Onko muilla samanlaista kuin itsellä, eli löytyy vakipano nainen, jonka kanssa välillä nähdään enemmän ja välillä vähemmän. Enemmän nähdessämme, tai ylipäänsä jos nyt edes vaikka kerta viikkoon päästään näkemään ja panemaan, niin kaikki omat itsetyydytyksen fantasiat loistavat poissaolollaan eikä kiinnosta lainkaan, mutta jos on vaikka kahden viikon kuiva kausi, niin silloin palaa vahvana omat mielipuuhat itsensä kanssa. Eli silloin alkaa tekee taas älyttömästi mieli esim. anaalidildotusta ja kaikenlaista vähän likaisempaa touhua itsekseen. Naisen kanssa ei kiinnosta lainkaan sitten sellaiset hommat.
Vastaukset 5
- Anonyymi
Vaki pano ollut nelisen vuotta, varattu 56v rva.
Tavattiin riuttan tansilavalla mies välillä viikon poissa työ matkalla. Viikon aikana käyn panee useamman kerran toiminut tosi hyvin. Kasvettu joteski yhteen, molemmat myös nauttii panosta. - Anonyymi
Asun pk seudulla ja minulla on salasuhde samassa talossa asuvan leski rouvan kanssa. Tapaamme pari kertaa viikossa Mutta välillä on pidempiä pausseja kun molemmilla muita menoja Meillä myös ikäeroa hän nyt 69 ja minä 57.
- Anonyymi
Jep jep ja lehmät lentää trololoo
- Anonyymi
Kaappihomo runkkari
Vähän sama. Naapurissa asuu kotirouva, ite eläkkeellä. Rouva käy kun sen mies on töissä ei päivittäin mutta ehkä joka toinen päivä. Joskus pari viikkoa taukoa mut maistuu pillu sen jälkeen paremmalta. Tätä jatkunut jo melkein 2 vuotta ja saa mun puolesta jatkuakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?156889- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50628
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30567Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37546- 31541
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 44471
- 30456
- 64437
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437