Mihin kaipauksesi perustuu ja mikä estää tunteittesi osoittamisen?

Olen vaan tosi arka. Pelkään satuttaa itseäni sillä että nainen ei tykkää kuitenkaan. Puhetaitoni on myös vajavainen. Turha tulla sanomaan että "sitä voi harjoitella", ei voi jos ei kiinnosta. En halua avata sisintäni milläänlailla muille naisille kuin yhdelle, ja ihastuminen ja rakastuminen ovat minulle todella isoja asioita.

Ei ole tullut sellaista tilaisuutta, että olisi päässyt oikeasti juttelemaan kaikesta mielenkiintoisesta hänen kanssa. Mutta ihastus vaan tuntuu kestävän ja kestävän tätä kyseistä ihmistä kohtaan. En tietenkään voi tietää, onko hän yhtään sellainen kuin mielikuvissani on. Tai ehkä yhtään, olenhan kuvia hänen elämästä nähnyt ja jotain osaan niistä päätellä. Silti siitä puuttuu paljon. Sanoisin että silti, aika vakavissani kaipailen ja olemme jollain tapaa tavanneet aiemmin. Hmm... Kyllä oma ujous haittaa yhä. Olen kokenut hänet "pelottavaksi" kohdata. Olen tullut hänen puoleltaan hylätyksi kahdesti aiemmin... Salainen toiveeni on, että häneen vielä joskus olisi oikea yhteys olemassa. Harmittaa, että tilanne on mikä se on.

Minä olen kyllä keskustellut hänen kanssaan monet kerrat ja monet tunnit. Henkilökohtaisella tasolla en tietenkään häntä hyvin tunne. Siihen tarvittaisiin paljon enemmän. Persoonaa ja ajatusmaailmaa olen silti oppinut tuntemaan varsin paljon ja siihen ikäväni ja kaipuuni perustuu.

Onpa kiva lukea kerrankin täällä fiksumman puoleinen aihe ja aloitus. Tosin en käy täällä kuin vähän aikaa vasta, ja on tullut eittämättä hieman outo yleiskuva. Pidättäydyn siis toistaiseksi vastaamasta ja peilaan omia ajatuksiani aktiivien kommentteihin.

Minulle olisi kummallista kaivata ihmistä joka ei ole "oikea", eli jota en ole nähnyt. Yleinen ujous ja se, etten voi olla varma tulkitsenko yhtään mitään oikein estää toimimasta. Palstalla roikun satunnaisesti lähinnä siksi että olen nettipalstaikäluokkaa, ja kirjoitetun tekstin lukeminen ja tuottaminen luontevaa. On toki miellyttävää jos on huomaavinaan jonkun osuvan lähelle itseään vaikka en oikeasti tiedä mitä ajattelisin jos törmäisin häneen täällä selvääkin selvemmin.

Kukapa ei kaipaisi syvää ja lämmintä yhteyttä itseään kiinnostavan henkilön kanssa. Siihen joukkoon minä lukeudun. Tunnustan kaipaavani rakkautta ja läheisyyttä, mutta en kuitenkaan keneltä tahansa. Minulla on ikäviä ja haavoittavia kokemuksia taustalla, jotka vaikuttavat. Viimeksi sain todella tylysti oharit, ja vaikka tunteeni laimenivat, ei ne napista painamalla kuitenkaan täysin lopu, jos olen ehtinyt ihastua. Hyvään suuntaan kuitenkin olen menossa, koska en koe tarvetta tai kiinnostusta käydä täällä enää juurikaan. Tästä on lähinnä tullut laiska ajanviettotapa, joka korvautuu kyllä paremmalla tai ainakin jollakin muulla ajan kuluessa. Yhä harvemmin edes kommentoin mitään tai jos yleensä kommentoin, se voi olla lähinnä läppää.

Luulisin niin, työn kautta tunsin. Varmaan eniten kaipaan sitä tunnetta minkä hän herätti, vaikka toisaalta, edelleenkin minulla on ihastunut(?) olo.

Mutta molemmilla on perhe, en halua sotkea enkä hajottaa mitään. Toivon että hän on onnellinen.

Kaipaukseni perustuu siihen mielikuvaan, jonka olen hänestä muodostanut sivusta seuraamalla, sekä niiden asioiden perusteella, mitä hänestä olen kuullut kerrottavan.
Tunteideni osoittamisen estää ujouteni, sekä pieni pelko siitä, että nämä tunteet eivät olisi ns. sallittuja. (Koska olen niin paljon vanhempi kuin hän ja meidän eri uskonto taustat.)
En ole ikinä keskustellut hänen kanssaan, olen kyllä puhunut hänelle muutaman kerran. Joten ei, en tiedä oikeasti hänestä, hai hänen ajatusmailmastaan yhtään mitään.
Ihastunut olen ollut jo yli vuoden.
Kyllä olemme hänen kanssaan kasvotusten nähneet ja usein ohimennen. Mutta tilanteet olleet sellaisia, että ei hän minun vuokseni ole paikalla ollut. Asiaan liittyy kolmas osapuoli ja muuten sattumalta ohimennen.
Tunteiden osoittamisen tekee vaikeaksi juurikin se tunne, että nämä minun tunteeni eivät olisi sallittuja. Sekä, se pelko siitä, että olen ymmärtänyt ihan väärin ja hän ei olekaan ikinä ollut kiinnostunut minusta.
Paikka, jossa yleensä olemme nähneet, on sellainen, että osaan sanoa samantien sen olevan täynnä sellaisia ihmisiä, jotka eivät meitä hyväksyisi. Olen saanut kuulla jo vihjailuita siitä, että "ei sitä nuorempia kannata katsella", tai sitten jotain uskontoon liittyvää. Eli, vaikka en ole kenellekään mitään tunteitani sanonut, niin ihmiset ovat ne huomanneet, eivätkä sitä hyväksy.
Omasta puolestani en pelkää ihmissuhteiden puolesta. Voi olla, että perhe tai ystävät asiaa ihmettelee, mutta uskoisin, että perhe hyväksyisi kuitenkin. Sitten taas se, että jos yhtävyyssuhteet kariutuisi tällaisen takia, niin sitten olisikin heidän aika mennä. Minulla ei oikeastaan ole sellaisia ns. Oikeita ystäviä. Kummasti ne katoaa ympäriltä, jos eivät hyödy enää millään tavalla.
Hänen puolestaan taas ehkä vähän mietityttää, että entä jos, siellä onkin joitain ihmisiä, jotka eivät tätä hyväksyisi ja sitten hylkäisivät hänet. Tai jotain sellaista.
Mutta tietääkseni kumpikaan meistä ei ole parisuhteessa, joten sellaista ei voi romuttaa.
Minä pelkään kyllä miehiä. Minua hyvin herkästi ahdistaa, jos miehet antavat huomiota. Pelottaa, että tekevät jotain, eivätkä usko vaikka sanoisin ei. Ja nämä on kaikki traumoja jo koetuista asioista. Tiedän nytkin muutaman henkilön, joihin pelkään törmääväni kävelyllä. Minulla oli pitkä tauko, kun en uskaltanut edes käydä kävelyllä, koska pelkäsin niitä miehiä.
Mutta vaikka pelkään miehiä, niin tätä ihastustani en pelkää. Minulla on sellainen tunne hänestä, että ei hän tekisi minulle mitään sellaista, mihin en olisi valmis.
Olen ujo kyllä, se ehkä näkyy parhaiten juuri tällaisissa uusien suhteiden solmimisessa. Niin miesten, kuin naistenkin suhteen. Eli minun on myös todella vaikeaa saada uusia ystäviä, kun ujouden takia en uskalla tutustua. Traumoista jo vähän sanoinkin. En tiedä mihin se liittyy, mutta tavallaan on myös sellainen hylätyksi tulemisen pelko. Niinkuin ystävistä sanoinkin, että kummasti ne vain katoaa elämästä. Sama on ollut miesten suhteen, jos jotain juttua on joskus ollutkin, niin aina niillä miehillä onkin ollut joku toinen siinä samalla. Tietysti mieluummin sen toisen ottavat, kuin tällaisen hitaasti etenevän traumaattisen ihmisen.
Naurunalaisena olen ollut jo niin monta kertaa, että se ei minua kiinnosta. Minua on kiusattu koulussa useita vuosia ja vielä sen jälkeenkin. Jotenkin oppinut siitä jo pääsemään yli .
Tuo minua kyllä vähän mietityttää, että jos hän ei olekaan yhtään sellainen, minkä mielikuvan olen hänestä saanut.
En tykkää pyöriä palstalla. Mutta tämä on tietyllä tavalla terapeuttista, kun voi vain kirjoittaa asiat tänne, pois mielestä. Minä olen niin kova miettimään, että pää on välillä ihan sekaisin. Kun ei ole ketään, kenen kanssa näitä asioita oikeasti käydä läpi, niin purkaa niitä tänne. Vähän sama ajatus, kuin kirjoittaisi päiväkirjaa, täällä vain saa joskus myös sitä keskustelu apua. Harmillisesti aika harvoin, mutta joskus syntyy järkevää keskustelua aiheista. Eikä vain hyökätä haukkumaan ja moittimaan.
Olen välillä myös kirjoittanut kirjaimella, koska miksipä ei saisi? Onhan se mukava edes vähän kohdentaa sitä omaa kirjoitusta johonkin, vaikka se oma ei olisikaan täällä.

En tietenkään kaipaa henkilöä, jonka kanssa en ole edes keskustellut. Tapasimme ennen (arki)päivittäin. Lounastimme yhdessä, useimmiten oli muitakin toki mukana. Olimme tekemisissä. Ei siitä sen enempää. Ihastuin häneen yksipuolisesti, ihastus syveni myöhemmin aivan liikaakin. Edelleen sisälläni tuntuu kouraiseva kipu aina, kun ajattelen häntä. Eli joka päivä.

En kaipaa ketään, en ole kaivannut moneen vuoteen. Kiinnostunut muutamasta ja haluan parisuhteen suunnnilleen ikäiseni kanssa. Ehkä jonain päivänä niin käy.

Ei ole kaivattuja eikä perustu mihinkään. Idiootti olen ollut välillä, siihen perustuu kaikki kaipaus.

Mites nyt jatkon kanssa ajattelit?

Ihmiseen nyt voi tulla jollain tapaa tottuneeksi ilman sen syvällisempiä keskustelujakaan, siihen riittää katseet, lyhyet sananvaihdot ja se kaikki pienieleinen yhteyden tuoja arjessa ja kaiken kiireen keskellä ja sitten kun se nyt syystä tai toisesta sattuu katoamaan jää maailmaasi aukko, siihen missä tämä tietty tapasi säännöllisen satunnaisesti näyttäytyä päiviäni valostuttamassa, ja sitten sitä vaan tapaa itsensä kiertelemässä tuota mitä ei enää ole ja ottaa varmasti aikansa ennen kuin tuo haaltuu pelkäksi lämpimäksi muistoksi noista hyvistä ajoista.

En kaipaa ketään jonka kanssa olen keskustellut, enkä kaipaa ketään kenen kanssa en ole koskaan keskustellut. Elämässä ollut raskaita vuosia, joten ei ole jaksamista ruveta tutustumaan keneenkään. Ehkä sitten kun omaan elämään liittyvät tietyt asiat ovat toteutuneet alkaisi olla jaksamista muuhunkin.