Lue tästä
Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) vaatii laajaa selvitystä turvapaikanhakijoista. Ylen TV-uutiset kertoi maanantaina, että Suomeen on tulossa tänä vuonna ennätysmäärä turvapaikanhakijoita.
Nyt Rajamäki haluaa tietää, miksi määrä on kasvamassa ja mitä tilanteelle pitäisi tehdä, sanomalehti Kaleva kirjoittaa.
Rajamäki pitää muun muassa ongelmallisena Suomen linjaa yksin maahan tulleiden lasten perheiden yhdistämisessä. Muissa maissa lasten turvapaikkapäätökset eivät ole johtaneet yhtä laajoihin perheiden vastaanottamisiin kuin Suomessa.
Suomen on arvioitu huokuttelevan lisää hakijoita siksikin, että muut maat ovat tiukentaneet omia turvapaikkakriteerejään.
Suomi on Rajamäen mukaan monessa suhteessa poikkeus muista Pohjoismaista ja EU-maista. - Suomi on esimerkiksi ainoa Pohjoismaa, joka ei ole tehnyt yhtään kielteistä päätöstä somalialaisten hakemuksiin, Rajamäki sanoo lehden haastattelussa.
Viime vuonna turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 20 prosenttia. Ennusteiden mukaan kasvuvauhti kiihtyy tänä vuonna.
STT

Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on äärimmäisen vähän pakolaisia muihin EU-maihin verrattuna. Ylivoimaisesti vähiten. Viime päivien uutisoinnilla yritetään muodostaa sellaista kuvaa, että me muka olisimme avoimempia tässä kuin muut, vaikka asia on täysin päinvastainen.
Tiukentuneista säännöistä huolimatta muut maat ottavat edelleen vastaan huomattavasti enemmän pakolaisia kuin Suomi (myös väkilukuun suhteutettuna).
Ehkä ministeri Rajamäki ei ole vielä huomannut, että Somaliassa on sisällissota, joka on taas paikoitellen entisestään kiihtynyt.
Somalian sota on hyvä siirtää Suomeen, täällähän valtio hoitaa rahoituksen. Me hoidamme loput, kertovat rikastuttajamme - katso vaikka linkit ja tilanne Suomessa:
http://fjordman.blogspot.com/2005/05/is-swedish-democracy-collapsing.html
http://fjordman.blogspot.com/2005/03/swedish-muslims-call-for-terror.html
http://fjordman.blogspot.com/2005/02/muslim-rape-epidemic-in-sweden-and.html
Tässä tilastotietoa Suomesta vuodelta 2000 (Flash [TILASTOKESKUS]):
Muutama (kansanryhmän väkilukuun suhteutettu) esimerkkiluku, ts. kuinka monta kertaa enemmän ko. kansanryhmän edustajat ovat syyllistyneet mainittuun rikokseen Suomessa, suomalaisiin verrattuna:
Somalit: ryöstö 111.5 pahoinpitely 7.17 törkeä pahoinpitely 13.6 RAISKAUS 33.38
Turkkilaiset: ryöstö 4.57 pahoinpitely 21.39 törkeä pahoinpitely 11.05 RAISKAUS 42.38
Irakilaiset: ryöstö 4.02 pahoinpitely 11.45 törkeä pahoinpitely 8.34 RAISKAUS 24.87
Venäläiset: ryöstö 2.35 pahoinpitely 1.21 törkeä pahoinpitely 0.44 RAISKAUS 0
Virolaiset: ryöstö 5.21 pahoinpitely 2.23 törkeä pahoinpitely 1.29 RAISKAUS 3.46
Vietnamilaiset: ryöstö 17.24 pahoinpitely 5.31 törkeä pahoinpitely 10.43 RAISKAUS 0
Halosen myötätuntoinen suhtautuminen pakolaisiin on taatusti auttamassa tätä ryntäystä Suomeen. Kyllä presidentin pitäisi olla neutraali kannaltaan , ettei tänne pesiytyisi näitä maailmanmatkaajia, joilla yhä useimmilla on muut motiivit takana kuin pelkkä pakolaisuus mm. rikolliset jne.
Vähemmistöt, erityisesti venäläinen tulee kohta vaatimaan lisää etuoikeuksia. Somalit käännyttävät naisiamme muslimeiksi. Oletteko siitä iloisia? Islamilaisuus on läpimätä uskonto ja siitä pitäisi heti alkuunsa tehdä loppu maassamme.