Lomilta palatessa ilmoittauduin AUK:n päivystäjälle. Alikessu kysyi oliko tapahtunut mitään erikoista. Vastasin, että olin menettänyt poikuuteni. Alikessu tuijotti minua hetken aikaa, kääntyi ja painoi seinällä olevaa punaista nappulaa, jonka olemassaolosta en aiemmin tiennykään. Mitään ääntä tms. ei kuulunut, mutta minuutissa paikalle ryntäsi kersantti lempinimeltään Sinko-Into. Alikessu kertoi tälle tilanteen. Kessu veti henkeä ja mutisi jotain sellaista kuin "pakko tehdä ohjeen mukaan", tarttui pöytäpuhelimeen ja soitti jonnekin.
Hetken päästä alkoi tapahtua. Prikaatin päivystävä upseeri ryntäsi paikalle ase kädessä ja samoilla hetkillä legendaarinen kaksimetrinen kovakasvoinen ylivääpeli "Rasko-Asko" tyylilleen uskollisena kiipesi takaperin ulkoseinän vesiränniä pitkin kolmanteen kerrokseen ja tiirikoi ikkunan varpaillaan vaikka maiharit olivat jalassa.
Sitten alkoivat kuulustelut. Kuka, missä, milloin, olinko kertonut jotain komppanian/prikaatin/valtion puolustusjärjestelyistä jne. Oliko ns. naisoletetettu Suomen kansalainen ym.
Päällystön keskusteluissa vilahti sanoja "rektaalitarkastus", "eristysselli", "potkut" ja "suojelupoliisi". Vakuutin käyttäneeni parhaimman turvaluokan suojausvälineitä ja ei, naisoletettu ei ollut tunkenut perseeseeni vakoilulaitteita eikä mitään muutakaan. Ja vaikka AUK:ssa meille opetettiin korkeimman salausluokan tiedustelumenetelmiä, en ollut edes unissani hiiskahtanut niistä. Yleensäkään en ollut ehtinyt nukkua. Kyseesä oli lisäksi teekkarityttö, mikä tarkoitti että toimitus oli ollut fysiikaltaan kovaotteinen eikä yleensäkään sisältänyt sanallista kommunikointia.
Lopulta kapiaiset pitivät miettimistauon. Tilanne päättyi Rasko-Askon huokaukseen, että "noin minullekin kävi varusmiesaikana", mikä sai muut nostamaan kulmakarvojaan.
En saanut asiasta varsinaista rangaistusta, mutta AUK:n päätyttyä löysin itseni ruokalan aliupseerin vakanssilta. Käskytin varusmiehiä pöytiin ja toimitin muonaa metsään lopun palvelusaikaani. Pilkun tarkan toiminnan seurauksena sain yllättäen kessun jämät ennen kotiutusta
Menetin poikuuteni armeija-aikana
Anonyymi-ap
1
1697
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321668- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92937Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13629- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563