nimimerkki Kapitalisti on näköjään oikea viljelijän vihollinen.
Itse olen nykyään tehdastyössä ja olen maatilan kasvatteja.
Missään en ole niin helposti rahaa saanut kuin nykyisessä tehdastyössäni. Kun pyöritän läpi neljä kertaa aamu, ilta ja yövuoron on pitkä vapaa odottamassa. Palkka on sellaine että en kyllä valita ja työ ei paljon mieltä pakota. Silti vain työpaikallani väki valittaa.
Nykyajan kaupunkilaisista näkyy osa olevan melkoisia mammanpoikia tai sitten he vaan kadehtivat kaikkea mitä eivät itse saa ja luulevat muilla olevan.
Yleensäkkään en ymmärrä muiden työn haukkumista. Jos jollekkin ammattiryhmälle maksetaa liikaa palkkaa jonkun mielestä, niin mikään ei estä itseä vaihtamasta kyseiseen ammattiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvää puhetta
Suomi on täynnä tuollaisia suojatyöpaikkoja jossa ei kovin suuria ponnistelua tilipussin eteen tarvitse tehdä.Omaa työtäni en muuhun vaihtaisi, se on täysin rinnastettavissa ko tehdastyöhön mutta se ei vain tuota mitään.
Eli jos näet että porukalla aikaa on ja esimiehenä teettäisit jotain muuta kuin sopimuksissa ei ole sanottu, mikä helkutin parku siitä tulee, paikalla on luottamusmiehet ja työsujeluasiamiehet. Ei voi tehdä kun tulee ressi ja ne ei mulle kuulu !
Kyllä demarien hallitsema AY-hoitaa sen puolen.
... jos se kerran niin helppoa on. Elä esimies mainihe kelleen, vaan ota jakari käteen ja meisseli taskuun ja käyt itte tekemässä.