20 vuotta ja BP-2 dg poistettiin, onkohan yleistä?

On kyllä järkyttävää, kuinka herkästi monille annetaan diagnooseja, jotka voivat jäädä " roikkumaan " kymmeniksikin vuosiksi.
Oli diagnoosi oikea tai väärä, ihminen voi parantua vaivastaan. Siinä vaiheessa pitäisi se diagnoosikin poistaa.

On ilmeisesti aika harvinaista, että joiltain on noita diagnooseja poistettu, vaikka lääkäritkin voivat olla samasta " sairaudesta " eri mieltä.
Joskus on tullut mieleen, vaikka hölmö ajatus onkin, että on ihmisen kiusaamista ja elämisen vaikeuttamista, kun ihmisen mahdollisesti parannuttua ei kuitenkaan diagnoosit katoa minnekään.

Jossain yhteydessä oli kai lehdessä ollut jonkun mielipide, että myös psyykkisiä diagnooseja pitäisi tarkistaa ajoittain, koska kyllähän ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ajan kuluessa.

Aloittaja tässä: Kiitos vastauksesta.

Omalla kohdallani kävi niin että kyse on tunteiden säätelyn problematiikasta joka johtuu varhaislapsuuden ja lapsuudenkodin opeituista huonoista psyykkisistä selviytymismaleista - persoonan rakenteesta . Mutta sitten mulle kvi huono tuuri ja menin hakemaan apua lääkäriltä, joka tutki juuri BP2 sairautta, jonka diagnostiset kriteerit (näin jälkikäteen kun asioista olen jotain tajunnut) menevät pitkälti päällekkäin monien mudenkin vaivojen kanssa. En osannut tunnistaa tai kuvailla tuntojani ja olin pulassa, joten uskoin itsekin bp2:een. Puoliso alkoi uskoa ja käyttää sitä jossain vaiheessa aseena, mutta on 20 vuotta mylhemmin myöntänyt että stressaajahan sä olit. No stressaajalle kun annetaan bp2 dg, hän alkaa stressata sitä. Elää sitä jne.

Lopulta kaikki normaalin elämän vaikeudet luettiin HUS:ssa oireiksi. Kun rakensin hartiapankilla taloa, ja oli sateinen syksy, miä rakennuttajaa stressaa - oli se sekamuotoista. Avio-ongelmien (jatkuva erouhka) aiheuttama ahdistuneisuus oli sekin "sekamuotoista". Sekamuotoinen on hyvä iore, kun siihen voi laittaa mitä vaan. stressi toimeentulon jatkumisesta pätkätöissä oli sekin sekamuotoista. Koskaan 20 vuoden aikana ei kirjattu maniaa tai hypomaniaa. Mutta seuraava vaihtuva lääkäri luki edellisen kirjoitukset jne. jne. Ja vasta rauhallisesti 7 vuotta kyseenalaistettuani, kun keikkalääkräreitä oli kyseenalaistanut (uskaltamatta virallisesti muuttaa dg), pyydettyäni psykologista profilointia (5 käyntiä) - sain psykologin tajuamaan mistä on kyse. Samaan aikaan olen käynyt omalla rahalla yli 12 vuotta noin kerran kuussa avarmuudeksi yksityisellä terapeutilla varmistamalssa etten vaan ole hypomaaninen. Heidän viestinsä oli "ei N.N., toi on ihan normaalia elämään kuuluvaa stressiä ja sen kuuluukin vaivata mieltä - ei toi ole hypomaniaa"

Pahinta oli, että söin pjossakin vaiheessa jopa kolmea lääkettä - lamotrigiini, lithium ja ketiapiini - stressiin!. Niitä sitten putosi pois ja mikään ei muuttunut. Lithium aiheutti sydämen johtumisoireita, ketiapiini pahensi uniapneaa, Kirjoitan tänne jos jollekulle toiselle olisi käynyt samoin. bp2 -asiaa pitäisi tutkia - mistä on kyse, ja paljonko on oikeasti sen kanssa tehty tälläisiä virheitä, jotka ovat pilanneet ihmisten elämää!

Monet mainitsevat, että on pilattu elämää.
Se kuvastaa ainoastaan mennyttä aikaa, kun sanotaan " pilattu ".
Miksi sen täytyisi enää vaivata, jos enää nyt ei mikään ole pilaamassa elämää ?
Nythän on nyt, ja jos asiat on paremmin, se on vain hyvä, hyvä elää tässä hetkessä tätä hetkeä ja tätä aikaa.

Ja hyvä juttu, että aloittajalla on nyt asiat paremmin, lääkkeet ja kokemukset takana päin, ja kaikesta huolimatta sama puolisokin pysynyt kaikki vuodet ongelmista huolimatta.
Arvosta itseäsi, sekä myös puolisoa.

Aloittaja tässä vielä kiittää kommenteista ja kysymyksistä. Jos ihmiselle asetetaan elinikäinen dg, joka onkin ollut virheellinen, ei se ole yhdentekevää. Esim. bipoläärille (II tyyppi) saatetaan "hoidossa" luoda uskomuksia siitä, mitä kannattaa elämässä vältellä - tyytyä vaikka olemaan kokeilematta, varoa, kun kuitenkin puun takaa iskee biologinen (aivosairaus) ennalta-arvaamaton sairausjakso.

Toki BIPO ohjeet unen seuraamisesta ovat hyviä kaikille tai stressin tunnistamisesta.

20 vuoteen ei ole ollut päivääkään, etten olisi olisi ollut tietoinen ettei kaikki ole kunnossa ja jaksamisesta/olotilaa täytyy seurata. Ei minkäänlaista omnipotenssia siitä että hyvin menee, vaan ainainen pelko siitä, milloin ahdistus karkaa ja työkyky menee.

Se, mistä toivoisi vaikka psykiatrien liiton piirissä (tai STM, THL) tehtävän selvitys on juuri tämä bipolääri 2 dg. Kuinka se 90-luvulla keksittiin, kuinka hyvin pian heitä löydettiin paljon, kuinka näiden ihmisten on ajan saatossa oikeasti käynyt, kuinka heitä on voitu auttaa, ja mitkä apukeinot ovat toimineet. Kv. tieteellisiä julkaisuja kun luen niin diagnostiikan onnistuisesta esitetään huomioita, jotka eivät kaikki ole sitä 20 vuoden takaista mantraa "masennuspotilaista iso osa onkin bipoläärejä", vaan pikemminkin "diagnostiikka bp2 kohdalla on epäselvää ja ihmisiä on laitettu diagnoosin alle milloin liian herkästi, milloin ei sitten millään, ja että diagnostiset kriteerit ovat bp2:n ja usean muun vaivan kesken kovin yhtäläiset".

Voimia joka suuntaan, aloittaja.

Hei

Ketjun aloittaja tässä vielä. Kävin (kokeneella, 200 eur/krt, auts) yksityislääkärillä pariin otteeseen. "Niin, nykyään se on ADHD, parikymmentä vuotta sitten BP2 - muotidiagnoosi - mutta ollaan iliosia etteivät lääkkeet tämän pahemmin ole munuaisia, maksaa tai sydäntä pilanneet". Olisit hyötynyt ahdistuneisuuden ja stressinhallinnan luomuhoitokeinoista - haetaanpa vielä niihin KELA tukea, ei oo koskaan liian myöhäistä". En ole enää mikään nuori siis - työelämää hyvällä säkällä 12 v jäljellä.

Tänne on kirjoitettava kieli keskellä suuta, ettei tule tunnistetuksi. Siksi en viitsi kirjoittaa kaikkea, mikä on elämässä mennyt pilalle sen takia että olen elänyt diagnoosia, joka ikinen päivä ja uskonut lääkäriä, joka sanoi että "tämä on biologista - tarvitset mielialantasaajia ja manian jatkuvaa seurantaa".

Meitä on kuulemma paljon - neuroottisia tyyppejä, vaikeista (dysfunktionaalisista) oloista lähtöisin, joissa tunteidenhallinta - elämän perusjuttujen oppiminen on mennyt pieleen tai on oppinut haitallisia psyykkeen suojamekanismeja - on ahdistuneisuutta ja masennusta - vaativuutta ja uupumusta. Sitten syntyy elämän varrella tämän takia kaikenlaisia traumaattisia kokemuksia - tai ei synny - on vähän säkästäkin kiinni esim. millaiseen parisuhteeseen ajautuu ja miten elämä yleensäkin menee.

Katsotaan nyt mihin tämä kääntyy. Eilen YLE puheella masennuslääkkeiden vaikutuksia 20 vuotta tutkinut professori sanoi aivan suoraan, ettei tiedä, mistä masennus johtuu, eikä kukaan tiedä, eikä kukaan tiedä varmaa miten lääkkeet vaikuttavat. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla aivojen plastisuudesta ja siitä että selvästi esim. SSRI lääkkeet siihen vaikuttavat - mutta suunta vio olla positiivinen tai negatiivinen sen mukaan, millaista syötettä aivot saavat kun plastisuus aukeaa sen muutaman viikon jälkeen aloituksesta. Jos ihmisen masennusta aiheuttaneet olosuhteet jatkuvat, eivätkä syötteet oo positiivisia - ei lääkkeestä ole hyötyä välttämättä , ehkä jopa jaittaa (muokkaus menee väärään suuntaan aivojen herkistyessä).

Aloitin nyt varovasti sertralin lääkityksen tavoitteena elpyä pitkän vuosien stressin aiheuttamasta uupumuksesta. Lääkäri sanoi että "autetaan näin aivoja - sitten tarttet terapiaa, jossa opetellaan perusjuttuja stressinhallinnasta eikä vain arjen hallinnasta bipoläärin kanssa - sitten pärjäät luomunan ilman lääkkeitä". No, en tiedä, onko tämä oikea suunta, mutta yritetään nyt ainakin, ja, olen kyllä varovainen, koska eihän sitä kuitenkaan kukaan voi olla 100% varma etteikö aivot tän kaiken mömmöjen syömisen jälkeen ole virittyneet kaksisuuntaisiksi.

Mutta kyllä vituttaa. Tästä ei ole kuin muutama vuosi kun HUS-läääkäri kirjoitti mulle koronan aikana että "lääkäri A on niin huippu, ettei tee lainkaan diagnostisia virheitä (vuonna 2001), sinulla on elinikäinen BP2!". Kerran lääkärin näin, pläräsi farma fennicaa istunnon ajan. Tää, kun sitä ennen ja sen jälkeen lääkärit (vuosia) olivat kirjanneet "ahdistuneisuushäiriö" kerta toisensa jälkeen ja poistaneet BP-lääkityksiä jättäen jäljelle vain Lamictal, koska en itse ole halunnut siitä luopua varmuuden vuoksi, koska lääkärit (jatkuvasti vaihtuvat) empivät. Tämä Lamictal on "kovaa kamaa", uskon sen pitkän (10 v) käytön jotenkin muokanneen aivojani myös vaikka mistä näitä tietää, kun ei ole toista samanlaista johon verrata. Kun sitä vähentää tai jä pari välistä (reissulla loppuneet) - päässä "säkenöi" eli kyllä ne ei mitään kalkkitabletteja ole (200 mg).

Ehkä jonkinlainen lopputulema on juurikin se, mistä niin paljon kirjoitetaan - "resepti kouraan ja kotiin". Jos satut apua saamaan (julkinen), Ja myös se on totta, että "mee yksityiselle, jos haluat oikeasti apua ja että sua kuunnellaan".

Kirjoittelimpa taas - kun oli voimia eikä päässä pyöri itsetuhoiset ajatukset tai muu kurjuus, joka muuten on suhteellista - siitäkin kun itteensä muistuttaa niin auttaa. Suhteelisuus - siitä muistuttavat mm. osastoilla vietetyt ajat aj siellä kohtaamani ihmiset kohtaloineen.

Olisi kyllä mukava tietää, mitä se BP2 (bipolääro-2) oikeasti on. Nyt minusta tuntuu että se on joukko ihmisiä, joille masennuslääkkeet ei oikein toimi, ja joilla on BP2 rinnalle kirjoitettu muita "häiriöitä", ja, luulenpa että ne on juuri ne muut "häiriöt" siellä taustalla (ahdistuneisuus, vaativuus, negatiivisten ajatusten kylväminen, katastrofiajattelu yms.), jotka oireilua aiheuttavat. Eivätkä ne poistu masennuslääkkeillä!

Aloittaja