arvomaailman,ja RkP,ei siitä juurikaan erotu.Mutta jakavatko äänestäjät nämä myös,se nähdään vaalien jälkeen .Moni vasaranpaukkuttaja raksatyömaalla tuskin on samaa mieltä näiden puolueiden kanssa. Siksi Persut ovat nousemassa Suomen suurimmaksi puolueeksi juuri tästä syystä .
Meillä on jo kolme puoluetta jotka jakavat saman
Anonyymi-ap
28122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ensin lähti Vasemmisto apinoimaan Vihreitä ja nyt Sanna Mariinin kohdalla sama toistui. Meillä ei ole enää varaa tälläiseen,nyt alkaa olla keskiluokka suurissa vaikeuksissa,korkomenost kasvavat huimaa vauhtia yms. Kuten Orpo sanoi että meillä ei ole toistakertaa varaa tälläiseen hallitukseen . Nyt AY leirissä näitä Sanna Mariinnin puheita ihmetellään,ennen käytiin vaalit ja suurin puolue aloitti hallitustunnustelut,näistä tulee blokkivaalit ja Demarit tulevat siirtymään opposition penkille .Sanna nosti puolueen ja taitaa tuhota sen . Ei ihme että Demarileirissä ollaan huolestuneita kuinka tässä lopulta käy .
Juu, Suomeen on pesiytynyt Jo neljä " ÄäriVasemmistolaista " puoluetta
- SDP + Vasemmisto + Myrkynvihreät ja RKP
- Suomeksi sanottuna nämä on, KOMMUNISTEJA
- Ja Kommunistit on Aina olleet SelkäänPuukottajia Suomalaisille !
- Sotien aikana Vasemmistolaiset vakoili Venäläisten hyväksi !
Hyvinä aikoina voi näitä maailmanparannuspuheita päästellä suustaan ja vielä joku niihin vielä uskoo.Sanoin jo syksyllä,kun tässä on kärvistelty korkeiden energiahintojen kanssa tavel yli .Alkaa mieli muuttua kun vlittavana on ,syökö vai lämmittää torppaansa .Mutta näitä tavotteita on helppoajaa ministerin tuloilla.. Pienituloisilla niihin ei ole varaa.
Vasut huutaa valetta mutta ei tutustu historiaan, 1918 pitää muistaa millä kiväärillä ampuivat omia kansalaisiaan.
https://keskustelu.kauppalehti.fi/threads/rkp-ja-rasismi.198429/
Seuraavat vaaliti on oikeisto vastaan vasemisto ja vaikuttaa siltä että oikeisto voittaa vaalit johon kuuluu kokoomus ,perussuomalaiset ,kreskusta ,kristilliset ,rkp ,harkimo ja nämä muodostaa hallituksen ,vihervasemisto kommunistit on onneksi katoavaa ja häviäää vaalit ,jos ei joku rinne keksi jotain valeita .
ärkkopeen masinoima vasemmistokoalitio yrittää määrätä mitä puolueita Suomessa "saa" äänestää...,,,,,,
Tämä jo tutuksi kuuluvalta hallituskaudelta tullut ominaisuus politiikassa jatkuu edelleen.
MÄ EN OO SUN KAA KUN SÄ OOT TOLLAINEN !
MÄ EN LEIKI SUN KAA KUN SÄÄ SANOIT NOI !
MÄ EN TYKKÄÄ OLLA SUN KAA KUN SÄ OOT TON KAA !
JNE!
Kyllä se on jo nähty mitä akat sanovat ja tekevät kun saavat olla pitemmän aikaa yhdessä tekemässä "töitä".
Tämä riitaisa akkalauma pysyi pystyssä ainoastaan kun jokaiseen eteen tulevaan ongelmaan otettiin uutta velkaa entisen päälle .Mitään ei tehty kuin viimetingassa ..,kuten tämä sähköavustus joka tehtiin kauheella kiireellä,eikä valmista ole vieläkään .
Miten perussuomalaiset pystyisivät olemaan riitelemättä hallituksessa, kun se ei onnistu edes perussuomalaisten omassa keskuudessa? Useampi kaupunki ja kunta, jossa on perussuomalaisten valtuustoryhmä, on hajonnut keskinäiseen riitelyyn ja riitaan siitä kuka on valtuustoryhmän puheenjohtaja.
Sannalle oli kova järkytys kun Petteri ilmoitti että hallitusyhteistyö käy Persujen kanssa..Ensin haikailtiin että tämä hallituspohja voisi jatkaa. Mutta siitähän ei tulisi yhtään mitään ,Kepu ei taatusti siihen toistakertaa lähtisi . Kuinka monta kertaa Saarikko lähti neuvoteluista ovet paukkuen ja uhkasi kaataa hallituksen lähtemällä lätkimään . Nyt Sanna pelasi Demarit pois hallituskuvioista,koska Orpo ilmoitti että näkemys erot ovat melkein niin kaukana toisistaan ettei samaan hallitukseen mahduta .
Demareille ei kannata tuhlata ääntään,puolue joka on menossa opposition,ei ainakaan minulta ääntä saa.
Nämä ylimieliset puheet Sannalta,ne satavat Persujen laariin,ettei ole mikään ihme että Demarit ovat paniikissa.
Petteri Orpo on kokenut poliitikko. Tietää milloin ja mitä on nuoltava:)
2017 ''perskeko hallitus, Orpo maalasi Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset länsimaisen oikeusvaltion perustaan kuuluvien ihmisoikeuksien viholliseksi.
Olisiko kokoomus niin hallituskiimainen, että lähtisi vaikka perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen?
Perussuomalaiset eivät ole oikeistolainen puolue, sillä oikeistossa on tapana kunnioittaa ihmisten elämää ja oikeuksia.
Perussuomalaisten puolue on fasistisrasistinen joukko.
''...Orpo ilmoitti että näkemys erot ovat melkein niin kaukana toisistaan ettei samaan hallitukseen mahduta .''
Voi että, niinkö sanoi:))
''Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiisti, että hallitusneuvotteluita olisi käyty etukäteen, eikä hänen mukaansa niin tule tehdä. Hänen mukaansa kansan pitää antaa ensin puhua vaaliuurnilla ja sen jälkeen katsoa, millaisia erilaisia vaihtoehtoja on.''
Mutta minkä ihmeen takia roikut Vanha -Komuakka palstalla,täällä keskustellaan siitä mistä palstalaisset haluavat,että sopii hiihtää muualle,ei sinua täällä kukaan kaipaa .
Eivät liity nämä sinunkaan kopiosi palstalle mitenkään, silti toistelet, pommitat niitä tuhansia kertoja eri ketjuissa.
Sääntöjen vastaisiahan ovat nämä sinun häiriköintisi.
kun olisi edes ainoa mt ongelmainen luotsi mutta mitä vielä niiden mt ongelmien tuntuessa olevan ehto saada luotsinpesti niin paljon mt ongelmaisia luotseina on min persoonallisuushäiriöisiä?
Jos kaikki niiais toisten esityksille se ei olisi mitään politiikkaa sillä upottaisiin suohon ?
Arvomaailmaa eivät jaa, mutta sen luettelon "arvoistaan", on kuin kopio johon on vaihdettu vain puolueen logo paperin kulmaan. Toteutus sitten niiden "arvojen" kanssa onkin aivan erilaista, ja niitä "arvojahan" kaupataan vain ennen vaaleja, ja niin laveasti että se on vaaratonta, kukaan ei osaa sanoa onko "arvot" pitäneet vai eivät.
Jos arvomaailma on se, että syytetään osaa kansalaisista suoraan rasisteiksi, niin emme tarvitse näitä puolueita mihinkään!!!
Marin on pimahtanut kannattais hakea apua ja jäädä lataamaan pattereita
Mutta näiden puolueiden arvot eivät olekaan suomalaisten arvoja!!!!
Millaisia arvoja sitten Suomalisila vaalien jälkeen,onko tämä arvomaailma pelkkä kupla joka on vedetty Vihervasemmiston hatusta .
Kuinka voisi olla kun pyritään mitätöimään demokraattinen kansan äänestyksen tulos eristämällä puolue käyttäen puolue diktatuuriaa?
..ttu näitä sinun monologejasi taas ihan jokaisessa viestiketjussa ap addick!?!
Sitähän tämä demokratia on, puoluedikstatuuria, jota kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi. Sitä missä kohtaa se toteutuu, onkin sitten jo hankalampi kysymys.
Jos SDP saisi taas suuren asejunan Pietarista, se selventäisi tulevia hallitusneuvotteluja:
Rasistiset persut voitaisiin häätää ulos SDP:n johdolla tehtävästä neuvottelusta.
Myöhemmin myös Kokoomus ja Keskusta saisivat lähdöt.
Suomeen pitäisi saada toimiva vasemmistojohtoinen punavihreä vähemmistöhallitus, joka voisi johtaa maata ohi eduskunnan taantumusvoimien.