Kotkan kaliit seinät tyhjän pantiksi?

Paikkakunnan epätoivoinen taistelu rämettymistä vastaan on todella hyvin surullista seurattavaa. Suuria pääomia laitetaan ylihintaisten seinien pystyttämiseen ilman, että näköpiirissä olisi vastaavaa tuotto-odotusta. Ihmiset vanhenevat, verotus kiristyy palvelut karkaavat. Cursor on toiminut sisäänheittäjänä jo niin pitkään, että tuloksiakin pitäisi jo olla näkyvillä.
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/5682967
11245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Missä on kansainvälisen muotimaailman keskus hotelleineen ja tuhansine työpaikkoineen?

Äänestä
  • Vaalimaalla Zsar Outlet Village on ensimmäinen aito outlet-kauppakeskus Suomessa – ja täysin ainutlaatuinen ostoskohde. Zsarin muodin, kodin ja kauneuden liikkeet edustavat kotimaisia ja kansainvälisiä huippumerkkejä, ja kaikki tuotteet ovat aina ja joka päivä 30-70% normaalihintoja alhaisemmat.

    Äänestä

Aloittaja voisi esimerkin vuoksi lopettaa ensiksi vanhenemisen.

Äänestä
  • Valitettavasti meistä jokainen vanhenee, mutta menestyvän ja kehittyvän kaupungin tunnistaa siitä, että siellä väestön keski-ikä useinmiten jopa nuortuu vuosien myötä.

    Äänestä

Toistasataatuhatta neliötä tyhjänä. Esim. kaupunginsairaala seisoo homehtumassa aitiopaikalla, kaupunki ei saa siitä mitään aikaiseksi ja suojeltua ei voi purkaa. Ylläpitokulut juoksee taivaissa, ei ole varaa remontoida takaisin mihinkään kaupungin käyttöön ja silti toimitilahallinto istuu peukalo perseessä, kun eivät ymmärrä toimitiloista enempää kuin peukaloidensa sijainnista. Poliitikot eivät ymmärrä, virkamiehet ei osaa ja jotenkin joidenkin mystisten yritysten pitäisi tulla pelastamaan kaupungin elinvoima, koska Cursorissa joku tekee Facebook päivityksiä miten Raw by nature. Kysykää ja laskekaa kuinka paljon maksatte veroja näistä tyhjistä tiloista, ei niistä millä nyt on edes jotain käyttöä, kuten kampus ja Satama Areena. Niillä on merkitystä, mutta kaikki tyhjät pitäisi laittaa oikeaan käyttöön, eikä käyttää niitä jonain kirjanpitokikkailun työkaluina. On aika kalliita kikkoja...

Äänestä
  • No, juuri tällaisia ongelmiin osuvia kommentteja ja kannanottoja me täällä Kotkassa juurikin tarvitaan, erinomainen kannanotto!
    Itse nostaisin esiin Cursorin tehottomuuden ja mieltymyksen puuhastella omia joutavuuksiaan.
    Kotka pärjäisi aivan mainiosti ilman Cursoria. Pari elinkeinoasiamiestä voisi hoitaa yrityskontaktit ja tarvittaessa voidaan tilapäisiin tarpeisiin hankkia konsulttipalvelua.
    Cursor ei nykyisellään tuota lisäarvoa, vaan on lähes kymmenen miljoonan euron vuotuinen turha rasite.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No, juuri tällaisia ongelmiin osuvia kommentteja ja kannanottoja me täällä Kotkassa juurikin tarvitaan, erinomainen kannanotto!
    Itse nostaisin esiin Cursorin tehottomuuden ja mieltymyksen puuhastella omia joutavuuksiaan.
    Kotka pärjäisi aivan mainiosti ilman Cursoria. Pari elinkeinoasiamiestä voisi hoitaa yrityskontaktit ja tarvittaessa voidaan tilapäisiin tarpeisiin hankkia konsulttipalvelua.
    Cursor ei nykyisellään tuota lisäarvoa, vaan on lähes kymmenen miljoonan euron vuotuinen turha rasite.

    No antaas tulla niitä rakentavia ehdotuksia kun kerran osaatte, ei tuo pelkkä narina mitään auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No antaas tulla niitä rakentavia ehdotuksia kun kerran osaatte, ei tuo pelkkä narina mitään auta.

    Kotkassa oltaisiin jo todella pitkällä, kunhan vain joku osoittaisi niitä selviä korjattavissa olevia ongelmakohtia ja rahareikiä, kuten tyhjät tilat ja Cursorin tehottomuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No antaas tulla niitä rakentavia ehdotuksia kun kerran osaatte, ei tuo pelkkä narina mitään auta.

    Noh, nyt kun kysyit... 1) Tyhjät kiinteistöt markkinoille kehitettäväksi. Sopimusmalleja ja ottajia löytyy, kunhan arvostukset olisi kohdallaan, eikä sotketa kirjanpitoarvoja, teknistä nykyarvoa, kauppa-arvoa ja tuottoarvoa -> Väistämättömiä alaskirjauksia monissa kohteissa, mutta näihinkin on työkaluja pitkällä tähtäimellä, jos vain osaa käyttää niitä.

    2) Kaupungin omat merkittävät investoinnit kokonaan jäihin ja tulevat rakennushankkeet vain PPP-malleilla. 30-vuoden elinkaarimallilla näihin olemassa oleviin seiniin ja rahoitus tarkastellaan sille aikajänteelle väestöennusteen, eikä väestöhaaveiden kanssa. Tämä ei ole minkään ideologian vastaista jos vain sen oikein ymmärtää. Ei siihen PPP-hankkeeseen mitään Cameronia tarvita, vaan ihan tavallisia sijoittajia, joille kelpaa pieni, mutta vakaa tuotto.

    Tällä yksinkertaisella toimintamallilla pienennetään tätä jatkuvaa overheadia, kehitetään elinvoimaa antamalla sijaa toimijoille. Kyllä, menee taseen kustannuksella, poistojen pienentyessä oma investointikyky kyykkää ja markkinatoimijat pääsee näihin kiinni, mutta kauanko meinasitte odotella? Kohta niihin kiinteistöihin ei voi käyttää enää muuta kuin purkupalloa ja sitten se kirjanpito vasta villiksi meneekin.

    Jotai tämmöistä voisi kutsua vaikka toimitilaohjelmaksi? Mutta sieltä varmaan tulee esiteltäväksi sitä peukaloista irtoavaa, kuten aina ennenkin. Ja se menee läpi niin kuin aina ennenkin...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kohta 1. Ei voi kuin kannattaa ajatusta! Juuri näin. Miksei näitä jo markkinoida pääkaupunkiseudulla?

    Kohta 2. PPP on minulle vieraampi juttu, mutta https://www.castren.fi/fi/palvelut/julkisen-sektorin-hankkeet/ppp--ja-elinkaarihankkeet/

    Äänestä

Hoh hoijaa, on vireää ja kehityskykyistä yleisöä ..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paikkakunnan epätoivoinen taistelu rämettymistä vastaan on todella hyvin surullista seurattavaa. Suuria pääomia laitetaan ylihintaisten seinien pystyttämiseen ilman, että näköpiirissä olisi vastaavaa tuotto-odotusta. Ihmiset vanhenevat, verotus kiristyy palvelut karkaavat. Cursor on toiminut sisäänheittäjänä jo niin pitkään, että tuloksiakin pitäisi jo olla näkyvillä.
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/5682967

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu