3 000 e/kk tienaava maksaa 750 euroa vuodessa Sipilän hallituksen aikana päätettyjä "kiky-maksuja"
SAK on julkaissut laskurin, joka kertoo, paljonko vuonna 2016 solmitun kilpailukykysopimuksen muutokset ovat maksaneet työntekijöille.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0b89a5bb-4293-40ce-83f7-11d5704863df
10.2.2023 klo 11:29
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ja sen ammattiliitot avasivat vaalikampanjansa perjantaina julkaisemalla ”kiky-kellon”. Se kertoo, paljonko Juha Sipilän (kesk) hallituksen aikana sovittu kiky-sopimus on maksanut työntekijöille.
– Olemme viime keväästä lähtien todenneet, että kiky-maksujen siirto pitäisi palauttaa työnantajan vastuulle, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi kampanjatilaisuudessa.
SAK on teettänyt kiky-maksuista laskelman, jonka mukaan kustannus työntekijöille on ollut jo yli 11,3 miljardia euroa.
SAK:n mukaan 3 000 euron bruttopalkkaa saavalta työntekijältä kiky leikkaa ansioita reilut 60 euroa kuussa, eli vuodessa noin 750 euroa.
Eniten kiky on maksanut julkisen sektorin työntekijöille. Työuran aikana kiky maksaa 2017 työelämään tulleelle mediaanituloiselle suomalaiselle noin 42 000 euroa. Keskituloiselle kustannus on 48 000, SAK kertoo.
Laskurin mukaan esimerkiksi tapauksessa, jossa vuonna 1990 syntynyt ja julkisella sektorilla työskennellyt henkilö sai kuukausittaista bruttopalkkaa keskimäärin 3 000 euroa vuosina 2017–2022, kiky-sopimus on maksanut hänelle 7 297 euroa.
Mikäli henkilö saa nyt bruttopalkkaa 4 000 euroa kuussa ja työskentelee tällä palkalla alimpaan eläkeikäänsä saakka, kiky maksaa hänelle 44 443 euroa.
SAK julkaisee myöhemmin laskurin, johon voi syöttää omat palkkatietonsa ja laskea kiky-sopimuksen vaikutukset.
Neljä puoluetta kannattaa
Eloranta sanoi tilaisuudessa, että Suomessa on nyt ongelmia palkansaajien ostovoiman kanssa, ei työllisyyden kanssa, joten eikö kiky-sopimuksella korjatut ongelmat ala olla jo poistuneet ja kiky-maksut voisi nyt palauttaa työnantajille.
SAK kertoo tehneensä kyselyn eduskuntapuolueilla, ja vastausten perusteella SDP, PS, vasemmistoliitto ja vihreät ovat valmiit siirtämään kiky-maksut työnantajille. SDP ja vasemmistoliitto ovat myös vaatineet tätä vaalikampanjoissaan.
– Meillä on parlamentaarinen enemmistö tähän, Eloranta sanoi.
SAK toivoo, että tuleva hallitus ottaa työlistalleen uudet neuvottelut kilpailukykysopimuksesta.
Työntekijälle tulleet maksut
Vuonna 2016 Juha Sipilän (kesk) hallitus, työnantajajärjestöt ja lähes kaikki ammattiliitot solmivat kilpailukyky- eli kiky-sopimuksesta. Tavoite oli parantaa Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä.
Hallitus lupasi sopimuksessa muun muassa vetää valmistelevansa pakkolait pois ja peruuttaa hallitusohjelmassa sopimuksen vaihtoehtona olevat 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset ja veronkorotukset.
Sopimuksessa keskeisenä asiana sovittiin muun muassa työajan vuosittaisesta pidentämisestä 24 tunnilla ilman lisäkorvausta. Myös sosiaaliturvamaksuja siirrettiin osittain työnantajalta työntekijän maksettavaksi. Julkisen sektorin lomarahat pienenivät 30 prosentilla vuosina 2017–2019.
SAK:n laskurissa kiky-maksuiksi on määritelty työntekijälle syntyneet määräaikaiset kustannukset lomarahojen leikkauksesta ja työajan palkattomasta pidennyksestä. Nämä on jo pääosin päättyneet tai neuvoteltu pois sopimuksista.
Pysyviksi kustannuksiksi on laskettu työnantajamaksujen 2,05 prosentin vaiheittainen siirto palkansaajille.
Iltalehti kysyi perjantaina SAK:n edustajilta, onko laskurissa otettu huomioon sitä, mitä hyviä vaikutuksia kiky-sopimus on tuonut työntekijöille, esimerkiksi säilyttänyt tai lisännyt työpaikkoja. SAK:n vastaus kuului, että laskurissa ei ole otettu huomioon dynaamisia vaikutuksia. Laskuri on siis tehty vain työntekijöille kertyvien maksujen näkökulmasta.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Siinä oli myös Persut ja kokoomus , kauheat työläisten ryöstäjät !!
Soinin persut huom....petturi
Nimenomaan Soinin persut, sinisiksi ne muuttui vasta 13.6.2017 jos oikein muistan.
Soinin (Juudas Iskariod) PS oli eri mitä nykyiset PS.Soinihan kavalsi äänestäjänsä ja puolueensa viidestä ministerin salkusta.Sai huomattavasti enemmän,mitä edeltäjänsä Juudas.Hän oli tyhmempi sai vain kolmekymmentä hopearahaa,kieroilustaan Jeesusta kohtaan.
Allah sekoitti pohjoisen
Siplä
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17740325H
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Vaaleissa muistetaan...
Vaaleissa on hyvä muistaa kaksi asiaa: Muista käydä äänestämässä, muista leikkaus on aina juuri sinulta itseltäsi pois ei koskaan niiltä, ketkä leikkauksia vaatii.
Ei ihmiset ymmärrä, ne haluaa tällaisia ihastuttavia lapinmiehiä äänestää.
Urpo nosti kädet pystyyn jo puoli vuotta ennen vaaleja ja rupesi paniikissa ulisemaan velasta, lehmän häntä laski.
Hyvä aloitus.
Toivottavasti moni lukee ja ymmärtää leikkausten vaikutukset ostovoimaan ja kun ne sitä heikentää ne heikentää myös talouskasvua.
Leikkaus on aina pois kansalta ja tulonsiirto rikkaille!
Lisäksi yhteiskunta menettää verotuloja 8 miljardia euroa vuositasolla kun palkansaajien ansiot pienentynyt.
Eli valtio ei joutuisi ottaan lisävelkaa laisinkaan, ellei olisi tätä Sipilän kohellusta!
Mutta olihan Sipilä talousmies - oli se.
Mitä, älä naura.
Vaaleissa Sipilän teot "palkitaan"... toivottavasti tulos jää alle 10%
äänestä PS
Äänestä ennemmin SDP.
Juha
Onkohan tuo kissantappaja Näkkäläjärvi ehdokkaana vaaleissa?
Lestakepulaiset hykertelevät yhä tyytyväisinä?
https://www.ku.fi/artikkeli/4127050-sttk-miksi-tasta-vaietaan-yrityksille-65-miljardin-tulonsiirto-neljassa-vuodessa