Uusi-Seelanti on maailman islamilaisin maa, myös Suomi listan kärkipäässä

Yhdysvaltalainen tutkimuslaitos Islamicity on vuodesta 2010 lähtien mitannut vuosittain, missä maissa islamin pyhän kirjan Koraanin opit ja periaatteet toteutuvat parhaiten. Uusi-Seelanti on näiden tutkimusten mukaan maailman islamilaisin maa. Myös Suomi on listojen kärkipäässä. Eikö tämä ole osoitus siitä, että Islam on rauhan uskonto, kun sitä oikein noudatetaan Koraanin oppien mukaan? Kukapa ei haluaisi asua Uudessa-Seelannissa tai Suomessa? Voiko kristinusko ylpeillä samalla tavalla siitä, että esimerkiksi Norja, Hollanti tai Suomi olisi maailman kristillisin valtio, vaikka kirkot ovat tyhjillään, mutta noudattavat silti Raamatun oppeja? Onko Raamatussa juurikaan rauhan oppeja? VT on ainakin sellainen hävityksen kauhistus, ettei sieltä löydy.

19

552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen käynyt Australiassa ja Uudessa Seelannissa ei siellä katukuvassa näkynyt islam. Olutta joivat paljon etenkin Australiassa.

      Valtion kirkon katoaminen lienee tuossa mittarina
      Kirkon katoaminen näyttää lisäävän uskonnollisuutta, esim. Turkki ja Amerikka. Nimenomaan valtion kirkon katoaminen.

      Varma Tieto

      • "Olen käynyt Australiassa ja Uudessa Seelannissa ei siellä katukuvassa näkynyt islam."

        No shit Sherlock? Tämä kommenttisi alleviivaa ihan saatanallisen riemuidioottimaista tyhmyyttäsi ja sitä, että olet lattialla sätkivä hellaririemuidiootti. Et tajua Suomen Kuvalehden sinänsä totuudellista mutta hienoisesti ironista artikkelia. Tietenkään Uusi-Seelanti ei ole muslimivaltio vaan artikkeli alleviivaa sitä, että uskonnot ovat ihmiskunnan riesa koska niiden ideaaleina on korkea moraali, mutta toteutus on täyttä paskaa ja uskontojen ideaali saavutetaan jumalattomuudella. Mutta sitähän sinä hellarihihu et tule koskaan tajuamaan.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "Olen käynyt Australiassa ja Uudessa Seelannissa ei siellä katukuvassa näkynyt islam."

        Minulle tulee Suomen kuvalehti luen ja ymmärrän kaiken siitä

        Olet traumatisoitunut hellarismista hakeudu terapiaan
        Apua on saatavilla
        Varma Tieto

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulle tulee Suomen kuvalehti luen ja ymmärrän kaiken siitä
        Varma Tieto

        No et näköjään ymmärrä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet traumatisoitunut hellarismista hakeudu terapiaan
        Apua on saatavilla
        Varma Tieto

        Ei saatana, perskärpänen heräsi ja tuli pörräämään 😂😂😂

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        No et näköjään ymmärrä.

        Turha kinata olet taas väärässä
        Varma Tieto

      • Anonyymi kirjoitti:

        Turha kinata olet taas väärässä
        Varma Tieto

        Väität siis, että tuo Suomen Kuvalehden artikkeli on paskaa? Luotan kyllä enemmän Suomen Kuvalehteen kuin lattialla sätkivään hellarihihuun, joka näyttelee eläkeläisinsinööriä.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Väität siis, että tuo Suomen Kuvalehden artikkeli on paskaa? Luotan kyllä enemmän Suomen Kuvalehteen kuin lattialla sätkivään hellarihihuun, joka näyttelee eläkeläisinsinööriä.

        En voi auttaa
        Hakeudu terapiaan.
        Varma Tieto

      • Anonyymi kirjoitti:

        En voi auttaa
        Hakeudu terapiaan.
        Varma Tieto

        Sinun pitää kehottaa Suomen Kuvalehden toimitusta terapiaan kun eivät ole samanlaisia lobotomian käyneitä riemuidiootteja kuin sinä 😂😂😂

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        "Olen käynyt Australiassa ja Uudessa Seelannissa ei siellä katukuvassa näkynyt islam."

        No shit Sherlock? Tämä kommenttisi alleviivaa ihan saatanallisen riemuidioottimaista tyhmyyttäsi ja sitä, että olet lattialla sätkivä hellaririemuidiootti. Et tajua Suomen Kuvalehden sinänsä totuudellista mutta hienoisesti ironista artikkelia. Tietenkään Uusi-Seelanti ei ole muslimivaltio vaan artikkeli alleviivaa sitä, että uskonnot ovat ihmiskunnan riesa koska niiden ideaaleina on korkea moraali, mutta toteutus on täyttä paskaa ja uskontojen ideaali saavutetaan jumalattomuudella. Mutta sitähän sinä hellarihihu et tule koskaan tajuamaan.

        Rakas Moses,
        Ymmärrän kaipuusi hellarien perään mutta minä en ole etsimäsi
        koska
        . En ole hellari vaan olen ateisti
        . Olen hetero pidän naisista
        . Pidän homoutta outona melkeinpä sairautena

        Ystävällisesti
        Varma_Tieto

    • Anonyymi

      Kyllä se näyttää linkin mukaan olevan totta.
      Tutkimus lienee etsinyt uskontojen ihmisoikeuksien mukaista linjaa ja käytäntöä.

      • Täysin väärin, tutkimus on etsinyt uskontojen ihmisoikeuksien ja moraalin ideaalia, jota ne eivät ole koskaan pystyneet toteuttamaan vallanhalun, keskinäisen kinastelun, lähetyskäskyjen ja muun uskonnollisen saastan vuoksi. On ironista, että uskontojen ideaali saavutetaan jumalattomuuden avulla. Tai ei se ole ironista vaan biologista. Uskontojen ideaalinen moraali perustuu biologiaan, empatiaan/sukulaisten suosimiseen (mitä läheisempi geneettinen sukulainen, sitä enemmän myötätuntoa sitä kohtaan koetaan) ja vastavuoroisuuteen.

    • Anonyymi

      Koraani on inhimillisen ja demokraattisin uskonto kirja maailmassa !!! Valitettavasti siitä on eri lahkoja kuten kristinuskostakin !!

      • Anonyymi

        Koraanin suurat ovat järjestetty niiden pituuden mukaan, loogista.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      on yhteydessä pisa tuloksiin 🤣

    • Anonyymi

      Eipä tämä Suomi ja suomalaiset kovin hyvin muslimista käy.

      Juopottelua, huoraamista, huonoa käytöstä,...

      ja tämä vasta siitä kauniimmasta päästä suomalaisten tapoja.

      Eivätkä suomalaiset pidä näitä tapoja pahana vaan hyvänä asiana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18674
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      65
      5618
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5217
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      37
      5106
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4941
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      77
      4839
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4383
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4047
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      48
      3337
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      46
      3018
    Aihe