Yritin saada unenpäästä kiinni.Koneessa paloivat vain yövalot, oli hiljaista, mutta uni ei tullut silmään epämukavalla penkillä
Onneksi yksi paikka kolmesta oli tyhjä ja olin saanut hieman oikaistua jalkojani.
Väsytti ja panetti.
Vaimoni oli samalla lennolla mutta jonkun Havannan kentällä sattuneen virheen takia istuimme eri puolilla konetta.
Panetus johtui vierustoveristani.
Hön oli nuori nainen,tumma kuin Etelän yö ja yhtä kuuma . ..
Olimme matkan alussa jutelleet ja tiesin että hän oli matkalla Pariisiin opiskelemaan lääketiedettä.
Mietin silloin ,että kyllä tuollainen lääkäri saisi minuakin hoidella.
Jutellessamme katselin vaivihkaa hänen valkoisen t- paidan alla kumpuilevaa poveaan .Hän oli kuin Sophia Loren nuorena
Vaikka ikäeromme oli suuri tunsin jonkinlaisen vetovoiman völillämme .
En koskaan olisi voinut kuvitella parikymppisen naisen kiinnostuvan minusta.
Ei enää,tässä iässä.kohta kuudenkymmenen paremmalla puolella.
Silti tunsin tutun värinön heräävän sisälläni.
Olen aina ollut seksuaalisesti hyvin aktiivinen ja varsinkin matkoilla meillä on vaimon kanssa aina parempaa seksiä kuin kotona.
Ehkä uusi ympäristö antaa virtaa ja tulee kokeiltua kaikenlaista vähän erikoisempaakin.
Esim .kyppikerhoon pääsy on ollut jo kauan haaveenani.
Mutta vaimo ei sellaiseen ikinä suostuisi. Hän on liian arka sellaiseen.
Mutta nyt istuin seksikkään nuoren naisen vieressä,ihan kosketusetäisyydellä.
Hänen katseessaan ja äänessään tunnistan jotain kiihottavan vihjailevaa.
Äsken hänen noustessaan vierestöni vessaan mennökseen ,tyttö pysähtyi hetkeksi eteeni ja nuo kireät,caprihousujen verhoamat pakarat lähes hipoivat kasvojani.
Niin löhellä oli nuori nainen,mutta yhtä hyvin hön olisi voinut olla kuussa, mietin katkerana ,tuntien kaluni jäykistyvän ja otsasuoneni nykivän kuin sitö pystyyn kiskoen.
Hän tuli takaisin ja istuessaan paikalleen nuo pitkä hiukset kuin vahingossa pyyhkäisivät kasvojani.
Hetken vielä istuimme jutustellen mutta sitten tyttö alkoi haukotella , sanoi vain hymyillen buenos noches ja kiskoi peitteen ylleen.
Katselin ympärilleni ja kuulin vain hiljaista hengitystö ,kuorsausta ,oli löhes pimeää .
Vedin itsekin peitteen päälleni ,ja nojauduin hiukan taaksepäin.
Tunsin tytön lämpimän vartalon vasten olkapäätäni.
Hän oli kääntynyt vasten ikkunaa,käpristyen kyljelleen,niin että tunsin peitteen läpi nuo kiinteät pakarat
Kosketus sai kaluni reagoimaan ja riettaat kuvat tuosta tytöstä alkoivat kulkea mielessäni
Nojauduin hiukan raskaammin häntä vasten
Kuulin vain hänen rauhallisen hengityksensö, hön ilmeisesti oli nukahtanut samantien.
Peiton alla avasin vyöni ja vetoketjun farkuistani,tartuin kuumaan ja jöykkää kaluuni ja katsahtettuani ympärilleni hiljaisessa löhes pimäessä koneessa,aloin hiljalleen runkkaamaan.
Silmät kiinni,kuumaa kullia hyväillen,painaudyin tiukemmin vasten tyttöä.
Hän ei ainakaan työntänyt minua pois ,vaan jatkoi rauhassa untaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17734673N
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞