Iltasanomissa; Asukas vasaroi meteliä pitäneen lämpöpumpun mäsäksi.
Asukas ei saanut nukuttua öisin, koska lämpöpumppu piti asuntoon häiritsevää meteliä. Vihdoin puolen vuoden valitusten jälkeen (lokakuu 2021) yhtiö sammutti pumpun yön ajaksi. Mies sai yörauhansa pariksi kuukaudeksi. Huhti-toukokuussa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja alkoi kuitenkin pitää laitteita öisin päällä eikä ilmottanut siitä asukkaalle mitään.
Mies valitti taas metelistä, mutta yhtiö ei nyt joustanut.
Asukas oli itse ollut aktiivinen eri instansseihin. Lopulta myös taloyhtiön hallituksen edustaja sanoi että ehkäääääää melumittauksiin ryhdytään.
Lopulta mieheltä petti meteliin hermo ja hän kävi moukaroimassa pumpun mäsäksi ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot. Oikeus velvoitti miehen maksakaan korvaukset vakuutusyhtiölle ja taloyhtiölle. Oikeus kuitenkin ymmärsi sen verran moukaroijaa että ehdollisen vankeuden sijaan määräsivät tälle sakkoja.
Herää kysymys miksi taloyhtiön hallitus käynnisti pumpun eikä informoinut siitä asukasta eikä joustanut vaikka siitä seurasi asukkaalle univelan takia vakava terveyshaitta.
Omituinen taloyhtiö Hervannassa
Anonyymi-ap
2
61
Vastaukset
- Anonyymi
resonoiko se jos on parvekkeella vai pitääkö pultata seinään ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001879- 1241420
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061307Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K891285Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701114Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän458961IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913- 47908
Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9852Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138826