Seikkailijat

National Geographic kanava (20) esittää kahta seikkailuohjelmaa, jotka ovat sinänsä hyviä ja mielenkiintoisia, mitä nyt pientä korjamisen paikkaa olis Hazen Audelin jutuissa - Äärimmäinen seikkailija - ohjelmassa, jossa Hazen Audel seikkailee YKSIN äärimmäisissä olosuhteissa henkensä kaupalla. Muun muassa viidakossa villieläimien keskellä, niiden hyökätessä hän ei voisi puolustautua, koska hänellä ei ole aseita, eikä hän saisi apua mistään, se olisi hänen loppunsa, näin hän toitottaa. Se on silkkaa valhetta ja katsojien aliarvioimista. Uskon jokaisen katsojan tajuavan, ettei hän ole YKSIN?? Jos ne seikkailut on kuvattu, niin siellä on täytynyt olla kamerat ja kuvaajat, mikä on todennäköistä. Kamerat kuvaavat monesta erikulmasta, jopa ilmasta ja vedestä. Tietysti kohtaukset otetaan uusiksi moneen kertaan, jotta saadaan hyvä ja totuuden mukainen, mutta Hazen Audel on huono näyttelijä. Joskus hän tekee taikatemppuja, hän seikkailulle lähtiessään esittelee varusteensa, näillä on selvittävä, puukko on ainoa työväline ja teräase. Sitten simsalabim hän onkin joenrannalla kaatamassa puuta lauttaansa varten, mutta millä hän kaataa puun, se on kirves??. No ei siinä mitään, Hazen Audel voi kuvata itse itseään vaikka joka suunnasta, ja kirveitä varmaankin löytyy viidakosta. Mutta Hazen Audelin olisi kuitenkin hyvä välillä mainita se tosiasia - JOS olisin yksin, niin apua en saisi mistään – Vain yksi sana – JOS -. Eikä toitottaa, että olen yksin. No sitä ohjelmaan tehdäänkin kuin elokuvaa.
Toisessa seikkailuohjelmassa Selviytyjä Bear Grylls seikkailee Hollywoodin rakastetuimpien julkkisten kanssa erilaisissa äärimmäisissä oloissa/maastoissa. Hän kuitenkin mainitsee mukana olevan myös kuvausryhmän, hän jopa juttelee ohjelmissaan kuvaajille, koska hekin ”seikkailevat” mukana, se tuo ohjelmaan eräänlaista ”totuutta”. Hän ei koskaan toitota että olemme täällä kaksistaan, olosuhteitten armoilla. Tietysti kuvausryhmä lennätetään esim. helikopterilla kyseiseen paikkaan, mutta sekään ei aina onnistu, joten kuvaajat joutuvat mukaan seikkailuun. Hänen ohjelmissaan kuvamateriaalia tulee paljon seikkailijoihin kiinnitetyistä Actionkameroista.
Bear Grylls on ottanut varmaankin opikseen siitä, kun hän on jäänyt ainakin kaksi kertaa kiinni huijaamisesta ohjelmissaan. Ei niillä seikkailuilla janoon kuolla, jos ei juomavettä ei löydy, niin kyllä kuvaajat "cokis" hörpyt antaa.
22161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näyteltyjä seikkailuja kaikki tämäntyyliset. Sitten tekevät "uusia löytöjä", jotka todellisuudessa ovat tutkijoiden jo aikoja sitten tietämiä asioita.

Äänestä

Yksi juttu noissa seikkailuohjelmissa ihmetyttää miten vähällä sapuskalla tulevat toimeen samaten kuin juomalla. Ja miksei koskaan näytetä tulentekoa kun kuvataan sitä vaihetta kun tuli syttyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

National Geographic kanava (20) esittää kahta seikkailuohjelmaa, jotka ovat sinänsä hyviä ja mielenkiintoisia, mitä nyt pientä korjamisen paikkaa olis Hazen Audelin jutuissa - Äärimmäinen seikkailija - ohjelmassa, jossa Hazen Audel seikkailee YKSIN äärimmäisissä olosuhteissa henkensä kaupalla. Muun muassa viidakossa villieläimien keskellä, niiden hyökätessä hän ei voisi puolustautua, koska hänellä ei ole aseita, eikä hän saisi apua mistään, se olisi hänen loppunsa, näin hän toitottaa. Se on silkkaa valhetta ja katsojien aliarvioimista. Uskon jokaisen katsojan tajuavan, ettei hän ole YKSIN?? Jos ne seikkailut on kuvattu, niin siellä on täytynyt olla kamerat ja kuvaajat, mikä on todennäköistä. Kamerat kuvaavat monesta erikulmasta, jopa ilmasta ja vedestä. Tietysti kohtaukset otetaan uusiksi moneen kertaan, jotta saadaan hyvä ja totuuden mukainen, mutta Hazen Audel on huono näyttelijä. Joskus hän tekee taikatemppuja, hän seikkailulle lähtiessään esittelee varusteensa, näillä on selvittävä, puukko on ainoa työväline ja teräase. Sitten simsalabim hän onkin joenrannalla kaatamassa puuta lauttaansa varten, mutta millä hän kaataa puun, se on kirves??. No ei siinä mitään, Hazen Audel voi kuvata itse itseään vaikka joka suunnasta, ja kirveitä varmaankin löytyy viidakosta. Mutta Hazen Audelin olisi kuitenkin hyvä välillä mainita se tosiasia - JOS olisin yksin, niin apua en saisi mistään – Vain yksi sana – JOS -. Eikä toitottaa, että olen yksin. No sitä ohjelmaan tehdäänkin kuin elokuvaa.
Toisessa seikkailuohjelmassa Selviytyjä Bear Grylls seikkailee Hollywoodin rakastetuimpien julkkisten kanssa erilaisissa äärimmäisissä oloissa/maastoissa. Hän kuitenkin mainitsee mukana olevan myös kuvausryhmän, hän jopa juttelee ohjelmissaan kuvaajille, koska hekin ”seikkailevat” mukana, se tuo ohjelmaan eräänlaista ”totuutta”. Hän ei koskaan toitota että olemme täällä kaksistaan, olosuhteitten armoilla. Tietysti kuvausryhmä lennätetään esim. helikopterilla kyseiseen paikkaan, mutta sekään ei aina onnistu, joten kuvaajat joutuvat mukaan seikkailuun. Hänen ohjelmissaan kuvamateriaalia tulee paljon seikkailijoihin kiinnitetyistä Actionkameroista.
Bear Grylls on ottanut varmaankin opikseen siitä, kun hän on jäänyt ainakin kaksi kertaa kiinni huijaamisesta ohjelmissaan. Ei niillä seikkailuilla janoon kuolla, jos ei juomavettä ei löydy, niin kyllä kuvaajat "cokis" hörpyt antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu