Puheet ja lupaukset eivät oikein kohtaa. Kataisen hallitus romuutti puolutusmenot, Sipilän,

Anonyymi-ap

Soinin sinisten ja Orpon näsienhallituksen leikkauslista on pitkä kuin koronavuosi:

- Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan
- Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetään
- Vanhempainvapaan päivärahoja leikataan
- Sairausajan vuosilomaa leikataan palauttamalla siihen omavastuupäivät
- Vuosiloman kertymistä vähennetään äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta
- Ansiosidonnaisen kestoa leikataan 100 päivällä
- Kiky leikkaa julkisen sektorin lomarahoja 30 %
- Vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla
- Työsuhdeturvaa heikennetään (mm. koeaikaa pidennetään, takaisinottovelvol-lisuutta lyhennetään ja pitkäaikaistyöttömän määräaikaisuuksia
helpotetaan)
- Aikuiskoulutustuen kestoa lyhennetään
- Ammatillisen koulutuksen määrärahoja leikataan 190 miljoonaa euroa
- Työttömyyspäivärahan enimmäisaikaa lyhennetään 100 päivällä
- Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikataan (mm. lapsilisää, äitiys-, isyys- ja
vanhempainpäivärahaa, peruspäivärahaa ja kansaneläkettä)
-Opiskelijoiden opintorahan osuutta pienennetään ja lainaosuutta kasvatetaan

Kokoomus teki myös koulutusreformin eli leikkasi ammatti-peruskoulutuksesta ja yliopistoilta satojamiljoonia.

Nyt sitten samat näsät julistavat, puolustukselta, sosiaaliturvasta eikä koulutuksesta leikata.

Taitaa olla takinkäännön mestaripuolue tai sitten eivät edes ymmärrä mitä suustaan päästävät.

Näsät eivät jatkoon.

39

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huraa, kokliks meni.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        ❤️ ­­N­y­m­f­­o­m­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17736839V

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      KOKomus eläkeläisten kokkareille.

      • Anonyymi

        Indeksileikkaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Indeksileikkaus.

        Se oli pakko tehdä.


    • Anonyymi

      Demarit kielsivät maamiinat, nyt joukkojen helpompi tulla Suomeen.

      • Anonyymi

        Aika heikko provo.


      • Anonyymi

        Tähän tarveharkinta, vaikka Haloska vastustaa


      • Anonyymi

        Maamiinat kielsi Suomen eduskunta.


    • Anonyymi

      Rau

    • Anonyymi

      Han

    • Anonyymi

      Puo

    • Anonyymi

      Näyttäkööt mallia omilla toimillaan jotta vakuuttavat. Mistä omastaan luopuvat nuo?
      Ei kiinnosta porvarien p:n jauhanta muiden kustannuksella.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen politiikka on on monarkista harvain oikeutuksiin perustuvaa siirtomaissa usein esiintynyttä riistopolitiikkaa jossa kaikki muu kuin tuo pieni ydin porukka ovat hyödyksi käytettäviä ja kun ei enää mitään irtoa ,ongelma jätettä
        .


      • Anonyymi

        Ihanteena 1930luku.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanteena 1930luku.

        Pestuumarkkinat elvytetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen politiikka on on monarkista harvain oikeutuksiin perustuvaa siirtomaissa usein esiintynyttä riistopolitiikkaa jossa kaikki muu kuin tuo pieni ydin porukka ovat hyödyksi käytettäviä ja kun ei enää mitään irtoa ,ongelma jätettä
        .

        Vastustimme.


    • Anonyymi

      Kokoomuslaiset nuolevat vihervasemmistoa joka käänteessä ja ovat antaneet tukensa kaikille velka miljardeille oppositiosta käsin, nyt teatteri esittää huolta Suomen velkaantumisesta, kaksinaamaisuutta koko sakki.

      • Anonyymi

        Sama Persut.


    • Anonyymi

      Kokkarit on businesmiesten puolue.
      Tavallinen kansa tajuaa jo sen!

    • Anonyymi

      allan on suuri

    • Anonyymi

      Onpa karmea lista.

    • Anonyymi

      kokoomus rahan ja omanhyvän puolue

    • Anonyymi

      Kaiku vastaa.

    • Anonyymi

      Timo on omit

    • Anonyymi

      PersKeKo -hallitus teki nuo leikkaukset ennen kuin Soinin sinisistä tiedettiin vielä mitään.

      Niiden tekemiseen osallistuivat niin soinilaiset kuin halla-aholaisetkin persut ja niille jaa-nappia painaneista persukansanedustajista pönöttää edellen suuri joukko eduskunnassa.

    • Anonyymi

      Sipilän hallitus ei leikannut lapsilisää, Kataisen hallitus jossa Urpilainen oli valtiovarainmnisteri leikkasi lapsilisää, kuten aikoinaan teki myös Lipponen.

    • Anonyymi

      Aseriisunta onkin suotavaa.

    • Anonyymi

      Hienoa toimintaa.

    • Anonyymi

      Aika romakasti

    • Anonyymi

      Joo

    • Anonyymi

      Tyyppiesimerkki vaihtoehtoisesta totuudesta.

    • Anonyymi

      Juha Sipilä primemienisteri

    • Anonyymi

      No isyysvapaa.

    • Anonyymi

      Aikaikkuna kiinni.

    • Anonyymi

      Pitkässä juoksussa väsyy.

    • Anonyymi

      ihana lista

    • Anonyymi

      Populisti a ei palele.

    • Anonyymi

      Lupaus lottoa ropot pelaavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5450
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1452
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      951
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      841
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      822
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      813
    7. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      807
    8. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      43
      799
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      794
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      779
    Aihe