"Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu

Anonyymi-ap

, jossa meidän pitäisi pelastuman."
( Apt. 4:12)

-
Epäusko on ainoa kadottava synti. Sen laajuus on kauhistuttava, sen laatu ja olemus vaikuttavat kadottavasti.

Mitä on epäusko? Se on Jumalan suuren armahtavaisuuden halveksimista, hänen suuren rakkautensa häpäisemistä. Epäusko polkee jalkojensa alle jumalallisen armahtavaisuuden suurimman lahjan. Se työntää luotaan meille annetun pelastuskeinon, syntiuhrin, Jumalan ainoan Pojan, jonka hän suuressa armahtavaisuudessaan pelastukseksemme lähetti.

Jeesus syntyi ihmiseksi, rupesi veljeksemme, uhrasi kaikki, vanhurskautensa, elämänsä, verensä meidän pelastamiseksemme. Sinä tiedät kaiken tämän ja siitä huolimatta olet kylmä ja välinpitämätön. Sinä vietät hänen syntymisensä muistoa jouluna. Kuulet, luet ja laulat seimenlapsesta.

Vietät hänen kärsimisensä ja kuolemansa muistojuhlaa. Kuulet ja luet, miten hän verta hikoillen kärsi yrttitarhassa, miten häntä ruoskittiin ja orjantappuralla kruunattiin. Sinä näet hänet kahden pahantekijän keskelle ristiinnaulittuna. Sinä kuulet hänen tuskanhuutonsa. Ja sinä tiedät ja tunnustat, että kaikki se on sinun ja sinun synteinesi tähden tapahtunut. Käyt Herran ehtoollisella ja siten vietät hänen kuolemansa muistoa.

Siitä huolimatta on sydämesi sittenkin kuollut ja kylmä. Sinä et rakasta etkä halaja häntä, et iloitse hänessä etkä ylistä häntä, vaan sielusi ja sydämesi on kiinnitettynä katoavaisiin. Sinä olet tottelematon ja teet syntiä Vapahtajaasi vastaan.

Onko siis ihme, jos sinut kadotetaan! Onko ihme, että Jumalan viha ympärilläsi leimuaa kuin alimmaisen helvetin tuli. Hänen Poikansa palavan rakkauden ja katkerat kärsimykset maksat sinä äärettömällä kiittämättömyydellä. Halveksien, kylmästi poljet jalkojesi alle Jumalan rakkauden suurimman lahjan.

Puhuessaan Kristuksen kärsimisestä sanoo Luther: »Ihmissydän, joka ei tästä liiku eikä taivu, on kiveä, rautaa ja terästä kovempi. Rakas, hieno maailmamme kulkee kulkuaan ollenkaan Kristuksen kärsimisestä välittämättä. Se on hidas, kylmä, kiittämätön ja halveksii saamaansa suurta aarretta. Sen tähden Herra Jumala jättää sen oman onnensa nojaan, ja niin etääntyy se yhä kauemmaksi auttajastaan.

Ja Herra Jumala on oikeudenmukainen sanoessaan kiittämättömälle maailmalle Isällisellä rakkaudella: Olen etsinyt sinua. Sinun tähtesi olen antanut rakkaan Poikani suuriin kärsimyksiin. Koska et minusta välitä, en minäkään sinusta huoli. Kun et sinä pane arvoa siihen, mitä olen hyväksesi tehnyt, niin en minä välitä sinusta. jos ei Poikani Jeesus Kristus sinulle kelpaa, niin ota sitten Barrabas tahi itse perkele.»

Kun näin hylkäät Jumalan rakkauden, olet kylmä ja kiittämätön, niin älä ihmettele, jos Jumala sallii sinun kulkea omaa tietäsi kadotukseen. Apostoli sanoo: Joka panee mitättömäksi Mooseksen lain, hänen on armotta kuoltava. Kuinka paljoa kovemman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren! Tämä on epäuskon olemus.

Sitä paitsi on epäusko kaikkien syntien äiti. Ihminen, joka ei usko Kristukseen, on rikkonut suhteensa Taivaalliseen Isään.
-
( Lainattu lähde: C.O.Rosenius)

37

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'? 
      43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
      44 Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
      ( Matt. 21)

      " Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.' 
      Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
      ( Apt. 4:11-12)

      • Anonyymi

        Aamen!

        Jeesus sanoi:

        23 Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." ( Luuk 7)

        Hän on myöskin loukkauskivi.

        33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu". ( Room 9)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Monesti se loukkaantuminen ei ole niinkään kovin pahaa Jeesukseen, vaan Pyhään Henkeen.

      Sitä ei suvaita kun hienona teologisena kuvioina miten tulee puhtaaseen sydämeen tekemättä yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska eivät usko minuun.
        ( Joh. 16: 8-9)

        >>Synnin tuomion, koska eivät usko minuun. Mitä Herra tarkoittaa sillä, että hän puhuessaan maailman synnistä, jonka Pyhä Henki tuomitsee, mainitsee ainoastaan tämän »koska eivät usko minuun»? Jeesus tahtoo kai sanoa, että epäusko on ainoa synti, jonka tähden meidät tuomitaan. Kaikki synnit Jumalan käskyjä vastaan ovat sovitetut, mutta epäuskon kautta ihminen tuomitsee itsensä. »Synnin tuomion, koska eivät usko minuun!»>>
        ( Rosenius)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska eivät usko minuun.
        ( Joh. 16: 8-9) >>

        Aamen!

        22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        ( Room 3)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Monesti se loukkaantuminen ei ole niinkään kovin pahaa Jeesukseen, vaan Pyhään Henkeen.

        Sitä ei suvaita kun hienona teologisena kuvioina miten tulee puhtaaseen sydämeen tekemättä yhtään mitään.

        ////

        Pyhään Henkeen.... Henki, joka juuri kirkastaa Golgatan sovitustyön merkitystä, Jeesuksen veren kautta tulevaa anteeksiantoa. Tavallaan siinä hyljätään sijaisuhri, ja tässä se Hengen pilkka tulee vastaan.

        Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

        Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne"; ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.

        Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi, ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.

        Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.

        Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä:

        "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön"; ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen"; vaan

        te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.

    • Anonyymi

      Matt.21:43 Biblia (1776) Sentähden sanon minä teille: Jumalan valtakunta pitää teiltä otettaman pois ja annettaman pakanoille, jotka sen hedelmän tekevät.

    • Anonyymi

      Room.6:5 Biblia: Sillä jos me ynnä hänen kanssansa olemme istutetut yhdenkaltaiseen kuolemaan, niin me myös tulemme yhdenkaltaiseksi ylösnousemisessa.

    • Anonyymi

      Jumala salli käärmeen viekoitella Eevan. Kuvitelma siitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät kykene tekemään Aadamin lankeemuksen KAIKKIA seuraamuksia tyhjäksi, on isästä perkeleestä. Lankeemuksen myötä maailmaan tuli synti ja synnin mukana kuolema. Epäusko ei ole tupsahtanut maailmaan jostain unversumin ulkopuolelta vaan on sekin Aadamin lankeemuksen seurausta. Näitä lankeemuksen seurauksia Paavali kutsuu vihollisiksi. Näistä viimeinen on kuolema.

      Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. 21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, 23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; 24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". 26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

      Saviseutulaisen ja Usko Toivosen sianpaskaoppi on sianpaskaoppia ensinnäkin siksi, että se vähättelee ja vääristelee historiallista tosiasiaa:

      "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."

      Toiseksi se on ja pysyy sianpaskaoppina siksi, että se ei omahyväisessä sokeudessaan näe sinne saakka, minne Paavali näkee - loppuun, jolloin viimeisenä kukistetaan kuolema (jota ennen on täytynyt tulla kukistetuksi synti, joka pahimmillaan ilmenee epäuskona). Nämä hölmöt jäävät keikkumaan tarinan keskivaiheille, koska heidän tulkitsemanaan tarina käynnistyy torsona. Huono puu tekee huonoa hedelmää.

      • Anonyymi

        Ja huomatkaa: TÄSSÄKIN Paavalin tekstikohdassa esiintyy sana, jonka raiskaamiseen ja vähättelyyn tämä kaksikko on erikoistunut: KAIKKI. Se esiintyy vaatimattomat neljä kertaa. Mutta koska se ei sovellu sianpaskopin kieroon tarinaan alkuunkaan, se tulee kiertää/sitä ei tule huomioida tai se tulee muuten vain selittää tyhjäksi. Näin toimii sianpaskaoppi.

        Sori, vähättelin: KAIKKI-sana taitaa esiintyä KAHDEKSAN TAI YHDEKSÄN kertaa. Kun sianpaskaopin kanssa painii kaukalossa, sontaa tarttuu näköjään itseenkin.

        Mutta älkää huoliko: kaksikko osaa kyllä tehdä tämänkin raamatunpaikan tyhjäksi. Taktiikoita on monia:

        1) Vaikeneminen/sivuuttaminen
        2) Puheenaiheen vaihtaminen tykkänään
        3) Puheenaiheen vaihtaminen niin, ettei muka vaihda puheenaihetta vaan on puhuvinaan samasta aiheesta eli jonkin AIVAN MUUN Raamatun paikan siteeraaminen ikään kuin se liittyisi puheena olevaan asiaan jotenkin (vrt. sovitus ><vanhurskauttaminen). Ja kun TÄSTÄ huomauttaa, seuraa VAIKENEMINEN. Tässä Usko T on eskpertti.
        4) Alkukielen uskollinen LAISTAMINEN jotakin kohtaa tulkittaessa (yllä olevassa kohdassa todennäköisesti "Kristuksen omat" -ilmaus, joka ei alkukielessä ole poissulkeva sillä tavoin kuin kaksikko mielipuolisessa evankeliuminvastaisuudessaan vimmaisesti toivoisi)

        Tuossa muutamia taktiikoita.

        Saviseutulainen siteeraa usein pitkiä jaksoja UT:sta sanomatta sanaakaan. Tämä on ns. idioottibotti-taktiikka.

      • Anonyymi

        "Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen" ( 3:26)

        21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
        28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
        29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
        30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
        31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
        ( Room. 3)

        Hei vässykkä. Siellä EDELLEENKIN on ne 8-9 kaikki-sanaa. Jostain syystä ne eivät tällä välin poistuneet sieltä. Törppö.

        "22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen"
        ( Room 3)

        Aamen.

        Kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Tuo Roseniuksen oksennus perustuu siihen kuvottavaan antievankeliumiin, jonka mukaan Jumala pitää Poikansa lähtökohtaisesti SELLAISENAAN ARVOTTOMANA - sen arvo riippuu Jumalan mielessä ja sydämessä yksinomaan siitä, uskovatko IHMISET siihen vaiko eivät - ihmiset, jotka Aadamin lankeemuksen seurauksena OVAT KYKENEMÄTTÖMIÄ SIIHEN USKOMAAN.

      Roseniuksen hulluus on monisäikeistä hulluutta. Hänen oppinsa edellyttää ajatusta - tätä Rosenius ei tietenkään lausu julki - jonka mukaan jokainen ihmisyksilö on AUTONOMISENA JA VASTUULLISENA OLENTONA itse tykönänsä, tietoisesti päättänyt OLLA USKOMATTA RISTIINNAULITTUUN. Yhtikäs mitään hän ei mainitse Aadamin lankeemuksesta. Rosenius on niin ANTIPAAVALILAINEN kuin voi olla.

      • Anonyymi

        Kirjoitettu on:

        "Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa."

        23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
        24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
        25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
        ( Joh. 8)

        "Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
        (1 Joh. 2:22-23)

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
        2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa
        ( 1 Joh. 4)

        Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
        ( 2 Joh. 1:7)

        Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
        ( 2 Piet. 2:1)

        Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
        ( Matt. 10:32-33)

        Hei vätys. Siellä EDELLEENKIN on ne 8-9 kaikki-sanaa. Jostain syystä ne eivät tällä välin poistuneet sieltä. Urpo.

        16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1)

        Kaikki eivät kuitenkaan usko evankeliumia.
        "Sillä usko ei ole joka miehen."

        1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
        2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
        3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
        4 Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
        5 Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
        6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
        ( 2 Tess. 3)

        Joka julistaa toisenlaista evankeliumia, joka on vastoin Paavalin julistamaa, itse Herralta Jeesukselta Kristukselta saamaa EVANKELIUMIA, se olkoon kirottu!

        6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
        8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
        ( Gal. 1)

        14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
        15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        ( Mark. 1)

        P. S. "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista" ( Gal. 1:11)

        Mitä ihmisten mukaisuuden ( ihmismielen) vastaisuutta siinä on, jos julistamme maailmalle "Kaikki pelastuvat, kukaan ei joudu kadotukseen... uskotte Jeesukseen tai ette usko häneen tämän elämän aikana.
        Rajan tuolla puolen kaikki kuitenkin uskovat ja kaikki polvistuvat Jeesuksen edessä. Kukaan ei enää kiellä häntä. Jeesus pelastaa kaikki!"

        Hei taukki. Kokeilepa julistaa ihmisille, että kaikki pelastuvat. Moni ateisti nauraa partaansa, ja sinunlaisesi uskovat saavat paskahalvauksen.

        Kysyt: - Mitä ihmisten mukaisuuden (ihmismielen) vastaisuutta siinä on?
        Miljoonat ja miljoonat sinunlaisesi OSOITTAVAT paskahalvauskohtauksillaan, että SE NIMENOMAAN ON IHMISMIELEN VASTAISTA. Teidän epäevankeliuminne, teidän Paavalin vastainen uskonne on IHMISMIELELLE TYYPILLISTÄ - te julistatte kuin konsanaan muslimit, ETTÄ JUMALA RANKAISEE IANKAIKKISELLA HELVETILLÄ, JOLLET USKO NIIN KUIN ME JULISTAMME. TÄMÄ IHMISMIELEN MUKAISUUS YHDISTÄÄ ESIMERKIKSI SINUA JA JOTAkuta MUSLIMIUSKOVAA.

        Itse asiassa MIKÄÄN ei ole NIIN IHMISMIELEN MUKAISTA kuin tuo teidän sianpaskaoppinne. Sitä esiintyy enemmän tai vähemmän muunneltuna paitsi kristittyjen piirissä tuhansissa lahkoissa ja kirkoissa myös muissa uskonnoissa. Mutta kun on riittävän moukka ja oman oppinsa lumoissa, tätä maailman yksinkertaisinta asiaa ei näe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1)

        Kaikki eivät kuitenkaan usko evankeliumia.
        "Sillä usko ei ole joka miehen."

        1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
        2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
        3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
        4 Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
        5 Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
        6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
        ( 2 Tess. 3)

        Joka julistaa toisenlaista evankeliumia, joka on vastoin Paavalin julistamaa, itse Herralta Jeesukselta Kristukselta saamaa EVANKELIUMIA, se olkoon kirottu!

        6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
        8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
        ( Gal. 1)

        14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
        15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        ( Mark. 1)

        P. S. "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista" ( Gal. 1:11)

        Mitä ihmisten mukaisuuden ( ihmismielen) vastaisuutta siinä on, jos julistamme maailmalle "Kaikki pelastuvat, kukaan ei joudu kadotukseen... uskotte Jeesukseen tai ette usko häneen tämän elämän aikana.
        Rajan tuolla puolen kaikki kuitenkin uskovat ja kaikki polvistuvat Jeesuksen edessä. Kukaan ei enää kiellä häntä. Jeesus pelastaa kaikki!"

        Ja siellä EDELLEENKIN on ne 8-9 kaikki-sanaa. Jostain syystä ne eivät tällä välin poistuneet sieltä. On se kumma.

        Toisaalta: jos on väkevästi sianpaskaoppinsa lumoissa, tulee varmaankin ajatelleeksi, että kun Paavali toistaa muutaman jakeen sisällä jotakin sanaa 8-9 kertaa, se on varmaankin hänen mielestään täysin epäolennainen asia. Tai ei - ei tule ajatelleeksi YHTIKÄS MITÄÄN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1)

        Kaikki eivät kuitenkaan usko evankeliumia.
        "Sillä usko ei ole joka miehen."

        1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
        2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
        3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
        4 Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
        5 Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
        6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
        ( 2 Tess. 3)

        Joka julistaa toisenlaista evankeliumia, joka on vastoin Paavalin julistamaa, itse Herralta Jeesukselta Kristukselta saamaa EVANKELIUMIA, se olkoon kirottu!

        6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
        8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
        10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
        ( Gal. 1)

        14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
        15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        ( Mark. 1)

        P. S. "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista" ( Gal. 1:11)

        Mitä ihmisten mukaisuuden ( ihmismielen) vastaisuutta siinä on, jos julistamme maailmalle "Kaikki pelastuvat, kukaan ei joudu kadotukseen... uskotte Jeesukseen tai ette usko häneen tämän elämän aikana.
        Rajan tuolla puolen kaikki kuitenkin uskovat ja kaikki polvistuvat Jeesuksen edessä. Kukaan ei enää kiellä häntä. Jeesus pelastaa kaikki!"

        Ja se olet SINÄ, joka väännät Paavalin sovituksen sanan

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille ehidän rikkomuksiaan",

        joksikin MUUKSI, koska ET USKO SIIHEN SELLAISENAAN,

        ja tästä hevonpaskasta seuraa se, että sinä esität tuon sovituksen sanan väännellen sen muotoon:

        "Kaikki pelastuvat, kukaan ei joudu kadotukseen... uskotte Jeesukseen tai ette usko häneen tämän elämän aikana.

        Ja sitä paitsi: MIKÄ IHME SINUA SINÄ ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ JUMALA LOPPUJEN LOPOUKSI PELASTAA KAIKKI? Oletko sinä jotenkin katkera siitä Jumalalle? Sinä tosiaan vaikutat yhtä kopealta ja kylmältä sydämeltäsi kuin tuhlaajapojan isoveli ja viinitarhan työntekijät, jotka eivät tulleet viimeisenä työvuoroon JA NEUVOIVAT VIINITARHAN OMISTAJAA.

        Mikä sinua ärsyttä siinä, että Paavaki kirjoittaa:

        "Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta HänKAIKKIA armahtaisi "?

        Sinäkin olet ollut tottelematon. Mikä sinun tottelemattomuudessasi oli niin erilaista tai nykyisessä uskossasi NIIN ERINOMAISTA, että sinulla on VARAA ARVOSTELLA PAAVALIN JUMALAA JA MITÄTÖIDÄ HÄNEN SUUNNITELMANSA?

        Herra Jeesus sanoo:

        Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja
        joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
        ( Luuk.11:23)

        Apostoli Paavali kirjoittaa:

        Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on
        niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
        niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
        maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee
        Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
        ( 2.Kor. 4:3-4)

        Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä
        tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette,
        joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
        ( Room.6:16)

        Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen
        tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
        hänen tulee sävyisästi
        ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että
        tulevat tuntemaan totuuden
        ja selviävät perkeleen
        pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.
        ( 2 Tim. 2:24-26)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se olet SINÄ, joka väännät Paavalin sovituksen sanan

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille ehidän rikkomuksiaan",

        joksikin MUUKSI, koska ET USKO SIIHEN SELLAISENAAN,

        ja tästä hevonpaskasta seuraa se, että sinä esität tuon sovituksen sanan väännellen sen muotoon:

        "Kaikki pelastuvat, kukaan ei joudu kadotukseen... uskotte Jeesukseen tai ette usko häneen tämän elämän aikana.
        Rajan tuolla puolen kaikki kuitenkin uskovat ja kaikki polvistuvat Jeesuksen edessä. Kukaan ei enää kiellä häntä. Jeesus pelastaa kaikki!"

        Ja sitä paitsi: MIKÄ IHME SINUA SINÄ ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ JUMALA LOPPUJEN LOPOUKSI PELASTAA KAIKKI? Oletko sinä jotenkin katkera siitä Jumalalle? Sinä tosiaan vaikutat yhtä kopealta ja kylmältä sydämeltäsi kuin tuhlaajapojan isoveli ja viinitarhan työntekijät, jotka eivät tulleet viimeisenä työvuoroon JA NEUVOIVAT VIINITARHAN OMISTAJAA.

        Mikä sinua ärsyttä siinä, että Paavaki kirjoittaa:

        "Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta HänKAIKKIA armahtaisi "?

        Sinäkin olet ollut tottelematon. Mikä sinun tottelemattomuudessasi oli niin erilaista tai nykyisessä uskossasi NIIN ERINOMAISTA, että sinulla on VARAA ARVOSTELLA PAAVALIN JUMALAA JA MITÄTÖIDÄ HÄNEN SUUNNITELMANSA?

        Apostoli Paavali kirjoittaa:

        1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
        2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
        3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
        4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
        5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
        6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
        7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
        8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
        9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
        10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
        11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
        12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
        13 Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
        14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
        15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
        16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
        17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
        18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
        ( 2 Kor. 5)

        1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
        3 Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,
        4 vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
        5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
        6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
        7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
        8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
        9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
        10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.
        11 Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
        12 Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.
        13 Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.
        14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
        15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
        16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
        17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
        18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
        ( 2 Kor. 6)

        Ja IHMEIDEN IHME! Siellä EDELLEENKIN on ne 8-9 kaikki-sanaa. Jostain syystä ne eivät tällä välin poistuneet sieltä. On se kumma.

        Vaikka kuinka siteeraisit sitä Raamattuasi, Raamatussa on ja pysyy seuraava ILMOITUS:

        Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. 21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 22 Sillä niinkuin KAIKKI kuolevat Aadamissa, niin myös KAIKKI tehdään eläviksi Kristuksessa, 23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; 24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". 26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27 Sillä: "KAIKKI hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "KAIKKI on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28 Ja kun KAIKKI on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa KAIKKI, että Jumala olisi kaikki KAIKISSA.

        Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuten, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.

        Siispä, Saviseutulainen:

        MIKÄ IHME SINUA SINÄ ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ JUMALA LOPPUJEN LOPOUKSI PELASTAA KAIKKI? Oletko sinä jotenkin katkera siitä Jumalalle? Sinä tosiaan vaikutat yhtä kopealta ja kylmältä sydämeltäsi kuin tuhlaajapojan isoveli ja viinitarhan työntekijät, jotka eivät tulleet viimeisenä työvuoroon JA NEUVOIVAT VIINITARHAN OMISTAJAA.

        Mikä sinua ärsyttä siinä, että Paavaki kirjoittaa:

        "Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi "?

        Paavali, Herran Jeesuksen apostoli, kirjoittaa:

        1 Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes
        2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
        4 Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
        5 että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
        6 sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
        7 niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
        8 Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
        9 Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.
        10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
        11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
        12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."
        13 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?
        14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
        15 niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.
        16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.
        17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
        21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
        26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
        27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
        28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
        30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
        ( 1 Kor. 1)

        ”Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman” (Ps. 138:2-3). Tuokoon elämä tullessaan, mitä tuo, tapahtukoon minulle ja läheisilleni ja isänmaalleni mitä tapahtuu, yhdestä asiasta toivon jaksavani pitää kiinni aina ja joka tapauksessa. Se on usko Jeesukseen.

        Jos uskolla Jeesukseen tarkoitettaan jotain oikein hienoa asiaa, jotain suoritustani, tekoani, aikaansaannostani - silloin en kestä. Mutta jos usko on vain Jeesuksen nimen avuksihuutamista, silloin on mahdollista minunkin säilyttää usko loppuun asti.

        Olen ollut kiitollinen siitä, että löysin Raamatun alkulehdiltä tuon erikoisen sanonnan "huutaa avuksi Herran nimeä" (1 Moos 4:26b, KR 38). Siinä olevan heprean sanan täsmällisestä merkityksestä ei ole varmuutta. Se esiintyy VT:ssa 14 kertaa. Esim. Abram "huusi avuksi Herran nimeä" (1 Moos 12:8), "ja Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä" (13:4), Iisak "rakensi sinne alttarin, huusi avuksi Herran nimeä" (26:25).

        Samaan rohkaisee tuttu Psalmin jae: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua" (Ps 50:15). Huipentumana on kuitenkin Jooelin sana, jota lainataan Roomalaiskirjeessä: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu" (Jooel 2:32; Room 10:13). Pelastumisen kynnys ei totisesti ole kenellekään liian korkea!

        Tässä ei kysytä millainen minä avuksihuutajana olen, mitä olen saanut aikaan, mitä minusta on tullut. Riittää kun aina ja toistuvasti jaksan huutaa avuksi oikeaa nimeä. Ainoa oikea nimi maailmassa on Herran Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainosyntyisen Pojan nimi. On hyvä jatkuvasti huokailla: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä" (ns. Jeesus-rukous).

        Juuri niinhän teki ryöväri ristillä. Ei hän ollut onnistunut missään koko elämässään, ei hänestä tullut mitään, vain pahaa hän oli saanut aikaan. Nyt ei ollut enää muutoksen mahdollisuutta. Ja siinä toivotonta toivottomammassakin tilanteessa hän sanoi: "Jeesus, muista minua" (Luuk 23:42). Muuta ei tarvittu - turhaan ja tyhjään eletty elämä ei sittenkään mennyt hukkaan, sillä Jeesus vastasi hänelle ja vastaa jokaiselle häntä avukseen huutavalle ajan loppuun asti: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk 23:43, KR 92). Kenen kanssa Jeesus on, se aina voittaa elämässä ja kuolemassa.
        -
        ( Ote: Olavi Peltola/Kestänkö uskossa, pääsenkö perille? )

        Kauhean raskasta on ollut Olavi Peltolan uskossa pysyminen. Kauheasti on Olavin tullut vakuuttaa Jumalaa omasta syntisyyydestäään. Ja kovasti on täytynyt hukokailla. Ehkäpä sillä on tullut sitten vakuuttuneeksi omasta huokailevaisuudestaan?

        Ihmisen maailmankaikkeuden on joko ihminen itse tai joku muu - esimerkiksi ristiinnaulittu Kristus. Se, mikä tuo keskus on, on kuin laivan köli - kaikki aina lopulta kierrtyy ja palautuu tuohon keskukseen, köliin.

        Sillä ei ole merkitystä, millä sanoilla ihminen tuotamaailmankaikkeuden keskustaan ilmentää. Huokailija-Peltolan maaiilmankaikeuden keskus on yhtä kaikki... Peltola itse.

        Kun keskus on Jeesus Kristus ristiinnaulittuna, silloin sanat ja ajatukset kiertyvät ja palaavat ja keskittyvät Häneen - ei OMAAN ITSEEN ja OMAN ITSEN vajavuuksiin ja huokailuun ja uskossa pysymiseen ja huonouteen ja heikkouteen (tai hyvyyteen tai keskinkertaisuuteen tai mihin nyt hyvänsä) vaan HÄNEEN.

        Ja Häneen ne kiertyvät ja palaavat, kun sisäistää Paavalin evankeliumin, joka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti KOKO MAIALMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

        Peltolan loputon valitusvirsi ei ota huomioon, että rikkomuksia EI ENÄÄ LUETA KENELLEKÄÄN. Peltola painii itse luomiensa haamujen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitettu on:

        "Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa."

        23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
        24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
        25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
        ( Joh. 8)

        "Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
        (1 Joh. 2:22-23)

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
        2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa
        ( 1 Joh. 4)

        Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
        ( 2 Joh. 1:7)

        Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
        ( 2 Piet. 2:1)

        Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
        ( Matt. 10:32-33)

        Ajattelitko istahtaa tuomarin penkille ja hieman kiroilla siinä alkuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja IHMEIDEN IHME! Siellä EDELLEENKIN on ne 8-9 kaikki-sanaa. Jostain syystä ne eivät tällä välin poistuneet sieltä. On se kumma.

        Vaikka kuinka siteeraisit sitä Raamattuasi, Raamatussa on ja pysyy seuraava ILMOITUS:

        Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. 21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 22 Sillä niinkuin KAIKKI kuolevat Aadamissa, niin myös KAIKKI tehdään eläviksi Kristuksessa, 23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; 24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". 26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 27 Sillä: "KAIKKI hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "KAIKKI on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28 Ja kun KAIKKI on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa KAIKKI, että Jumala olisi kaikki KAIKISSA.

        Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuten, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.

        Siispä, Saviseutulainen:

        MIKÄ IHME SINUA SINÄ ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ JUMALA LOPPUJEN LOPOUKSI PELASTAA KAIKKI? Oletko sinä jotenkin katkera siitä Jumalalle? Sinä tosiaan vaikutat yhtä kopealta ja kylmältä sydämeltäsi kuin tuhlaajapojan isoveli ja viinitarhan työntekijät, jotka eivät tulleet viimeisenä työvuoroon JA NEUVOIVAT VIINITARHAN OMISTAJAA.

        Mikä sinua ärsyttä siinä, että Paavaki kirjoittaa:

        "Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi "?

        Sinäkin olet ollut tottelematon. Mikä sinun tottelemattomuudessasi oli niin erilaista tai nykyisessä uskossasi NIIN ERINOMAISTA, että sinulla on VARAA ARVOSTELLA PAAVALIN JUMALAA JA MITÄTÖIDÄ HÄNEN SUUNNITELMANSA?

        Missä ne vuohet ja lampaat ovat, sekä helvetin tulen tehtäväkuva, kun ketään ei väkisin pelasteta taivaisiin. Jo Ilmestyskirja sanoo, että kun Perkele vapautetaan se saattaa tuhatvuotisesta valtakunnastakin osan lankeemuksen tilaan, että nousevat Jumalaa - eli Kristusta vastaan.
        Mitä niille tapahtui? Taivaaseenko pökästään?
        Ei, ei pökästä, vaan Hän väittää. Jumala sanoo tappavansa syntiä tekevän sielun.

        Ts. nyt puhutaankin toisesta Jumalasta - kuin sinun, kaikki pääsevät taivaaseen.

        Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.

        Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."

        Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,

        Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.

        Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

        Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

        Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.

        Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauhean raskasta on ollut Olavi Peltolan uskossa pysyminen. Kauheasti on Olavin tullut vakuuttaa Jumalaa omasta syntisyyydestäään. Ja kovasti on täytynyt hukokailla. Ehkäpä sillä on tullut sitten vakuuttuneeksi omasta huokailevaisuudestaan?

        Ihmisen maailmankaikkeuden on joko ihminen itse tai joku muu - esimerkiksi ristiinnaulittu Kristus. Se, mikä tuo keskus on, on kuin laivan köli - kaikki aina lopulta kierrtyy ja palautuu tuohon keskukseen, köliin.

        Sillä ei ole merkitystä, millä sanoilla ihminen tuotamaailmankaikkeuden keskustaan ilmentää. Huokailija-Peltolan maaiilmankaikeuden keskus on yhtä kaikki... Peltola itse.

        Kun keskus on Jeesus Kristus ristiinnaulittuna, silloin sanat ja ajatukset kiertyvät ja palaavat ja keskittyvät Häneen - ei OMAAN ITSEEN ja OMAN ITSEN vajavuuksiin ja huokailuun ja uskossa pysymiseen ja huonouteen ja heikkouteen (tai hyvyyteen tai keskinkertaisuuteen tai mihin nyt hyvänsä) vaan HÄNEEN.

        Ja Häneen ne kiertyvät ja palaavat, kun sisäistää Paavalin evankeliumin, joka kuuluu:

        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti KOKO MAIALMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

        Peltolan loputon valitusvirsi ei ota huomioon, että rikkomuksia EI ENÄÄ LUETA KENELLEKÄÄN. Peltola painii itse luomiensa haamujen kanssa.

        Varsin paljon tarvitset kyllä sinä itse SANOJA lyhyen, kahdeksan tai yhdeksän sanan, evankeliumisi selittämiseen selittelemisestä päästyäsi.
        Niin, omien oppiensa sitomille tämä on tyypillistä.

        Ja mitä muuten tulee Herran Jeesuksen evankeliumiin, ns. pienoisevankeliumin muodossa, se on tässä:

        Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        ( Joh. 3:16)

        Aamen

        Kummasti se on pienoisevankeliumista unohtunut kasteen armo ja autuutus, aivan ihmeesti on jäänyt pois ihan kuin vappusatanen ajallisuudessa !

        ja kasteen armon rakentjille käynyt sama mokaus, aivan on unhoon jäänyt pienoisen evankeliumin sisältö !

        onneksemme on kauniit tekstiilit kynttilät ja pauhaavat urut jotka häivyttävät moiset faktat veronsa maksavan penkinkuluttajan, taikka säästäjän premminkin , mielestä turhat detaljit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin paljon tarvitset kyllä sinä itse SANOJA lyhyen, kahdeksan tai yhdeksän sanan, evankeliumisi selittämiseen selittelemisestä päästyäsi.
        Niin, omien oppiensa sitomille tämä on tyypillistä.

        Ja mitä muuten tulee Herran Jeesuksen evankeliumiin, ns. pienoisevankeliumin muodossa, se on tässä:

        Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        ( Joh. 3:16)

        Aamen

        Ei sun tartte mun sepustuksia lukea, mutta kun sä paviaani et lue NIITÄ KAHDEKSAA, YHDEKSÄÄ SANAA, niin sen takia tää menee sun käsittämättömän törppöytesi takia niin hankalaksi. :D :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ne vuohet ja lampaat ovat, sekä helvetin tulen tehtäväkuva, kun ketään ei väkisin pelasteta taivaisiin. Jo Ilmestyskirja sanoo, että kun Perkele vapautetaan se saattaa tuhatvuotisesta valtakunnastakin osan lankeemuksen tilaan, että nousevat Jumalaa - eli Kristusta vastaan.
        Mitä niille tapahtui? Taivaaseenko pökästään?
        Ei, ei pökästä, vaan Hän väittää. Jumala sanoo tappavansa syntiä tekevän sielun.

        Ts. nyt puhutaankin toisesta Jumalasta - kuin sinun, kaikki pääsevät taivaaseen.

        Hei puolijauho! Siellä on EDLLEENKIN NE 8-9 KAIKKI-SANAA. Lue törppö sieltä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1508
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      676
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe