Siivotaanko koulujen liikuntasaleja enää?

Onko koulujen liikuntasalien lattioiden moppaus historiaa? Meidän perheessä harrastetaan melkein joka ilta jotain liikuntaa jonkin koulun salissa ja tänä talvena salien lattiat on olleet huomattavan paljon likaisemmat kun aiemmin. Lapsilla sukat on suorastaan törkyiset jokaisen salikeikan jälkeen ja meillä vanhemmilla ongelmaksi tulee likaisen lattian liukkaus sisäpelikengillä. Tästä seurauksena liukastumisia ja venähdyksiä, nämä tietysti harmittaa ja vie liikunnan iloa. Onko tänä talvena säästetty siivouksesta, olen seurannut tilannetta ja näyttää siltä että saleja mopataan 3-4 viikon välein? Tarve olisi varmaan pari kertaa viikossa, tai ainakin kertaalleen.
Edellisvuosina oli aina ok olosuhteet, nyt on liukasta. Onnistuisiko paluu entiseen siivoustiheyteen, voisi tulla yhteiskunnalle lopulta halvemmaksikin.

T. Kolmen viikon sairasloma
17192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei ehdi siivota kun täytyi tehdä niin halpa sopimus kilpailutuksessa tai ei olis muuten saatu koko sopparia.

Äänestä

Palmia ei ainakaan kerkiä kun ei ole siivoojia.

Äänestä

Hyvä avaus. Sama koettu meillä, kun lastenlapset tulevat koulusta. Sukat ja osin muutkin vaatteet pitää vaihtaa ennen kuin voi mihinkään astua tai istua. Olemmekin joskus puhuneet, että koulut siivoutetaan nykyisin lasten vaatteisiin. Käyköhän siellä enää terveystarkastajia tms. katsomassa tilannetta?

Äänestä
  • Kenenkään terveys siitä kärsi, jos ei koko aika siivota. On vähemmän allergioita, kun ei nipoteta siivouksesta, vastustuskyky kasvaa. Monenko kotona jatkuvasti siivotaan? Meillä kerran kuussa.

    Äänestä

  • Haistakaa nyt kukkanen terveystarkastajienne kanssa. Ihan siistejähän ne salit ja koulut on. Mukulat vaan rypee ulkona, mikä on ihan tervettä meininkiä.

    Äänestä

Sairasloman ja kesäloman sijaiset ei tee muuta kun selaavat kännyä kaikki kaatuu lopulta vakkarin niskaan.

Äänestä

En tiedä Saleista, mutta samaan linjaan menisi kevyenliikenteenväylien aurauksen suhteen että ei pieni lumi, ja tässä tapauksessa like, -kerros ole pahitteeksi, mikä ikinä se lieneekään, pahite.

Äänestä
  • Nyt sen keksin, pari päivää asiaa mietittyäni, sana "pahite" tulee tietenkin sanasta paha ja on sanan objektiivi-muoto. Sanan voisi myös lausua muodossa "pahaksi".

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Nyt sen keksin, pari päivää asiaa mietittyäni, sana "pahite" tulee tietenkin sanasta paha ja on sanan objektiivi-muoto. Sanan voisi myös lausua muodossa "pahaksi".

    Tunnetumpi on toki muoto pahitteeksi. Ikävää että olet miettinyt asiaa noin pitkään etkä ole kysynyt joltain viisaammalta.

    Äänestä

Kakaroiden mustat sukat tulevat kotoa. Ei osata hoitaa kotia.

Äänestä

Oe voe, ettäs kehtaavat olla siivoamatta tilaa vimpan päälle, missä kunnianarvoisa sinä ja perheenne harrastatte yhteiskunnan kustannuksella jotain prkleen tärkeää! Voisit lähettää sukkalaskun vielä ja vaatia hyvikettä pahasta mielestä

Äänestä
  • Jos menet ulos jumpalle niin on vielä likaisempaa. On teillä murheet ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

Mihinkään ei olla tyytyväisiä, ei riitä, että saa harrastaa, pitää prkl sukista ja siivouksesta rutista!

Äänestä
  • Niin, kyllä noista koulun liikuntasaleista ihan maksetaan, ei siellä ilmaiseksi mitään ”saa” harrastaa.
    Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että tämän talvikauden ajan liikuntasalien lattioiden tilanne on surkea mitä tulee puhtauteen ja sitä myöten kengän pitoon saleissa.
    Nopeissa lajeissa, kuten futsal ja säbä, liukastumisonnettomuuksia on sattunut selvästi enempi kun viime kaudella. Lattiat ovat todella likaisia, jossain saleissa on sentään moppi että lattian voi itse luututa ennen pelejä.
    Jos likaisuus johtuu jostain kilpailutuksen tuloksista niin näin veronmaksaja voi kysyä että kannattiko? Hinta tietysti halvempi kun ei tarvitse maksaa siivoojalle mutta maksaahan se jotain yhteiskunnalle nuo venähdykset, revähdykset ja isommat repeämät mitä tuossa meidänkin yhden porukan peleissä sattui ihan likaisuudesta johtuneen ”spakaatin” takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Niin, kyllä noista koulun liikuntasaleista ihan maksetaan, ei siellä ilmaiseksi mitään ”saa” harrastaa.
    Olen aivan samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että tämän talvikauden ajan liikuntasalien lattioiden tilanne on surkea mitä tulee puhtauteen ja sitä myöten kengän pitoon saleissa.
    Nopeissa lajeissa, kuten futsal ja säbä, liukastumisonnettomuuksia on sattunut selvästi enempi kun viime kaudella. Lattiat ovat todella likaisia, jossain saleissa on sentään moppi että lattian voi itse luututa ennen pelejä.
    Jos likaisuus johtuu jostain kilpailutuksen tuloksista niin näin veronmaksaja voi kysyä että kannattiko? Hinta tietysti halvempi kun ei tarvitse maksaa siivoojalle mutta maksaahan se jotain yhteiskunnalle nuo venähdykset, revähdykset ja isommat repeämät mitä tuossa meidänkin yhden porukan peleissä sattui ihan likaisuudesta johtuneen ”spakaatin” takia.

    Vittuaks olet niin kömpelö.

    Äänestä

Jaa, jalat tuli tummaksi liasta jo kymmeniä vuosia sitten.
Sukkasilla ei ollut mitään asiaan liikuntatunnille.

Äänestä
  • Nyt ei ole edes kengillä kun ei pysy pystyssä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko koulujen liikuntasalien lattioiden moppaus historiaa? Meidän perheessä harrastetaan melkein joka ilta jotain liikuntaa jonkin koulun salissa ja tänä talvena salien lattiat on olleet huomattavan paljon likaisemmat kun aiemmin. Lapsilla sukat on suorastaan törkyiset jokaisen salikeikan jälkeen ja meillä vanhemmilla ongelmaksi tulee likaisen lattian liukkaus sisäpelikengillä. Tästä seurauksena liukastumisia ja venähdyksiä, nämä tietysti harmittaa ja vie liikunnan iloa. Onko tänä talvena säästetty siivouksesta, olen seurannut tilannetta ja näyttää siltä että saleja mopataan 3-4 viikon välein? Tarve olisi varmaan pari kertaa viikossa, tai ainakin kertaalleen.
Edellisvuosina oli aina ok olosuhteet, nyt on liukasta. Onnistuisiko paluu entiseen siivoustiheyteen, voisi tulla yhteiskunnalle lopulta halvemmaksikin.

T. Kolmen viikon sairasloma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu