yleislakko

Suomen elintaso on samaa luokkaa kuin portugalin ja kreikan, alle kaikkien muiden euro ja pohjoismaiden.
Elintaso ylös palkkoja ja etuja nostamalla. Yleislakko. heti.
4194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

soitappa sinne tampereen seudulle ja kysy ihmisiltä miltä tuntuu kun työpaikka lähtee suomesta.

Äänestä

Ei pitäisi sotkea palkkatasoa ja hyvinvointia toisiinsa. Ei se ole rahaa mikä meiltä suomalaisilta puuttuu, meiltä puuttuu jotakin aivan muuta. Hyvinvoinnin lisäämiseksi missä tahansa länsimaassa pitäisi kääntää katseensa muualle kuin edelläkävijän takalistoon. Parempia ratkaisuja rahojen riittämättömyyteen voi löytää vaikka venäjältä tai virosta, joissa pienikin palkka riittää elämiseen. Ottakaapa oppia siitä miten vielä pienituloisemmat pärjäävät vielä pienemmällä palkalla voi löytyä todellisia keinoja elämänsä laadun parantamiseen ainaisen roippeen ja turhakkeiden ostamisen sijaan.

Äänestä
  • Ja Lidlistä ostan ruokani, kun veroni nousee nopeammin kuin eläkeindeksini vai mitenkä se olikaan. Säästän 2 %.n kirkollisveron. Eikä se Jumala minua sen tähden hylkää, kun maan tilanne on tämä mikä on, köyhät kyykkyyn ja eläkeläiset varsinkin.

    Äänestä

  • ruokaan sekin meni kirjoitti:

    Ja Lidlistä ostan ruokani, kun veroni nousee nopeammin kuin eläkeindeksini vai mitenkä se olikaan. Säästän 2 %.n kirkollisveron. Eikä se Jumala minua sen tähden hylkää, kun maan tilanne on tämä mikä on, köyhät kyykkyyn ja eläkeläiset varsinkin.

    Kun sä ostat lidlistä jotain uudelleenpakattuja vuosia vanhoja ruokia, jotka ei oo menny saksalaisille kaupaksi. Sitten kuolet n. 20 vuotta nuorempana, jos olisit elänyt terveellisellä ruualla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heti vaan kirjoitti:

Suomen elintaso on samaa luokkaa kuin portugalin ja kreikan, alle kaikkien muiden euro ja pohjoismaiden.
Elintaso ylös palkkoja ja etuja nostamalla. Yleislakko. heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu