VNK:ssa kuluttaa virkatuolia ja budjettia noin 550 kallispalkkaista henkilöä. Lisäksi ministereillä on omat avustajansa. Ja nyt sitten sooloillaan ja rakennetaan pitkän tähtäyksen sooloilua rakentamalla jollekin demarille turvallisuuspolitiikan asiantuntija-avustajan virkaa.
Pääministerillä on jo vierellään ulkoministeriö ja puolustusministeriö sekä HY:n tutkijayhteisö sekä lukematon määrä huippuasiantuntijoita eri instituutioissa muutaman kilometrin sisällä Valtioneuvoston linnasta katsoen.
Tärkein tuki pääministerille käytännössä ja lakisääteisesti on tasavallan presidentti.
Jääräpäinen eksyilijä Marin on nyt pääministerinä tekemässä uransa tyhmintä temppua ja notkahdusta, josta ura ei toivu. Hän hakee kuuta taivaalta demariharavallaan. Hän törmää tässä pyrkimyksessään järkevästi ajattelevaan ja toimivaan rintamaan, tuloksena knock out. Ja naurut päälle.
Muutto on edessä. Ehkäpä takaisin Tampereen demareitten sisäpiiriin, sikäli kun simputtajana ja huutajana koettu henkilö sinne hyväksytään.
Sairasta sooloilua. Pääministeri teettää tyhmyyksiä Valtioneuvoston kanslialla
8
97
Vastaukset
- Anonyymi
Juu takaisi Tampereelle kuulu nääs tämän tasoiset ihmiset.
- Anonyymi
Eihän näin lopussa hallituskautta ole mitään järkeä enää paisuttaa valtioneuvoston kanslian henkilökuntaa. Suuruudenhulluutta touhua ja aivan turhaa. Toivottavasti äänestäjät muistavat tämänkin törkeyden kevään vaaleissa.
- Anonyymi
Marin luvannut kaverillee hyvän pestin... Kuinkas muuten...
- Anonyymi
Jo on varsinainen VNK:n lähde, joka lehdistölle kertoo VNK:n ryppyilystä sanoen, että emmehän mekään ole puuttuneet presidentin toimiin hänen palkatessaan kotimaan politiikan neuvonantajia.
Tuleeko tuo lausunto VNK:n aulavahtimestarilta vai ihan viranhaltijalta.
Olisiko aihetta seuraavalla hallituksella siistiä kansliasta liat kunnon säästöohjelmalla. Vähintään puolet 550 viranhaltijan organisaatiosta hakemaan kunnon työpaikkoja.
Eikö pääministerille tule mitenkään mieleen kysymys siitä miltä tämä pelleily näyttää ja kuulostaa kansalaisten silmään ja korvaan.
Häpeällistä törttöilyä hallituksen viime hetkillä.
Tämän törttöilyn nimeksi sopii marinaadi. - Anonyymi
Seuraava hallitus saa ensitöikseen saneerata ne vnk:n avustajat pihalle!!! Ei ole tarvittu ennen, eikä tarvita nytkään moista turhaa armeijaa verorahoja kuluttamaan!
- Anonyymi
Järjetön byrokratia kaikenaikaisesti nälkäisineen käy pöydissämme ennen kun meidän omat lapsemme pääsevät syömään. Voi kun näkisi sen päivän, että hallinnollista työtä ja työelämää tutkittaisiin yritysmaailman menetelmin. Tehtäisiin rehdit johtopäätökset ja niiden mukaiset toimet.
Ei byrokratiaa ole meille taivaasta määrätty. Kyllä se koostuu meistä itsestämme tyhmimpien suurimmista epäonnistumisista.
- Anonyymi
Sannan perusluonne on tullut esiin monta monta kertaa. Kaikki Sannan tuntien tiesivät hänen tapansa ilmaista itseään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1952222
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391537Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321194Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol269955Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56952- 55886
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20872Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis254804Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18755Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58753