Oletko käynyt terapiassa?

Olen käynyt terapiassa lapsuuteni takia. Kasvoin siis alkoholisti perheessä. En kokenut siltikään ikinä olevani "terapian tarpeessa", mutta kolmen kympin tienoilla aloin näkemään niin pahoja painajaisia että en uskaltanut enää nukkua, sain ns. Unihalvauksia jatkuvasti. Terapia on auttanut todella paljon. Enää en oo tarvetta käydä.

Kävin viisi kertaa yhden kriisitilanteen jälkeen, lääkäri suositteli. Oli hyödyksi.

En ole käynyt, mutta naisystävä on rankan lapsuuden takia. Hyvin on asiat järjestyksessä ja tasapainoisesti elellään, eli varmaan oli aikanaan ihan hyödyllistä.

Olen käynyt juttelemassa terapeutilla joitakin kertoja, kun oli raskas elämäntilanne (ero pitkästä suhteesta, työ kuormitti jne.). Koin sen hyödylliseksi.

Kun osaa puhua asioista aikuisen ihmisen tavoin niin vähemmän tarvitsee terapiaakaan.

Kyllä olen, ja pitkä psykoterapia on edelleen kesken. Syynä traumaattinen lapsuus, joka on aiheuttanut myöhemmin aikuisena tarpeen purkaa niitä tapahtumia traumapsykoterapiassa. Terapia olisi varmasti hyödyttänyt aiemminkin, mutta nuorena sitä ajatteli että ne asiat on takana päin, eikä vaikuta mitenkään. Mutta kylläpä muuten vaikutti ja vaikuttaa vieläkin.
Ei auta pelkät "aikuiset keskustelut", kyllä siinä ihan koulutettu ihminen on oltava apuna (viitaten jonkun pöntön kommenttiin aiemmin).

Ja väitän että ne ketkä _isoimmin_ huutaa, ettei mitään terapiaa tarvitse ja arvostelee muiden terapiassa käyntiä, on kyllä helpolla päässeet elämässä, eikä pysty ymmärtämään että kaikilla ei näin ole (onneksi olkoon jos näin on)! Tai sitten pinnistelevät taakkoinensa, mutta eivät vielä pysty kohtaamaan totuutta. Harmi kyllä, jos oma asenne estää oman toipumisen ja kasvun. :(

Mutta ylipäätään kyllä sateenkaari-ihmisillä on korkeampi riski tutkitusti mt-ongelmiin (ja luulisi että tarve terapiaankin suhteellisesti isompi?), kuin ei-sateenkaarevilla. Jo pelkkä vähemmistöstressi ilman mitään muita probleemia aiheuttaa varsinkin kasvavassa iässä mt-ongelmia, ellei löydä mitään keinoa purkaa siitä aiheutuvaa ahdistusta, yksinäisyyden tai erilaisuuden tunnetta ym, se nyt on ihan selvä maalaisjärjelläkin.
Lisää siihen vielä suoria hylkäämis-, kiusaamis- ja haukkumiskokemuksia esim., niin eiköhän sateenkaarinuoren mt-ongelmilla ole oikein hyvät kasvuolosuhteet...

Luojan kiitos osin asiat on helpompia sateenkaarinuorille tänä päivänä kuin omassa nuoruudessa (ei ole tiedosta ainakaan pulaa, voi helpommin löytää kaltaisiaan ja osallistumiskeinoja) mutta toisaalta on myös uusia uhkia (nettikiusaaminen ym).
Ja ihan kaikilla nuorilla nykyään on myös selvästi muutenkin rankempaa psyykkisesti kuin aiemmin, olen kyllä itse kauhulla miettinyt miten oma nuori pää oisi kestänyt nykyajassa.
Uskon että tavallaan oli helpompaa elää vuosituhannen vaihteessa nuoruutta, kuin nyt olisi, vaikka kaapista tulo olikin silloin jollain tavalla vaikempaa kuin nyt. :(