Peter vesterbacka

No nyt rahamies liikkeellä pikkukylällä. Mitähän mielessä ja paljonkohan maksoi kunnalle ko. vierailu? Hyvä jos näin tulevaisuuteen koulutukseen liittyvää asiaa jne. Kyseisestä tilaisuudesta ei ollut edes tietoa, tai sitten on mennyt ohi. Olisipa ollut mukavaa ollut itsekkin kuuntelemassa! Vai oliko tarkoitettu vain ja ainoastaan tietylle piirille? Etupenkin ns. Rouva ois ainakin voinut kuivata hiukset takaraivolta paremmin lähtiessään liikekannalle.
252307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Konnevedellä valaistaan kunnantaloa,viimevuona rätitliehu,jokapaikassa IS0rouva on saanut koko sosiaalitoimen sekaisin.Kukaan ei kuitenkaan puutu kuntalaisille oleellisiin asiohin. Vanhus ja vammaispalvelut hanurista,mutta isopäällikkö ottaa konjakkia varrella virran juosupoikansa kanssa.

Äänestä
  • Just näin. Kai jo tällekkin vuodelle esim. Konnevesi päiville liput tilattu yms. Konjakkiakin pitänee ottaa jotta verenkierto tärkeässä elimessä toimisi, kun tärkeitä "keskusteluja ja päätöksiä" pitäisi tehdä. Ollaan vain muiden yläpuolella ja parempia kuin muut. Naurun alaisia olleet jo pitkään.

    Äänestä

  • Noiden Konnevesi 100 lippujen sävy oli sellainen että näyttivät merirosvolipuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Just näin. Kai jo tällekkin vuodelle esim. Konnevesi päiville liput tilattu yms. Konjakkiakin pitänee ottaa jotta verenkierto tärkeässä elimessä toimisi, kun tärkeitä "keskusteluja ja päätöksiä" pitäisi tehdä. Ollaan vain muiden yläpuolella ja parempia kuin muut. Naurun alaisia olleet jo pitkään.

    Mikä se tärkeä elin on ?

    Äänestä

  • Vanhus ja vammaispalvelut on loputon kaivo johon voidaan lappaa kaikki rahat vuodesta toiseen ja silti niiden tasosta keksitään valittamisen aiheita. Eikä se tuota yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vanhus ja vammaispalvelut on loputon kaivo johon voidaan lappaa kaikki rahat vuodesta toiseen ja silti niiden tasosta keksitään valittamisen aiheita. Eikä se tuota yhtään mitään.

    Ja nehän eivät kuulu enää kunnan vaan hyvinvointialueen vastuulle eli aivan turhaa jauhaa täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ja nehän eivät kuulu enää kunnan vaan hyvinvointialueen vastuulle eli aivan turhaa jauhaa täällä.

    Mihin kuntaa muuten enää tarvitaan?

    Äänestä

Hyvä aloitus! Mitä maksoi? Mitä tuolla saavutettiin? Puhuttiinko tuolla ulkomaalaisten lukiolaisten ottamisesta Konneveden lukioon? Sehän Peterin visiona on kuuluma ollut.

Äänestä
  • Koulutetaan vaan ulkomaalaisia.lukiossa meillähä on varaa maksaa.Luuleeko joku.että heistä tulee veron maksasia pitäjään. Oliskohan kunnanpäättäjät laitettava mielentilatutkimukseen,sinnehän ne toisten rahoilla mälläävät toisetkin.joutuu ja sitten holhoukseen,

    Äänestä

Noniin Jarkko, otappa rauhallisesti ja hengitä syvään.

Äänestä
  • Noponen antoi ihan toisenlaisen nimen,

    Äänestä

Aloittajan tomppelimainen ajatuksentynkä vakuuttaa miut oitis koulutuksen tarpees-
ta, tälläkin palstalla. :(

Äänestä
  • Vanha sanonta; jos et opettajaksi ,pääse rupea poliisiksi.Ja kun olet tarpeeksi öykkäri pääset kunnanjohtajaksi.

    Äänestä

  • mikäpä Sinua estää menemästä koulutukseen.

    Äänestä

  • Katsoppas! Stadilainen oppinut vähän savvoo kun sannoopi että mie... mitäs jos menisit vielä opinpenkille ja opettelisit tekemään oikeasti *aikuisena"töitä kuin että odottelet muiden siulle kantavan evästä pöytää!

    Äänestä

  • Oletko huomannut,että pirunsarvet on alkanut kasvaa otsaluuhussi,kohta ne huomaa muutkin

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oletko huomannut,että pirunsarvet on alkanut kasvaa otsaluuhussi,kohta ne huomaa muutkin

    Oletko muuten itse katsonut peiliin, muuten kuin että olempa minä täydellinen. Sarvet on sinulla ollu jo vuosia ja ne on ollut näkyvillä jo pitkään. Auttaisiko huivi niiden peittelemiseksi?

    Äänestä

Aihe aloittajineen on aika nolo, mistä tuo kateus oikein kumpuaa?

Äänestä
  • Hankkiajan hattuhan sulla on

    Äänestä

  • Se kumpuaa vetelyydestä ja yleisestä saamattomuudesta. Sellaisia tällä palstalla valittajat ovat, valitettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se kumpuaa vetelyydestä ja yleisestä saamattomuudesta. Sellaisia tällä palstalla valittajat ovat, valitettavasti.

    Teeppä ne työt mitä minäkin,niin tiedät mitä työnteko on. Taitaa olla vetelyys ja samaattomuus sinun heiniäsi,Onnea valitsemmallesi uralle kai olet huomannut,legopalikat edullisia näin joulun ,jälkeen,

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Teeppä ne työt mitä minäkin,niin tiedät mitä työnteko on. Taitaa olla vetelyys ja samaattomuus sinun heiniäsi,Onnea valitsemmallesi uralle kai olet huomannut,legopalikat edullisia näin joulun ,jälkeen,

    Ei kestä istua yhtä paljon kuin sinä linkki-baarin terassilla, ei maksa kestä. Työkkärikuponkienkin täyttely taitaa olla enemmän sinun heiniäsi. Keskityn ennemmin fiksumpiin harrastuksiin, jos töiltäni ehdin. Jotkin meistä niissä oikeastikin käy. Legoistakaan ei tarvitse joulun jälkeen tarjouksia kytätä, kun töissä käy. Hyvä jos itsellesi tarjouksesta löysit niin pääset leikkimään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei kestä istua yhtä paljon kuin sinä linkki-baarin terassilla, ei maksa kestä. Työkkärikuponkienkin täyttely taitaa olla enemmän sinun heiniäsi. Keskityn ennemmin fiksumpiin harrastuksiin, jos töiltäni ehdin. Jotkin meistä niissä oikeastikin käy. Legoistakaan ei tarvitse joulun jälkeen tarjouksia kytätä, kun töissä käy. Hyvä jos itsellesi tarjouksesta löysit niin pääset leikkimään.

    Yhden kerran olen linkki-baarissa kahvilla käynnyt vuosia sitten,jota älä mölötä asiattomia.

    Äänestä

Katsopa! -savolainen ei koskaan sano itestään jotta mie, mutta karjalaiset hyvinkin mieluusti joten olkoon tämä ihan äärellään opiksi myös siulle. :))

Äänestä

Tyhmä töillään rehvastelee, kipiöitään taivastelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

No nyt rahamies liikkeellä pikkukylällä. Mitähän mielessä ja paljonkohan maksoi kunnalle ko. vierailu? Hyvä jos näin tulevaisuuteen koulutukseen liittyvää asiaa jne. Kyseisestä tilaisuudesta ei ollut edes tietoa, tai sitten on mennyt ohi. Olisipa ollut mukavaa ollut itsekkin kuuntelemassa! Vai oliko tarkoitettu vain ja ainoastaan tietylle piirille? Etupenkin ns. Rouva ois ainakin voinut kuivata hiukset takaraivolta paremmin lähtiessään liikekannalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu