Nurmes irtisanoo kiistellyn vuokrasopimuksen Tiiliniemessä

Anonyymi-ap

Nurmeksen kaupunki irtisanoo kiistellyn vuokrasopimuksen Tiiliniemessä.Kaupunki oli vuokrannut yksityishenkilöille 250 neliön suuruisen maa-alueen, joka onmerkitty asemakaavassa lähivirkistysalueeksi.Vuokralaiset ovat vuokra-alueen viereisen kiinteistön omistajia ja he ovat rakentaneet vuokra-alueelle aidan. Vuokrasopimus oli laaditty viiden vuoden määräajaksi tammikuusta 2020 alkaen. Nyt Nurmeksen kaupunki irtisanoo vuokrasopimuksen päättymään 31 toukokuuta & vuokrattu maa-alue palautetaan asemakaavan mukaiseen käyttöön lähivirkistysalueeksi.Kaupunki vaatii vuokraajaa poistamaan vuokra-alueelle pystyttämänsä aidan 31 toukokuuta mennessä Vuokrasopimuksessa oli kolmen kuukauden kuukauden irtisanomisaika mutta kaupunki halusi taata aidan purkamiseen sulan maan olosuhteet. Viranhaltijapäätösksen on tehnyt vt. maankäyttöpäälikkö ominaisuudessa tekninen johtaja Pasi Parkkinen.Parkkinen perustelee päätöstä oikeusasiamiehen kansliasta joulukuussa tulleella lausunnolla.Siinä muun muassa todetaan että että virkistysalueeksi merkityn alueen maankäyttö ei muutu toiseksi sopimalla vaan se vaatii kaavamuutosta tai poikkeamislupaa. Maankäyttö on tässä tapauksessa aiemmin todennut että asemakaava on ajantasainen eikä tarvetta muutokselle ole .Alueen palauttaminen asemakaavaan mukaiseen käyttöön irtisanomalla vuokrasopimus on oikea tapa toimia parkkinen linkaa.Kaupunginhallitus ei halunnut ottaa kantaa vuokrasopimukseen vaan määräsi viranhaltijan ratkaisemaan asian Parkkinen sano ettei kaavamuutos ollut tässä vaiheessa enää harkinnassa Hän kertoo että alueella on ollut aiemmin kaavamuutos-suunnitelmia mutta alueen sukkaat olivat vastustaneet sitä jyrkästi.

18

1409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parkkiselta löytyi selkäranka. Näinkö menee k.johtajan virka Kämän suosikille.

      • Anonyymi

        Parkkiselle pisteet!


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🔞 ­­N­­­y­­­m­­­f­­o­m­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17717238o

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Olisi pitänyt viime kesänä kylmän viileästi mennä sinne virkistysalueelle aidoista huolimatta ja pistää käräjät pystyy, jos poliisi olisi tullut pidättämään kotirauhan rikkomisesta. Näinköhän olisivat edes uskaltaneet soittaa? Laiton yksityisalue kun on.

    • Anonyymi

      Nurmeksen kuntavaalit 2025 Tiedän ketä äänestän

      • Anonyymi

        Kuntavaaleissa kepulaista ehdokasta en äänestä valtuustoon.


      • Anonyymi

        Samoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntavaaleissa kepulaista ehdokasta en äänestä valtuustoon.

        Eikä Vapaudenliiton yhtäkään jäsentä.


    • Anonyymi

      Kepua?

    • Anonyymi

      Rikosnimike tehty

    • Anonyymi

      Eihän etes vuokrattu alue riitä vuokraajalle. Kaupungin työntekijät ovat jo joutuneet siirtelemään heidän trampoliiniaan pois puistosta. Nyt talvella voitte ajella ja katsoa kuinka se on lumessa siirtynyt nyt taasen kaupunginalueelle.

    • Anonyymi

      Ei sano

    • Anonyymi

      Tiiliniemen aita jupakka

    • Anonyymi

      Mikä juttu tää on?

    • Anonyymi

      Tiiliniemen vuokrasopimus ei ole ainoa kenelle Nurmeksen kaupunkiin on vuokrannut lähivirkistysaluetta kuten Tiiliniemessä. Samanlaisia vuokrasopimuksia on lukuisia. Tiiliniemen vuokrasopimus on kuitenkin ainoa kenen vuokrasopimus on yllättäen purettu.

      • Anonyymi

        Onko tämä totta? Ei kuulosta yhdenvertaiselta, jos vain yhden vuokrasopimus puretaan, mutta ei muiden.


      • Anonyymi

        Missäpäin nämä muut vuokratut alueet sijaitsevat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä totta? Ei kuulosta yhdenvertaiselta, jos vain yhden vuokrasopimus puretaan, mutta ei muiden.

        Vuokrasopimus oli


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      160
      2720
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      1997
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1736
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1461
    6. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      42
      1457
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      78
      1143
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      193
      976
    Aihe