Sain vähän aikaa sitten tietää että sairastan anoreksiaa, ja en ole kertonut siitä vielä kavereilleni. Olen kyllä esim koulussa jättänyt ruokailuja väliin ja muutenkin syönyt vähemmän kuin yleensä. Olimme tänään ruokailussa melko ison kaveriporukan kanssa, ja kun olimme tulleet ruokailusta, kaveri veti syrjään ja kysyi ”Onko kaikki ok, oothan sä muistanu syödä eilen?”. Tä oli mun mielestä niin huomaavaisesti tehty, koska oli selvästi huolissaan, mutta kysyi muilta huomaamattomasti, eikä koko porukan kuullen ruvennut heittämään kysymyksiä. En tiiä osaako kukaan samaistua, mutta mulle se oli äärettömän tärkeää, että osoitti huolensa ohi mennen, eikä tehnyt siitä isoa asiaa esim. istutaanpa nyt pöydän ääreen ja jutellaan. ❤️
Vastaukset 2
- Anonyymi
Anoreksia on sairaus siinä mitä muutkin sairaudet ovat.
Olet rohkeasti analysoinut tilanteen ja tarttunut asiaan!
Tutki tilannetta, ota tietoa ja käy lääkärin luona!
Ja kamppaile asia kuntoon!
Iso halaus minulta!
Kyllä sinä selviät tästä tilanteesta!
Kaikkea hyvää sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686