oma lehmä teatterissa

Anonyymi-ap

Onpa muutamalla kouvolan päättäjällä jäätävä tarve vastustaa nuorten jalkapalloharrastusta talvella kun ei rahaa ole. Katsokaapa vaan kun kohta aletaan suunnittelemaan uutta teatteria niin kummasti sitä rahaa vaan onkin. Joku muistaakseni ehdotti että varataan teatterille tietty summa ja sen mukaan rakennetaan mihin rahat riittää, Se vaan ei missään nimessä käynyt. Nyt sitten joutuvat veronmaksajat kauhulla seuraamaan millaisia mielihaluja alkaa herroilla ja rouvilla esiin putkahtaa.

271

5519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hölmöähän se on lämmittää (TEKO)nurmikkoa talvella taivasalla.
      Pelatkoot hiekkakentällä tai Hyypiähallissa.

      • Anonyymi

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kouvolassa on kymmenittäin ellei sadottain mahdollisuuksia harrastaa urheilua ja ihan järkevillä tavoilla. Se talvinen jalkapallokenttä ei ole suinkaan ainut vaihtoehto kioskilla notkumiselle. Ja mitenkäs ne ujot menevät sitten jalkapallojoukkueeseen jos ovat kotona mököttäjätyyppiä?

        Annapa muutama esimerkki nuorille sopivasta harrastuksesta, mikä ei vaadi rahaa . Kaikki eivät halua notkua siellä kaupan nurkalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annapa muutama esimerkki nuorille sopivasta harrastuksesta, mikä ei vaadi rahaa . Kaikki eivät halua notkua siellä kaupan nurkalla.

        Juoksemisesta ja estejuoksusta jäähallin yläkerrassa lähtien. Talvikentällä jalkapallo nimenomaan vaatii rahaa. Talvivarusteet, jalkapallokengät jotka soveltuvat pelaamiseen, pallot, eikä sieillä kukaan käy yksin pelaamassa vaan jonkun seuran puitteissa, jotka ottavat maksuja. Samoilla varustehinnoilla kuin jalkapallo vaatii, saa ostetuksi käyttökelpoiset sukset, joilla pääsee hiihtämään ilmaiseksi, tai käyttökelpoiset luistimet, joilla pääsee luistelemaan ulkojäille.

        Kävitkö sinä nuorena yksin talvella vain juoksemassa? Kyllä nuori kehittyäkseen tarvii myös seuraa ja porukalla tekemistä Ja kyllä oma lapseni kylän poikien kanssa aina koulun jälkeen kävi kentällä pelailemassa, ei siihen mitään valmentajaa tarvittu. Nappikset oli ainoat mitä tarvi , saatiin nekin naapurilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

        Kyllä, me tehtiin kaikkea muuta paitsi potkittiin pakkasessa ja lumessa nahkakuulaa lämmitetyllä kentällä.

        Olisiko sen YH:n kannattanut miettiä hieman aiemmin näitä ongelmia?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävitkö sinä nuorena yksin talvella vain juoksemassa? Kyllä nuori kehittyäkseen tarvii myös seuraa ja porukalla tekemistä Ja kyllä oma lapseni kylän poikien kanssa aina koulun jälkeen kävi kentällä pelailemassa, ei siihen mitään valmentajaa tarvittu. Nappikset oli ainoat mitä tarvi , saatiin nekin naapurilta.

        Esim. siellä jäähallin juoksuradoilla ei koskaan tarvitse eikä suorastaa voi olla yksin. Jä siis kävi nimenomaan keskellä talvea pelailemassa kylmällä kentällä kylä poikien kanssa. Et usko tähän itsekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, me tehtiin kaikkea muuta paitsi potkittiin pakkasessa ja lumessa nahkakuulaa lämmitetyllä kentällä.

        kävitte varmaan teatterissa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. siellä jäähallin juoksuradoilla ei koskaan tarvitse eikä suorastaa voi olla yksin. Jä siis kävi nimenomaan keskellä talvea pelailemassa kylmällä kentällä kylä poikien kanssa. Et usko tähän itsekään.

        Kyllä pelasi niin kauan kenttä kesti ja sitte kimppakyydillä pääsi naapurinkin kyydillä talvella Lehtomäkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

        En ole miettinyt

        Ehdotus: hankkikaa elämä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdotus: hankkikaa elämä

        Hanki itse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annapa muutama esimerkki nuorille sopivasta harrastuksesta, mikä ei vaadi rahaa . Kaikki eivät halua notkua siellä kaupan nurkalla.

        Mikäs vika kaupan nurkassa on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

        Pojat voivat lukea päivän sanomalehtiä ja keskustella niiden sisällöstä. Peliriippuvuuden voit estää piilottamalla peliohjaimet. Myös kauppaan voi mennä lämmittelemään, kun kioskin nurkalla tulee kylmä. Tai kioskille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

        En ole koska asia ei varsinaisesti kosketa minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annapa muutama esimerkki nuorille sopivasta harrastuksesta, mikä ei vaadi rahaa . Kaikki eivät halua notkua siellä kaupan nurkalla.

        Hankifutis? Tarkoitatko muuten sen vanhan s marketin nurkkaa vai uuden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs vika kaupan nurkassa on?

        Taitaa olla sama vika kuin Haanojan haalin nurkassa. Eli vajoama. UHU UHU UHU UHU!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, me tehtiin kaikkea muuta paitsi potkittiin pakkasessa ja lumessa nahkakuulaa lämmitetyllä kentällä.

        Meillä Pohjanmaalla käytiin navetassa harrastamassa seksiä. Ei tarvinnut lähteä kylille. Kaikkea voi harrastaa, kun ei ole liian vaativa. Teatterin vois rakentaa vaikka navetan ylisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt, mitä esimerkiksi yksinhuoltajaäitien pojat tekevät talvella, kun eivät voi mennä kentälle jalkapallo kentälle pelailemaan. Rahaa ei kotona ole suksiin, luistimiin tai laskettelureissuihin. Vaihtoehdoksi jää notkua kioskin nurkalla ja kun palelee mennä lähikuppilaan kylän miesten joukkoon. Ujoimmat jäävät kotiin mököttämään ja pahimmillaan hankkivat siellä peliriippuvuuden. Olisiko sinulla joku muu ehdotus heidän parhaaksi ehdottaa?

        Toki voi harrastaa muutakin, jos urheilusta tykkää, eritoten pallopeleistä, niin Kouvolassa on mahdollisuus harrastaa talvella esim. koripalloa, salibandya tai jotain jalkapalloa vahvistavaa tukiharjoittelua. Käsittääkseni jo nyt kahden lajin harrastajia (kesä-ja talvilija) on Kouvolan seudulla pilvin pimein. Ikäväähän tuo tietty on, että upeat kentät pidetään lumen alla.

        Kouvolalaisseuroilla on myös yhteistyötä, jonka seurauksena voi myös kausimksuista saada alennusta.

        Kioskin nurkilla, kauppakeskuksissa tai lähikuppilassa ei kannata viettää vapaa-aikaa.
        Se mitä isot edellä, pienet perässä....
        Vaihtoehtoja löytyy, jos niin haluaa. Jalkapallovalmentajallakin saattaa olla omat ehdotuksensa, jos halua on vain kysyä.

    • Anonyymi

      Varmaan pitää myös sitten kesällä jäädyttää järvet avantouimareille kun ei voi mitään muuta yh-äitien lapset tehdä kuin uida kesällä avannossa.

    • Anonyymi

      Voisihan Kouvolan Sanomat tehdä kattavan jutun, millaisissa "olosuhteissa" Kouvolalaiset nuoret Kaupungin eri kolkissa aikaansa viettää. Epäilyttää, haluavatko nuoret aikuistuessaan jäädä asumaan kaupunkiin, jossa heitä on "kyykytetty". Jos tyydyttäisiin paljon vaatimattomampaan teatteriin niin meille voisi jäädä tänne enemmän "itse kasvatettuja" lähihoitajia, opettajia , hitsareita, lääkäreitä, yrittäjiä jne.

    • Anonyymi

      Vaadin että ainakin viidelle kouvolan uimarannalle järjestetään avantouintimahdollisuus myös silloin kun ei luonnonjäätä ole.
      Mitä muuta lapseni voisivat tehdä kun kaikki maksaa? Avantouinti on yh- äidin lapsille se ainoa oikea urheilu- ja ajanvietemuoto.
      Ja kuusaanlammelle kesäksi tekojääretkiluistelurata.

      • Anonyymi

        Kiitos vaan mutta viihdyn paremmin siinä kannaksen toisella puolella, siellä on paljon paremmat paikat.
        Hoitele sinä ne suklaamunahommat kun niin kovasti näytät niistä tykkäävän ja siinähän voi olla ihan samaa sukupuoltakin kuten sinun puuhissasi aina.

    • Anonyymi

      Mikähän prossa lastenvanhemmista tarvisi teatteria enemmän lapsilleen ja mikähän prossa vanhemmista enempi liikuntamahdollisuuksia lapsilleen? Mulla ainakin lapsena oli enenpi vetoa kuntoilu juttuihin kuin teatteriin. Vanhemmiltani tarvinnu onneksi sitäkään kysellä mihin suuntaan tekee mieleni.

    • Anonyymi

      Suosittelen psykologilla piipahtamista jos ainoa mahdollinen harrastus lapsille on potkia talvella lumisateessa ja pakkasessa nahkakuulaa lämmitetyllä tekonurmella.
      Vitun aasit, hankkikaa elämä.

    • Anonyymi

      Aikoinaan oman lapseni nuoruutta miettiessä, niin täytyy sanoa, että jalkapalloharrastus oli yksi hänein tärkeistä tukipilareista. Arkana lapsena hän sai siellä kavereita ja valmentajat ja pelikaverit kannustivat vilpittömästi huonoinakin hetkinä. Kun koulussa oli oppimisvaikeuksia niin jalkapallokenttä oli se paikka, jossa sai kokea onnistumisia. Niitä onnistumisen kokemuksia jokainen nuori tarvitsee.

    • Anonyymi

      Tänään taas paremmin ymmärsi syyn kiivaaseen kentän lämmitys vastustukseen, kun luki uutisen jäähallin remonttitarpeista.
      Nuoret kotonaan vastaan äveriäät aitioissaan.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa vahvasti siltä että KOOKOON tulevaisuus kiinnostaa enemmän kuin paikallisen nuorison tulevaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa vahvasti siltä että KOOKOON tulevaisuus kiinnostaa enemmän kuin paikallisen nuorison tulevaisuus.

        Paikallinen nuoriso sinulla on housuissasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa vahvasti siltä että KOOKOON tulevaisuus kiinnostaa enemmän kuin paikallisen nuorison tulevaisuus.

        Kouvolan tulevaisuus kiinnostaa enemmän kuin KooKoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kouvolan tulevaisuus kiinnostaa enemmän kuin KooKoon.

        Jos ei nuorison tulevaisuus kiinnosta niin ei ole tulevaisuutta Kouvolallakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei nuorison tulevaisuus kiinnosta niin ei ole tulevaisuutta Kouvolallakaan.

        Mutta entä jos tulevaisuuden nuoriso ei kiinnosta niin on Kouvolaa tulevaisuudella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta entä jos tulevaisuuden nuoriso ei kiinnosta niin on Kouvolaa tulevaisuudella?

        mitä tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei nuorison tulevaisuus kiinnosta niin ei ole tulevaisuutta Kouvolallakaan.

        KooKoossa ei kenelläkään ole tulevaisuutta, se ulkopuolella saattaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä tarkoitat?

        En mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä tarkoitat?

        Tarkoitan Kouvolan nuorisotulevaisuutta Kouvolan tulevaisuus-nuorisossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitan Kouvolan nuorisotulevaisuutta Kouvolan tulevaisuus-nuorisossa

        hyvä Juha...! 🙈

    • Anonyymi

      Ensin käytetään rahaa runsaalla kädellä kookoolle ja seuraavaksi s-ryhmälle käyrälammella. Onkohan totta työkaverilta kuultu huhu, että kaupungin työntekijöiden ostoksetkin on ohjattu pääosin myös tämän ryhmän kauppaan?

      • Anonyymi

        En tiedä.

      • Anonyymi

        Olen kuullut saman huhun, että kaupunki irtisanoo työntekijän jos hänen nähdään käyvän muualla kuin s-kaupassa.

      • Anonyymi

        Tarkoittiko että kaupungin hankinnat tehdään sieltä. Kai ne kaikki ostokset pitäisi jostain tietoon saada kun joku vaivaa näkisi ja selvittäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut saman huhun, että kaupunki irtisanoo työntekijän jos hänen nähdään käyvän muualla kuin s-kaupassa.

        Sellasta olen kuullut että sinäkin käyt S-kaupassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellasta olen kuullut että sinäkin käyt S-kaupassa.

        Kahdesti vain olen käynyt ja viimeksi 12 vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdesti vain olen käynyt ja viimeksi 12 vuotta sitten.

        Ehkä tuo toinenkin huhu on uhtä todenperäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdesti vain olen käynyt ja viimeksi 12 vuotta sitten.

        Saitko porttikiellon toisella kerralla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittiko että kaupungin hankinnat tehdään sieltä. Kai ne kaikki ostokset pitäisi jostain tietoon saada kun joku vaivaa näkisi ja selvittäisi.

        Muistan että olisin joskus nähnyt listan missä oli eritelty kustakin paikasta tehdyt hankinnat summinensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko porttikiellon toisella kerralla?

        En vaan eka kerralla. Toisella kertaa sujahin vartijan selän takaa huomaamattomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittiko että kaupungin hankinnat tehdään sieltä. Kai ne kaikki ostokset pitäisi jostain tietoon saada kun joku vaivaa näkisi ja selvittäisi.

        Olen joskus miettinykin mistä työntekijät käy hakemassa tarvitut tavarat. Ostaako kaupungin kortilla vai laskulle. onko määrätty vain tietyt paikat mistä saavat ostaa. onko siis päätetty kannattaa vain yhtä kauppaketjua jos huhu pitäis paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen joskus miettinykin mistä työntekijät käy hakemassa tarvitut tavarat. Ostaako kaupungin kortilla vai laskulle. onko määrätty vain tietyt paikat mistä saavat ostaa. onko siis päätetty kannattaa vain yhtä kauppaketjua jos huhu pitäis paikkansa.

        Mutta, jos sieltä saa bonusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen joskus miettinykin mistä työntekijät käy hakemassa tarvitut tavarat. Ostaako kaupungin kortilla vai laskulle. onko määrätty vain tietyt paikat mistä saavat ostaa. onko siis päätetty kannattaa vain yhtä kauppaketjua jos huhu pitäis paikkansa.

        Eikö se olisi aika rumaa jos tällä tavalla rehdissä kaupungissamme tehtäisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen joskus miettinykin mistä työntekijät käy hakemassa tarvitut tavarat. Ostaako kaupungin kortilla vai laskulle. onko määrätty vain tietyt paikat mistä saavat ostaa. onko siis päätetty kannattaa vain yhtä kauppaketjua jos huhu pitäis paikkansa.

        Uteliaisuuttani kävin katsomassa KSO N johdon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uteliaisuuttani kävin katsomassa KSO N johdon.

        Onko siellä valtuutettujen vaimot ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uteliaisuuttani kävin katsomassa KSO N johdon.

        Piiri pieni pyörii... 🎶

    • Anonyymi

      Jokohan kohta järki voittaisi ??
      Kesällä pelataan jalkapalloa ja talvella kiekkoa..
      kyllä ne parhaat mahtuu hyypiään ja jäähallin kuten ennenkin.. ei ihan jokaisen yh:n Jani-Petteri. Takia tarvita kesäjäitä eikä lämmitettyä tekonurmea!!
      Niin ne on nykyiset ammattilaisetkin tehnyt

      Ja mitä teatteriin tulee, niin tuetaan kulttuuria mutta lopetetaan harraste teattereiden älytön tuleminen. Miksi koki yhteiskunta maksaa muutaman lahjattonan teatteriharrastajan harrastuksen tukemalla esimerkiksi kuusankosken teatterin toimintaa ?? Jos ei yleisö maksa kannattanee jatkaa päivätöitä 👍

      • Anonyymi

        Oletko itse rikas ja hyvissä oloissa kasvanut, kun et osaa asettua huonompi osaisten asemaan. Mutta ei huolta, ei osaa kaikki Kouvolan päättäjätkään. Samalla kaavalla (varakkaita ja "yhteistyökumppaneita" suosien) tuntuu Kouvolan päätöksetkin menevän. Tässä muutama esimerkki. Aitiot jäähalliin, teatteri, liikenneympyrä prismalle, terveysasema prismalle, investointeja käyrälammelle (osittain s-ryhmälle).

        tarkoitin hammashoitola

    • Anonyymi

      Niin ja järjestihän kaupunki s-ryhmälle poikkeusluvankin, että saivat laittaa huoltoaseman keskelle Kuusankoskea. Huoltoasemia siellä olisi ollut muutenkin pienellä alueella runsaasti.

      • Anonyymi

        Tuli sellanen ajatus mieleen kun tätä keskustelua luin että tehdäänköhän remontoitavaan prismaan myös valmiiksi kaupungille uusia tiloja johon voisi taas siirtää jotain kaupungin palveluja. Ei tää touhu enää hyvältä näytä.

        no nythän olis kaupunkilaisilla hyvä hetki äänestää jaloillaan ja kannattaa tavallisia yrittäjiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli sellanen ajatus mieleen kun tätä keskustelua luin että tehdäänköhän remontoitavaan prismaan myös valmiiksi kaupungille uusia tiloja johon voisi taas siirtää jotain kaupungin palveluja. Ei tää touhu enää hyvältä näytä.

        Kuusaalaisten kannattaa olla varuillaan. Tämän päivän kosarissa ei vielä kerrottu mitä tulee uudistetun prisman yläkertaan. Hammashoitolahan jo vietiin.

      • Anonyymi

        Ei poikkeuslupaa myönnettäessä paljon muita alueen bensisyrittäjiä mietitty. Tämäkin yksi esimerkki siitä, miksi ollaan yrittäjäkyselyissä häntäpäässä.

    • Anonyymi

      Löysin listan vain vuoden 2021 ostolaskuista. Silloin näyttl ainakin loppuvuodesta olleen S-business kortit käytössä.

      • Anonyymi

        Nyt kannattaisi kaupungin laittaa pikaisesti vuoden 2022 ostolaskut näkyviin sivuilleen. Jos toiminta on ollut rehtiä niin loppuu turhat epäilyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaisi kaupungin laittaa pikaisesti vuoden 2022 ostolaskut näkyviin sivuilleen. Jos toiminta on ollut rehtiä niin loppuu turhat epäilyt.

        Persuehdokkien rekisterimerkinnät esiin, on tietoa ettei kaikki ole niin julkista kuin on annettu ymmärtää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaisi kaupungin laittaa pikaisesti vuoden 2022 ostolaskut näkyviin sivuilleen. Jos toiminta on ollut rehtiä niin loppuu turhat epäilyt.

        Ei varmaankaan tiedot enää ennen vaaleja millään ehdi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaisi kaupungin laittaa pikaisesti vuoden 2022 ostolaskut näkyviin sivuilleen. Jos toiminta on ollut rehtiä niin loppuu turhat epäilyt.

        tämän jo arvasin. huhtikuu alkamassa ja sunnuntaina vaalit. eipä vaan ehditty ostolaskuja julkaista.

    • Anonyymi

      Kannattaa tässä kohtaa lukea selvitys: S-rymä on syvällä puolueissa. Yrittäjä ystävällinen kaupunki tekisi jotain toisin...

    • Anonyymi

      Olisihan tämäkin kaupunki varmaan niin paljon parempi paikka asua ja elää jos ei olisi kaiken maailman kähmintää. Sen kitkemiseen voisi valtuustokin keskittyä, jos keinoja olisi.

      • Anonyymi

        Muuta pois heihei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta pois heihei

        Näillä eväillä Kouvola nousuun.

    • Anonyymi

      Kuusaallahan onkin ihan ydinkeskustassa hyvin edustettuna s-ryhmä, 2 kauppaa ja bensiini. Kouvolan keskustassa tilanne on paljon huonompi. Siihenhän kaupan saisi vaikka matkakeskuksen uuteen pytinkiin ja bensis viereen.....

      • Anonyymi

        Spekuloidaan vähän... Jospa lopulta ne toimistot onkin vaan sivuseikka. Jos tärkeintä olisikin saada kauppa ydinkeskustaan ja kenties jotain muutakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spekuloidaan vähän... Jospa lopulta ne toimistot onkin vaan sivuseikka. Jos tärkeintä olisikin saada kauppa ydinkeskustaan ja kenties jotain muutakin.

        Spekuloidaan lisää: tässä taas persut virittelevät salaliittoteoriaa olemattomista asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spekuloidaan lisää: tässä taas persut virittelevät salaliittoteoriaa olemattomista asioista.

        valitettavasti arvioit väärin . En ole persu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        valitettavasti arvioit väärin . En ole persu

        Miksi se on valitettavaa? Taidat olla salapersu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se on valitettavaa? Taidat olla salapersu.

        Olen rehellinen Kouvolalainen veronmaksaja enkä voi sietää kähmintää ja epärehellisyyttä. Viimeiseen hengenvetooni asti tulen käytettävissä olevilla keinoillani vaikuttamaan hyviin veljiin. Voin olla piikki jonkun lihassa mutta minut on kasvatettu niin että rehellisyys maan perii. Olen tuleville sukupolville sen velkaa että osallistun omalta osaltani korruption kitkentään.

        lisäys vielä että en ole mukana politiikassa vaikka ehkä pitäisikin

    • Anonyymi

      Nyt tuli uutta spekuloitavaa...valtuuston kokous peruttiin ja pidettiinkin iltakoulu. Jännää... Toivottavasti kähmintään aletaan puuttumaan.

    • Anonyymi

      Tänään kolarissa kerrottiin että Toikka haluaa panostaa lapsiin ja nuoriin. Hyvä näin kunhan vaan ei tällä pohjusteta tarvetta KESKUSTAN monitoimiareenalle.

      • Anonyymi

        Kaupunginhallituksen esityslistalla näytti valitettavasti olevan jotain kaupunginjohtajan esittelyä monitoimiareenasta. Onkohan taas vedetty rakennushousut tai rakennushameet päälle?

        ehkä sieltä sokkarista on uudet vetimet käyty hakemassa. monitoimiareena näyttää olevan hankesuunnitteluvaiheessa.

    • Anonyymi

      Uuden kipinän monitoimiareenan kohdalla sai varmasti osaltaan syttymään kouvolan sanomien juttu helsinkiläisestä lätkäpojasta. Tarvitaanhan me tiettyjen päättäjien mielestä varmasti hieno areena KESKUSTAAN että keskustan lapset ja rikkaiden perheiden lapset pääsevät hienoihin tiloihin harrastamaan. Ja vaikka joku muu sen rakentaa niin ei sen käyttö veronmaksajille halvaksi tule.nimim. köyhät kyykkyyn

      • Anonyymi

        teatterin tai monitoimiareenan hinnalla saisi esimerkiksi todella monta kuplahallia tai jotain muuta kivaa ympäri Kouvolaa ja nuoriso kiittäisi.

    • Anonyymi

      kuin oma lehmä ahteriszza kuin pizza-pieerusza tai nkeri James Bondina oopperassa.

    • Anonyymi

      Kouvolan teatteri on pelkkää puuhastelua julkisin varoin .Naulatkaa ovet kiinni .

    • Anonyymi

      Jos teillä jollain kouvolan yrityksellä sattuu vielä olemaan edes vähän ylimääräistä rahaa niin sponssatkaa sillä mielummin nuorten harrastuksia

      • Anonyymi

        Ai kännykällä näpläämistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kännykällä näpläämistä?

        siihenhän se johtaa kun vapaa-ajanviettopaikkoja ei ole tai ne on ala-arvoiset.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollisuutta tienata pääsylipputuloilla.

    • Anonyymi

      Vuodesta toiseen päätöksissä toistetaan samaa: keskustaan...
      keskustaan...
      keskustaan...
      Tämän päivän Kouvolan Sanomissa Toikka antoi ymmärtää että VALITTAA ei saa. Onko meidän siis vain hiljaa hyväksyttävä, mitä ylhäältä annetaan.

      • Anonyymi

        Kj Toikalle ehdotan irtisanoutumista virastaan kuluvan vuoden aikana. Suomesta löytyy muutaman tuhannen asukkaan kuntia, joissa hänen osaamisensa riittää kuntajohtsjana. Kun kj Toikka edustaa vain pikkukouvolan palvelujen ja investointien toteuttamista, on Kymijoen kapungin virkatehtävät hänelle liian vaativia.

    • Anonyymi

      Eipä näköjään tarvi kaupunginjohtajan matkoistakaan säästää. prysseli ja espanja kutsuu.

      • Anonyymi

        Eipä kaupunginjohtajalle ne uimahallit niin tärkeitä olekaan kun voi käydä verorahoilla Espanjan lämmössä vetreyttämässä niveliään.

      • Anonyymi

        Kun kaupunginhallituksen esityslistalta selvisi, että viestintä ja markkinointipäällikkö oli määrännyt yhteyspäällikönkin sinne Brysseliin. Niin kertoisiko joku mitä yhteyspäällikön toimenkuvaan oikein kuuluu.

        Ehkä Kouvolan tiedotuspäällikkö osaisi tähän vastata, jos kuuluu hänen toimenkuvaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Kouvolan tiedotuspäällikkö osaisi tähän vastata, jos kuuluu hänen toimenkuvaan.

        tai jos arviointipäällikkö voisi arvioida kuka tähän voisi vastata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tai jos arviointipäällikkö voisi arvioida kuka tähän voisi vastata

        vai kuuluisiko apulaiskaupunginjohtajan kysyä kehityspäälliköltä josko hän kehittäisi kaupunginjohtajan loman ajaksi eliminointipäällikön viran joka loman aikana torppaisi kaikki kaupunkilaisten epämiellyttävät ehdotukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vai kuuluisiko apulaiskaupunginjohtajan kysyä kehityspäälliköltä josko hän kehittäisi kaupunginjohtajan loman ajaksi eliminointipäällikön viran joka loman aikana torppaisi kaikki kaupunkilaisten epämiellyttävät ehdotukset.

        mutta onhan siellä palkattuna kehitysvastaavakin jos se kuuluukin hänelle

    • Anonyymi

      Nyt heti pitää kaupungissa priorisoida asiat. Laitetaan nuorten ja lasten asiat kuntoon ensin. Erityisesti koulut, koulujen resurssit, lähiharrastupaikat ja nuorten tilat. Kuunnelkaa valtuutetut enemmän "tavallisten" nuorten mielipiteitä, ettekä ainoastaan teatteriväen ja kilpajoukkueiden tarpeita. Rakennetaan teatteri, uimahalli ja monitoimiiareena sitten joskus kun meillä oikeasti on ylimääräistä rahaa. Meille riittää tässä vaiheessa pienemmät hankkeet ja korjaukset ympäri Kouvolaa. Jos näiden hienojen hankkeiden takia jouduttaisiin taas kerran nostamaan veroja niin se entisestään kurjistaa perheiden elämää ja edelleen taas lisää lasten ja nuorten pahoinvointia. Nämä aseman lapset ja nuoret pitäisi teidät KAIKKI päättäjät lopulta saada laskeutumaan pilvilinnoistanne ja havahtumaan unelmistanne.

    • Anonyymi

      Kouvolan kaupunki on veronmaksajille kallis "marmoritiski". Automiehet tietää, mitä marmorilla tarkoitetaan...

      • Anonyymi

        Nelipyörä taitaa olla käytössä yhdellä jos toisella.

    • Anonyymi

      Lapset ja nuoret ei tarvitse HIENOJA tiloja ja puitteita. He tarvitsevat enemminkin välittäviä ja kuuntelevia aikuisia ympärilleen kouluihin ja vapaa-ajan harrastuksiinsa. Palkatkaa näitä sen sijaan että pistätte sata miljoonaa teattereihin, uimahalleihin ja monitoimiareenoihin. Ja jos kosari vois selvittää mikä on pomojen ja pikkupomojen määrä siellä hallinnossa.... HERÄTKÄÄ!

    • Anonyymi

      Yhdelle puolueelle on tullut hätä käteen kun on alkanut tulla tahroja maineeseen ja lupaa tarkastella investointeja uudelleen. Seurataan mielenkiinnolla miten muuttuu teatteriinvestoinnit vai tarkoittaako tarkastelut vain että perutaan muutama kouluinvestointi.

      • Anonyymi

        Leppänen taisi hävitä Larikan porukalle, joka näyttää tyytyvän nykyisen teatterin peruskorjaukseen. Enemmistö kokkareista on liikunnan tukijoita.

    • Anonyymi

      Sukulainen suunnittelee muutavansa kouvolaan ja hakevansa työpaikkaa kaupungilta. Yhdessä mietittiin onko kaikilla työntekijöillä henkilöstökortti jolla voisi saada jotain ylimääräisiä alennuksia kaupungin yhteistyökumppaneilta ja sopimuskumppaneilta.

      • Anonyymi

        Eli löitte viisaat päänne yhteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli löitte viisaat päänne yhteen?

        Niin kuule perskutarallaa tehtiin ja ihan ite kuuklettamalla löydettiin ainakin se että kookoolta saa ilmaisia pääsylippuja mutta sitte jouduttiin taas uudestaan kolauttaa päät yhteen kun alettiin miettimään kuka ne saa käyttää. Tuskin kuitenkaan kaupungin siivoojat, lastenhoitajat tai opettajat. Pari kuhmua on jo päässä mutta eiköhän ne äkkiä tosta parane.

    • Anonyymi

      Tiedoksi vielä, että Tylli on määrännyt kaupunginarkitehdinkin Brysseliin. Tarvitaan varmaan vielä uusia visioita entisten lisäksi.

    • Anonyymi

      jos tulevaisuus yhtään kiinnostaa niin pitäisi saada tuo kaupungin rahan palaminen nopeasti loppumaan.

      • Anonyymi

        Loppuuhan se ihan itsestään, nimittäin se raha.

      • Anonyymi

        Taitaa kuitenkin enemmän kiinnostaa osuuskaupan ja urheiluseurojen tulevaisuus...

    • Anonyymi

      Kyllä toivoisi, että muilla puolueilla löytyisi selkärankaa alkaa vastustamaan omaan napaan katsovien, hyvävelipuolueen tai puolueiden ajamia asioita. Kyllä seuraavissa vaaleissa kähmintään puuttuneet puolueet varmasti muistetaan positiivisella tavalla.

      • Anonyymi

        Ehkä muistetaan, mutta ei äänestetä.

    • Anonyymi

      Kannattaa jokaisen lukea tarkkaan nuo kaupungin esityslistat, niin tiedätte mihin teidän verorahat hassataan. Toikka lähteekin seuraavaksi oikein nyy jorkkiin.

    • Anonyymi

      Kävin kiitos katsomassaa mutta mitenkäs tästä hallintojohtajan paikasta on tullut niin tuulinen. Muutaman kuukauden jälkeen taas vaihtuu. Näytti että työnkuvaan kuuluu hallinto ja hankinnat palvelun johtaminen

      • Anonyymi

        Vaikeetahan se on kun kaikki pitäs saada ilmaseksi.

      • Anonyymi

        Eikö siihen uskalleta ulkopuolelta ottaa ketään kun nyt otetaan edunvalvontapäällikkö tilalle.

    • Anonyymi

      Aamun kosarissa juttu ulkomaan matkoista. Forsell saanoo että esim kaupunginjohtajan Espanjan matkasta ei tule kaupungille kuluja. edellisessä kaupunginh: tuksen pöytäkirjassa kuitenkin lukee että kustannuspaikka kaupunginhallitus 7210. yritetäänkö meitä vedättää mennen tullen.

    • Anonyymi

      Eikä tarvi enää miettiä miksi nuoret voivat huonosti kun esimerkiksi heidän hankkeisiin tarkoitetut rahat toinen toikka kuluttaa opettajien matkoihin. Onhan se helpompi pistää opet matkoihinsa kun oikeasti kehittää niillä samoilla rahoilla lapsille jotain hyvää.

    • Anonyymi

      Viime viikkoisten tietojen jälkeen on mennyt luottamus siihenkin voiko enää ollenkaan näiden yhteen puolueeseen kallellaan olevien virkamiesten vuosien varrella tehtyihin laskelmiin säästöistä luottaakaan.

      • Anonyymi

        Asia ei minua mummona kosketa, mutta toivottavasti päättäjät tarkastaa kriittisesti myös elimäki- koria koulukiistasta tehdyt laskelmat säästöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia ei minua mummona kosketa, mutta toivottavasti päättäjät tarkastaa kriittisesti myös elimäki- koria koulukiistasta tehdyt laskelmat säästöistä.

        Nyt kannattaa mummonkin mennä fasepuukkiin Jos ei jo siellä ole ja katsoa miten perusteellisesti elimäen vanhemmat ovat pystyneet kumoamaan virkamiesten todeksi esittämiä tietoja. Ei ne elimäkeläiset näytä edelleenkään mitään nenästä vedettäviä olevan. Olen heidän asioita seuraillut kun asuin siellä lapsena. Kova ikävä olisi takasin sinne turvallisille kotikonnuille. Ehkä vielä sinne pääsenkin.

    • Anonyymi

      Nyt on viime vuoden ostolaskut julkaistu. katselin vasta loppuvuotta niin s-ryhmään vaikuttaa tosiaan kaupunki olevan kalleellaan. s-business, meira nova, kymen seudun osuuskauppa, sokotel, ok-auto

      • Anonyymi

        Nyt vasta huomasin että ok auto ei taida kuulua s-ryhmään. Nelipyörä kuitenkin myy Toyotaa vai miten se oli.

      • Anonyymi

        Kosari on monesta meidän keskusteluista jutun tehnyt mutta eipä uskalla tähän tarttua. Toivottavasti tarkastuslautakunta tarttuu ja vielä kovasti kiinni.

      • Anonyymi

        Onko kukaan löytänyt sieltä mitään sukulais tai ystävän "kauppoja"

    • Anonyymi

      Sokotel on tehnyt useampana vuonna tappiota mutta onneksi meidän kaupunki on osaltaan auttanut ystävää hädässä.

      • Anonyymi

        Kaupungille myyty alihintaan.

    • Anonyymi

      Kouvolan Sanomat tänään kertoi että vuonna 2013 tavarantoimittajia oli vajaat 4600 ja vuonna 2020 enää vajaat 2400. Onko niin että kun kaupungin työntekijä laitaalueilla jaalassa, elimäellä, Valkealassa, inksassa tarvii jotain mitä ei löydy paikallisesta ääs kaupasta niin hän käy sen hakemassa prismasta. Vai mistä selittyy tämä määrän pienentyminen. Tietysti jos polttoaineestakin saa hyvät poonukset niin sittenhän se on kannattavaa.

      • Anonyymi

        ainakin toisten mielestä kannattavaa...

    • Anonyymi

      Kovasti jutussa korostetaan paikallisuusastetta. Onhan se paikallista kun ostetaan s-kaupoilta ja unohdetaan samalla muut yrittäjät. Kummatkohan tuovat suhteessa enemmän työpaikkoja. Ne markettien itsepalvelukassat johon meitä opetetaan vai perusyrittäjät. Taitaa vaan suurin osa perusyrittäjistä ehtiä mennä konkkaan ennenkuin kaupungilta löytyy tahtoa tehdä suunnanmuutosta

      • Anonyymi

        Tänäänhän sekin tieto tuli että konkurssimäärät kasvaneet eniten kymenlaaksossa eli vaatimattomat 150 prossaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänhän sekin tieto tuli että konkurssimäärät kasvaneet eniten kymenlaaksossa eli vaatimattomat 150 prossaa

        Miten se voi olla 150 prossaa? Eikös sadan pitäs olla suurin?

      • Anonyymi

        Kouvolassa itsepalvelukassoille ei vielä ole niin pitkiä jonoja kun niillä on hankalampi ostaa kaljaa.

    • Anonyymi

      Yksi ja ainoa etu näistä valtionosuuksien pienenenemisistä on että näistä suuruuden hulluista rakennushankkeista on lopulta luovuttava. Sitä olen aina miettinyt että onko nämä kaivinkone ja maansiirtofirmat jotenkin kaupungin eli tiettyjen virkamiesten ja valtuutettujen erityissuojeluksessa kun rahaa on laitettu ja aina laitettaan katuhankkeisiin ja meluvalleihin. Kuusaallakin esimerkiksi järjettömästi levennettiin katua että saatiin sinne upotettua miljoonia.

    • Anonyymi

      Ennen kokoomus piti huolta yrittäjistä mutta onko täällä nyt niin että persut pitää paremmin huolta perusyrittäjistä ja keskusta maaseudun maatalousyrittäjistä

    • Anonyymi

      Olen seurannut että persut ainakin yrittää pitää paremmin huolta perusnuorista. Pahkala esittää kuplahalleja eri puolille Kouvolaa. Kyllähän ne juuri tässä taloustilanteessa parempi vaihtoehto perusnuorien kannalta on kuin monitoimiareena. Kuplahallit on niitä matalankynnyksen harrastuspaikkoja ja olisi esimerkiksi yksi vaihtoehtopaikka kaupan nurkalla lorvimiseen. Minulle on turha selittää että kaupungille monitoimiareena tulee halvaksi kun muut sen rakentaa. Voitte vaan kuvitella minkälaisiin vuokrakuluihin kaupunki joutuu sitoutumaan 10 vuodeksi eteenpäin. Ja se taas on pois perusnuorilta. Ei mulla tässä vaiheessa muuta.

      • Anonyymi

        Eiköhän se monitoimiareena olisikin iltaisin niin täyteen buukattu kilpajoukkueilla niin ei sinne perusnuorilla olisi mitään asiaa. Heillä kun ei ole varaa maksaa kalliita vuokria. Ei kun taas assalle siis...

        Mitä nää perusnuoret on, Persujen kakaroitako? Ei niille mitään halleja, maksakoon vaan vanhemmat niinkuin muutkin joutuvat tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nää perusnuoret on, Persujen kakaroitako? Ei niille mitään halleja, maksakoon vaan vanhemmat niinkuin muutkin joutuvat tekemään.

        Valitettavasti kaikki eivät synny kultalusikka suussa. Kyllähän meidän vaan täällä kouvolassakin pitäisi kaikista huolta kantaa. ei verorahoja tulisi tällä lailla jakaa pelkästään hyväosaisten hyväksi. rehellisesti sanoen minun mielestä päättäjien ja virkamiesten joukossa on nyt aivan liian monta omaan napaan tuijottajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se monitoimiareena olisikin iltaisin niin täyteen buukattu kilpajoukkueilla niin ei sinne perusnuorilla olisi mitään asiaa. Heillä kun ei ole varaa maksaa kalliita vuokria. Ei kun taas assalle siis...

        Tässä kohtaa voisi muistaa jonkun ihan alussa esittämän kommentin: Talvikentillä jalkapallo nimenomaan tarvii rahaa. Eli ei sinne monitoimihalliin halvalla pääse, mutta jos on kaupungin omistama kuplahalli, niin sinnepä voisi päästäkin.

    • Anonyymi

      Pauli Hanhiniemi sanoi jotenkin niin, että syy keikkamuusikkojen alkoholiongelmiin voi olla kiertueilla tyhjä aika ja siitä seurauksena turhautuminen. Tätä samaa olen miettinyt nuorten kohdalla. Ongelmat ovat täälläkin lisääntyneet, kun ammattikoulussa ei ole enää entisenlaista kokopäiväistä kouluopetusta. Lisäksi harrastuspaikat on karsittu minimiin. Aika menee monella siis lorvimiseen. Meillä ei täällä Kouvolassa olisi varaa menettää yhtään nuorta alkoholin ja huumeiden maailmaan. Tästä voisivat päättäjät ottaa kopin näin äitienpäivänä 2023. Unohtakaa muu haihattelu ja keskittykää täysillä lapsiin ja nuoriin. Nuoren ajautuminen ongelmiin vaikuttaa koko perheeseen monella lailla.

      • Anonyymi

        Ihmeellinen ajatusmalli, että kaikki vaikeudet johtuvat ympäristöstä ja ihmisellä itsellään ei ole mitään vastuuta. Kyllä nykymaailmassa on tekemisenaiheita enemmän kuin kenelläkään on aikaa käytettävänä, eikä se ole kiinni edes rahasta.

    • Anonyymi

      Tiedoksi että ammattikoululaisenkin vastuuntunto on vielä kehittymässä ja he siksi tarvitsevat vielä ympäristön (niin kodin kuin kaupungin) tukea edistämään terveellisiä elämäntapoja. Kuplahallit olisi niitä paikkoja joihin voisi perusnuorikin iltaisin mennä pallottelemaan ilman että tarvii maksaa kalliita joukkuemaksuja ja lisenssejä.

      • Anonyymi

        Etkö ole ollenkaan huolestunut lukiolaisista? Kyllä ne Persunuoretkin voivat tehdä jotakin kehittävämpää kuin pallottelu kuplahallissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole ollenkaan huolestunut lukiolaisista? Kyllä ne Persunuoretkin voivat tehdä jotakin kehittävämpää kuin pallottelu kuplahallissa.

        Voit sinä minun puolesta ihan vapaasti saivarrella jos saat siitä hyvän mielen. Ukk instituutti on kirjoittanut mm näin: Liikunta vaikuttaa aivoterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Senkin takia minä niin kovasti toivoisin jokaiselle (varallisuudesta riippumatta) tällaista höntsäilypaikkaa..

        Ei se hiihtäminen pelastanut UKK'ta dementialta.

    • Anonyymi

      no nyt se teatterikiima iski tosissaan päälle. miettiiköhän noi yhdet päättäjät ja virkamiehet ollenkaa miltä niitten mielihalut päätökset ja toimintstavat näyttää tuolla muualla päin suomessa. ei näillä teatteriinvestoinneilla ja massapäiväkodeilla massakouluilla tänne ainakaan lisää lapsiperheitä saada. mutta eihän me saatais valittaa sanottiin.

      • Anonyymi

        Niin just reilu viikko sitte erityisesti yksi puolue vaati että ( kun rahaa ei ole!!!!!!!!!!!) inkeroisten koulua ei voi rakentaa ennen kuin tarkastellaan kaikki rakennushankkeet yhdesdä ja nyt nämä samat edistää teatterihanketta aivan villinä. Ne olisi ollu valmiina pitämään vielä kauemmin lapsia parakeissaan.

    • Anonyymi

      Nyt muutama esittää, että eivät he enää teatteriinvestointia pidäkään hyvänä mutta junaa ei voi kuulemma pysäyttää jos ei joku tee esimerkiksi valtuustoaloitetta. Tehkää persut pliis se kun nämä itse eivät ole sitä tähän mennessä tehnyt.

      • Anonyymi

        Voihan siellä teatterissa höntsäillä pallon kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan siellä teatterissa höntsäillä pallon kanssa.

        Jos se sinusta tuntuu hyvältä idealta niin tossut vaan jalkaan ja sinne näyttämölle neppailemaan.

    • Anonyymi

      Ainakin Rummukaisilla oli lehmä teatterissa mutten tiedä oliko se oma.....

    • Anonyymi

      Kovasti olen tarkkailut milloin opetuspalvelupäällikön virka ilmoitetaan julkisesti haettavaksi. Ajattelin vaan että kun kosarissakin sanottiin että kiire olisi uusi löytää. Kohta viikko menny jo tuostakin.

    • Anonyymi

      Nyt on joku yrittäjä kokenyt tulleensa väärin kohdelluksi kaupungin virkamiehen toimesta. Käräjäoikeus ei ole tehnyt päätöstä asiasta, mutta se ainakin vaikuttaa hyvältä, että joku valtuutetuista on yrittänyt asiaa selvittää. Silloin jos on pienikin epäilys epärehellisyydestä niin se pitää selvittää. Siitä seuraa hyvä huominen.
      .

      • Anonyymi

        KÄHMIJÄ saanut tuomion

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KÄHMIJÄ saanut tuomion

        KIITOS VALTUUTETULLE

    • Anonyymi

      Tätä nuorten tilannetta olen kovasti miettinyt siltä kannalta, että onko paras nuorisotila oikeasti sellainen, jossa voi vain istuskella, jutella ja pelata pleikkaa. Voisiko enemminkin ympäri Kouvolaa olla tiloja, jossa voisi olla aktiivista toimintaa. Tässä vain muutama esimerkki. Tila, jossa voisi vaikka korjata mopoa tai pyörää (esim. yhdessä harjoiteltaisiin renkaan vaihto) Yhdessä tai jopa marttojen kanssa voisi joskus leipoa ja laittaa ruokaa. Tehtäisiin tutustumiskäyntejä eri yrityksiin ja mahdollisesti tehtäisiin pieniä talkoohommia vanhuksille tai kaupungille. Aktiiviset eläkeläisetkin varmasti osallistuisivat mielellään yhteisiin projekteihin. Mielikuvitus vain on rajana, mitä nämä projektit voisivat olla.

      • Anonyymi

        Ne nuoret jotka ovat tuollaisesta tekemisestä kiinnostuneita, tekevät sitä jo nyt. Ne taas jotka eivät ole, notkuvat ostareilla ja kauppakeskuksilla tekemässä sitä mitä he haluavat - chillaamassa ja aiheuttamassa pahennusta.

        Itse näen, että jos jo lapsesta asti on järjestetty aktiivista toimintaa vapaa-ajalle, niin silloin ei yhtä helposti ajauduta sinne kaupan nurkalle. Toiminnan järjestäminen on osaltaan kaupungin tehtävä, koska kaikilla vanhemilla ei ole syystä tai toisesta mahdollisuus sitä tehdä.

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa aiemmin joku kirjoitti että ilman kähmintää tämä kaupunki olisi parempi paikka asua ja elää. Vähän tämän jälkeen Toikka lausui (tähänkin liittyen) jotenkin niin että pitäisi vähän miettiä millaisen kuvan kaupungistamme muualle annetaan. Nyt tämä kss episodi on yksi hyvä esimerkki siitä kähminnästä. Pitääkö kjn mielestä meidän tämäkin asia vain vaieta.

    • Anonyymi

      Katsoin kasvatus- ja opetuslautakunnan esityslistaa tarkasti ja entisenä ammattikoulun opettajaa kyllä ihmettelin, miten häikäilemättömästi Elimäen yhtenäiskoulua on jo useamman vuoden aikana, erityisesti virkamisten päätöksillä on tarkoitushakuisesti ajettu alas. Pöyristyttävää. ..Kyllä opetuslautakunnalla olis ituhannen taala paikka puuttua näiden virkamiesten toimintaan ja suorastaan velvollisuus!!!!

      • Anonyymi

        ymmärsinkö oikein että rajan toisella puolella olisi oppilaita joista saisi valtiontukea ja myöhemmin mahdollisesti uusia veronmaksajia meille. yksi esteistä vaan on se että virkamiehet ovat haluttomia edes keskustella vaihtoehdosta että lapinjärven oppilaat tulisi elimäelle.

        Bruaahaahhhaah. Yhdestä lapijärveläisestä maksetaan kouvolalle muutama tuhat, mutta kouvola joutuu maksamaan sitte hänen opetukestaan muutaman kymmenentuhatta, Ota sinä ne kotiisi opiskelemaan jos kerran väen väkisin haluat. ja maksa kulut.

        luitko nuo esityslistastata selvinneet tiedot ennenkuin kommentoit?
        ei kukaan lapinjärveläinen odotakaan että heidän lapsiaan ilmaiseksi siellä elimäellä opetetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luitko nuo esityslistastata selvinneet tiedot ennenkuin kommentoit?
        ei kukaan lapinjärveläinen odotakaan että heidän lapsiaan ilmaiseksi siellä elimäellä opetetaan.

        Ei tosiaan näytä Lapinjärven rahat kelpaavan Kouvolalle. Jossain keskustelussa joku kouvolalainen kommentoi että etelä Kouvolan lapset voisi käydä jopa Kotkassa koulua. Tämä meno nyt vaikuttaa vahvasti siltä että uusia veronmaksajia ei tosiaan kaivata Lapinjärveltä eikä Helsingin suunnalta ja entisetkin saatetaan pahimmassa skenaariossa siirtää Kotkaan tuleviksi veronmaksajiksi. Jossain uutisessa oli että vuokrat helsingissä on nousemassa 10 prosenttia mutta Kouvola tekee kaikkensa ettei lapsoperheet sieltä nyt ainakaan Elimäen maaseudun rauhaan muuta. Asenne on että muuttakoon mielummin Kausalaan Lapinjärvelle ja Pyhtäälle... Tähänkin liittyen muistan kun elimäellä oli sosiaalialan oppilaitos ja kuinka monta siellä opiskellut, muualta muutanutta jäi tänne asumaan, perusti perheen ja jäi töitä tekemään. Veroa maksavia hoitajia nyt riittää..Näin sen yhteiskunnan pitäisi toimia, mutta kun KOUVOLASSA EI.

    • Anonyymi

      Hyvin silmiinpistävää tuolla oli myös se että aikoinaan ei ole valittu kouluun pätevää rehtoria, vaikka sellainen olisi hakijoissa ollut.

      • Anonyymi

        No eihän tuolta esityslistasta voi mitään muuta johtopäätöstä tehdä kuin tämän: Toiminta on jo vuosien ajan ollut siellä Elimäellä häikäilemätöntä koulun alasajoa virkamiesten ja heidän takapirujen toimesta.

      • Anonyymi

        Tässähän on röyhkeästi toimittu lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Puuttukaa jo hyvänen aika näiden virkamiesten toimintaan.

      • Anonyymi

        Ja sitten muutenkin vielä väitettiin että virkojen täyttäminen on haastavaa vaikka kaikkiin on ollut useampi hakija. Kiire oli varmaan saada päätös tehtyä äkkiäkorian hyväksi jo lautakunnassa läpi huutojuttuna ettei kukaan ehtisi asioita sen kummemmin selvittämään. Minulta palaa kohta hihat.

    • Anonyymi

      Käykääpä joku valtuutetuista sieltä Lapinjärvellä kysymyssä millaisia neuvotteluja on käyty.

    • Anonyymi

      Erityisesti näiden tahojen tulevaisuus kiinnostaa tällä hetkellä :
      Kookoo
      Kso
      Kjp
      Kss
      Koria
      Kinno
      Kouvolan keskusta ja se yksi Koolla alkava puolue [vinkki: ei ole kristillisdemokraatit]

      • Anonyymi

        Koria alkaa olla Kouvolan esikaupunkialuetta. Nyt kun ei kaikki keskustan (en tarkoita puoluetta) haaveet toteudu niin on otettu esiin Koria kortti. Sitten kun on saatu sinne koulu aletaan seuraavaksi ehdottomasti tarviimaan uusi liikuntahalli.

        Ja koriakin aika lähellä prismaa niin siihen kannattaa panostaa. Kohta kaikki tiet ja liikenneympyrät johtavat kohti prismaa...

    • Anonyymi

      Katsokaapa Youtuubista Hjallis Harkimon video: miten ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Me ei tarvita hienoa monitoimiareena tai teatteria just nyt. Vaann meidän tulee käyttää niitä rahoja nuoria ja heidän ongelmia kuunteleviin aikuisiin.

      • Anonyymi

        Kuka nyt Hjallista uskoisi?

    • Anonyymi

      onko täällä Elimäen yrittäjiä kuulolla? Ajattelin vaan kun ovat alkaneet ajamaan alas koulua niin kohtelevatko siellä yhtä reilusti paikallisia yrittäjiä? Olisihan sekin ollut riski että Lapinjärveläiset olisivat käyttäneet joskus teidän kauppoja ja nekin rahat olisi jäänyt prismalta saamatta.

    • Anonyymi

      Tuolla vetoomuksissa paljastui sekin esitetty väite että koulussa olisi 12 täyttämätöntä virkaa vaikka ne ovat suurin osa jo muutama vuosi sitten lopetetun lukion virkoja. Kaikin keinoin on lautakunnan jäseniä yritetty johtaa harhaan. Ihmettelen suuresti jos lautakunnan jäsenet hyväksyy tällaisen itsensä vedättämisen virkamiesten toimesta. Jos tavallisessa yrityksessä toimittaisiin kaikkinensa näin niin kyllä tekijät olisi jo irtisanottu ajat sitten.

      • Anonyymi

        Olisi varmaan parasta että lautakunnan jäseniä kävisi säännöllisin väliajoin kouluissa keskustelemassa opettajien kanssa suoraan kuulumisista ja heidän kokemista ongelmista jos virkamiesten tietoihin ei aina voi luottaa. Voin vain kuvitella miten raskasta on työskennellä työyhteisössä jossa esimiehiltä ei saa tarvittavaa tukea työhön. Olen kuullut että elimäellä on ollut vuosia hyvät opettajat ja kasvattaneet hienoa nuorisoa maailmalle.

    • Anonyymi

      No mikähän se on tässäkin ollut taas taustalla. KÄHMINTÄ.

      • Anonyymi

        O han se vaan niin että ei se läyhääminen täälläkään lopu ennenkuin toiminta kaupungissa on rehellistä ja avointa.

    • Anonyymi

      Eilen näytti kosarissa olevan kovaa väittelyä kouluasiasta. kävin itelleni illalla oikein popparit tekemässä.

    • Anonyymi

      Voihan siinä käydä niinkin että valtuustosta löytyy vielä puolueita joilla on selkärankaa eikä myönnä rahaa korian kouluinvestointiin
      . Niin läpinäkyvää KÄHMINTÄÄ laittaa päätös lautakunnan päätettäväksi. Päätös joka määrää koko elimäen tulevaisuuden.

      • Anonyymi

        Rahat käy vähiin eikä yhtenäiskoulua tule Korialle. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      olipa tuolla keskustelussa kaupunginhallituksen puheenjohtajalta silmiinpistävä kommentti

    • Anonyymi

      jollain näyttää olevan tapana yrittää "hämätä" kiinnittämällä huomio johonkin muuhun kuin keskusteltavaan asiaan tai sitten kyseenalaistaa aiheet mistä on sopiva puhua. yritetään tällä tavalla kenties saada loppumaan kiusallinen aihe.

      • Anonyymi

        Hän käyttää myös erityisen paljon energiaa persujen arvostelemiseen. itse käyttäisin sen saman energian tehokkaammiin kaupungin hyväksi jos olisin sattumalta valtuutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän käyttää myös erityisen paljon energiaa persujen arvostelemiseen. itse käyttäisin sen saman energian tehokkaammiin kaupungin hyväksi jos olisin sattumalta valtuutettu.

        Miten tällainen "sattumalta valtuutus" tapahtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tällainen "sattumalta valtuutus" tapahtuu?

        Jos joku kiinnittää huomion muualle ja minut vahingossaseuraavissa vaaleissa valitaan.

    • Anonyymi

      Käykää ehdottomasti katsomassa youtubesta Hjalliksen esitys sinä maksat ruuasta liikaa.

      • Anonyymi

        Hjallis vedättää aina, ainoa tärkeä asia hänelle oman itsensä esiintuominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjallis vedättää aina, ainoa tärkeä asia hänelle oman itsensä esiintuominen.

        Hän on siis jostain keksinyt nuo seuraavan jutun alennuksetkin.uskoo ken tahtoo

    • Anonyymi

      myös tämä korruptiopaise pitää puhkaista

      • Anonyymi

        Mökin mummokin pienestä eläkkeestään maksaa edustajiston alennuksia

    • Anonyymi

      Tuota aloituksen otsikkoa mietiskelin: kävitkö siis vaimosi kanssa teatterissa?

    • Anonyymi

      Ihmettelin valtuuston kokousta katsoessasani että jotain siellä taas piti hiljentää. Hienosti Paula sen teki niinkuin puheenjohtajan kuuluukin tehdä. Luulisi että jo koulussa on opetettu että tassu pitää nostaa ylös ja pyytää puheenvuoro jos on asiaa.

    • Anonyymi

      Lukekaa myös kaikki korian koulun kannattajat tämän päivän iltalehdestä diili voittajan kertomus miksi hän lopetti työn jossa matkoihin kului 3 tuntia päivässä. eli Jouduin luopumaan yhteisestä ajasta perheeni kanssa enkä voinut pitää omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani huolta. Tämän saman kokee koulukuljetuksessa istuvat lapset. Olisin halunnut uskoa että edes useammat lautakunnan äidit olisivat äänestäneet lapsen etua ajatellen.

      • Anonyymi

        Noilla lapsilla vaan ei ole mahdollisuutta sanoo että mä en jaksa enää. Pakko vaan painaa pitkää päivää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noilla lapsilla vaan ei ole mahdollisuutta sanoo että mä en jaksa enää. Pakko vaan painaa pitkää päivää...

        Pieni tarkennus : Mie en jaksa enää...

    • Anonyymi

      Jonkun on velvollisuus on myös tehdä selvitys ja selonteko millaisia muutoksia Elimäen koulussa on tulossa ensi lukuvuodeksi ettei sama alasajo enää jatku. Pitää muistaa, että koulussa on ollut ja on edelleen huippuopettajia. Virkamiehet valinnoillaan päätöksillään ja kouluyhteisöä kuuntelemalla vaikuttavat ratkaisevasti oppimisympäristöön ja lasten hyvinvointiin.

      • Anonyymi

        Ymmärrän että jos joku on katsonut tätä touhua jo pitkään että ei voi enää olla päästämättä ulos mielipiteitään. Pallo on nyt heitetty virkamiehille ja toivottavasti ottavat kopin. Heitä aivan varmasti arvostetaan ja kunnioitetaan jatkossa jos osoittavat toimillaan koulujen, oppilaiden ja opettajien tasapuolisen kohtelun.

        Joskus se kamelin selkäkin vaan katkeaa

    • Anonyymi

      Voidaan palata taas tämän aloituksen varsinaiseen otsikkoon.. rahaa läytyy nyt parisataatuhatta arkkitehdeille. Jollekin kaupungin rahojen käytön kommentoijalla toisessa yhteydessä annettiin taas ymmärtää että valittaa eisaa ja kehotettiin vaan talkoita sen sijaan tekemään. Siitä olen varma että kokkarit saa seuraavissa vaaleissa kylmää kyytiä. sen verran kovaa on kaupungin rahojen tuhlaus...mutta sitä saa mitä tilaa...

      • Anonyymi

        Bruaaauuaaaaah kokoomus voittaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bruaaauuaaaaah kokoomus voittaa aina.

        Huh mikä pieru.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh mikä pieru.

        Pere itse sen minkä haluat. Kommunisti.

    • Anonyymi

      Ossi yrittää asiallisesti pitää muiden kuin keskustan väen puolia ja hänellä on ihan asiallisia perusteitakin mielipiteileen. Harmittaa vaan kun saa usein ylimielisiä vastauksia. Jokaisella on kuitenkin oikeus mielipiteisiinsä niin Ossilakin.

      • Anonyymi

        toivottavasti ei kohtele samalla tavalla oman puolueensa valtuutettiuja jotks ei ole samaa mieltä asioidts

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toivottavasti ei kohtele samalla tavalla oman puolueensa valtuutettiuja jotks ei ole samaa mieltä asioidts

        Minua kovasti mietityttää miten hänen valtuustokollegat lopulta suhtautuvat tähän kommentointitapaan. valtava tarve on joka välissä puolustaa kaupunginjohtajaa kuten tänäänkin. vähempikin riittäisi. kunhan ei vain sahaisi omaa oksaansa ja koko puolueensa.

    • Anonyymi

      Kosarissa mainos...Jumbon kuplasta Lapinjärven lumoon. lapinjärvi on ottanut oikein asiakseen saada hesalaiset muuttamaan maaseudun rauhaan. kouvolassa ei tälle asialle korvia lotkauteta. Onhan siellä veroprosenttikin pienempi kun meillä niin ei voi kuin kaikkea hyvää heille jatkoon toivottaa.

      • Anonyymi

        Porvoossakin asuntojen hinnat tapissaan ja sieltä väkeä on vyörymässä itäänpäin. Kouvola ei haluu että ne jää elimäelle ja vaan uskoo sokeesti että ne elimäen kohdalla vaan kiihdyttää ja tekee sitten äkkijarrutuksen kouvolan keskustan kohdalla

        Miksi kaupunkielämään kyllästynyt muuttaisi toisen kaupungin keskustaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kaupunkielämään kyllästynyt muuttaisi toisen kaupungin keskustaan?

        Keskustan uusiin kerrostaloihinkin muuttaa paljon eläkeläisiä. niillä jotka on ikänsä olleet hyvissä töissä on vara ostaa sietä osake. Heiltä ei kuitenkaan palhon verotuloja tule. Sitä hyffee saataisiin maalle muuttavista lapsiperheistä joiden vanhemmat tekee kalispalkkasia etätöitä. Kyllähän nuo eläkeläiset varmasti olisi suuri teatterin käyttäjäryhmä mutta tosiiiii kauan kestäis että niiden verorahoilla kuitattais toi miljooooonien investointi. Etenkin kokoomukselle se vaan nyt tuntuu olevan niin kova pakkomielle että se jyrää nyt kaiken muun hyvinvoinnin yli.

        Asiasta kukkaruukkuun. onko kukaan
        muu epäillyt että tehostettuun palveluasumiseen pääsisi muita helpommin entiset maanviljelijät kun ne on maksanu kalliita myel maksuja ja siksi niillä on tavallista parempi eläke. asukkaallehan tarvii jättää vaan alle 200 ja kaikki muu kuukausituloista viedään.

        Kouvolaan alueella teatteri prisma keskustan urheilujoukkueet suurkoulut ja päiväkodit ykkösiä loput hoidetaan sitten sen mukasn mitä rahaa näiden jäälkeen jää. Eli tarkoittaa sitä että mitään ei jää köyhille lapsille ja vanhuksille. Tämä on sitä tulevaisuutta eli rikkaat saa sirkushuveja ja muut viruu kotonansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kaupunkielämään kyllästynyt muuttaisi toisen kaupungin keskustaan?

        Minulle ei kosaria tule mutta ymmärsin että vatajanpuistoonkaan ei uusia rakentajia löydy. Tarvisko niitä tonnteja kaavoittaa johonkin muualle päin kouvolaa paremmille paikoille niin saatais väkimäärä kasvamaan. Eikös se olis veroprosenttia ajatellen tärkeintä.

    • Anonyymi

      Mitä väliä muista lapsista kun vaan virkamiesten ja päättäjien lapsille varmistuu koulu mahdollisimman lähelle. Säästetään muiden penskojen kustannuksella ja viedään heiltä koulut mahdollisimman kauas että rahaa riittää uuteen suurkouluun

      • Anonyymi

        Hyviä ideoita sinänsä, laitetaan korvan taakse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä ideoita sinänsä, laitetaan korvan taakse.

        Tulee vaan pirunmoinen kiire toteuttaa ne ennenkun lähtee palli valtuustosalista alta

    • Anonyymi

      Talousneuvos Pousikin sen nyt ääneen ajatteli että ei taida rahat riittää isoon urheiluhalliin. Pousin perusteluilla on hölmön hommaa tässä vaiheessa teatteriakaan rakentaa. Nyt valtuutetut ja kaikki virkamiehet selkä suorana parantamaan kouvolan mainetta. täältä löytyy monta hyvää ideaa miten sen voi tehdä. Kaupungin tulevaisuus on tai ainakin pitäisi olla teidän valtuutettujen käsissä. Ottakaa tässä vaiheessa virkamiehiltä tietyt päätäntävallat pois itsellenne.

    • Anonyymi

      Hesarin huumejuttu pitäis oikeesti olla nyt se viimenen herätys kaikille että me ei nyt tarvita monitoimiareenaa ja teatteria vaan meidän tulee HUOLEHTIA LAPSISTA JA NUORISTA näinä vaikeina aikoina.

    • Anonyymi

      Kosarin jutussa pubin pitäjä mainitsee nuorten olevan viikonloppuna pääasiassa asiakkaina pubissa. Näin varmaan kouvolassakin. tavisnuorten harrastuspaikat karsittu minimiin niin ovat tottuneet viikollakin istuskelemaan vaan baarissa ja siitä se lähtee....

      • Anonyymi

        Aina pitää yrittää kaataa syy jonkun muun niskaan! Mitä jos nuoret ottaisivat vaan itseään niskasta kiinni ja ryhtyisivät miettimään mitä isona kannattaisi tehdä?
        Ei se ole mahdotonta, ja hyviä esimerkkejä onnistumisista kyllä löytyy.

        Mitäpä jos lukisit tuon kommentin tuosta yläpuolelta uudestaan... Muistan elävästi vuosia sitten kun lapseni oli alle 15 vuotiaita ja riensivät koulun jälkeen aina katsomaan oliko kaukalo aurattu/jäädytetty. Eipä taas kerran ollut ja vanhimmat menivätkin sitten aina kylän kuppilaan viettämään aikaa. Ei sen ikäiset pysty itse vielä kaukaloa hoitamaan ja tarvivat vielä aikuisten ja päättäjien tukea elämässään etenemiseen. Jos sinulla on lapsia niin ovatko olleet keskustassa hyvien palvelujen äärellä kun et ymmärrä maaseudun lasten elämää ollenkaan.

        Kyllä on lapsia ja hyvin ovat pärjänneet elämässä ilman kaukaloa.
        Kertaakaan ei ole tarvinnut muita syyttää lasten tekosista. Toki tukea ja ohjausta on tarvittaessa tarjottu, mutta ei kaikkea pidä saada eikä vaatia valmiina.

        Tämäkin tapaus on vanhemmalle varmaan lisännyr sitä riittämättömyyden tunnetta kun ei ole ollut mahdollisuutta lasta muualle kuskata harrastamaan ja sitten on joutunut miettimään myös että mitähän se lapsi puuhailee kun ei voi olla hyvien harrastusten parissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on lapsia ja hyvin ovat pärjänneet elämässä ilman kaukaloa.
        Kertaakaan ei ole tarvinnut muita syyttää lasten tekosista. Toki tukea ja ohjausta on tarvittaessa tarjottu, mutta ei kaikkea pidä saada eikä vaatia valmiina.

        Et vastannut ovatko asuneet keskustan lähellä ja oletko itse pystynyt heitä tukemaan. Palataan taas keskustelussa alkuun eli miten esimerkiksi yksinhuoltajilla on mahdollisuus lapsia kuskata kauemmas harrastuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vastannut ovatko asuneet keskustan lähellä ja oletko itse pystynyt heitä tukemaan. Palataan taas keskustelussa alkuun eli miten esimerkiksi yksinhuoltajilla on mahdollisuus lapsia kuskata kauemmas harrastuksiin.

        Ei mitenkään voida vaatia tai olettaa että kaikilla syrjäkylillä on samat palvelut kuin taajamissa. Se baari voi olla jos asiakaspohja riittää, mutta sitä ei kustannetakaan verorahoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitenkään voida vaatia tai olettaa että kaikilla syrjäkylillä on samat palvelut kuin taajamissa. Se baari voi olla jos asiakaspohja riittää, mutta sitä ei kustannetakaan verorahoista.

        Sinun mielestä on siis oikein että Kouvolan entisessä kuntakeskuksessa ei tarvitse olla talvella lapsille jäädytettyä jääkiekkokaukaloa ja on oikein että nuoret notkuvat sen sijaan lähikuppilassa. Vaikuttaa nyt vähän siltä että olet poliitikko ja sinulla on jotain parempaa käyttöä noillekin rahoille.

        Jos niillä nuorilla ei ole omaa järkeä päässä, ei sitä kiekkokaukalossakaan voi sinne kaataa.
        Vaikuttaa aivan samalta vanhempienkin suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos niillä nuorilla ei ole omaa järkeä päässä, ei sitä kiekkokaukalossakaan voi sinne kaataa.
        Vaikuttaa aivan samalta vanhempienkin suhteen.

        Et voi olla tosissas ettet muka ymmärrä mikä on harrastamisen merkitys lapsen kehitykselle??????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et voi olla tosissas ettet muka ymmärrä mikä on harrastamisen merkitys lapsen kehitykselle??????

        Ymmärrätkö sinä mitä tarkoittaa jokaisen oma vastuuntunto? Jokaisen meistä, niin nuoren kuin vanhankin, on kannettava seuraukset tekemisistään.
        Ymmärrän erittäin hyvin harrastamisen merkityksen nuorille, mutta jääkiekko tai urheilu ylipäätään ei ole ainoa vaihtoehto. Kyllä niin minun kuin lastenikin on täytynyt valita harrastukset mahdollisuuksien mukaan, ja aina on tekemistä löytynyt. Ja sellaista josta on ollut hyötyä myöhemmässä elämässä. Voihan sitä tietysti unelmoida NHL tähteydestäkin, mutta kovin harvan kohdalla se toteutuu.

        Tuolla jo kerran sanoin mutta toistan. Olen ymmärtänyt että sinun lapsilla on ollut mahdollisuus valita mutta kun talvella ei maaseututaajamassa tosiaan ei ole muuta paikkaa kokoontua kuin se ulkojää ja olet senkin paikan heiltä viemässä. Toiseksi alle 15 vuotiaan vastuuntunto ei ole vielä kehittynyt. He tarvitsevat vielä kaiken tuen aikuisilta ja päättäjiltä että pystyvät jatkossa tekemään viisaita valintoja elämässään.

        Ei jaksa enää, tehkää sitten vaikka talkoilla joku karsina mihin kersat pääsevät "kehittymään".
        Maailma on täynnä mahdollisuuksia joihin joka ikisellä on pääsy, mutta jos verhot on tiukasti kiinni ei niitä näe.

        Onhan tässä varmasti kaikille tullut selväksi sinun ja meidän muiden kannat asiaan eikä tarvi enää vastata mutta varmssti useampi krskustelua seurannut on samalla miettinyt mihinkä haluat kaupungin verorahoja käyttää kun et missään nimessä taajamien nuorten hyväksi.

        Onko jossain ylimääräisiä verorahoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jossain ylimääräisiä verorahoja?

        Tuntuuhan niitä olevan kun suunnitellaan mm kymmenien miljoonien teatteria, uimahallia ja käyrälammen ehostusta. Asia ei minua enää henkilökohtaisesti kosketa mutta suoraan sanoen hävettää olla kouvolalainen jos päättäjien kanssa tarvii taistella kylän jääkiekkokaukalosta näiden investointisuunnitelmien jälkeen.

        Lapsenlapseni asuvat jo toisen kaupungin taajamassa ja siellä tehdään päätökset lapset edellä.

    • Anonyymi

      Joku vois tehdä jutun paljon veroja yhteensä euroissa mitattuna kerätään miltäkin alueelta. Haukutun manskin ympäriltä varmasti enemmän kuin vaikka Marinkylästä. On luonnollista,että verovaroja ohjataan enemmän sinne mistä niitä enemmän kerätään eli sinne missä on enemmän ihmisiä.

      • Anonyymi

        Sinun kannattaa käydä rohkeasti muissa taajamissa kyselemässä, mitä he verorahoilla ovat saaneet, jos elät kuplassa. Kosarin mielipidekeskusteluistakin olen seuraillut että politiikot ei edes tiedä mitä muisda taajanissa on kun se manski on vain se napa. Politikkojen mielestä ei haittaa vaikka nuoriso luuhaa baareissa kun ei ole omia tai sukulaisten lapsia.

      • Anonyymi

        tuo marinkylä vilahteli useamman kerran kosarin mielipiteissä mutta nyt on tullut esimerkkikohteeksi näköjään jo tännekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo marinkylä vilahteli useamman kerran kosarin mielipiteissä mutta nyt on tullut esimerkkikohteeksi näköjään jo tännekin

        Itse asun tuohokotissa niin minulle hyvä että palvelut ovat keskustassa eikä marinkylässä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asun tuohokotissa niin minulle hyvä että palvelut ovat keskustassa eikä marinkylässä

        jokainen keskustelun lukija tehkööt omat päätelmät tuosta kommentista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jokainen keskustelun lukija tehkööt omat päätelmät tuosta kommentista

        Tämä on suotavaa keskusteluissa

      • Anonyymi

        Vastaavasti voi tehdä myös jutun mitä kaikkia oleellisia palveluja on viety ja puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaavasti voi tehdä myös jutun mitä kaikkia oleellisia palveluja on viety ja puuttuu.

        Tuo on hyvä idea,voisi verrata ihan faktoihin nojaten mitä on viety ja mistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on hyvä idea,voisi verrata ihan faktoihin nojaten mitä on viety ja mistä.

        kosarista seurasin viime viikolla yhtä keskustelua niin sen pohjalta vois ehdottaa että se juttusarja kannattas varmaan alottaa elimäeltä niin tulis hyvää settii heti alkuun

    • Anonyymi

      Onko viitakummussa vielä kaukalo ja jää talvella ? Mikä on torniomäen kaukalon kohtalo ?

      • Anonyymi

        Oli mikä oli kohtalo niin jos taajamissa ei ole nuorille kuin yksi kokoontumispaikka talvella eli ulkojää niin osa meidän poliitikoista on valmiita lopettamaan senkin ylläpidon. En ole kuullut toisesta kaupungista jossa näin hävyttömällä asenteella asioita hoidetaan.

    • Anonyymi

      Välillä voi käväistä kirjastossa.
      Sieltä löytyy hyvää luettavaa, tekee gutaa" virranjakajan" kannen alle.

      • Anonyymi

        Et keksinyt muuta sanottavaa niin pistit läskiks käyhän se noinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et keksinyt muuta sanottavaa niin pistit läskiks käyhän se noinkin.

        Se olit sinä joka pistit läskiksi. Tekisi tosiaan mieli käydä joskus hätistelemässä nuuskaa syljeksivät juipit kaukalosta kehittävämpiin askareisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olit sinä joka pistit läskiksi. Tekisi tosiaan mieli käydä joskus hätistelemässä nuuskaa syljeksivät juipit kaukalosta kehittävämpiin askareisiin.

        Ei se hätistely paras kasvatuskeino ole. Kannattaa mielummin käydä juttelemassa heidän kanssa ja kysyä millaista on ollut kasvaa Kouvolassa ja mitä he ovat odottaneet kaupungiltaan ja mikä voisi olla paremmin. Heillä voisi olla jotain muitakin ideoita kuin se monitoimiareena. Jos heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa kausimaksuja niin ei hrillä iltaisin sinne ole mitään asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olit sinä joka pistit läskiksi. Tekisi tosiaan mieli käydä joskus hätistelemässä nuuskaa syljeksivät juipit kaukalosta kehittävämpiin askareisiin.

        Alkaa nyt vaikuttaa että huippu urheilijat ja huipulle pyrkivät on sinulle ne tärkeimmät ja muut höntsilijät ovat juippeja joista ei tarvi välittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa nyt vaikuttaa että huippu urheilijat ja huipulle pyrkivät on sinulle ne tärkeimmät ja muut höntsilijät ovat juippeja joista ei tarvi välittää.

        Olet kyllä harvinaisen huono arvailija.

    • Anonyymi

      Olen kuullut armeijan henkilökuntaan kuuluvalta miten armeijassa erottuu joukosta ne jotka ovat lapsena harrastaneet joukkueurheilua. Itse olen havainnut että ei välttämättä tarvi kuulua edes mihinkään joukkueeseen mutta riittää jo että kylän poikien kanssa yhdessä pelailee. Se kasvattaa monella tavalla ja sitä kautta oppii toimimaan ryhmässä

      • Anonyymi

        aika sairasta

      • Anonyymi

        Kentällä oppii siis muiden sääntöjen lisäksi elämän pelisääntöjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kentällä oppii siis muiden sääntöjen lisäksi elämän pelisääntöjä

        Niin että poikittaista mailaa jos ei muuten pärjää?

    • Anonyymi

      Onneksi kaupungistamme löytyy kuitenkin vielä suuri joukko aikuisia jotka keräävät rahaa Kasper Laineen muistorahastolle ja sieltä ohjaavat rahat vähävaraisten nuorten jalkapalloharrsstukseen. Nämä ihmiset ovat hienosti ymmärtäneet tämän huonon yhtälön vähävaraisuus ja harrastaminen mistä täälläkin ketjussa on näköjään kovasti sarvia lyöty seinään . Taiteiden yönä keskuskentällä heillä näköjään seuraava tempaus.

      • Anonyymi

        Pelastaivatkohan nämä hyväntekijät Kouvolan kaupunginkin talouden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelastaivatkohan nämä hyväntekijät Kouvolan kaupunginkin talouden?

        Siitähän se talous nousee kun pidetään tulevista veronmaksajista huolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitähän se talous nousee kun pidetään tulevista veronmaksajista huolta.

        Onko näin käynyt ja kaymässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitähän se talous nousee kun pidetään tulevista veronmaksajista huolta.

        Tyypillistä unelmahöttöä, sanoisi persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko näin käynyt ja kaymässä?

        Ei tämän hetkisillä kaupungin nuorisoon kohdistuvilla toimilla ole käynyt eikä käymässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä unelmahöttöä, sanoisi persu.

        Persuille hatunnosto! hyvin monessa asiassa ovat yrittäneet pitää nuorten puolta. Täytyy vain odotella että edes joku toinenkin puolue kokee herätyksen....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille hatunnosto! hyvin monessa asiassa ovat yrittäneet pitää nuorten puolta. Täytyy vain odotella että edes joku toinenkin puolue kokee herätyksen....

        Tyypillinen persun hännänosto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen persun hännänosto.

        Kokkareille ei häntää heilutella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkareille ei häntää heilutella

        Eipä, heille pitää heilutella setelinippua.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Seuraan sinua.

      Muistathan tämän.
      Ikävä
      129
      1541
    2. Mikä sai ihastumaan?

      Mikä teillä muilla on hänessä (kaivatussasi) saanut ihastumaan itseensä? Muhun vetosi miehessä rehellisyys ja se että o
      Ikävä
      55
      1295
    3. Lempinimi kaivatulle

      Minkä lempinimen olet antanut ikäväsi kohteelle mielessäsi häntä ikövöidessä? Hän kulkee aatteissa mukana lempinimellä
      Ikävä
      45
      1231
    4. Nainen, minne olet piiloutunut

      Jäätyykö nenä pakkasella ja et uskalla pistäytyä ulkopuolella, vai pelkäätkö törmääväsi minuun? Voi olla tosiaan kiusall
      Ikävä
      59
      1037
    5. Torikahvila R.I.P

      "Torikahvilan ylläpito ei vastannut MunFoorumin yhteydenottoon parin viikon kuluessa. Foorumi on suljettu, koska sillä e
      Yhteiskunta
      117
      964
    6. Kiitos päättäjät Kytölehdon päätöksestä

      Nyt saimme positiivisen uutisen Hyrynsalmelle. Edistykselliset ja kokonaisuutta laajasti katsovat päättäjät ymmärsivät t
      Hyrynsalmi
      71
      906
    7. Mikä fiilis tänään

      Ystävälläni. Ei minua meidän ikäero edelleenkään haittaa ja olet ollut positiivinenkin. Kaikilla on hyviä ja huonoja päi
      Ystävyys
      125
      896
    8. Nainen kaunokainen

      Mitä teet tänään illalla?
      Ikävä
      39
      748
    9. Olisin halunnut...

      Olisin halunnut jutella kaikki asiat selväksi. Olen joskus kirjoittanut tänne huonossa mielentilassa ja todella ajattele
      Ikävä
      82
      687
    10. Palasina edelleen ja paras pala hukassa loppuun asti

      💞 Mä et ketään viereeni kaipaa Itselleni toistelen et kaikki hyvin on En tahdo et kukaan Perääni soittaa Helpompi on o
      Ikävä
      113
      674
    Aihe