Tiesitkö, että Malta on Atlantis

Anonyymi-ap

Eläkkeellä on aikaa tutkia ja matkustaa. Maailmassa on paljon asioita mistä te ette tienneet mitään. Malta on 99% varmuudella edesmennyt Atlantis. Siihen pohjautuu myös monet Egyptin kirjoitukset esim. Merikansa. Luuletteko, että Egyptin pyramidit rakensi UFOt vai. Ei toki ne rakensi Nefilit. Eli sielläkään ei mitään yliluonnollisia ja kaikki löytyy myös Raamatusta ja antiikin kirjoitusten kokonaisuudesta.

Kun ajattelette, että kuinka monet on tehneet, jopa joukkoitsemurhia luulojen ja kuvitelmien perusteella. Olen miettinyt, että tuollaisen oikean perustellun tiedon antaminen ja kokonaisuuksien tarkastelu voisi olla hyvinkin tarpeellista kehittää. Vaikka sellainen paneeli. Virallisiin lukuihin ja tietoihin. Aloitus oli pohja sille, että ihmisten tietoisuutta voisi olla hyvä kehittää.

Ihminen on kuin pikku lapsi, kun hän jää eläkkeelle ja kaikki työpaikan kaverit katoaa ja hän jää, kuin tyhjän päälle. Sitten kun on tämän em. kaltaisesti kuvattua tieto, niin miten sekaisin ihminen sitten on päivän rutiinista. Hän ei osaa rakentaa minkäänlaista elämän kuviota. Kaikki elämän perusta on ollut siellä työpaikalla. Siinä on ehkä luotu jokin yhteenkuuluvuus ja samaistuttu kulttuurin kautta yhteiskunnallisesti suomalaiseksi. Mitä sitten avuksi.

Minä olen miettinyt tätä kysymystä ja vastausta tähän. Kertaan, että ihminen on, kuin kasvanut osaksi tätä rakennetta. Siksi olen törmännyt käsityksissäni usein tähän perin ihmeelliseen asiaan, että selkeitä näkemyksiä ja lukuja lähdetään kiistämään mitä perikummallisilla väitteillä. Poliittiset johtohenkilöt luovat erilaisia uhkakuvia ja pelkoja ja kiristävät samalla ja hyväksikäyttävät ihmisiä monen monen moisilla kuvitelmilla.

Miten voidaan sitten auttaa. Ensimmäinen asia on rakentaa vankka perusta kaikelle tiedolle ja osaamiselle, josta koko palapeli voidaan rakentaa ja näin ymmärretään kaiken lähtökohdat. Eli poistetaan kaikki mystiikka ja ihmeellisyydet mielestä, koska niitä ei ole olemassa, kuten ei ole suomalaistakaan persoonana. Minä olen kaikella viisaudella koetellut Raamattua ja aina se on minut voittanut. Moni asia on ollut hiukan epämääräinen ja ymmärrän myöhemmin jostakin, että ei se muuten olisi voinut ollakaan.

On myös sanonta, että hullun ja tyhmän on hyvä olla, koska hän ei tiedä paremmasta mitään. Myös sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävä syyt ja paikka mihin ne voidaan lokeroida ja perustella. Monella se on uskonto oli se sitten Hindu, Buddha, Muslimi tai Kristinusko ja ja kaikki eri haaroineen. Eli ihmiset hakevat selityksiä.
Uskonnot on hyvin tärkeä osa selkeää ajattelua ja tasapainoista elämää.

Miten sitten lähteä katsomaan asioita. Minä avaan teille yhden näkökulman, vaikka laulusta sininen ja valkoinen. Laulussa lauletaan luojan luomista asioista ja sitten ne yhdistetään politiikkaan sekä kulttuuriin.
Kuka teistä on on ollut Thaimaassa elokuvateatterissa ja siellä soitetaan tämä kuninkaan laulu ja kuinka helppo on samaistua myös Thaimaalaiseksi, kun saamassa esitetään hyviä asioita. Näin nyt kuitenkin ihmisiä muokataan.

Mihin minä tällä kaikella pyrin. Nyt, kun teillä on aikaa ja olette poissa siitä työympäristöstä eläkkeellä, niin silloin on aikaa ryhtyä auttamaan ihmisiä jotka ovat vailla tietoa ja ymmärrystä. Kirjoitin myös näistä mahdollisuuksista eläkkeellä, että silloin on mahdollista muuttaa, vaikka Aasiaan tai Espanjaan ja hakea parasta vaihtoehtoa elämään. Se on selkeää, että rahallisesti Euroopan eläkkeellä on ruhtinaallista asua Aasiassa tai itä-euroopsssa. Siis rahallisesti ja helppo muistaa, että lentokoneet lentävät. Sinä voit muuttaa kaupunkia ja paikkaa miten haluat ja se on myös elämän kokemus. Jos aika käy pitkäksi. Ei ihminen paljon tarvitse ja ei tarvitse rakentaa enää mitään.

Yritän kertoa, että te ette tiedä mitään jos ette ole nähneet ja kokeneet. Monia asioita teille valehdellaan ja panetellaan. Hyvä esimerkki jääkaudesta Siperian mammutit ja leijonat jäässä 10 tuhatta vuotta ja Lahden toisella puolella Alaskassa ikijään alainen metsä 2500 vuotta sitten ja puiden vuosirenkaat yli sata vuotta täh ja mammutit ei sulaneet ja mädäntynyt lahden toisella puolen ihme lihaa.

Sitten kait täytyy ihmetellä, että eikö kaikki ihmiset tule Suomeen asumaan? Maailmassa on, kait yli 7 miljardia ihmistä ja asuntoja saa Suomesta alle 10 tuhatta euroa junttiloista. Eikö ole kummallista ja kuinka paljon ihmisiä muuttaa USAhan ja tyrkyä on muihin EU maihin.

Miettikää, että eikö olisi aiheellista tarkistella nyt asioita, kun eläkkeellä on aikaa. Ymmärrän kyllä, että monia sidotaan velalla ja ulosotolla.

6

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TK-ELÄKKEELLE ja muutto ulkomaille asumaan.
      Se on varmasti tavoittelemisen arvoinen asia. Vaikka saisit sen 1500 euroa kuukaudessa eläkettä, niin sillä elää todella hyvin monessa maassa.

      Itse taistelin itseni TK-eläkkeelle jo 54 vuotiaana ja kymmenen vuotta sitä ennen päätin, että 55 vuotiaana on oltava eläkkeellä. Panostin asiaan aikaisemmin ja määrätätietoisesti rakensin tulevaisuuteni. Se vaati paljon rahaa ja on luotava puskuri rahoja, millä pärjää esim. 2 vuotta hyvin vähällä. Sairausvakuutus on hyvä ottaa aikaisemmin ja rakentaa historia eläkkeelle pääsyyn. Eli sairaslomia on oltava runsaasti pitkältä jaksolta.

      Ihan turha yrittää jos ei ole sairasloma historiaa. Nyt, vain sairaslomaa hakemaan ja matkustamaan. Tervetuloa, vaikka Kampottiin. Itä-euroopassa on myös paljon kohteita, missä voi asua hyvin. Huomaa sillä eläkkeellä mitä saat. Toki kannattaa tarkistaa mitä saisit jos jäisit TK-eläkkeelle. Varallisuus kannattaa myös laskea.

      • Anonyymi

        Kiitos, mutta ei kiitos, mulla eläke 2020€ Ja puolisolla 1855€ pärjätään ihan hienosti täällä, ei asuta pääkaupunkiseudulla vaan Länsi-Suomessa , oma velaton talo, oma asunto myös Espanjassa Fuengirolassa, jossa asutaan syksystä huhtikuuhun, jouluaikaan myös usein käydään kotona, sillon tavataan lapsemme perhe.
        Eikä olla missään TK eläkkeellä, olemme terveitä ja elämme hyvillä elämäntavoilla.


      • Anonyymi

        Oon kyllä vetelys. Toivottavasti elämäsi on lyhyt ja sairas


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­N­­y­­m­f­­­o­­­m­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17705484j

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Kyllä se pitenee, kun ei tarvitse polttaa kynttilöitä molemmista päistä.

    • Anonyymi

      Mä olen vähän kännissä, juttelen huomenna enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2978
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2825
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2575
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2038
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe