kuka haluaisi olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka on kokenut häiriköksi. Liian monta hiljaista tuijottavaa kohtaamista. Valitettavasti niin siinä kävi. Elimistö reagoi psyykkisesti ja fyysisesti rajuilla oireilla sellaista tilannetta, kun kuvittelee että pitäisi olla samassa tilassa sellaisen henkilön kanssa.
Heti käsi ylös
5
51
Vastaukset
- Anonyymi
Kuolin sisältä kokonaan niiden vuosien aikana.
- Anonyymi
Mitään hyvää ei tapahtunut, siksi muistot ovat pelkästään huonoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään hyvää ei tapahtunut, siksi muistot ovat pelkästään huonoja.
Kerrohan nyt alter egojen taakse piiloutuva mies näistä kokemuksistasi jokin tiivistelmä, että saamme kaikki nauttia ja reflektoida vaikka sitten vertaistuen merkeissä. Epämiellyttävistä tavoista katsoa olen kyllä sinänsä esimerkiksi samaa mieltä, mutta sen voi kuitata onneksi henkisellä keskarilla.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17717237p
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Yksi ainoa katse riitti siihen minun suhteeni. Rakastumisen hetki tuntui siltä kuin tietoisuuteni olisi ollut kahdessa eri ulottuvuudessa yhtä aikaa. Siitä seurannut henkinen kärsimys kesti hieman yli kolme vuotta. Nyt oloni on parempi niin oletan että se johtuu siitä toisen yli pääsemisestä. En minä silti häntä koskaan unohda vaikka kuinka yrittäisin <3. Kokemuksistaan voi oppia jotta osaa sitten menetellä vastaisuudessa paremmin. - Sivusta tämäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185