Mm lähti venlan hakuun aikamatkaaja popparivaunulla,sarkapuku oli vaihtunut naapurilta lainattuun pukuun. Perillä laskeutui mannerheimintielle jonne jätti aluksensa. Gaalassa jännitti niin että vetelät valui lahkeesta ja kädet hikoili penkin märäksi. Pettymys oli suuri kun jäi kisassa palkinnotta ja murheellinen kotiinpalu alkoi. Otettuaan uuden suunnan alukseensa ja uutta poppariölljyä koneeseen lisättyään jätti petollisen kaupungin taakseen. Paluu arkeen alkaa pihojen aurauksella ja metsien kiertelyllä mahdollisten ulkoavaruudesta tulleiden olioiden tekemillä tuhoilla. Vanhempaa talon väkeä muistetaan ostamallaan pääkaupunki pipolla. Kotieläimet myös saa lohtua paikallisesta pääkaupungin kyläkaupasta ostetulla kissanhiekalla joka on valmistettu eduskuntatalosta tulleesta jätteestä. Pää alas ja kohti uusia pettymyksiä,rokkenroll
Paluu maanpinnalle
16
59
Vastaukset
- Anonyymi
Viime vuonna 88000 euroo, muaki vähän nyt
Ottaa piähän että miten nyt noin etgä pitää haukkua lisää.- Anonyymi
En täysin ymmärtänyt edellistä mutta kiitos palautteesta
- Anonyymi
Edessä ankea paluu Lepokivelle lunta pukkaamaan.
- Anonyymi
Ei Helsingistä paluu ole koskaan ankeaa, kun voi jättää sellaisen ihmiskaatopaikan taakseen hyvillä mielin.
- Anonyymi
Ei mani itsekkään innoissaan ollut koko Venlasta mutta meni sentään paikalle ainut kiinnostava oli että näkyykö mania ja oishan se ollu jos Tarrrvja olisi sen pystin antanut noh olihan noi muut kuuluisia jo entuudestaan
- Anonyymi
Mutta näkihä manni idollinsa siellä,Tavjan. duoda nuin, voe pevkele Tavja oli siellä kanssa
- Anonyymi
En ymmärtänyt, miksi se oli änkenyt sinne, Tarja siis. Mitä se tuohon Venlaan kuului?!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärtänyt, miksi se oli änkenyt sinne, Tarja siis. Mitä se tuohon Venlaan kuului?!?
Hyvä ettei siltä tädiltä joutunut palkintoa hakemaan.
- Anonyymi
Nyt on popparivaunu taas sijoillaan pirtin vieressä,hyvin telakointi onnistunut. Piuhat paikalleen ja öljyt kiehumaan jotta saa taika poppareita taas poksautella marsista lainatulla kattilalla(ufot jättäneet koekäyttöön) Seuraavaa koitosta varten on lisätty ketjut renkaisiin ettei laskeutuminen mene pitkäksi kuten etelän reissulla kävi,keep koin on
- Anonyymi
Onhan tästä netistä se hyöty että pääsee näkemään kuin tomppelia kansa lopulta on !
aikaisemmin sitä luuli että elämä valuu ihan sivistysmaassa mutta ehei eihän tällainen kerro muusta kuin puusta pudonneista aapiskirjan tavaajista jollaisia näyttää olevan suuri prosentti.
että naamanvääntelyllä ja jumalattomilla roskapuheilla pääsee johonkin askelmille !!?- Anonyymi
On näköjään sieltä oksalta pudonnut jo toinen aikaisemmin ja jäi se aapinen vähän kesken tavaamisen.
- Anonyymi
Nyt on popparivaunu varustettu uusimmalla tekniikalla,teräspullo vaihdettu komposiittiin etupainon vuoksi, seuraavaan aikahyppyyn täytyy vielä kiristää kaikki liitokset ja kattoluukkuun laittaa kuminauha varaksi. Popparivarastoa myös pitää täydentää jos pidempi hyppy tulee,öljyä tuplamäärä. Ufoilta lainattu kattila on vielä priima kunnossa,levyn voisi heiltä saada päkitsinä koekäyttöön myös,toimii ilman sähköä tai kaasua.
- Anonyymi
On siellä gaalassa kieli pyörinnä 😂😂😂😂😂
- Anonyymi
Tais olla oma puku! Onko susta noihin poluille?!
- Anonyymi
Tietenki on
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192651
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861104
- 81064
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799