Epäillyttävää?

Wagner-sotilaan selittely miksi loikkasi Venäjältä Norjaan, että syy siihen olisi ollut Suomen rajoilla niin tarkka valvonta?

Vaikuttaa siltä, että mies on lähetetty sen kertomaan, ehkä siksi ettei Suomen alueelta lähde länsimaat hyökkään Venäjälle. Venäjällä on melkoisella varmuudella erittäin runsaasti alueita joita vain olemattomilla ihmismäärillä valvotaan jos sitäkään.

Todennäköisesti sellaisilla 4hengen ryhmissä kertaa 10 vähäisellä aseistuksella jotka piilossa kun lähtisi kulkeen Venäjän puolelle niin ehkä puolet ei näkisi ketään 100km alueella. Mitä pohjoisemmassa kulkisivat sitä vähemmän näkisivät mitään ihmeellisempää, kalastelisivat kevätjoilla ja kaatelisivat riistaa äänenvaimennin aseilla?

Siksikin asia ontuu, koska Venäjällä on täytynyt olla tiedossa tiukka valvonta Nato-maissa rajoilla?
Venäjä joutunut käyttään kaiken sen ihmismäärän joilla on jokin käsitys rajavartioinnista?

Siispä käveleviä rohkeita Ukrainansodassa vapaaehtoisina olevia eräretkeilijöitä tunnustelemaan Venäjälle onko rajosta tullut helpot ylikulkureitit? Ei ainoastaan näiltäseuduilta vaan myös Tyynen valtamerenpuolelta tai vaikka jostain Lähi-idän alueilta sikäläisen näköisiä?
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö se ole niin että ne ulkomaalaiset jotka työskentelevät Venäjällä, saahan ne kaiketi edellen vaellella lähes missä vaan Venäjälli? Siksi oletus jonkun matkaa "laittoman" rajan ylityksen ihminen muuttuu tavalliseksi kulkiaksi Venäjän puolella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Wagner-sotilaan selittely miksi loikkasi Venäjältä Norjaan, että syy siihen olisi ollut Suomen rajoilla niin tarkka valvonta?

Vaikuttaa siltä, että mies on lähetetty sen kertomaan, ehkä siksi ettei Suomen alueelta lähde länsimaat hyökkään Venäjälle. Venäjällä on melkoisella varmuudella erittäin runsaasti alueita joita vain olemattomilla ihmismäärillä valvotaan jos sitäkään.

Todennäköisesti sellaisilla 4hengen ryhmissä kertaa 10 vähäisellä aseistuksella jotka piilossa kun lähtisi kulkeen Venäjän puolelle niin ehkä puolet ei näkisi ketään 100km alueella. Mitä pohjoisemmassa kulkisivat sitä vähemmän näkisivät mitään ihmeellisempää, kalastelisivat kevätjoilla ja kaatelisivat riistaa äänenvaimennin aseilla?

Siksikin asia ontuu, koska Venäjällä on täytynyt olla tiedossa tiukka valvonta Nato-maissa rajoilla?
Venäjä joutunut käyttään kaiken sen ihmismäärän joilla on jokin käsitys rajavartioinnista?

Siispä käveleviä rohkeita Ukrainansodassa vapaaehtoisina olevia eräretkeilijöitä tunnustelemaan Venäjälle onko rajosta tullut helpot ylikulkureitit? Ei ainoastaan näiltäseuduilta vaan myös Tyynen valtamerenpuolelta tai vaikka jostain Lähi-idän alueilta sikäläisen näköisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu