Olen pienestä pitäen ollut kova itsetarkkailija aivan joka asiassa. Mitään en myöskään tee hetken mielijohteesta, vaan punniskelen yksinkertaisetkin asiat puolelta ja toiselta. Olen kova ahdistumaan. Olen ollut myös aina kova jännittäjä ja varsin ujo.
Monesti juutun esim. pohdintaan, kun teen ÄO-testin, siitä tulokset ovat olleet aina 120-125. Niin...tulos on aina vain oman näköisensä tuotos. En ole esim. matemaattisesti lahjakas.
Eräs asia on aina ollut kovat vaatimukset itseä kohtaan. Ja aina jos pääsen johonkin tavoitteeseen, niin pohdin miksi en ollut parempi. Eräs ihminen sanoikin minulle kerran, että vaikka saisin jostain asiasta täydellisimmän arvostelun tai palkinnon, pohtisin miten olisi voinut olla vielä hivenen parempi.
Monesti juutun esim. pohdintaan, kun teen ÄO-testin, siitä tulokset ovat olleet aina 120-125. Niin...tulos on aina vain oman näköisensä tuotos. En ole esim. matemaattisesti lahjakas.
Eräs asia on aina ollut kovat vaatimukset itseä kohtaan. Ja aina jos pääsen johonkin tavoitteeseen, niin pohdin miksi en ollut parempi. Eräs ihminen sanoikin minulle kerran, että vaikka saisin jostain asiasta täydellisimmän arvostelun tai palkinnon, pohtisin miten olisi voinut olla vielä hivenen parempi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinä olet mies toissavuodelta juuri niin täydellinen. Ihailen kovin. <3
Kyllä sitä kun ajatuksia aikansa pyörittelee ja pieniä reaktiokoeasetelmia tekee, niin monikin arvoitus ratkeaa.
Tai jos jokin aihe on tullut kuin viheliäinen rikkaruoho esiin eri tavoilla vuosikausia toisten ihan suoraan tästä asiasta kysyen toisten ihmeellistä huuhaata tai iskulausetta vihjaillen ja viljellen antamatta perusteita sloganilleen
Eikö ole parempi nimenomaan olla ajattelevainen kuin ajattelematon?
Koetko itse niin, että siihen pohdintaan ja itsereflektioon kuluu liikaa resursseja? Koetko, että siitä on jotain konkreettista haittaa itsellesi, että olet taipuvainen tutkailuun?
Se on ollut vähän sellainen kaksiteräinen miekka. Töissä, opiskelkessa, harrastuksissa taikka tärkeitä ratkaisuja tehtäessä ollut selvästi eduksi ja hyödyksi. Mutta silloin kun se menee esim. erilaisten sairauksien pohtimiseksi, huolien ja pelkojen vatvomiseksi, niin se luo tuskaisuutta ja olen paremminkin neuroottinen. Ja tämä negatiivinen ouoli osaa olla joskus todella vahva. Jään ikään kuin jumiin ahdistuksiin.
Nimenomaan itse kokemiasi haittoja tavoittelin, koska on selvää, että harkinnasta/pohdinnasta ja itsereflektiosta on todella paljon hyötyä. Minussa on samaa paljonkin, ehkä eniten juuri itsereflektoinnin osalta, mutt amyös harkinta kuuluu patteristoon.
En itse ajaudu tuskastumiseen, en myöskään huolien vatvomiseen, mutta pääni työstää asioita kellon ympäri ja mm. nukahtaminen tai syvä keskittyminen johonkin asiaan ovat haasteellisia.
Pahoittelut, menen ehkä liian pitkälle, mutta sanon silti. Heti kun luin aloituksesti, mietin että tuossa mielestäni näkyy vaativan ja estyneen persoonnalisuuden piirteitä, ehkä myös jonkinasteista neuroottisuutta. Toivottavasti et loukkaannu, sitä en haluaisi ja on hyvä muistaa, että olen vain maallikko, tavallinen ihminen.
En loukkaannu, näin olen pohtinut monta kertaa itsekin, koska tuo jumitus huoliin ja erilaisiin negatiivisiin asioihin jumimisesta on ajoittain hyvinkin vahvaa ja elämää rajoittavaa. Parhaimmillaan suuri etu, mutta huolien kanssa hyvinkin invalidisoiva.
Itse voin upota huolien sijaan työasioihin, sikäli ymmärrän jossain mielessä mitä ehkä koet huolien kanssa. Ja toki olen sitten onnistunut palamaan loppuun työhuolieni kanssa.
Minulla on viimeistä sinettiä vaille valmis diagnoosi vaativasta persoonallisuudesta, estynyttäkin kuulemma löytyi, mutta siihen ei tartuttu tarkemmin. Kulkevat kuulemma usein käsi kädessä. Sinetti jäi hoitamatta, kun sillä yksityiskohdalla ei ole olennaista merkitystä, pääasia on että itse tiedän sen.
Voit todellakin vaikuttaa itsekeskeiseltä.
Ujous ja itsetutkiskelu on ihan ok, mutta jos ymmärryksen vaatiminen ja toisenkin huomion keskittäminen pelkkiin omiin tuntemuksiin vaan jatkuu ja jatkuu, niin hellin ja kärsivällisinkin ihminen lopulta uupuu ja jos on itseluottamusta ja itsesuojeluvaistoa yhtään, niin lopettaa sen toisen emotionaalisen imettämisen.
Ujot ihmiset kun kuvailevat kontaktiongelmiaan, he puhuvat vain itsestään, toisen tunteet ja tarpeet ei tule mieleenkään eikä se miten ujon käytös ja itsekeskeisyys vaikuttaa toisen osapuolen tunteisiin ja itsetuntoon.
Itsetutkimuksen tulos tulisi olla paitsi itsetuntemus, niin myöskin ymmärtys oman käytöksen vaikutuksesta muihin sekä tahto muuttaa omia epäterveitä vaatimuksia ja käytösmalleja.
Eli voisit tosiaan pohtia välillä muidenkin tunteita.
No sikäli olen win-win tilanteessa, että kumppani on juuri samanlainen vatiloija kuin minäkin. Näinpä kuunnellaan ja puretaan olojaan vuorotellen. Sikälikin on vakka kantensa valinnut.
Sepä hyvä, että teillä on toimiva vuorovaikutus.
Itse en jaksa jauhaa tunteista loputtomasti ja pikkutarkasti, olen enemmänkin teon ihminen, vaikka onkin terve halu ottaa toisen tunteet huomioon ja ymmärtää sekä itseä, että muita.