Suuseksi korvasi meillä yhdynnän

Anonyymi-ap

Olemme yli 60v-pariskunta ja yhteistä aikaa jo yli 35v takana.

Kun vaimoni ei selkeästi enää halunnut perinteistä seksiä, niin kysyin, voisiko hän hyväillä minua käsin. Ykskaks hän antoikin minulle suuseksiä ja sehän oli aivan mahtava kokemus. Voitti perinteisen seksin 100-0.

Tuosta kokemuksesta innostuneina vaimoni antamasta suuseksistä tuli tälle eläkeläispariskunnalle käytännössä jokapäiväinen rituaali.

Ja huom, oma laukeamiskynnykseni on niin korkea, etten laukea suuseksistä. Vaimoni kun vaihtelee, ihanasti, kielen, suun ja imemisen tapoja.

Seksin jälkeen pää on täynnä mielihyvähormooneja ja olo taivaallinen. Noin 10 minuuttia kerrallaan kuudennessa taivaassa voittaa parin kolmen sekunnin perinteisen orgasmin mennen tullen.

Suuseksissä makaan selälläni omalla sängynpuolellani, laitan tyynyn pyllyn alle, suuseksiliukuvoidetta hepin kärkeen ja jättäydyn vaimoni hyväiltäväksi.

Joskun nostelen lonkkaa parin sentin verran vähän aikaa, johon hän reagoi olemalla paikallaan ja kutittelee kielellä aina työnnön yläpisteessä. Mutta paikallaan ollessa olo on ihanin.

Tavallisesti noita kymmenminuuttisia hellyyshetkiä on 3-4 päivässä, joskus useamminkin.

Itse hän ei halua saada suuseksiä tai muutakaan seksiä, syynä ehkä SSRI-lääkitys, joka osalla vie seksihalut kokonaan. Harmi.

ps kerran hän alkoi unissaan työntämään peittoa päältäni ja alkoi antamaan suuseksiä, totaalisen unessa (nukun aina alasti). No, se kesti vain minuutin tai pari, harmi, mutta erityisen kiihottavana se jäi totisesti mieleen.
Seuraavana päivänä kerroin edellisyön tapahtumasta hänelle. Ei hän siitä hämmentynyt.

t nimim. hyvässä kotihoidossa

30

3400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Buaahaa nyt spedellä pomppasi yök 🤢🤮

      • Anonyymi

        Trollolloo ;-(


      • Anonyymi

        Mikäs se nyt sulle tuli.


    • Anonyymi

      Oltiin taas äsken, ei aamua ilman oraalista rakkautta.
      Siihen suukot ja rakkaudentunnustukset päälle, ihana aamu, taas kerran.

      • Anonyymi

        Ihanaa ja kuontalo on ku kukkakaali


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa ja kuontalo on ku kukkakaali

        Ei ole, koskapa en laukea. Tarvittaisiin tasaisesti kiihtyvä rytmi laukeamiseen.
        Mutta mitä väliä, 10 minuuttia kuudennessa taivaassa voittaa 3 sekuntia seitsemännessä.

        Eli suotta trollaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, koskapa en laukea. Tarvittaisiin tasaisesti kiihtyvä rytmi laukeamiseen.
        Mutta mitä väliä, 10 minuuttia kuudennessa taivaassa voittaa 3 sekuntia seitsemännessä.

        Eli suotta trollaat.

        Ei se voi koska palsta on kylälle pakkomielle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se voi koska palsta on kylälle pakkomielle?

        Kylälle...opettele kirjoittamaan uusavuton reppana


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylälle...opettele kirjoittamaan uusavuton reppana

        Sää bää mikä idiootti lammas.


    • Anonyymi

      Vaimo ehdotti, että kokeiltaisiin mansikanmakuisen suuseksiliukuvoiteen asemasta kinuskikastiketta ja sen kanssa leikittiin viimeyönä ilta yhdeksästä aamu puoli neljään.

      Kävin tosin välillä ABC-Alepasta hakemassa triojätskiä ja suklaakastiketta (muita makuja ei ollut), ja sitäkin kokeiltiin.

      Suklaakastike oli liian lirua (sitä ei tarttunut kuin vähän hepin kärkeen) ja kinuski taas liimasi kasvat alapäähäni, oli sottaista hommaa.

      Mutta joskus, vaihtelun vuoksi, ihan kiva.

      Silloin illalla päätettiin että huomenna eli siis tänään kokeillaan kaikki muutkin maut eli mansikka, vanilja ja ehdottomasti lakritsi.

      On molempien suosikki jätskin lisänä. Nyt kokeillaan sitä makuvoiteena suuseksissä. Taatusti sottaista.

      • Anonyymi

        Ja lisää speden sekoiluja buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lisää speden sekoiluja buaahaa

        Juu ethän sää ittelles mitää voi.Daiju kun olet.


    • Anonyymi

      Minua on kerran imutettu koko syksyinen yö, rouva käytti hunajaa ja osas niin suorittaa, etten lauennut.

      • Anonyymi

        Parhaimmillaan suihinotossa menetän ensin puhekyvyn, sitten kuulon ja lopuksi unohdan, että meitä on siinä touhussa kaksi.

        Siinä vain on mielihyvän tilassa, jossa vain leijailen lyhyiden ja pitkien, voimakkaiden ja helien, sekä aina yllätyksellisten seksuaalisten mielihyväkokemusten läpi.
        10 minuuttia per reissu, suurinpiirtein, parin minuutin tauko ja usein alkaa vaimon antama uusi reissu, ennenkuin ehdin rauhoittua.

        Liekö kumma, että olen ihan addiktoitunut tuohon vaimoni antamaan ihanaan suuseksiin.

        Vuoden aikana olemme tehneen sen noin tuhat kertaa.


    • Anonyymi

      Lieneekö kenelläkään miehellä haluja antaa suuseksiä +60-vuotiaalle suominaiselle. Itse annoin kerran sitä +50-vuotiaalle ranskattarelle, mutta hän olikin kauniimpi ja seksikkäämpi kuin suurin osa suomalaisista teineistäkin.

      • Anonyymi

        Jos (suu)seksin suurin motivaattori on vastapuolen ulkonäkö/ikä, niin ei käy kateeksi.
        ap


    • Anonyymi

      U­­u­­­si s­­­ek­­si­teatteri avautu­­­u Su­­­ome­en! Ku­tsu­­­mme kai­kk­i­­­. Il­moittau­tum­­­inen ryhmä­ämm­­­e tä­äl­l­­ä 👉 http://syntheticwerks.net/H/T4z9L3

    • Anonyymi

      Tänään ei oltu kuin kerran. Aamulla viiden aikaan.
      Pikku paussi (2-3 pv) voisi olla hyvää, antaisi paremman kokemuksen. Kun on oltu joka päivä useamman kerran jo vuoden ajan, niin kai siinä uutuudenviehätys vähitellen menee.

      Mutta hyvältä se edelleen tuntuu.

      ap

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun se suuseksi menee meillä niinn mukavasti, niin ostin juuri lisää S8 makuliukuvoiteita (kuten se menee eikä suuseksiliukuvoiteita) kaksi mansikkaa, kaksi suklaata, yhden vaniljan ja yhden kinuskin a 125ml.

      Eli yhteensä 750ml hintaan 81€. Ei postimaksuja, kun oli riittävän iso tilaus.

      Nyt vain odotellaan, että vaimo pääsee arvostelemaan, mikä on paras maku.

      ps mansikka ja suklaa ovat osoittautuneet jo hyviksi eli vink vink muillekin

      Stimul 8
      S8 Liukuvoide Suklaa 125ml, S8 Liukuvoide Mansikka 125ml...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      mikään ei voita aamuista nuolemista teki sen mies taikka koira terv paula

      • Anonyymi

        Varo ettei koira pure sun nappulaa pois,


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuossa yks aamu kävi 80v mummeli vetämässä turpavarvit,heitti ekaks tekarit kuppiin ja alko työstää,melekone kokemus.

    • Anonyymi

      Minä 61v.Emäntä 55v.Ollaan 69 aina ennen yhdyntää.Työntelen häntä yleensä takaapäin ja hän käyttää samalla klitoriskiihotinta ja saa orkun pian.Minulla se kestää enkä joka kerta saakkaan.

      • Anonyymi

        Viagran halpisveresio (sama aina eri nimellä Sildenafil) lisää potenssia ja samalla nautinnontuntoa. Pillerit 40 senttiä kpl, ei siis kallista. Ei sovi niille, jotka syö nitroja.
        Jokainen lääkäri kirjoittaa resetin jos pyytää.

        Sopii myös suuseksi parantamiseen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuli parin päivän paussi vaimoan antamaan suuseksiin, mutta tänään taas oltiin. Aamulla tuntui hyvältä, mutta aamupäivällä kokeiltiin uudelleen ja olipas Todella ihanaa.
      Suosittelen, voittaa perinteisen seksin 10-0, ainakin minusta
      t ap

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 92 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      125
      11112
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10314
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      183
      6510
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5582
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5051
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      146
      4364
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      68
      4051
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3604
    Aihe