaltaisi mennä yksin pimeällä johonkin teollisuushalliin, josta on tullut hälytys tai murtautumisesta näkyy muita merkkejä. Samoin on vaikkapa metron asemien valvonta, huumemiestä ja -naista joka suunnalla. Yksin on usein mentävä ensin tapahtumapaikalle. Toki poliisi tulee sitten jossakin vaiheessa, jos sattuu olemaan muuta asiaa sinne päin. Miettikääpä mitä itse tekisitte. Lähtisittekö johonkin pakoon. Vartijoille pitäisi saada nopeasti sama turva kuin poliisilla on hyökkäysten suhteen. Väkivallanteko tai uhkaaminen tietäisi aina linnaa hyökkääjälle. Nyt vartijoille naureskellaan, mutta sitten kun itse joudutaan vaaraan onkin vetelät housussa. Vartijat tekevät suuriarvoista poliisinkin toimintaa auttavaa työtä.

Äänestä

Vartijoissa on kaikenlaista väkeä. Asiallistakin. On myös niitä joiden yläkerrassa virtaa "Pommac" tyyppinen neste. On"hienoa astella virka - asussa ja näpelöidä haalarikameraa. Vastuu on kuitenkin vartiointifirmojen ja ennenkaikkea lainsäädännön ja selkeän ohjeistuksen tarve. Ison Omenan tapaus ei sa uusiutua.

Äänestä

Oletko sitä mieltä, ketjun aloittaja, että Sipilän hallituskaudella: kepu, kokoomus, persut, vartijat koulutettiin hyvin ja vartiointialaa valvottiin lain perusteella tarkoin?

Yksityinen vartijabisnes sai jalansijaa juuri Sipilän hallituksen aikana, kun poliiseja oli liian vähän eikä määrärahoja lisätty.

Marinin hallituskaudella kriisit ovat seuranneet toistaan. Sote-järjestelmä saatiin maaliin. Covid-19 pandemia hoidettiin Suomessa mallikkaasti, joten vanhukset jäivät henkiin. Vanhuspalvelulaki korjattiin, Bernerin (kepu) taksilaki korjattiin, Uniperin Fortumille aiheuttamat miljarditappiot hoidettiin, Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi on Suomen osalta hoidettu ja Natoon pääsy on viitta vaille valmis.

Vartijoiden kehnon koulutuksen parantaminen käynnistyy ja todennäköisesti vielä tällä vaalikaudella aloitetaan vartijabisnestä koskevien lakien valmistelu ja vartijakoulutuksen lisääminen vartijatehtävien vastuun lisäämiseksi ja mahdollisten rikosten ehkäisemiseksi.
Työryhmät on perustettu.
Turvallisuusala tulee perusteellisen tutkinnan ja virheiden ennaltaehkäisyn kohteeksi, näin uskomme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ymmärsinköhän oikein, että vartiointialan valvonta on ollut sisäministereiden Ohisalo ja Mikkonen vastuulla? Vartioiden koulutusasiat puolestaan ovat kuuluneet opetusministeri Anderssonille? Onkohan liian rohkeata tehdä viime päivien tapahtumien perusteella tulkinta, että kaikki on mennyt päin...... tai sitten vaan yksinkertaisesti jäänyt tekemättä. Mistäköhän tässä on kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu