Hyvä juttu Järviradiosta Soidinmäen ...

ja yleensäkin tuulivoimaloiden haitoista. Nyt asian puitteissa "puuhastelevat" ottakaapa opiksenne te tietämättömät, mitä kokemuksen pohjalta ohjelmassa puhujat kertovat tuulivoimaloiden haitoista ihmisille ja eläimille. Mutta eikös Kyyjärvi halua olla vähintäänkin Euroopan korkeimpien tuulivoimaloiden omistaja? Eikö jo suunnitella 350 metriä korkeita härveleitä? Pitäähän sitä jossain olla paras, kun kriisikuntana olemme. Päättäjät, kuunnelka Järviradion ohjelma, vai meneekö kuuroille korville. Tutkimuksen tekijät ovat puolueellisia, tuulivoimatoimittaja palkkaa tutkijat menettelyihin ja tulokset ovat aina suotuisat että tuulivoimaloita saa rakentaa. Kuka korvaa, jos joutuu lopettamaan elinkeinonsa tuulivoimaloiden takia?
622407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Tuskin Betset lopettaa toimintansa Tuulivoimaloiden takia. Yritysten lopettamiset kunnissa tapahtuu aivan muista syistä.Kannattaisi varmaankin keskustella ,Kännyköjen haitoista sekä sähköisten kotilaitteiden sisätilojen haitoista ihmisille.
Näitä kun aletaan käyttämään jo 4 vuoden ikäisestä lähtien.

Äänestä
  • Onko kunnan toimeentulo yhden kortin varassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onko kunnan toimeentulo yhden kortin varassa?

    Kyllä Kunta toimeentulo tukea saa Valtiolta.!Tämä tuki on perustuu takaukseen.
    Paljolti kyllä riipuu,kuinka aktiivisia kuntalaiset ovat hakemaan Kelallta yksityisiin talouksiin toimeentukea,ynm.. avustuksia.Jos Kunta voi huonosti ja asukkaat hyvin,
    niin kyseeseen tulee liitoskunta,joka liitetään naapurikuntaan ja samalla poistetaan tämä
    murheen-ryyni kunta.Kunta joka on ulkoistanut toimintansa on valmmis myös lopetettavaksi. Kunnan toimeentulo saattaa olla yhdenkortin varassa,mutta asukkaiden ei.!
    Satu meni saunaa,pist......................!!!!!!!

    Äänestä

  • Satutko tietämään, että maatalouskin metsätalouden kera ovat elinkeinoja ja tuulivoimalat haittaavat tätä elinkeinoa, ihmisistä puhu.attakaan.

    Äänestä

  • Eläköön tuulivoimalat!

    Äänestä

  • Mitä jos mettällä vahingossa osuu kiväärin laukaus mettoa ampuessa voimalan runkoon, onko sillä mittää vaikutusta?

    Äänestä

kyyjärvelle perustettu fart club

maan kovimmat pierijät kokoontuu

pieremme koko kylän kumoon

Äänestä

Olen kysynyt hyvin monelta ,jotka asuvat suht lähellä näitä tuulihärveleitä, miten paljon haittaa on niiden melusta, vastaus on ollut ,että ei haittaa juurikaan ole, kysymys on vaan ihmisten periaatteesta olla vastaan omasta itsekkyydestä johtuen , esim rekka-autoja liikkuu valtavat määrät ja on pakkokin yhteiskunnan toimivuuden vuoksi ja ne vasta pörinät tuo joka päivä aamusta iltaan paljon enemmän ,kokemuksesta tiiän, ja niihinkin tottuu ?? teidenvarsilla asuu melkopaljon ihmisiä ?!, ja myllyistä saa viel korvauksia mukavasti itsekukin ja olen käsittäny sähkön olevan melko tarpeellista itsekullekin säädylle, . Minullakin on mökki esim. ja myllyjä näkyy ihan hyvin ,ei ole haitannut milläänlailla olemiseen siellä , ehkä sanoisin suurimman haitan olevan metsän eläimille ? Tietynlaisia haittoja sen ymmärtäisin paremmin. Kyllä tännekin mahtuu myllyjä ,oikeestaan kivojakin katella, sanoi eräs vanhempi ihminen, näkyy edes jotain liikettä ja valotki .

Äänestä
  • Eihän ne myllyt haittaa, kun niitä ei saada edes pyörimään. Eräs paikallislehti ja tuulivoimalayhtiö raahasi kaksi vanhusta kehumaan tuulivoimalaa, kun olivat antaneet maansa tuulihuijaukseen. Olivat just sellaisia peräkylän ihmisiä, joita oli helppo narrata, kun eivät asioista ymmärtäneet mitään. Ihan sääliksi kävi reppanoita. Kyllä media saisi hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eihän ne myllyt haittaa, kun niitä ei saada edes pyörimään. Eräs paikallislehti ja tuulivoimalayhtiö raahasi kaksi vanhusta kehumaan tuulivoimalaa, kun olivat antaneet maansa tuulihuijaukseen. Olivat just sellaisia peräkylän ihmisiä, joita oli helppo narrata, kun eivät asioista ymmärtäneet mitään. Ihan sääliksi kävi reppanoita. Kyllä media saisi hävetä.

    Tuulivoimalasopimuksissa lukee että maansa vuokranneet pitää aina puhua positiivisesti tuulivoimaloista eivätkä saa käyttää kansalaisvelvoitettaan ja vaikka valittaa vääryydestä. Tätä tuuliyhtiöt käyttävät hyväksi ja ku kerran joltain alueelta ovat saaneet maita, seuraava tuulivalehtelija käyttää tätä hyväksi. Näin eri toi.ijoiden myllyjä voi olla peräkkäin vaikkapa ympyrän muodossa. Onko tätä tutkittu rikollisena toimittajana.

    Äänestä

  • Jos olet tuota mieltä, sinut on lahjottu tuuliyhtiön ja kunnan hernekeitolla.

    Äänestä

  • Voi teitä köyhiä.

    Äänestä

Melko törkeää tuuliyhtiöltä vetää tietämättömiä vanhusparkoja tähän leikkiin.

Äänestä
  • Mutta pääseväthän se sitten aika ajoin ilmaiselle hernekeitolle. Taisi viispiikkinen kirjoitella kuvan kera noista vanhusparoista.

    Äänestä

Yksi asia näis on hyvä, sain tosihyvät korvaukset, muka kuulo/näkyvästä haitasta, tietäis vaan mi9kä niis haittaa ja en ole edes vanha, eikä ole edes maillani ! Isoraha kelpaa ,kun sattuu kohralle. se on luonnekysymys, kun vastaan laittaa, pitää olla periaateessa vastaan, vaikkei mitään haittaa olisikaan . jotkut ihmiset vain ovat sellasii, mut mistähän se johtuu, kun kadehtivat sitten sitä rahaa, minkä joku saa siitä ??

Äänestä
  • Säälittäviä ovat tuuliyhtiölle maansa antaneet, vanhusraukat tietämättöminä. Kuka heitä kadehtisi. Summat ei ät ole suuria, kun kaikki verot on napattu pois. Yleensä noilla on se tuulenhuuhtoma perse. Lisäksi saavat romut mailleen polvesta polveen suvulle velkoja purkukustannuksista.

    Äänestä

  • Tulot eivät ole suuret, kun vuokrarahat läpätään tulojen päälle, jolloin tuo vero voi olla jopa 60 prossaa.

    Äänestä

Niin taisin mainita,että myllyt eivät ole maillani ! kai lukea osaatte ? mut hienot summat ,jostain "haitoista" mitä ei ole ollut . Toimikaa samoin,jos mahollista, voi vaik vaihtaa auton uusiksi ! ? Ei tartte etes ns.omia säästöjä käyttää. Jeesss.

Äänestä

Muuten eivät ole säälittäviä vanhusraukkoja ? Alappa kyselee ,huomaat minkäikäisiä olemme.

Äänestä
  • Tyhmiä ja höynäytettäviä.

    Äänestä

  • Lehtikuvan mukaan ikäloppuja, toinen jalka haudassa.

    Äänestä

Ymmärrän katkeruutesi, olisin minäkin sijassasi !

Äänestä
  • Et todellakaan olisi katkera sijastani, varsinkin kun puhutaan omaisuudesta ja miljoonistani.

    Äänestä

kyllä minäkin otan muutaman myllyn tilalleni ,ennenkuin ydinvoimaa, kun se pätkähtää jokainen tietää seuraukset ,myllyt eivät räjähtele ,ainakaan itsekseen, itseasiassa mukava, kun jossain syrjemmällä asuessa näkee hyrrän ja valot pimeällä, näin on moni sanonut. Se on vain ns, luonnevika,kun pitää olla vastaan asioita periaatteessa, vaik ei vaikuttaisi milläänlailla elo,eikä olotilaan.

Äänestä
  • Haista sinä pelle iso paska ja korjaa oma pääsi. Sinusta on moni sanonut, että vaivaa paha luonnevika.

    Äänestä

  • Et ole tainnut käydä Kyyjärven rajojen ulkopuolella.

    Äänestä

Se hiihtäjä korvaa sinulle. Se jonka sukset suhisevat.

Äänestä

Näin toivon !?

Äänestä

Saas nähä, miten tuulimyllyasiat etenee kyyjärvellä ??? yritystä on moneenkin suuntaan ???

Äänestä
  • Jyväskylästä Kuulin, että Kauniskangas käynnistyy nopeastikin. Asukkaiden murheet on ratkottu ja kunta tarvii rahaa. Hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jyväskylästä Kuulin, että Kauniskangas käynnistyy nopeastikin. Asukkaiden murheet on ratkottu ja kunta tarvii rahaa. Hyvä niin.

    Ei pidä uskoa kuulopuheita.
    Ei käynnisty.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei pidä uskoa kuulopuheita.
    Ei käynnisty.

    Kunnan päättäjät eivät mitenkään voi olla hyväksymättä Kauniskangasta tuuli ja aurinkotuotantoon, sillä nyt tulossa olevat ely ym tutkimukset sekä asukkaille annetut myönnytykset tukevat reilusti hankkeen etenemistä. Kunta tarvitsee pikaisesti rahaa. On virkavirhe, ellei hanketta hyväksytä.
    Onhan se todella hyvä että oman kylän ihmiset pääsevät toteuttamaan energiatuotantoaan, kun vihreät veivät turvetuotannon.

    Äänestä

  • Kämppäkankaan tuulivoimalahanke ei saanut Ely keskukselta lupia. Hyvin paljon oli tuuliyhtiö yrittänyt hämätä ja kieroilla hankkeessa. Kaikki uudelleen selvitykseen ja voimaloiden määrä pienenee ehkä neljään., ehkä hanke ei toteudu koskaan.Myrsky Energia valehteli päin yleisöä yleisötilaisuudessa. Melu ja välkemallinnukset tehty tahallaan huomattavasti pienemmille voimaloille. Täydellistä huijausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kämppäkankaan tuulivoimalahanke ei saanut Ely keskukselta lupia. Hyvin paljon oli tuuliyhtiö yrittänyt hämätä ja kieroilla hankkeessa. Kaikki uudelleen selvitykseen ja voimaloiden määrä pienenee ehkä neljään., ehkä hanke ei toteudu koskaan.Myrsky Energia valehteli päin yleisöä yleisötilaisuudessa. Melu ja välkemallinnukset tehty tahallaan huomattavasti pienemmille voimaloille. Täydellistä huijausta.

    Keski suomen liitto puolestaan ei pidä Kämppäkangasta sopivana kohteena tuulivoimalatuotantoon alueen luontoarvojen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Keski suomen liitto puolestaan ei pidä Kämppäkangasta sopivana kohteena tuulivoimalatuotantoon alueen luontoarvojen takia.

    Taitaa loppua tuuliyhtiön rahat jo tällaisen valehtelun ja veivaaminen seurauksena.
    Tämähän tarkoittaa sitä, että Kauniskangas pärähtää käyntiin....

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kämppäkankaan tuulivoimalahanke ei saanut Ely keskukselta lupia. Hyvin paljon oli tuuliyhtiö yrittänyt hämätä ja kieroilla hankkeessa. Kaikki uudelleen selvitykseen ja voimaloiden määrä pienenee ehkä neljään., ehkä hanke ei toteudu koskaan.Myrsky Energia valehteli päin yleisöä yleisötilaisuudessa. Melu ja välkemallinnukset tehty tahallaan huomattavasti pienemmille voimaloille. Täydellistä huijausta.

    Olikohan tuollakin Siemensin voimalat? Ei ihme , ettei hanke käynnisty.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kunnan päättäjät eivät mitenkään voi olla hyväksymättä Kauniskangasta tuuli ja aurinkotuotantoon, sillä nyt tulossa olevat ely ym tutkimukset sekä asukkaille annetut myönnytykset tukevat reilusti hankkeen etenemistä. Kunta tarvitsee pikaisesti rahaa. On virkavirhe, ellei hanketta hyväksytä.
    Onhan se todella hyvä että oman kylän ihmiset pääsevät toteuttamaan energiatuotantoaan, kun vihreät veivät turvetuotannon.

    Ja tämähän energian tuotanto keksintö oli ihan oma idea ja pysyy omassa halinnassa myös taloudelliseti koko elinkaaren ajan.

    Äänestä

No nyt! Hyvä ,jos ? näin on.

Äänestä

Ompa hienoasia, että saahaan noita sähköntuojia lisää kohta ja rahaa kunnalle ja näköjään itsekullekin ! kerrankin kyyjärviset oikeista asioista yhtämieltä. no jossain "sivukylillä" vähän vastaan laittavat, tosi on ,että varmaan periaatteesta, tottuneet vain tuulenhuminaa kuuntelemaan,ei sekään aina niin hyvästä ole ollut,kun katsoo kaatuneita ihmisten metsiä. Vähemmän haittaa on myllyistä ! Hyvä K.järvi ja päättäjät.

Äänestä
  • Niin on tosi hyvä, että Kauniskangas toteutuu. Saadaan turvesuot hyötykäyttöön. Aurinkoenergiasta kovat verotulot ja kymmenisen tuulimylly ä siihen sivuun.

    Äänestä

  • Et varmaankaan asu zvehkaperällä, missä myllyt jauhavat.

    Äänestä

nurmijokisetkin ovat taipumassa myllyjen tulon puolelle- Hyvä !

Äänestä

Oon sitä mieltä, että ennevanhaan kahvimyllytkin rouskui ja narisi keittiössä enemmän,kuin myllyt luonnossa, oon sitä kuullut paljo enemmän, nuoremmat ei tiiä,eikä ymmärrä näistä . ja kun tuulimyllyt jauhoi jauhoja ihmisille, ne ne vasta melua pitikin ja jauhonpöly lensi, mutta kyllä saatiin leipääkin ym. myllyt kuuluu nykypäivään,eikä sätteile niinku ytinvoima. Joutavaa hörinää noista myllyistä pietään , asennemuutos järkeen .

Äänestä
  • Mene lääkäriin...

    Äänestä

Ymmärrän lapset tunteenne, kaikkia eivoi oppia,kuin elettäessä elemää vasta !

Äänestä

Niin ? hyvähän se olis jokaisen joskus käyvä liäkärissäkin , vaikka vain tarkistuskäynnillä, totta tukin, mutta vielä on pärjätty . hyvä niin.

Äänestä

Hyvää joulunaikaa kaikille säädyille.

Äänestä

Nyt Suomi on omavarainen sähkön suhteen . Eikun lisää myllyjä vaan pyörimään ! Täytyypä ottaa yhteyttä mylläreihin , mantuja riittää.

Äänestä
  • Eikä ole. Tälläkin hetkellä yli 17% sähköstä on tuontienergiaa. Huomenna sähkön hintapiikki 60c, kiitos tuulivoimaloiden..

    Äänestä

bloody ass horror perse rektum ööööö

Äänestä

Tuo onneton mä oon ! ? Laulettiin laulussakin.

Äänestä

Pörssi säkö maksoi 2.1.2024, 0, 60 €/kwh.siihen vielä siirto maksu päälle!
Toistaiseksi sovituista joutuu 2024 vuoden maksamaan 0,14€/kwh,siirtomaksuineen.
En ole vielä 60 vuoteen "Itse" vaihtanut sähköyhtiötä.Olen tavallaan ajautunut virran vietäväksi yhtiöiden vaihtuessa.Voi Pörssisähkö maksaa joku päivä alle 0€,epäilen kyllä että eivät ilmaiseksi sähköä toimita. Taitaa vedenpinta näiden lumien jälkeen nousta joten odotettavissa on sähkön hintojen nousu.Nähtäväksi jää miten lähisähkön tutto vaikuttaa siirtomaksuihin.? Tuulimyllyjä tulee,sitä tietä ei enää peruta,samoin kävi kännykkä kansallekin,Lankapuhelimet meni/kännykät ja Netit tuli tilalle.Näiden tuloilla "osakeenomistajat" tekevät euroja,tuulimyllyillä toistuu sama. Järviradio on köyhän kanssan varojen kerääjä,musiikilla pelaava
toimitus jo työllistää hyvin vähän ja makselee vielä vähemmän.Radion sivussa tai päällä on "Nappula " josta sen voi sulkea,Ei leviä propakanta pidemälle.

Äänestä

Mitä " digitaalisempaa " kaik vermeet ovat, sen vaikeammaksi muuttuu ja haavoittumammaksi asiat ja elämä, näin se van mennöö !! Puulämmitys, hyvä kellari,kuin itsellä. Puhelimen laittaa päälle,kun on asiaa soittaa jollekin, muuten kiinni pitää. Tv . tä ei tartte oikeestaan enää,kun ei tuu katottavia ohjelmiakaan . Luonto on paras tv. Hyvin sujuu elämä näin. Tietsarin suljen ,kun en jatkuvasti istu ääressä.

Äänestä

Nuo T.myllyt on hyvä tulonlähde yksityisillekin metsänomistajille, eivät nävy kotitilalle, mut rahaa tulee hyvin . Sähköähän ne vain tuottavat meille. kannatti tehä kauppa !

Äänestä

Radiosta tuli myös kolmen tunnin erikois raportti. Aiheena oli jööti tilanne.

Äänestä

Jööti on hyvää lannoitetta metsille,se on hyvä. ja sit vielä rahnaa tulee kivasti, jess.

Äänestä

Nyt " jöötipoika" kakkimaan metsiin,ja puut tykkäävät, ostaa halle pullakahvit välillä m,niin höystettä tulee.

Äänestä

Radiossa polttava puheenaiheena valtava jööti.

Äänestä

ja maailma pelastuu, ekoa , jatka jöötien päästämistä jatkossakin, olet oikea EKO tyyppi . mut varoituksen sana !!! Älä juo kaljoo, mennöö ruikulille, puroksi menee hyvä jöötisi.

Äänestä

Kaasukuningas on palannut. Ilmoitti pierevänsä koko kylän kumoon.

Äänestä

No eioo iha pikkupaukkuja sitten ,kantsisko mennä VENNÄÄN RAJALLE PIEREMMÄÄN . Ukrainan puolelle vennäätä vastaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja yleensäkin tuulivoimaloiden haitoista. Nyt asian puitteissa "puuhastelevat" ottakaapa opiksenne te tietämättömät, mitä kokemuksen pohjalta ohjelmassa puhujat kertovat tuulivoimaloiden haitoista ihmisille ja eläimille. Mutta eikös Kyyjärvi halua olla vähintäänkin Euroopan korkeimpien tuulivoimaloiden omistaja? Eikö jo suunnitella 350 metriä korkeita härveleitä? Pitäähän sitä jossain olla paras, kun kriisikuntana olemme. Päättäjät, kuunnelka Järviradion ohjelma, vai meneekö kuuroille korville. Tutkimuksen tekijät ovat puolueellisia, tuulivoimatoimittaja palkkaa tutkijat menettelyihin ja tulokset ovat aina suotuisat että tuulivoimaloita saa rakentaa. Kuka korvaa, jos joutuu lopettamaan elinkeinonsa tuulivoimaloiden takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu