Saapa nähdä ken on ääniharava seuraavissa kuntavaaleissa Oulaisissa.
Mahtaa tulla yllätyksiä puolueissa syykin tiedossa.
Mahtaa tulla yllätyksiä puolueissa syykin tiedossa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kannattaa nyt tollonmankin muistaa, että kuntavaaleihin on vielä rutkasti aikaa!!
Se, mikä on selvää, persuja ei tulla hallitukseen hyväksymään, oli tulos mikä tahansa!
Jos jätetään äänet antamalla KP ja ML. Kun nämä saadaan pois niin kaupungin imago lähtee nousuun ihan varmasti.
Ja millähän se, tai kenen persoonan toimesta, "se imago lähtee nousuun" ??
Keiden toimesta, se ei ainakaan nousuun lähde, on persut! Mutta, kuten sanottua, KUNTAVAALEIHIN on vielä paaaaaaaaljon aikaa!
Tiedoksi näille hölmöimmille, ensin on eduskuntavaalit!!
Sulla on kyllä iso ongelma.
Ei mitään muuta päässä kuin persut pois.
Alkaa kuulostaa jo pahalta.
Tietäähän tuon jo, että Matti Heikkinen on ainakin kärkipäässä. Pieni on puolue, mutta hän on saanut kovan nosteen. Johtuneeko siitä, että hänellä on usein asiaa valtuuston kokouksissa?
Matti Heikkinen ja Antti Mäkelä ainoat jotka perehtyvät asioihin.
Ainoat jotka puuttuvat asioihin kun syytä siihen ilmenee.
En politikoi, enkä pyri vaikuttamaan.
Ovat lisäksi eri puolueista.
Matti kyllä puuttuu asioihin sen minkä vaan voi, mutta ei oo Antti puuttunut asioihin! Jos on jotain epäkohtia ottanut esille, kyllä se asia on jäänyt hoitamatta täysin.
Antti on ihan joojoo- jäbä, välillä mölisee jotakin että jää äänestäjille mieleen. Kovasti yrittää päteä, mutta ei oikein ole mitään omaa ideaa.
Muistakaapa taas täällä nimillä haukkujat, että raja kulkee nyt tässä!
Kannattaa AINA pistää omalle kohdalle, miltä se tuntuisi, kun nimillä lähdetään arvostelemaan ja ruotimaan!!
Mistä sinä tiiät kenestä antista tuosa puhutaan kun on vaan etu nimi😄
No, Ylivieskalaiset ei välttämättä tiedä!
Oulaistelaiset tietää kaikki, tetenkin, ketä lautakunnissa, valtuustoissa ja hallituksessa on mukana!! P.S. olenko maininnut nimiä, joista puhuin??
Nyt kyllä oon täysin eri mieltä. Just tuo Anttihan on niitä, jotka haluavat avointa politiikkaa ja pitää rehellisiä puheita. Ja varmasti ottaa selvää, jos sille soittaa jostakin asiasta.
Se, että on äänessä valtuustossa, ei automaattisesti tarkoita aktiivisuutta asioihin vaikuttamisessa. Taustatyötä tehdään paljolti lautakunnissa ja niiden kokouksiin aktiivinen osallistumien ja asioihin huolella perehtyminen ei välttämättä näy suoraan meille äänestäjille. Esim. teknisellä puolella käsitellään lautakunnassa todella isoja, näkyviä ja kalliita asiakokonaisuuksia. Asioiden käsittelyyn käytetyn ajan näkee kokouspöytäkirjoista (kokouksen alku- ja loppuajat) ja niistä voi jotain päätellä, kuinka perinpohjin on asioita käyty läpi. Keskustelujahan ei kirjata pöytäkirjaan, vain esitykset, muutosesitykset ja päätökset.
Kyllä perehtyminen on osalla täys 0! Jos kysytää jostain niin ei ees ymmärretä mistä puhutaan🤣
Äänestetään nyt Mattia 95 eduskuntaan jotta edes jostain asiasta oltais kaupungissa yhtä mieltä koska ei muista ehdokkaista kukaan muu aja eikä halua ajaa mitään meidän asiaa..
Ei äänestetä.
..niin kommarit eikä sossut osaa ajatella edes omaa etuaan !
Voisiko pitää julkista tilastoa, kuka pitää puheen tai ottaa kantaa valtuuston kokouksessa.
Tilasto selkeyttäisi kuka on aktiivinen ja kuka vain istuu penkissä periaatteesta.
Jos kokouksia katsoo, puheita pitää ehkä 5.
Naisia niistä 1, tietysti ML
Muuta suoraansanoen nukkuu.
Moilanen on äänessä koko ajan.
Mutta hänhän ei päätä.
Vaikka näyttää päättävän.
Kaikki nuoleskelijat on äänessä kokouksissa. Asiat valmistellaan lautakunnissa.
Enempi vain keskustelua että myös katsojat saavat tietoa asioista.Muuten vain arvailuja et mitähän tuokin asia tarkoitti .Puheehjohtajalta nuija pois vähäksi aikaa kun ei kerkeä edes katsoa,kun keskustelua,päätetty, keskustelua,päätetty.En missään ole nähnyt noin pikasta toimintaa kokouksissa???Ja olen seurannut muitakin kokouskäytäntöjä.
Kai tuon jo arvaa! Matti Heikkinen on jostakin syystä saanut kovan nosteen. Hän on ainoa oulaistelainen ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa. Hänellä on pieni mahdollisuus, jos päihittää maakunnan tuella oululaisen ehdokkaan. Äänestetään kuitenkin, vaikka mahdollisuudet ovatkin pienet. Varmin oulaistelaisehdokas vuosikymmeniin.
Oli niin nuori tukiryhmä ja kaiken lisäksi ei juurikaan mainosta missään itseään, joten äänet jää saamatta.
,,mistä revit 50 000 € mainontaan niinkun ministerit ja jo olevat edustajat.
Nuoruus on hyvä koska siinä on tulevaisuus ja kun muutoksia tarvitaan niin myös päätös sen tekemiseen on siinä mielessä käsillä. Uutta henkilöä tarvitaan jotta edes joku asia korjaantuu ja siihen Matti Heikkinen ( 95) on hyvä ehdokas, ei ne tuppuraiset ja hänniset oulaisten etua aja vaan oululaisten pussiin pelaavat ja ilman edestä finnairilla lentelevät.
Mattiko maksaa tulevat työmatkansa itse? Epäilen läpipääsyä ja maksamista vielä enemmän.
..me ne nykyisin maksetaan jos et vielä sitä tiedä !
Kuka se ajaa oulaisten asioita..jonkun muun paikkakunnan edustaja..oulustako..haha.. ihan turha täällä irvailla kun ei uskalleta estradille astua missään päin, kitistään vain ja halutaan että yhteiskunta maksaa kaiken..mistä se raha tulee ??? Miettisit vähän ketä kannattaa nyt äänestää.. ei niille tuppuraisille tai hännisille merkkaa oulainen mitään saatikka korkiakoski tai nivala.. voi voi tuota sinisilmäisyyttä
Nyt kannatta äänestää Vapauden liittoa muutoin asiat menee päin hel....ä
Eduskuntaan pyrkivän Kuusamon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Matti Heikkilän rikostuomio tuli yllätyksenä keskustaväelle – taustalla kuljetusliikkeen konkurssi: ”Harkitsin asian kertomista aiemmin”
Näin se kepu toimii tuomittu kavalluksista!
Minä vuonna suomi voitti ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden -95
Kuka voitti 2011 15 km maailmanmestaruuden Oslossa Matti Heikkinen
Siinäpä polku Oulaistelaisille ja lähikuntienkin kannattajille eduskuntavaaleihin