Lumpsautin Yammun n. penkin yläpintaa myöten ojanpohjalle veteen. Kelkka oli siellä 20-30 minuuttia, kerkesin sammuttaa ennenkuin olisi sammunut, sen muistin kokemattomanakin. Noh, muistin myös sen että upotuksen jälkeen kelkka pitäisi saada käyntiin mahdollisimman nopeasti, mutta kohmettuneiden jalkojen lisäksi pääkin taisi olla kohmeessa kun en muistanut ottaa tulppaa pois ja vedellä vesiä koneista, vaan kokeilimme n. 100 vetoa saada konetta käyntiin sellaisenaan ojastanoston jälkeen.
Eihän se tietenkään käynnistynyt. Aivojen sulattua otin remmin pois ja hinattiin kelkka kotiin. Aukaisin kannen ja katsoin mikä sylinterissä ja alakerrassa on tilanne, vesipisaroitahan siellä oli öljypinnan päällä kiiltelemässä. Ei muutakuin kansi takas, ilman tulppaa, kelkka kyljelleen ja vetelyä vetelyn perään. Tämän jälkeen otin tankin pohjaropun irti ja vaihdoin tuoreet 98:sit tankkiin. Roppu takaisin, tulppa kiinni ja veto, ykkösellä käyntiin hetkeksi. Sen jälkeen ei ilman kuristusta käynnistynytkään, vaikka normaalisti käynnistyy 20 asteen pakkasella ykkösellä aina. Noh, kuristusta käyttäen ja muutamien yritysten jälkeen sain kelkan pysymään käynnissä.
Nyt olen ajellut sillä ehkä tunnin tämän episodin jölkeen. Lähtee ihan ok hyvin käyntiin, ja matalilla kierroksilla toimii hyvin ajossa. Kuitenkin kun kaasua antaa keskiväliin tai maksimiin asti, kelkka röpöttää ja pätkii, savuttaa myös ehkä hieman enemmän kuin ennen. Puristuksia tuntuisi olevan. Tulppa vaihdettu. Tyhjäkäynnillä pysyy. Jos laitan paikaltaan suoraan kaasun pohjaan, kone booaa. Jos taas nostan vauhdin hillitysti ylöspäin, puolivälin krouvissa kone alkaa tosiaan pätkimään.
Sanokaapa että rikoinko jotain elintärkeää käynnistellessäni tuota kun koneessa oli luultavasti vettä?
Tilasin tiivistesarjat yläpäähän ja mäntäsetin.
Kaasarille en ole tehnyt mitään, enkä tuorevoitelusysteemille.
Mistä lähtisitte itse arvuuttelemaan? Vai arvuuttelenko itselleni nettimotosta seuraavan kelkan ja maksan oppirahat.
Yamaha BR 250 upposi veteen & käyntiongelma
Anonyymi-ap
2
463
Vastaukset
Klassikko kelkka ja yksityiskohtainen kertomus tapahtumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861669Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.97988Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 87759
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot145736- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661