Sähkötuesta

Anonyymi-ap

Kun vitutus nousee tappiin on pakko avautua!

Itse kuulun yhteiskunnan luusereihin ja väliinputoajien joukkoon ilman omaa syytä. Minulla on alle prosentin verokirja alle 15000€ vuosituloon. Jos olisin työssä, niin tuo prosentti ja pakolliset kulu jäisi alle kymmenen prosentin ja joutuisinkin rukkaamaan prosenttia!

Nyt sähkötuesta puhuttaessa tulee esiin sana veronmaksajien varat. Minun kwh hinta on alle kymmenen senttiä. En saa kuin arvonlisäverosta automaattisen alen. Kulutus on hyväksytyssä rajassa.

Olen korviani myöten täynnä tätä ”maksaja” mantraa! Sähköavustus kuuluu niille jotka maksaa verot! Me luuserit emme sitä tarvitse. Tänään tutkin energia laskua ja kahden kuun lasku oli alle 25€. Ei siihen arvonlisäveroalen päälle enempää tarvitse!

Jos tapaisin Alladinin pullon hengen ja saisin kolme toivetta omaan elämääni, niin yksi olisi se, että saisin maksaa sen velan veronmaksajille josta nämä aina puhuvat. Koska olen myös tehnyt asioita elämäni eteen, niin ei se summa mikään mielivaltainen ole. Kymppitonni vuodelta 25v ajan. Tuskin edes satatonnia.

Voiko vitutukseen tai häpeään kuolla! Ehkä! Tavataan nahkurin orsilla!

12

332

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi tarvitsisit sähkötukea? Sähkölaskusi ei ole noussut yllättäen vaan on edelleen suunilleen vanhan sopimuksen mukainen.

      Pelkkään vitutukseen tuskin kuolee, joudut vähän avittamaan muilla keinoin.

      • Anonyymi

        Kalliissa pörsisähkössä olen ja maksan 25senttiä kvh josta saksa saa yli puolet kun vihervasemisto on lakkautanut 17 atomi voimalaa ja kalliilla kaasulla sen korvaa jota me maksamme nord poolin kautta ,eikö voitas erota tästä poolista niin halpeneis sähkö maksut ainaki puolella ,tätä tekee viherkommunismi kun ollaa tyhmiä päätöksissä


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🔞 ­­­N­y­­m­f­o­m­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17704918y

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Jos veronmaksaja maksaa palkastaan vaikka 10 000€ veroa ja saa sen jälkeen 1500€ tukea, niin saa vasta alennusta verosta tilapäisesti, jotta hänen elämä pysyy hallussa tilapäisen kriisin takia ja hän pysyy terveenä veronmaksajana.

      Nyt joku tukiluuseri on kateellinen siitä, että joku hyötyy maksamastaan verosta ja saa hetkellisen helpotuksen. Sinulla kaikki raha on tukea ja ylimääräistä sähkölaskualaan ei tuolla hinnalla ole.

      • Anonyymi

        Tarkoitin miten huonossa asemassa oleville syötetään tätä ”veronmaksaja” mantraa!

        Siis tottakai veronmaksajilla on oikeus saada se 1500€ takaisin. Tiedän myös että itseni kaltaisten joukossa on ihmisiä joilla ei ole mitään moraalia saati tarkoitusta kohtentaa omaa asemaansa. En halua mainita nimiä, mutta yksi tälläinen pitää YouTube kanavaa elämästään ja oikeuksistaan. <= ei muuta kuin etsimään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin miten huonossa asemassa oleville syötetään tätä ”veronmaksaja” mantraa!

        Siis tottakai veronmaksajilla on oikeus saada se 1500€ takaisin. Tiedän myös että itseni kaltaisten joukossa on ihmisiä joilla ei ole mitään moraalia saati tarkoitusta kohtentaa omaa asemaansa. En halua mainita nimiä, mutta yksi tälläinen pitää YouTube kanavaa elämästään ja oikeuksistaan. <= ei muuta kuin etsimään.

        Pörssisähkö on nytkin 1,1snt/kwh. Paljonko haluat tähän tukea?

        Tuntuu ettei sinullakaan ole muuta halua kohottaa omaa elintasoa, kuin valittaa tuesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pörssisähkö on nytkin 1,1snt/kwh. Paljonko haluat tähän tukea?

        Tuntuu ettei sinullakaan ole muuta halua kohottaa omaa elintasoa, kuin valittaa tuesta.

        No jos tuolla hinnalla koko kuukausi ja kulutus 7000 kwh niin kuukausi lasku 70€.
        Ei tukea.
        Vai mitä hait tuolla kommentillasi?

        Vai meinaatko että sinun kelan maksaman sähkölaskun lisäksi sulle pitäsi antaa rahana jotakin?

        Eiköhän se mene niin että ne tahot jotka maksavat sinun koko elämisen halutaan pitää hengissä ja siksi tämä väliaikainen tuki.
        Plisit tyytyväinen kun sulta ei mene rahoittajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos tuolla hinnalla koko kuukausi ja kulutus 7000 kwh niin kuukausi lasku 70€.
        Ei tukea.
        Vai mitä hait tuolla kommentillasi?

        Vai meinaatko että sinun kelan maksaman sähkölaskun lisäksi sulle pitäsi antaa rahana jotakin?

        Eiköhän se mene niin että ne tahot jotka maksavat sinun koko elämisen halutaan pitää hengissä ja siksi tämä väliaikainen tuki.
        Plisit tyytyväinen kun sulta ei mene rahoittajat.

        Miksi sähköä pitää käyttöö noin paljon per kk. Meillä menee sähkölämmitteisessä 120neliön asunnossa 9000kwh vuodessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pörssisähkö on nytkin 1,1snt/kwh. Paljonko haluat tähän tukea?

        Tuntuu ettei sinullakaan ole muuta halua kohottaa omaa elintasoa, kuin valittaa tuesta.

        pörssisähköön lisätään saksan lisä niin yhteensä tekee 25sentti kvh ,eikö voitas erota tästä sopimuksesta kun saksa köyhdyttää meidän kansalaisia ,vastkoon saksa itse huonoista päätöksistä ja maksakoon itse


    • Anonyymi

      Pitäisi saada uusi järjestelmä, pois pörssisähköstä. Asetettava yläraja hinnalle, mutta myöskin alaraja.

      Alaraja olisi sen verran korkea, että sähkön säästäminen ja energiatehokkaat investoinnit kiinnostaisivat.
      Ei ole mitään järkeä valittaa korkeasta sähkönhinnasta, jos omakotitalossa kuluu 25 000kwh vuodessa, kun modernisoinnit, lämmön talteenotot ei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Rikkaille rahaa, nyt sitä jakaa jopa demarit ja vasuritkin unohtaen omat kannattajansa täysin. Asiasta jauhetaan paskaa mutta fakta on juurikin näin. Teot puhuvat puolestaan.

    • Anonyymi

      niin demarit jakoi kunnillekin koronatuka. meilläkin valtava ylijäämä.
      ylijäämä käytetään rakennusten suojeluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      9
      1697
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      953
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      70
      814
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      686
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      62
      606
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      118
      568
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      519
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe