Pressagallup

Kolme ehdokasta vie Yle-gallupin mukaan 93 % äänistä ensimmäisellä kierroksella. Kova on kisa Saulin ja Matin kesken, mutta Tarja on ylivoimainen.
Muiden puolueiden ehdokkaat ovat lähellä nollaa. Räsänen kd:n ykkösehdokas ja yhden prosentin kannatus.
Kannattaako kd:n lähteä häviämään ? Tuskin.
21767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Halonen on hoitanut hommansa hyvin. Täytyy muistaa että Presidentinvaalit eivät ole puoluevaalit. Tarja on näyttänyt että hänellä on enemmän munaa kuin tuolla hänen edeltäjällään häpeäpilkulla, rotanperseellä, Martti Ahtisaarella. Me voimme olla ylpeitä naispresidentistämme!

Äänestä
  • otsikossa kaikki

    Äänestä

Kuka on kertonut, että Tarja on ehdokas?

Hän tuskin on sitä, sillä hän ei ole kiinnostunut kohtaan tulevasta loanheitosta.

Kansammekin näkee mielellään hänen poistuvan tyylikkäästi ja säteilevänä, valtaosan kunnioittamana, valtakunnan päämiehen paikalta - mahdollisesti uusiin vaativiin tehtäviin.

Äänestä
  • Tarja ilmoittaa huomenna torstaina 19.5.2005, että hän asettuu ehdokkaaksi.
    Homma on selvä.
    Parempi Tarja on kuin nahjusvanhanen tai sapeliniinistö.

    Äänestä

Kaikilla kolmella on munaa tehtävään omalla tavallaan. Halonen on kuitenkin paras; ennen kaikkea siksi, että hän ajaa inhimillisesti tavallisen ihmisen näkökulmasta asioita. Heikoimmin toimeentulevat ovat olleet hänen agendallaan sekä Suomessa että Euroopassa. Hän on oma suosikkini, jos skabaan mukaan lähtee.

Vanhanen on näissä erojutuissa osoittanut, että on kova jäbä. Häntä ei pienellä hetkauteta.

Niinistö on kanssa ihan ok, vaikka ei ihan edellisten tasoon ylläkään. Suoraselkäinen mies kuitenkin.

Eija-Riitta Korholan olisin nähnyt mielelläni joskus KD:n pressaehdokaana. Eilen kuulin eräässä kristillisessä tilaisuudessa kd:n eräältä vastuuhenkilöltä Korholan työstä Brysselistä. Kannatusta kd:ssa tuntuu hänellä vielä olevan.

Äänestä
  • Halonen on niin syvältä sieltä.. surkea populisti ja tekopyhä kuvatus, jota ei äänestä kuin harhaantunut tusina-aivo, eiks jeh.

    Äänestä

  • erittäin suuri osa kdn kannattajista pitää Eija-Riitan työtä ja linjaa hyvänä ja on pahoillaan hänen menosta kokoomukseen. Pieni äänekäs vähemmistö sai hänet polttamaan päreensä.

    Mutta ei hän silti oikeastaan pressa-ainesta ole, meillä ei tällä hetkellä ole ketään todella sopivaa.

    Äänestä

  • arvioiden kirjoitti:

    erittäin suuri osa kdn kannattajista pitää Eija-Riitan työtä ja linjaa hyvänä ja on pahoillaan hänen menosta kokoomukseen. Pieni äänekäs vähemmistö sai hänet polttamaan päreensä.

    Mutta ei hän silti oikeastaan pressa-ainesta ole, meillä ei tällä hetkellä ole ketään todella sopivaa.

    Eija-Riitta on tosiaan enemmän ministerityyppiä kuin pressatyyppiä. Täälläkin päin vielä surkutellaan sitä, että Eija-Riitta joutui lähtemään, mutta onneksi hän jatkaa hyvää työtään. Monet meikäläiset tekivät työtä hänen pääsemisekseen toiselle kaudelle ja puolet hänen äänistä varmaan oli perinteisiä kd:n kannattajia.

    Mutta oma vikamme, pieni vähemmistö saa tahtonsa läpi kun suuri enemmistö on vaiti. Sitä se on elämä.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Ei E-RK olisi KD:n listalta läpi päässyt.
    Reinikainen sai eniten ääniä, mutta ei olisi saanut niin paljon, jos E-RK olisi ollut samalla listalla. Kallis sai vähemmän, mutta hänkin olisi saanut vielä vähemmän, jos E-RK olisi ollut rinnalla.

    E-RK sopii mainiosti sinne äärioikeiston porukkaan yhdessä Stubbin ja muiden homppeleiden kanssa.

    Ei ministeriksi eikä pressaksi valita koskaan loikkareita !

    Äänestä

  • loikkaria kirjoitti:

    Ei loikkaus sinänsä ole paha asia. Et varmaankaan ole huomannut, että monien merkittävienkin henkilöiden historiasta lehdissä kerrottaessa (mm Hesarissa monta juttua viimeaikoina) mainitaan missä muussa puolueessa ovat toimineet ennen jne. Se tehdään vaan jotenkin sivumennen. Toisista taas ei puhuta oikeastaan mitään muuta kuin että hän vaihtaa puolueita tiuhaan, vaikka oikeudenmukaisuussyistä sen tekisi, siis haluaisi oikeudenmukaista politiikka harjoittaa, eikä siihen ole ollut mahdollisuuksia kaikkialla. Tiedän tällaisen naishenkilön (ei Korhola) Hän on niin hyvä toimissaan, että aina halutaan mustata heti kättelyssä tiedotusvälineitä myöten luettelemalla vain entisiä puolueita, ei kerrota oikeastaan mitään muuta puuhasteluista.

    Äänestä

  • loikkaria kirjoitti:

    Ei E-RK olisi KD:n listalta läpi päässyt.
    Reinikainen sai eniten ääniä, mutta ei olisi saanut niin paljon, jos E-RK olisi ollut samalla listalla. Kallis sai vähemmän, mutta hänkin olisi saanut vielä vähemmän, jos E-RK olisi ollut rinnalla.

    E-RK sopii mainiosti sinne äärioikeiston porukkaan yhdessä Stubbin ja muiden homppeleiden kanssa.

    Ei ministeriksi eikä pressaksi valita koskaan loikkareita !

    Loikkauksen yhteydessä on parempi käsitellä syitä siihen, miksi loikkaus tapahtui. Ne syyt eivät liene meille skrideille kovin kunniakkaita.

    Voi olla että E-R ei olisi meidän listalla päässyt läpi, siksi hyvä että siirtyi listoille, joilla pääsi läpi. Hän kuitenkin ajaa asioita, jotka ovat meillekin tärkeitä.

    Eräs hyvä ystäväni tuntee Eija-Riitan henkilökohtaisesti ja häneltä saamani kuvan perusteella mielikuva E-R:stä on aivan väärä. Kuuleman mukaan hän on osaamisensa ja työhön paneutumisensa puolesta paras, jota Brysseliin voidaan toivoa Suomesta. Kiitos Taivaan Isälle hänenkaltaisestaan.

    Äänestä

  • manseboy kirjoitti:

    Korholasta ei ole ministeriksi.

    Äänestä

  • xxxxxx kirjoitti:

    Korholasta ei ole ministeriksi.

    Europarlamentaarikko vastaa vaikutusvallaltaan ministeriä.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Europarlamentaarikko vastaa vaikutusvallaltaan ministeriä.

    Meppi on yksi 732 "napin painajasta". Ainakaan kenelläkään suomalaismepillä ei ole minkäänlaista asemaa EP:ssa eikä siis valtaakaan.

    Kyllä ministeri kotimaassa on sentään vallankäyttäjä ja myös ministerineuvostossa eu:ssa.

    Ei kuuna päivänä voi väittää, että meppi olisi ministerin veroinen. Tyhmää väittää sellaista !

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Europarlamentaarikko vastaa vaikutusvallaltaan ministeriä.

    Meppiys ei itseisarvona tuo valtaa, mutta jos on kykyjä ja taitoa, niin valta Brysselissä on varmasti yhtä suuri kuin meikäläisellä keskitason ministerillä.

    Siinä olen samaa mieltä, että valiokunnissa aktiivinen osaaja, jollaiseksi itsekin Eija-Riitan määrittelisin - toimii parhaiten meikäläisessä järjestelmässä ministerinä. Se posti vaatii taitoa, pressan homma lähinnä edustuskykyä.

    Äänestä

  • jpt kirjoitti:

    halutaan. Karpela janoaa sitä.

    Äänestä

Muistakaa että Halonen on entinen Setan johtaja, ennen kuin alatta ylistämään.

Äänestä
  • jolloin se perustettiin. 1974.

    Äänestä

  • 1970-luvulla kirjoitti:

    jolloin se perustettiin. 1974.

    mutta kuinka kauan? Mitä sai aikaan siellä?

    Äänestä

  • oli siellä kirjoitti:

    mutta kuinka kauan? Mitä sai aikaan siellä?

    Setan lisäksi Halonen on tehnyt paljon myös sellaista hyvää, josta me skridet voidaan ottaa oppia. Kuinka vakaumuksellisesti me ajamme lähimmäistemme asiaa: sorrettujen, heikkojen yms.?

    Äänestä

  • tzr kirjoitti:

    Setan lisäksi Halonen on tehnyt paljon myös sellaista hyvää, josta me skridet voidaan ottaa oppia. Kuinka vakaumuksellisesti me ajamme lähimmäistemme asiaa: sorrettujen, heikkojen yms.?

    KD:ssa sorrettujen puolustamisesta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Haloska kirjoitti:

Kolme ehdokasta vie Yle-gallupin mukaan 93 % äänistä ensimmäisellä kierroksella. Kova on kisa Saulin ja Matin kesken, mutta Tarja on ylivoimainen.
Muiden puolueiden ehdokkaat ovat lähellä nollaa. Räsänen kd:n ykkösehdokas ja yhden prosentin kannatus.
Kannattaako kd:n lähteä häviämään ? Tuskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu